plukkala

Venäjä, Venäjä, Venäjä

"Ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme Suomen kolme pääasiallista turvallisuushaastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä".  Näin totesi vuonna 2007 Suomen silloinen puolustusministeri arvovaltaisille puolustusvaikuttajille Yhdysvaltojen pääkaupungissa. Häkämies analysoi puheessaan Suomen etuja, sotilaallista liittoutumattomuutta, EU:n puolustusta sekä kansainvälistä kriisinhallintaa.

Suomessa puhe nosti kohun. Silloinen pääministeri ja presidentti irtisanoutuivat lausunnosta, jonka katsottiin haittaavan Suomen etuja. Myös eduskunnassa ja mediassa asia puhutti.

Nyt sitten vuosien jälkeen, kun on osoittautumassa todeksi, että Häkämiehen puhe oli itseasiassa varsin kaukonäköinen, tuntuu monille sen aikaisille päättäjille vaikealta myöntää olleensa väärässä. Tässä Yle Uutisten toimittaja Jessikka Aron Näkökulma asiaan.

http://yle.fi/uutiset/nakokulma_venaja_venaja_venaja__suomen_keskeinen_t...

Ilmeisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikka oli vielä vuonna 2007 "suomettuneessa" Suomessa tabu, josta ei saanut puhua niinkuin asia oli.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (55 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Miten se "suomettuminen" sitten tänäpäivänä vaikuttaa ulkopoliittisiin lausuntoihin?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Juuri siksi olikin tarpeen nostaa Jessikka Aron Näkökulma keskusteluun tälläkin palstalla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Myös silloisen ulkoministerin Alexander Stubbin niinsanottua 080808 puhetta aikanaan vuonna 2008 kovasti oudoksittiin. Sekin tuntuu olleen varsin kaukonäköinen.
http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/puheet/puhe...

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Häkämies..Se sanookin kaiken.Mutta älkää peljätkö,Stubb ja Katainen aloittivatkin 2010 venäjä vastaisen kampanjoinnin,joka mediassa saakin tilaa joka tuutissa.Suomessa otsikoita ja näkyvyyttä niin kauan kun vaalikampanjointi jatkuu..

EU rauhan nobelisti kommuunin kompatessa ja ollen alisteinen usan vapaakauppasopimuksien ,nato ynm.sopimusten kautta.Kunhan nyt saadaan talvivaarakin monikansallisten käsiin,saavat veronmaksajat maksettavaa entisten lisäksi..Pala kerrallaan suomi neidosta,ja maksut päälle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näyttää siltä, että Häkämies vuonna 2007 ja Stubb vuotta myöhemmin näkivät jo Venäjän ulkopolitiikan muutoksen. Enkä minä ainakaan ole nähnyt asian suhteen Suomessa mitään ministeritason kampanjointia.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Häkämies avasi 2007 erityisesti sisäiset paineet aloittaa puhuminen suoraan ja oikeilla nimillä. Jos olisi pitänyt puheen Helsingissä se olisi todennäköisesti vaiettu "kuoliaaksi". Foorumi ja sanoma olivat ajassa ja oikein.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Yllättävää nyt linkkamani Näkökulman mukaan on se, et sen aikuiset päättäjät katsovat vieläkin olleensa pääosin oikeassa. Heinäluoman vastauksessa kiinnittti huomioni se, että hän käytti sanaa uhka Häkämiehen haaste sanan asemasta.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Suomettuminen lienee monelle vanhalle poliitikolle osa hänen persoonaansa, jonka ulkopuolinen toki huomaa. Onneksi on nuorempaa sukupolvea runsaasti uurnilla ja lisää tulossa, jotka eivät edes tiedä mitä Finlandisierung voisi tarkoittaa. (Länsi)-eurooppalaisia ollaan (tai ainakin suurin osa tunnustaa olevansa) ja se on hyvä se. Demokratia on hieno asia- pidetään siitä kiinni.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #11

Kyllä valitettavasti tämänkin päiväinen politiikka varsin suomettuneelta vaikuttaa?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #11

Meillä on vielä paljon suomettumispolitiikkoja eduskunnassa ja europarlamentissa. Siksi se Tiitisen listakin pysyy vieläkin siellä kassakaapissa.

Käyttäjän velimattivanhanen kuva
Veli-Matti Vanhanen

Turunen:Häkämies avasi 2007 erityisesti sisäiset paineet aloittaa puhuminen suoraan ja oikeilla nimillä."

Kokoomuksen paineet tällä saralla "suoraan ja oikeilla nimillä" avattiin kyllä jo paljon aikaisemmin. 1930-luvun lopulla presidentti Svinhufvud (kok) totesi Suomen Berliinin lähetystössä järjestetyllä vastaanotolla saksalaisille, että Neuvostoliitto oli Suomen ikuinen vihollinen ja että ”Venäjän vihollisen täytyy olla aina Suomen ystävä”. Ja hyvin tiedämme mihin lietsottu epäluulo silloin johti. Kannattako nyt toista samaa virhettä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kovinpa kaukaa haet esimerkkisi. Lisäksi tietääkseni presidentit ennen virkaan astumistaan luovuttavat jäsenkirjansa pois.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tässä uutisessa Alexsander Stubb kommentoi brittilehti Guardianille vanhaa 080808 puhettaan sivuten.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128877451209...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ilmeisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikasta puhuminen on Suomessa yhä ainoastaan tietyille asian "saloihin" perehtyneille sallittua? Sen käsityksen "saloihin" perehtymätön helposti saa.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen

Mitä tarkoitat, koska kyllähän tälläkin palstalla usein kolmasosa etusivun blogeista on ulkopolitiikasta kirjoittelua?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Viimeaikoina kylläkin, mutta onko sillä mitään tekemistä ns. "virallisen liturgian mukaisen" ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa?

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen Vastaus kommenttiin #17

Niin, politiikan seuraamisenhan tekee vähän tylsäksi se, että ideoita, perusteltujakin, heitellään päivittäin, mutta ne tulevat ikään kuin ensimmäistä kertaa esille vasta, kun joku varteenotettava eli valtaa käyttävä henkilö näkyvästi alkaa puhua niistä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #18

Seuraaminen ei ole ollenkaan tylsää. Kyllä politiikot seuraavat ennen vaaleja somea nykyään hyvinkin tarkasti, ja hakevat sieltä "mallia" omalle toiminnalleen.

Käyttäjän bvalonen kuva
Birgitta Valonen Vastaus kommenttiin #19
Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #20

Nyt on taas se aika. Sitten taas on muutaman vuoden ajan rauhallisempaa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Häkämiehenkin piti matkustaa Amerikkaan kertomaan totuus.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näinpä juuri. Se olikin osaltaan syy senaikaiseen kohuun.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Kalle Kniivilä on sitä mieltä, että Venäjä ei ole uhka Suomelle, mutta on joillekin entiseen Neuvostoliittoon kuuluneille maille. Ukrainalle nyt ainakin.

http://www.kniivila.net/putinin-vakea

Suomi ei ole kiinnostava ja kun maailmankarttaa katsoo, se on helppo ymmärtää. Maidemme väliset suhteet toimivat niin kuin ainakin. Huolestuttavampaa kuin ”suomettuminen” on suomalaisten ohut Venäjä-tuntemus.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niin, jokainen voi tulkita tavallaan nykyistä ympäriöämme. Suomen suhteet toistaiseksi ovat Venäjään hyvät.

Suomi on kuitenkin itsenäinen valtio, joka ei voi hyväksyä kansainvälistä oikeutta loukkaavaa Venäjän puuttumista itsenäisen ja suvereenin maan rajoihin liittämällä osan Ukrainasta itseensä tai itä-Ukrainan separistien suoraa tukemista

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Suomi on EU:n jäsenmaana tuominnut Krimin valtauksen/miehityksen, siitä ei ole epäselvyyttä.
Miten tämä liittyy Suomen asemaan Venäjän naapurimaana, siitä Kniivilä on HS:n haastattelussa tätä mieltä ja melkein samalla otsikolla kuin Häkämies:

http://www.hs.fi/kulttuuri/a1414645889445

Valitan, että linkki sisältyy jo edelliseen kommenttiini, mutta siltä varalta ettei linkkiä ole avattu.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #40

Epäilitkö todella etten linkkiäsi avannut?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Merja Saraskari

Yksikään muu maa ei ole geopiliittiseti niin kiinnostava maa kuin Suomi. Katso sitä karttaa jättämällä kaikki muu pois, mutta tarkastelet Suomenlahtea ja Itämerta.

Suomenlahden pohjois- ja etelärannikon hallinnalla on todella suuri strateginen merkitys.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niinpä. Suomella alueena on suuri straginen merkitys.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Ei tarvitse sulkea silmiään koko maailmalta! Itämeren merkityksen keksi jo Pietari I ajat sitten. Itämeren rantavaltioita on muitakin kuin Suomi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #43

Suomella on asiassa kuitenkin Itä-Meren osalta suuri merkitys. Tosi suuri merkitys.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Venäjä ei tietenkään ole uhka Suomelle. Sitä kuitenkin ihmettelen, miksi venäläiset kenraalit ja merkittävät venäläiset poliitikot käyvät aika ajoin kertomassa meille, että olemme uhka heille, koska olemme niin heikkoja, että annamme alueemme käyttöön kaikille halukkaille, jotka haluavat hyökätä Venäjälle. Onko Venäjällä akuutti pelko vallatuksi tulemisesta? Venäjä tarjoaa meille jopa sotilaallista apua, että voisimme estää alueemme käyttöä sillanpääasemana. Paras tapa hoitaa tämä Venäjän turvallisuus, olisi perustaa riittävän voimakkaita venäläisiä sotilastukikohtia Suomen alueelle. Mutta mitä sitten, seuraava uhka olisi tietenkin Ruotsi, jota voitaisiin taas käyttää sillanpääasemana. Ruotsi taipuisi Venäjän vaatimuksiin nopeasti kun heillä ei ole edes armeijaa. Sitten ei ole enää kuin Norja, mutta siinä saattaa tulla vastaan ongelma nimeltä Nato.

Siis, NATO. Nato on maailman voimakkain sotilasliitto ja se on Venäjälle todella merkittävä vastavoima. Jossakin se Naton raja tulee vastaan venäläisille. Mutta yksi asia on merkittävä. Nato ei ole koskaan hyökännyt Venäjälle eikä Venäjä Natoon. Siis Naton ja Venäjän raja on ainoa toimiva RAUHAN RAJA. Miksi se rauhan raja ei voisi olla Suomen ja Venäjän välinen raja?

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari

Venäläisessä propagandassa nimenomaan Nato on aggressiivinen tulemalla liian lähelle Venäjän rajaa. Ulkoministeri Sergei Lavrov taisi juuri vastikään ilmaista tämän ajatuksen ääneen.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #45

Marja, juuri siitä onkin kysymys. Mitä näyttöä on siihen, että Naton tavoitteena on hyökätä Venäjälle. Lavrov ja kumppanit saisivat vielä hieman perustella uskomuksiaan.

Käyttäjän saraskari kuva
Marja Saraskari Vastaus kommenttiin #49

Propaganda toimii mielikuvien varassa. Ei siinä mitään perustella.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #51

Ja juuri mielikuvien varassa Lavrov sanomaansa levittää.

Käyttäjän KatriRonkainen kuva
Katri Ronkainen

Viime aikojen uutisoinneista olen ollut havaitsevinani, että Suomen pelkoa Venäjää kohtaan ja sitä kohtaan, että Venäjä hyökkäisi Suomeen, pidetään loogisena koska onhan se ennenkin hyökännyt. Suomen ja Venäjän väliset sodat, puhumattakaan Isovihan ajasta, ovat kieltämättä olleet hirvittäviä ja ovat kansallinen trauma.

Kuitenkaan ei ilmeisesti nähdä loogisena, että Venäjällä olisi mitään syytä vastustaa Suomen liittoutumista esim. Naton kanssa. Kuitenkin viimeksi kun Suomi liittoutui, se teki sen Saksan kanssa II Maailmansodassa/Jatkosodassa ja antoi Saksan hyökätä ilmatilansa kautta Neuvostoliittoon. Saksan (ja Suomen) miehittäessä Neuvostoliittoa 20-27 miljoonaa neuvostoliittolaista siviiliä tapettiin tai kuoli nälkään ja tauteihin. Luulisi, että sellainenkin synnyttää kansallisen trauman. (ks. http://ylioppilaslehti.fi/2010/11/natsi-suomi/)

Toisaalta ajatuksen voi kääntää ympäri ja miettiä, miten Yhdysvallat suhtautuisi, jos Venäjä olisi mukana kuvitteellisessa sotilasliitossa ja jos tämä sotilasliitto haluaisi ottaa esimerkiksi Meksikon jäsenekseen. Aikoinaan USA:lle oli valtava ongelma Neuvostoliiton sotilaallinen läsnäolo Kuubassa: se oli synnyttää kolmannen Maailmansodan. (Kuuban ohjuskriisi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuuban_ohjuskriisi). Yhdysvalloilla ja Venäjällä on historialliset syynsä suhtautua toisiinsa epäluuloisesti. Yhdysvalloille tämä sallitaan, Venäjälle ilmeisesti ei?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #53

Hei Katri, miten se Pähkinäsaaren rauhakin oikein meni. Palataan kuitenkin hieman lähemmäksi nykyaikaa. Oletko siis sitä mieltä, että liittoutuminen Saksan kanssa merkkaisi taas suurta uhkaa Venäjälle. Onko Merkel uusi Hitler? Onko Merkelin tavoitteena saada lisää liebestraumia idästä.

Miksi kerrot asiasi niin monimutkaisesti "Kuitenkaan ei ilmeisesti nähdä loogisena, että Venäjällä olisi mitään syytä vastustaa Suomen liittoutumista esim. Naton kanssa"

Haluatko siis kertoa, että Suomessa ei ymmärretä, että Venäjä ei vastusta Suomen liittoutumista.

Olen hieman eri mieltä. Se, että Suomen ei pitäisi liittyä Natoon, on moneen kertaa tuotu hyvin selvästi esille venäläisten puolelta.

Käyttäjän KatriRonkainen kuva
Katri Ronkainen Vastaus kommenttiin #54

Olen sitä mieltä, että Länsi käyttää kaksoisstandardeja. Mikä on ymmärrettävää tai sallittua yhdelle, ei ole sitä toiselle. Historiaa on syytä tarkastella, sillä sehän tässä kuitenkin on kaiken taustalla. En ole sitä mieltä, että Suomen liittyminen Natoon olisi suuri uhka Venäjälle. Mutta en ole sitäkään mieltä, että Venäjällä oli mitään oikeita intressejä tai resursseja yrittää laajentaa alueitaan tai hyökätä Suomeen. Molemmat ovat yhtä irrationaalisia, viime kädessä historiasta kumpuavia pelkoja, mutta silti jälkimmäinen näistä tuntuu turhan monesta aivan järkeenkäyvältä. Tosiasioista viis.

En tarkoittanut, että Suomessa ei tiedetä, että Venäjä ei halua sen liittyvän Natoon. Tarkoitin, että Suomessa ei ymmärretä, miksi näin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #56

Miksi luulet, että entiset NL:n keskieurooppolaiset sateliittivaltiot ja uudelleen itsenäistyneet Baltian maat heti mahdollisuuden tullessa halusivat liittyä Natoon?

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Juuri siksi olikin tarpeen nostaa Jessikka Aron Näkökulma keskusteluun tälläkin palstalla."

Tuohan on se sama Jessikka, joka vaati some-keskustelijoita ilmiantamaan "trollit", eli Venäjän ulkopolitiikasta ja presidentti Putinista myönteisesti kirjoittavat kansalaiset.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sana on käytännössä Suomessa vapaa, sinullakin.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

"Demokratia on hieno asia- pidetään siitä kiinni."

Pidetään, pidetään. Mutta kun nämä jessikkat ja jesset yrittävät sulkea suumme.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Onko mielestäsi joku yrittänyt panna suusi suppuun?

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Jessikka Aro 15.9.2014

"Yle Uutiset kerää kokemuksia Venäjä-mielisen trollaamisen kohteeksi joutuneilta. Kerro meille, millaisen verkkohäiriköinnin kohteeksi olet joutunut sekä millaisessa tilanteessa se on tapahtunut."

Ei kannattaisi käyttää Jessikkaa asiantuntijana, ettei nolaisi itseään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jessikkaa käytän asiantuntijana yhtä vähän kuin sinuakin, otin esiin vain hänen näkökulmansa asiaan. Täälläkin olet varmaan trollamisen havainnut, ellet ole siihen itse siihen suorastaan osallistunut?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Rauno, ei siinä Jessikaa ei Jerejä tarvita, että sinun toimeksiantajasi tulee tietoon. Eikä sinun suutasi edes haluta tukkia, senkun kirjoittelet. Suomalaiset ovat nii fiksuja, että sinun sanomasi otetaan ihan huumorilla ja joskus jopa säälillä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Matti, kanssasi samaa mieltä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

No kerro itse, millaisen trollamisen kohteeksi kerrot kerrot omasta nettikirjoittelustasi itse joutuneesi?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ilmiö, joka ainakin minua itseäni ihmetyttää on se, että jos lähtökohtaisesti suhtautuu kielteisesti EU:n niin se antaa ikäänkuin oikeutuksen ymmärtää ja jopa hyväksyä Venäjän toimet Ukrainaa kohtaan. Toveri Mikko Elon toivoisin ymmärtävän, ei ole kenenkään etu, eikä varsinkaan Venäjän kansan, palauttaa takaisin "kylmän sodan" asetelma.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mikko Elo on oma lukunsa. Kuinkahan nykyinen sosialidemokraattinen puolue mahtaa suhtautua valtiopäiväneuvokseen?

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Pitäisin erityisen huomionarvoisena, että siinä missä Stubb piti kuuluisan 8-8-8-puheensa vuonna 2008, Häkämies piti V-V-V-puheensa vuonna 2007 eli jo ennen kuin Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja anschlussasi siltä Etelä-Ossetian v. 2008 olympialaisten aikaan. Nythän Sotshin kisat muuten olivat rohkaisudopingkäytössä Ukrainaan marssittaessa 2014. Ja niin kuin muistamme 1939 marraskuussa Neuvostoliiton joukkueen epäurheilijamainen käytös ilmeni jo ennen Helsingin vuoden 1940 kesäolympialaisia, jotka jäivätkin pitämättä sitten.

Olin muuten jokunen vuosi sitten Katajanokalla saattajana hakemassa Häkämiehen myöntämää jälkimitalia jatkosodan jälkeen suoritetusta miinanpurkukeikasta itänaapurin laittomasti miehittämällä alueella.

Kuinkas muuten arvioisitte VVV-puheen ennakoivuusarvoa näitä kirjoituksia vasten, erityisesti tuota Putinin-jälkeinen Venäjä nyt ja Suomineito hakee lähestymiskieltoa: http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

No pysytäänpäs kuitenkin asiassa.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Valitettavasti kansan verovaroilla elvistelevä Yle sekä Erkon säätiön HS ja IS levittävän osana länsimediaa täysin absurdeja trollauksia. Samaan aikaan ne sensuroivat Nato-kielteisiä ja Venäjää ymmärtäviä asiantuntijoita ja artikkeleita.

IL tänään: "Suomalaislehdissäkin nähty väite, jonka mukaan duuman jäsen Jelena Mizulina olisi ehdottanut Putinin sperman jakamista venäläisnaisille, masinoitiin ukrainalaiselta Trust-sivustolta."

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä Suomen mediassa on Puninkin näkemykset saaneet näkyvyyttä. Tosin varsin usein Venäjän median levittämät uutiset ovat osoittautuneet väärennöksiksi. tämän olet varmaan sin äkin havainnut?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset