plukkala

AfD, Alternative für Deutschland

Jussi Tuormaa Ausburgista on kirjoittanut ensimmäisen näkemäni kattavan suomenkielisen arvion Taloussanomiin AfD:n viimeaikaisesta kehityksestä Saksassa. Essenin puoluekokouksessa Franke Petry syrjäytti puolueen johdosta yhden sen perustajista, Bernd Lucken. Muutama vuosi sitten puolue perustettiin vastustamaan euroa, mutta ei EU:a. Puoluetta kutsuttiin silloin mm. "professorien puolueeksi".

Itäsaksalaistaustainen Franke Petry on puolestaan ajanut laajempaa populistista linjaa tuoden mukaan lisää nationalistisia ajatuksia. Petry on lähestynyt  myös muukalaisvihamielistä Pegida-liikettä ja  siirtänyt puoluetta voimakkaasti oikealle. Syrjäyttämisensä jälkeen Lucke erosi puolueesta vetäen mukaansa suuren joukon kannattajiaan. Lucken mukaan puolue on joutunut nyt "sellaisiin käsiin", joiden kanssa hän ei halua olla mukana. Puolueen kannatus on riitelyjen ja Lucken eron myötä laskenut kolmeen prosenttiin. Saksassa vaalikynnys on 5%.

http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2015/07/18/fanaatikot-saivat-vall...

Olen seurannut täällä puheenvuorossa sekä AfD:n että Pegidan niiden synnystä saakka useissa blogeissani.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/145741-syksyn-saksan-liittopaivav...

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/182739-pegida-islamisaatiota-vast...

Tässä muutama näytille. Nyt sitten sekä AfD että Pegida ovat hajonneet sisäiseen riitelyyn.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Aika usein uudet erilaiset liikkeet hajoavat omiin sisäisiin riitoihinsa. Näin ainakin Saksassa. Samaa on toki nähtävissä myös Suomessa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

AfD:n kannatuksen lasku on varsin dramaattinen. Vielä vuosi sitten eurovaaleissa puolue sai 7% äänistä.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eurovastaisen puolueen menestyminen Saksassa olisi täysin absurdia - ainakin toistaiseksi. Sakasan rahoittaessa mahdollista tulevaisuuden tulonsiirtounionia voi tilanne muuttua myös kansalaisten äänestyskäyttäytymisen suhteen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä puolueella olisi ollut menestymisen mahdollisuudet ilman se hajoamista. Eurovaaleissa se sai 7%:n kannatuksen ja on nyt edustettuna euroopan parlamentissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Helsingin Sanomat kertoo tänään, että Bernd Lucke on perustanut uuden oikeistolaisen Alfa-puolueen. Hesari kertoo myös Lucken tulleen erotetuksi AfD-puolueesta. Tämä ei pidä paikkaansa. Hän erosi aivan itse.

http://www.hs.fi/ulkomaat/a1437273865386

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset