plukkala

Kolmet maapäivävaalit Saksassa maaliskuussa

Saksassa järjestetään 13. maaliskuuta kolmessa osavaltiossa maapäivävaalit. Viimeisten mielipidetutkimusten mukaan puolueiden kannatukset ovat muuttumassa radikaalisti.

1. Baden-Württenbergissä Vihreät ohittaisivat ensimmäisen kerran CDU:n niukasti nousemalla suurimmaksi ryhmäksi. AfD nousisi osavaltioparlamenttiin 10%:n kannatuksella.

2. Saksi-Anhaltissa, entisessä DDR:n osassa, AfD ohittaisi 17%:n kannatuksella SPD:n kannatuksen ja olisi kolmanneksi suurin puolue heti CDU:n, die Linken jälkeen. Saksi-Anhaltissa on historiastaan johtuva korkea die Linken kannatus.

3. Rheinland-Pfalzissa CDU nousisi niukasti ohi SPD:n kannatuksen. Mielipidetutkimuksen mukaan osavaltiota hallineen SPD:n ja Vihreiden koalitio ei voisi jatkaa Vihreiden voimakkaasti laskeneen kannatuksen takia. FDP palaisi osavaltioparlamenttiin ylittämällä 5%:n äänikynnyksen. Uutena voimana mukaan tulisi AfD 8,5%.n kannatuksella.

Pakolaiskriisi on heiluttanut voimakkaasti puolueiden kannatuksia Saksassa. AfD:n kannatus näyttäisi olevan voimakkaassa kasvussa, eritoten uusissa itäisissä osavaltioissa.

http://www.bild.de/politik/inland/fluechtlingskrise-in-deutschland/wahlk...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kuinka suuri on sitten pakolaisten oman käytöksen vaikutus, esimerkiksi Kölnissä uudenvuodenyönä, tähän muutokseen?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

No enpä tiedä. Poliisilla on Kölnin tapahtumiin liittyen 73 epäiltyä. Pakolaisia tuli Saksaan viime vuonna kai toista miljoonaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Voit olla oikeassakin, mutta suurimmat AfD:n kannatuksen muutokset ylöspäin ovat kuitenkin tapahtuneet vasta tänä vuonna senjälkeen kun koko Saksan media Kölnin tapahtumista laajalti uutisoi? Muuten noin viikko sitten oli poliisilla 78 tunnistettua epäiltyä, nekin valvonyakameroiden kuvista löydettyjä. Tiedät myös sen, että valvontakamerat eivät koko aluetta kata. Paljonko on nyt?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #3

Olen samaa mieltä kuin Saksan oikeusministeri Heiko Maas: AfD on ongelma turvallisuudelle ja koko poliittiselle järjestelmälle. Paljon suurempi kuin humalaiset pakolaiset koskaan.

http://www.faz.net/aktuell/heiko-maas-sieht-in-afd...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #5

Itse olen Heiko Maasin kanssa samaa mieltä. Mutta AfD:n kannatuksen nousuun on myös pakolaisten omalla täysin järjettömällä toiminnalla syytä.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #6

AfD on lähinnä itäsaksalainen ongelma. Lännessä sen kannatus on vielä pientä, vaikka Köln sijaitsee läntisessä Saksassa. Kyllä rasismin nousuun kannattaa hakea syyt syvemmältä kuin pakolaisista itsestään. Itäisessä Saksassa esiintyi jo 1500-luvulla enemmän suvaitsematonta uskonkiihkoilua kuin lännessä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #8

Tässä kanssasi samaa mieltä siitä, että ongelma on selvästi suurempi itäisissä ns. uusissa osavaltioissa ja siellä AfD:n kannatuskin on merkittävästi suurempaa kuin läntisessä Saksassa. Mutta olen myös sitä mieltä, että pakolaisten omalla toiminnalla on oma osansa puolueiden välisissä kannatuksen muutoksissa. Omalla käytöksellään he eivät ole asemaansa ainakaan parantaneet.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

SPD:n kannatuksen lasku on myös huomattava noissa osavaltioissa.

Valtakunnan tason ennusteita

http://pollytix.eu/pollytix-german-election-trend

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tässä viimeisimmät Saksan koko valtiota koskevat eri tavoin tehdyt mittaukset.

http://www.wahlrecht.de/umfragen/

Klikkaamalla kyseisen tutkimuksen tekijän nimeä voi nähdä kunkin puolueen kannatuksen muutokset viimeaikoina.

Valitsemalla Bundestagwahlen tilalle Landtagswahlen, saat tilanteen kussakin osavaltiossa erikseen.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

But in Germany there are many who support Putin because they share his views, Eidman says. These include in the first instance the far right. They would like their country to become like Russia today, and they often chant that “Merkel should be sent to Siberia, and Putin summoned to Berlin.” They and Moscow have been especially energized by the migrant crisis.

http://windowoneurasia2.blogspot.fi/2016/02/putin-...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näinkin varmaan monen mielestä on. Putinillakin on omat tavoitteensa Saksan ja EU:n suhteen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Nämä vaalit kannatusten muutosten jäljiltä aiheuttavat nyös osavaltiohallitusten muodostamisessa ongelmia ja uuden näköisiä koalitioita. En nimittäin usko yhdenkään puolueen yhdessäkään osavaltiossa suostuvan yhteiseen hallitukseen nykyisenkaltaisen AfD:n kanssa varsinkin kun se itse jo etukäteen ilmoittaa ettei se hallitukseen halua?
http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211844-afd-...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kölnissä on noussut kohu siitä, kuinka poliisin sisäiseen käyttöön tarkoitetut raportit ovat vuotaneet julkisuuteen. 4. tammikuuta eräs liittopoliisin virkamies kirjoitti siitä mitä hän oli kokenut uudenvuoden yönä.

Poliisivoimien käytön aikana hän oli nähnyt useita itkeviä tai shokissa olevia naisia ja tyttöjä, jotka kertoivat kokeneensa seksuaalista väkivaltaa miespuolisten maahanmuuttajien tai maahanmuuttajaryhmien tekeminä, kirjoitti kyseinen virkamies. Hän kuvaili myös sitä, mitä epäillyt olivat poliisille sanoneet: "Olen syyrialainen, teidän tulee käsitellä minua kohteliaasti. Rouva Merkel on minut tänne kutsunut".

Tämä teksti on jaettu sosiaalisessa mediassa tuhansia kertoja. Frankfurter Allgemeine Zeitungin mukaan se muutti koko pakolaiskeskustelun suunnan Saksassa.

http://www.sueddeutsche.de/politik/uebergriffe-an-...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jo yksistään ylläolevan jutun perusteella väitän, että Kölnin tapahtumilla on oma merkityksensä puolueiden kannatukseen ja niiden muutokseen Saksassa.

Käyttäjän jukkakuhanen kuva
Jukka Kuhanen

Tämä Saksan kehitys on alkutahteja sille suunnalle Euroopassa, joka johtaa kohti anarkiaa ja sen myötä uutta alkua.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Valitettavasti kehitys Saksassa ei hyvältä näytä.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Saksassa palaa vastaanottokeskuksia siihen malliin, että pian palaa valtiopäivätalokin...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Onneksi toistaiselsi vain rakennuksia, joista oli tulossavastaanottokeskus, eli ne ovat olleet tyhjillään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset