Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Ammattiyhdistysten tarkoitus on omien jäsentensä etujen ajaminen ja puolustaminen. AKT pysyy kuitenkin otsikoissa työpaikkakiusaamisten osalta. Akt ei osaa pitää huolta omien työntekijöidensä työhyvinvoinnista ja tämä näköjään riippumatta siitä, onko Timo Räty paikalla vai ei. Työpaikkakiusaaminen tuntuu olevan talon tapa.Kiusaamista estetään myös mielenkiintoisella tavalla. Joidenkin...
Iltalehden mukaan Perussuomalaisten Kontulan paikalliosastossa kuohuu taas. Kysymys ei lehden mukaan kuitenkaan ole linjaristiriidoista vaan surkeista henkilökemioista.http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012051515574075_uu.shtmlPerussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Juha Väätäinen ei suostu uskomaan, että puolueen suurin paikallisosasto olisi henkisen sotatilan partaalla. Väätäisen mukaan...
Ranskassa äänestäjät kertoivat valitessaan Hollanden presidentiksi, että virta vie nyt vasemmalle. Toisaalta Le Pen sai myös voimakkaan kannatuksen, siis populistit. Sama tuntuu olevan suunta myös Saksassa, jossa Merkelin puolue kärsi jälleen tappion sosialidemokraateille nyt suurimman osavaltion Nordrhein-Westfalenin maapäivävaaleissa. Populismin kannatus Saksassakin on nousussa, jos piraatit...
Vuonna 2008 Timo Kalli pani alulle prosessin, joka näköjään jatkuu edelleen.Vaalirahajupakka, eri puolueita lähellä olevien säätiöiden kikkailut ja niin edelleen. Kanerva-oikeudenkäynti jatkuu tahollaan ja Kaikkos-nuorisosäätiö oikeudenkäynti on alkamassa. Myös SDP:n säätiöitä tutkitaan.Mitä isot ensin, sitten pienet perässä. Jostain syystä poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen...
Joku aika sitten nousi kohu, kun tiedotusvälineet kertoivat Perussuomalaisten ostaneen uuden puoluetoimistonsa säätiön lukuun siten, että puolue lainasi varat säätiölle. Perussuomalaiset perustelivat ratkaisuaan tulevaisuuden turvaamisella. "Oikeat" henkilöt valittiin säätiön johtoon!No taitaa kuitenkin olla siten, että muutkin puolueet pelaavat erilaisten säätiöiden kanssa.http://www.iltalehti....
Paavo Väyrynen uhkuu itsevarmuutta ennen puolueen jäsenäänestystä uudesta puheenjohtajastahttp://www.iltasanomat.fi/kotimaa/vayrynen-nuorimmat-tukijani-eivat-ole-...Väyrysen tuki oli mielipidemittauksessa omaa luokkaansa YLE:n mittauksessa, 32%. Lisäksi Paavo kertoi nuorimpien kannattajiensa olevan alle kouluikäisiä. Hänen mukaansa nuoret luottavat kokemukseen.Nuorimpien kannattajien ikä viittaa...
Onko poliisi muuttamassa käytäntöään rikoksesta epäilyn etnisen taustan ilmoittamisessa? Etninen tausta voi olla myös helpoin tuntomerkki epäilyn löytämiseksi ja rikoksen selvittämiseksi.http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/19-vuotias-raiskattiin-kotimatkalla-ta...
Timo Soini ei huolissaan perussuomalaisten kannatuksen vähenemisestä. Soinin mielestä perinteinen media ei ole ymmärtänyt "Jytkyn" syntyyn vaikuttaneiden monien tekijöiden yhteisvaikutusta, kaikkein vähiten internetin osuutta asiaan. Muutenkin valtamedia on Soinin mielestä tässä asiassa jälkijunassa.http://yle.fi/uutiset/soini_ei_hermostu_perussuomalaisten_kannatuksen_va...Jos johtaja ei hermostu...
YLE julkaisi tänään uuden puolukannatusmittauksen tuloksethttp://yle.fi/uutiset/sdpn_kannatus_nousi_vaalien_tasolle/6076060#Muutamia mielenkiintoisia huomioita on havaittavissa. Kokoomuksen kannatus tuntuu hyvin vakiintuneelta. Demarit ovat nousseet selvästi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. Muutenkin hallituspuolueet tuntuvat vaikeasta tilanteesta huolimatta saavan kansan tuen.Mutta miten menee...
Mauri Pekkarinen on päättänyt luopua Keskustan puoluejohtajakisasta. Näyttää siltä, että saamme seurata mielenkiintoista ja ehkä jopa repivää puheenjohtajakilpaa tässä ennen Keskustan kesäkuun puoluekokousta.Kisassa ovat vielä mukana Väyrynen, Sipilä, Kaunisto ja Puumala. Pystyykö heistä kukaan yhdistämään Keskustan ennen syksyn kuntavaaleja?http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/pekkarinen-heitti-...
Käsittääkseni Ilkka Kanerva oli ministeri ottaessaan vastaan syntymäpäiväkestitystä 60-vuotispäivillään. Nyt häntä vastaan asiasta käydään oikeutta tavanomaista oikeuspolkua pitkin. Miksi?Edellisen kerran kun vastaavista rikoksista ministeriä syytettiin, mentiin suoraan valtakunnanoikeuteen! Ihmettelen asiaa siinäkin mielessä, että näin saataisiin lyhennettyä aikaa löyhässä hirressä roikkumiselle!
Blogisti Alpi Viranen kirjoitti nuoren yrittäjän kannanoton YEL-maksuihin ja niiden "epäoikeudenmukaisuuteen". Hänen blogissaan oli monia kommentteja, myös Pekka Helisteltä.http://akv.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102774-epäreilut-eläkkeetVirtasen blogissa on kuitenkin paljon asiavirheitä, joista ainakin osan haluan korjataJokainen yrittäjä saa vakuuttaa itsensä haluamalleen työtulotasolle. Pekka...
Kenraaliluutnantti Mika Peltonen, puolustusvoimien operaatiopäällikkö kirjoitti tämän päivän HS:n mielipidesivulla kirjoituksen puolustusvoimauudistuksesta. Siinä kerrottiin puolustusvoimien näkökanta tulevaan puolustusvoimauudistukseen niin pitkälti kuin sitä voidaan avata. Kirjoitus oli hyvä ja asiallinen. Kysymyksessä on kuitenkin merkittävä muutos puolustusvoimien tiedottamiseen. Täten...
Perussuomalaiset ovat selvästi menossa kuntajytkyyn. Viimeksi julkaistun mielipidemittauksen mukaan Perussuomalaiset lähes tuplaavat kannatuksensa syksyn kuntavaaleissa.http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/04/isn_kuntavaalikysely_...Tutkimus lupaa Perussuomalaisille 10%:n kannatusta nimenomaan kuntavaaleissa. Virhemarginaali on 3,5% suuntaansa, eli kannatus on 6,5% - 13,5%. Eli...
Kovasti olen ihmeissäni. Stefan Wallin on sitä mieltä, että hän on vastannut oikein, tosin väärään kysymykseen. Miten voi vastata väärään kysymykseen, ja vielä oikein?http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/121105-wallinilta-selitys-lausunnoistaan-”oikea-vastaus-vaara-kysymys”
Pekka Lukkala
Siilinjärvi
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?