*

plukkala

Puolueiden kannatusten muutokset viime vaalien jälkeen

Puolueiden kannatusten muutosta tulisi aina tarkastella yhden gallup-tuloksen sijaan pitemmällä aikavälillä samalla tavalla tehtyjen tutkimusten aikajanassa. Yle julkaisi tänään omista kyselyistään  graafisen käyrästön puolueiden kannatuksien kehityksestä viime vaalien jälkeen.

http://yle.fi/uutiset/puoluekannatusmittari/8518374#start=252

Tämän kuvan perusteella näkee selvästi sen, että ainoa suuri muutos näyttää tapahtuneen viime elokuussa, jolloin SDP:n nousukiito alkoi. Samanaikaisesti alkoi Perussuomalaisten kannatuksen romahdus. Ohessa olevan käyrän mukaan SDP:n ja PS:n käyrät ovat keskenään identtisiä peilikuvia toisistaan?

Muiden hallituspuolueiden, Keskustan ja Kokoomuksen kannatusmuutokset johtunevat normaalista hallituspuolueiden kannatuksen laskusta.

Vihreiden kannatuksen kasvukin näyttää taittuneen ja se on palaamassa omaan normaaliin kannatustasoonsa. Vasemmistoliiton kannatus on nyt lievässä nousussa. Johtunee ehkä oppositioasemasta? RKP:n ja KD:n kannatukset ovat vakaasti omalla perinteisellä tasollaan.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia ovat ryhmä muiden kannatuksen kasvu, sekä viimeisessä kyselyssä kantansa ilmoittaneiden pieni määrä. Voi johtua osaltaan uuden mahdollisen Paavo Väyrysen Kansalaispuolueen odotuksesta?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mistäsitten SDP:n kannatuksen kasvu johtuu ja vastaavasti Perussuomalaisten kannatuksen romahdus johtuvat? Sitä on hyvä pohtia?

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Perussuomalaisilta on kyllä siirtynyt paljon kannatusta takaisin demareihin. Mutta siltikin SDP:n nousu ihmetyttää. Onko kansa todellakin unohtanut noin pahasti SDP:n toimet hallituksessa? Puolue on sentään pahasti ajastaan jäljessä, eikä tajua, että 1970-luvun opeilla ei slevitä 2010-luvun Suomessa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Itsekin pidän SDP:n kannatuksen kasvua riippumattomana sen omista tekemisistä. Suuri osa siitä selittyy juuri Perussuomalaisista takaisin tulleista pettyneistä äänestäjistä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Onhan se eriskummallista tuo äänestäjien purjehtiminen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sen minkä laskisin tämän hallituksen plus-puoleksi on, että työelämään ja kilpailuun liittyvät tosiasiat on nostettu framille ja pidetty niitä esillä. Jokainen aktiivisesti elämänmenoa seuraava joutuu asiat huomioimaan ja miettimään oman kohtansa tässä hyvinvointiruletissa. Ensimmäistä kertaa - vuosikymmenien aikana jäykistyneet rakenteet, on laitettu kohottamaan päätään kunnolla ja tarkastelemaan: "mitäs täällä telluksella oikein tapahtuu?" Myöhässä uudistusten kanssa ollaan, mutta eihän sitä Roomaakaan yhdessä päivässä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mainitsemasi asia on kyllä syytä laskea ansioksi nykyiselle hallitukselle. Valitettavan kivinen vain tuntuu olevan tie uuteen ajattelutapaan ja jäykkyyksien purkamiseen? Tämän ilmoitti tänään myös SEL.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen

Ennen ensimmäistä jytkyä oli nähtävillä suuren ja vähäväkisten joukon kyllästyminen "vanhojen" puolueiden politiikkaan. Sitä samaa junnaamista lupauksesta toiseen. Lunastukset vain jäivät lunastamatta. Soinin koneiston taitavan propagandan ja verbaalisen rumputulen lumoissa he uskoivat johonkin uuteen, mullistavaan tapaan hoitaa polititiikkaa ja maan asioita. Persut tuntuivat pelastajilta.

Vetäytyminen oppositioon ensi jytkyn jälkeen oli sekin taktisesti onnistunut, sillä tavallaan sementoitiin toviksi kannatus saavutetulle tasolle, sillä verbaalinen ilotulitus vailla vastuuta piti kannattajat vireinä.

Vaan sitten koitti se hetki, jolloin uusia tuulia ja mullistavia uudistuksia vanhaan politiikkaan lupaillut persulauma änkesi hallitusvastuuseen. Ennen kuin kukko kolmasti kiekaisi, siitä oli tullut vanha puolue vanhojen joukkoon, vanhoin menoin. Takit kääntyilivät ja sanat syötiin. Pettynyt kannattajalauma vetäytyi takaisin koloihinsa, eikä ihan vähällä sieltä tule messiastaan kumartamaan uudelleen. Tuo 7-9 prosentin kannatus on tullut jäädäkseen. Onhan sitä siinäkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Perussuomalaisten ongelmana onkin se, ettei sillä ole minkäänlaista vakiintunutta kannattajakuntaa. Tostaiseksi se vain on hyödyntänyt kulloistakin prostiäänestäjien joukkoa. Nyt, kun äänestäjille on tullut selväksi, että PS:n lupaukset oli tehty petettäviksi, on sen vaikeaa hakea itseensä pettyneitä äänestäjiä takaisin taakseen.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Niinpä. Soini kumppaneineen kyllä käytti taitavasti hyväkseen järjestelmään tyytymättömiä. PS tulee jäämään korkeintaan keskikokoiseksi puolueeksi, jos puolue enää montaa vaalikautta edes jatkaa olemassaoloaan. Ainakin jytkyt on jytkytetty. Mutta saapahan Soini ministerikautensa jälkeen kivan valtionviran.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Hallituskausi on vasta aluillaan, mutta ei näytä kannatuksen osalta kovin hyvälle Perussuomalaisille. Kaikki vaalilupaukset on jo petetty.

Käyttäjän MiikaKautto kuva
Miika Kautto

Tutkimuksessa 152 henkilöä kertoi äänestävänsä Perussuomalaisia ja 150 Vasemmistoliittoa. Vain kaksi henkilöä erotti ettei persut olisi ollut vasta kuudenneksi suurin puolue. Aika kova paikka tippua eduskunnan toiseksi suurinmalta puolueelta gallupeissa takiaispuolueeksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmasti kova paikka. Pienenä tarkennuksena se, että viime vaaleissa Kokoomus sai enemmän ääniä kuin Perussuomalaiset, eli persut olivat äänimäärältään kolmanneksi suurin puolue.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Antamani linkki Ylen uutiseen antaa mahdollisuuden tarkastella puolueiden kannatusten kehitystä useammilla pitemmilläkin aikajanoilla. Suosittelen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jos tarkastelee koko Ylen:n tarjoamaa aineistoa vuodesta 1995 saakka, näkyy siinä selvästi havaittavana yhteiskunnan murrokset. 90-luvun lama ja omalta osaltaan 2008 alkaneen pankkikriisin ja perinteisen teollisuuden kohtaamat vaikeudet ja niiden vaikutukset puolueiden kannatukseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Lyhyesti seurasin osan eduskunnan kyselytunnista. Alkaa SDP:n ja Vihreiden terävät kielet jovähän tylsistyä?

Toisaalta ehkä haetaankin jo asemia tulevien vaalien jälkeisiin asemiin. Kaikkia siltoja ei kannata polttaa? Kuitenkin mielestäni kovin aikaista, vai valmistelevatko edelleenkin ennenaikaisia vaaleja?

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Tosiaankin oli SDP:n ja Vihreiden esiintyminen hieman vaisua tänään. Vasemmistoliitto taas oli ärhäkäämpi kuin SDP ja Vihreät, vaikkeivät hekään ihan parastaan saanneet itsestään irti.

Ainakin SDP:n kohdalla selitys lienee se, että AY-liike oli hyväksynyt sopimuksen, joten ehkä olisi ollut heille hieman ongelmallista, jos olisivat kovasti sen kimpuun käynneet.

Tai sitten kaikki vain odottelevat ennenaikaisia vaaleja.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

No tähän "yhteiskuntasopimukseen" liittyen on Ay-liikkeestä jo löytynyt jarrujakin. SEL on siitä jo irtisanoutunut, Lisäksi ammattiliitto pro tekee päätökse4n sen kattavuudesta vasta toukokuussa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mikäli Väyrysen kansalaispuolue päätyy puoluerekisterii kuten olettaa sopii laskee persujen kannatus edellen, kansalaispuolue antaa kaikkein jyrkemmin EU:n suhtautuville poliittisen kodin. Väyrynen, niin kepun kunniapuheenjohtaja kuin onkin joutuu valitsemaan kepu ja uuden tulokkaan väliltä ja mikäli Väyrynen joutuu kepusta lähtemään, uskon monen kepulaisen huokaavan helpotuksesta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmasti suuren osan kepulaisista huokaamisesta helpotuksesta olet oikeassa. Osa taas lähtee Väyrysen mukaan.

Miten asia sitten vaikuttaa perussuomalaisten kannatukseen? Ei varmaan enää kovin paljon. Siirtyvät vain nukkuvien joukosta Väyrysen taakse. Sinne nimittäin suuri osa persujen kannattajista on siirtynyt?

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Minkä verran olet ryhmää "muut" seurannut? Piraattipuolue oli joulukuun tienoilla ainoa kasvussa oleva siinä porukassa ja prosentti meni jo.

http://yle.fi/uutiset/piraattipuolueen_kannatus_ka...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Piraattipuolueeseen ja sen nousuun merkittäväksi puolueeksi en ole ikinä uskonut. Nyt onkin syytä tarkkailla "vanhan konkarin" Paavo Väyrysen hanketta. Sille voi olla jopa tilaus?

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

Väyrysen Kansalaispuolueella voi kyllä olla jotain mahdollisuuksia politiikassa. Ainakin sillä olisi jopa tilausta olemassa. Voisin olettaa, että osa Perussuomalaisista alkaa kannattamaan Kansalaispuoluetta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #22

Näen myös sen olevan mahdollista. Silloin se syö kannatusta Keskustalta ja Perussuomalaisilta.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki

En oikein usko Piraattipuolueen nousevan merkittäväksi poliitiseksi voimaksi Suomessa. Puolue tuskin saa koskaan yhtään kansanedustajaa vaalien kautta. Puolueelle ei vain ole sellaista tilausta. Kuntatasolla voi pärjätäkin ihan kohtalaisesti. Eipä puolueen veljespuolueillakaan muissa maissa ole kovin häävisti tainnut mennä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Joitakin vuosia sitten piraatipuolue oli Saksassa hyvässä vedossa. Sai joitakin edustajiaan läpi osavaltiovaaleissakin. Nyt sielläkin jo menneen talven lumia. Nyt niin Suomessa kuin Saksassakin ovat aivan muut asiat pinnalla.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #24

Itse asiassa Suomessa on meidän ajamat asiat tehokkaasti pinnalla. Perustulosta olis tulossa kokeilua. Kauppojen aukiolot avattiin. Siinä ne hyvin menneet.

Sitten on päätöksenteko jossa ei kuunnella asiantuntijoita. Päätöksenteko on myös hirveän suljettua ja esim. Kittilässä suhmuroidaan oikein urakalla. Koulutus ja tutkimus pistetään alas. Internet on jatkuvan hyökkäyksen kohteena. Piratismin näkyvimpiä vastustajia jää kiinni piratismista. Kirkon erityisasema taisi just olla eilen telkussa. Työllisyys on jatkuvasti puheenaiheena, eikä sille tehdä hirveästi fiksuja juttuja. Perustulo, vaikkakin siitä on luvattu kokeilu, tuskin toteutuu oikeasti, koska hallituspuolueet eivät siitä mitään ymmärrä. Pienyrittäjien huolia ei kuunnella. Opiskelijoiden asemaa huononnetaan entisestään, vaikka nämä ovat tässä maassa työttömiä huonommassa asemassa. Alkoholipolitiikka ja päihdepolitiikka muutenkin on jatkuvasti mediassa.

Siinä ensi alkuun. Että meidän ajamat asiat on täällä kyllä pinnalla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #29

Kyllänäillä mainitsemillasi "hyvin menneillä" asioilla on muitakin on ollut jo pitkään muitakin esittäjiä. Ei niitä mitenkään voi laskea Piraattipuolueen aikaansaannoksiksi. Pikemminkin ne ovat edistyneet Piraateista huolimatta.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #30

En näin väittänytkään, vaan kyse oli pinnalla olevista asioista, joita ajamme. Väitteet siitä, etteikö politiikkamme olisi ajankohtaista on höpöpuhetta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #32

En minäkään väittänyt, etteivät Piraattipuolueen ajamat asiat olisi ajankohtaisia. Väitin, että Saksassa Piraateilla oli merkittävää kannatusta vielä joitakin vuosia sitten vaan ei enää. Suomessakin puolueen kannatus on yhä vielä varsin merkityksetöntä.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #33

"Nyt niin Suomessa kuin Saksassakin ovat aivan muut asiat pinnalla."

En nyt sitten tiedä mitä tällä tarkoitit, jos et tuota. Vaikutti siltä, ettet tiedä mitä ajamme.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #34

Tarkoitin sitä, että nyt muut asiat ovat enemmän yleisön mielenkiinnon kohteina.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #35

Muut asiat, kuin nuo mainitsemani, jotka nimenomaan ovat paljon uutisissa? Kuten mitkä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #36

Tiedäthyvin Euroopan ja Suomen ongelmat. Niistä on kyse. Marginaalipuolueen ajamat asiat ovat toki esillä, mutta kuten mainittu, niillä on muitakin painoarvoltaan suurempia ajajia.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #37

No, Suomen ongelmiin tuossakin listassa on juttuja ja kyllä meillä niihin ohjelmasta lääkkeitä löytyy. Euroopankin asioita siellä kyllä käsitellään.

Mutta tänäänpä tuli sellainen uutinen, mitä täällä kommenteissa käsiteltiin. Eli Piraatit on puolet "muut" palkista ja Väyrystä ei näy siellä ollenkaan.

Tässä videolla noin neljän minuutin kohdalla käsitellään muut-palkkia taloustutkimuksen heebon kanssa.
http://yle.fi/uutiset/taloustutkimuksen_jari_pajun...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #38

Piraatit on puolet palkista? Mutta Väyrysen puolue on vasta syntymässä. Viittasin asiaan aloituksessani lähinnä siinä mielessä, että tällä kertaa harvinaisen paljon ihmisiä kyselyssä jättivät puoluekantansa ilmoittamatta?

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen Vastaus kommenttiin #39

On joo vasta syntymässä, mutta kuitenkin perhanan hyvässä vauhdissa, kun viime kuulemani mukaan oli jo 3000 korttia kasassa. Siihen vauhtiin nähden jännä, ettei vielä ole heilahtanut. Puolueen rekisterissä oleminenhan ei vaikuta noihin mittauksiin, mekin ollaan vielä ulkopuolella, vaikka kohta päästäänkin takaisin.

Lähinnä ajattelin, että kun näistä oli puhetta ja uutisissa oli tänään, että heittäisin tänne tuommoiset tiedot.

Käyttäjän ollimarkkanen kuva
Olli Markkanen

Kansainvälisesti Piraateilla on meppi ja on ollu pari ennen tätäkin. Islannissa Piraatit gallupoi 42%, mikä on enemmän kuin hallituksen kannatus yhteensä.

Meidän kannatus on jo enemmän kuin Perussuomalaisilla oli aikanaan eduskuntaan noustessaan. Siitä se lähtee. ;) Kohta on kuntavaalit ja tällä kannatuksella mennään selvästi useaan valtuustoon.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #28

On tietysti selvää ja hyvä asia, että uskot puolueesi. Jos et sinä, niin kuka sitten?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tilanne on edelleen hyvin epäselvä. Keskustan kannatus muutamissa viimeisissä vaaleissa on ollut kyselytutkimusten kannatuksen alapuolella, joten ehkä parempi vertailutaso olisivat vaaleja edeltäneet gallupit. Niihen nähden on selkeä pudotus.

Toisaalta pudotus näyttäisi tasaantuneen samoin kuin Kokoomuksen taso näyttää edelleen jäävän vaaleja edeltäneelle tasolle eikä oleellista nousua ole. Joka tapauksessa kummankaan kannatuksella ei edelleenkään ole mitään selkeää suuntaa.

Näin ollen minusta myöskään SDP:n kannatus ei ole noussut 'myönteisessä' mielessä. Kannatuslisä on tullut siitä, mitä pahaa hallituksen kuvitellaan aikovan, ei siitä, millaista politiikkaa he tulisivat harjoittamaan. Jos hallitus alkaa saamaan hallitusohjelman ajatuksia etenemään, tilanne voi hyvinkin muuttua hallituksen puolueille myönteisemmäksi.

Kaiken kaikkiaan on aika ironinen tilanne, että SDP:n kannalta edullisinta olisi, jos heikko taloudellinen tilanne jatkuisi ja jopa mielellään pahenisi. Sitähän ei kukaan toivo, eihän...

Aika huvittavaa sekin, että Vihreiden kannattama toive ydinvoiman käytön lopettamisesta tulee todennäköisesti iskemään ensi talvena suomalaisten talouteen, jos Ruotsissa aletaan sulkemaan ydinvoimaloita...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Hyviä havaintoja kaikki ja samansuuntaisia kuin omani. Keskustan kannatus on viime aikoina ollut kovinkin vaihtelevaa, mutta Kokoomuksella on oma vakiintunut kannattajakuntansa. Sen kannatuksen alaraja on nyt saavutettu. Voi kuitenkin olla niin, että puoluejohtaja menee vaihtoon.

SDP:n kannatuksen nousu ei suinkaan ole sen ajaman politiikan ansiota. Sen kannatuksen kasvu perustuu suurelta osaltaan demareista perussuomalaisiin siirtyneisiin ja siihen pettyneiden äänestäjien paluuseen. Pitkässä juoksussa tarkasteltuna SDP:n kannatus on vieläkin varsin alhainen.

Hallituspuolueista eniten Paavo Väyrysen toiminta iskee juuri Keskustaan ja Perussuomalaisiin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Perussuomalaisten ongelmana on se, ettei heillä ole "perus"kannattajakuntaa, joka puolueella olisi pitkän päälle syytä olla. Soini on puolueensa ja omalla retoriikallaan saanut suuren joukon "politiikkaan" pettyneitä äänestämään puoluettaan ja sen ehdokkaita. Mutta protestiäänestäjillä on tapana kadota yhtä nopeasti kuin ovat saapuneetkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset