plukkala

Saarakkala: Sananvapaus Suomen alkoholipolitiikassa ei toteudu

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala kertoo tänään sananvapaudenpäivänä julkaisemassaan blogissa, että Suomessa ei sananvapaus toteudu suomalaisessa alkoholipolitiikassa. Hän perustelee väitettään sillä, että kahdeksan eri eduskuntapuolueen edustajan oli vaikeaa saada eri lehdissä yhteistä alkoholipolitiikan vapauttamista vastustavaa kirjoitustaan julkaistuksi.

Näiden kahdeksan eri puolueita edustavan kansanedustajan mielipide ei kuitenkaan ollut mikään parlamentaarinen lausunto. Se oli asiasta samaa mieltä olevien kansanedustajien mielipide, ei mitään muuta. Toisenlaisella edustajien valinnalla oltaisiin voitu saada täysin päinvastainen lausunto aikaiseksi.

Suomessa on sitten kieltolakiajan käytetty alkoholipolitiikassa vain kahta instrumenttia, saatavuutta ja hintaa. Saarakkala ja kumppanit haluavat tätä politiikkaa jatkaa. On vain niin, ettei vastuullisuus voi kasvaa ilman vapautta.

Suomessa alkoholin kulutus on laskenut tasaisesti jo usean vuoden ajan. Samoin on tapahtunut myös alkoholin matkustajatuonnille. Suomalaiset nuoret käyttävät alkoholia paljon vähemmän kuin edeltävät sukupolvet. Näitä Saarakkala ryhmineen käyttää argumenttina ryhmänsä julkilausumassa. Mutta ei sitä, että se johtuisi hinta ja saatavuus argumenteista. Hän tuntuu enemmänkin kantavan huolta valtiomonopolin kannattavuudesta ja kansalaisten väkevien saamisesta?

Itse kannatan alkoholipolitiikan maltillista ja asteittaista vapauttamista. Näin voisimme pikkuhiljaa saada Suomeenkin keski-Eurooppaan verrattavan tilanteen.

http://tp83.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216409-vaikeuksia-kayttaa-sananvapa...

Sananvapaudella ei asian kanssa ole mitään tekemistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (40 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Miksi sitten kirjoitin asiasta oman blogin? Siksi, että Saarakkala on estänyt kommentointini omaan blogiinsa jo kauan sitten.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Miksi on kieltänyt? Tainnut unohtua tilapäisen bannin poisto. Minähän sain melko kriittisiä mielipiteitäni siellä sanoa.
Liikuttavia persujen suussa aina nuo sananvapausuhriutumiset kuitenkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En voi arvioida Saarakkalan aivoituksia. Joka tapauksessa minulla on yhä edelleen kommentointikielto hänen blogeihinsa.

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #3

#3
Oletko miettinyt syytä siihen saamaasi banniin?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #12

Kyllä sen uskon jopa tietävänikin. Uskon, että Saarakkalan kanssa ei vain saa olla eri mieltä mistään. Tai ei saa ainakaan argumentoida näkemyksiään hänen blogissaan pitävästi? Enkä suinkaan tarkoita tämänpäiväistä alkoholipolitiikkakeskustelua.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sananvapautta toki tämäkin? Mutta kukin tavallaan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Alkoholikeskustelu jos jokin sopisi puoluelehtiin. Taitaa kaikissa puolueissa olevan esim myynnin vapauttamista haluavia.
Tulin tänä aamuna Ruotsista. Onhan yleisilme ja ovathan käytöstavat Suomessa hieman masentavia kun tuoreeltaan vertaa. Suomalaisten on itse haluttava pärjätä eli parantaa alkoholikulttuuria. Kuka krapulaisten hapannaamojen kanssa millekään kaupoille haluaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Puoluiden sisällä ei ole yhteistä kantaa asiasta. Kuten avauksessani kirjoitin, toisenlaisella kansanedustajien valinnalla oltaisiin voitu saada päinvastainen lausunto aikaiseksi.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Virkamiesten ja kansan mandaatilla vaaleilla valittujen poliitikkojen sananvapaus ja kädenjälki on toteutunut suomalaisessa alkoholi- ja muussa politiikassa harmittavan liikaa ja pitkän ajan.

Koko tänä aikana kansalaisille olisi voitu antaa suurempi valinnanvapaus mutta sitä eivät päättäjämme mistään hinnasta halua tehdä.

Eli sitä on saatu mitä on tilattu.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niinpä, ja tämä siksi, että monet kansanedustajat katsovat olevansa kykeneviä holhoamaan omia äänestäjiään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllähän tätä holhoamispolitiikkaa on Suomessa kokeiltu monen muotoisena jo lähes sata vuotta. Mutta mitkä ovat sen tulokset?

Sanotaan myös, että viina on aina hintansa väärtti. Ne, jotka sitä haluavat, hakevat sen vaikka maailman ääristä. Joskus sitä tehtiin ihan itse. Sitäkin tosin harrastetaan vieläkin.

Pekka Iiskonmaki

Minä pidän suomalaisia tyhminä ja niin pitää myös valtaapitävät. Siksi ei alkoholia kannatta vapauttaa.

Viro hoitaa todella hyvin alkoholin jakelun myös Suomeen. ALKO myy vain neljänneksen kaikesta alkoholista Suomessa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Joidenkin päättäjien itselleen ottamaa "ns. eliitin" kaikentietävää asennetta pidän itse naurettavana. Mutta valitettavasti näin vain on. Mutta äänestäjäthän asian sallivat? Kuka siis on se tyhmä asiassa?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyllä se niin vaan on, että Saarakkala on kerrankin oikeassa!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kukin saa nähdä asian haluamallan tavalla. Sinäkin, näin sananvapauden päivänä, mikset myös muutenkin? Itsehän elät Ruotsissa alkoholipolitiikassa vielä suuremman kontrollin alla.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyllä Ruotsissakaan ei tarvitse elää suu kuivana kenenkään, vaikka täällä holhotaankin. Jos meillä on nykyisen kaltainen valtion rahoittama sosiaaliturva, niin valtiolla on oikeus suitsia alkoholinkäyttöä!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #20

Meillä olevien ongelmakäyttäjien joukko saa nyt määrätä koko suomalaisen yhteiskunnan suunnan. Kuten jo kirjoitin, he hakevat viinansa vaikka vinkuintiasta, maksoi se mitä tahansa. Heidän auttamisensa on tehtävä muulla tavalla.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #20

"Jos meillä on nykyisen kaltainen valtion rahoittama sosiaaliturva, niin valtiolla on oikeus suitsia alkoholinkäyttöä!"

Silloin tuon holhouksen pitäisi koskea vain sosiaaliturvalla eläjiä, mutta miksi meitä omilla rahoilla eläviä holhotaan?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26

Näkökulma tuokin. Eikä edes huono.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #26

Rasva ja suola on saatava samanlaiseen saatavuuden ja hinnan sääntelyyn, koska meillä on sosiaaliturva ja julkinen terveydenhuolto! Voisiko Alko hoitaa myös nämä, vai pitäisikö niille kummallekin luoda omat monopoliorganisaatiot?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #28

Hyvä kysymys Saarakkalalle. Mutta en usko hänen siihen vastaavan?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #29

Pitääpä kokeilla, vaikka en yleensä kommentoi blogeja joissa kommentit valitaan...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #31

Niin itsehän en sinne pysty kommentoimaan ollenkaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #31

Saarakkala on tyypillinen esimerkki ihmisestä, joka asettaa itsensä muita ylemmäksi. Hän uskoo olevansa kansanedustajuutensa takia pätevä ja kykenevä tekemään päätöksiä, joilla haluaa holhota ja konrolloida mm. omia äänestäjiään?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tähän voisi nostaa esiin Ossi Ojutkankaan kirjoittaman blogin viimesyksyltä.
http://ossiojutkangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206447-alko-–-ddr-suomen-edellakavija

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Väänäseltä kyllä hyvä huomio linkittää sosiaaliturva ja viina.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tämän holhoamisen kanssa sosiaaliturvalla on kovin vähän tekemistä. Kysymyksessä on vain kahden eri asian tarkoituhakuinen yhdistäminen. Kieltolakiahan on Suomessakin jo kertaalleen kokeiltu? Ja mitkä olivat tulokset?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Ei mulla ole muuta ratkaisua kuin asennemuutos. Viina on kuitenkin monen ongelman juuri Suomessa. Jus lennettiin yrjön takia ysin ratkasta. Kustannus sekin kun ylimääräinen vaunu tuli tilalle. Kuivilla olevat juomisensa hallitsevat hylkäävät ongelmakaverinsa. Se on yksi iso ongelma.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #24

Juominen on monen ongelma muuallakin kuin Suomessa. Mutta meillä sitä on "hoidettu" hinnalla ja holhoamisella. Jostain syystä se on "muissa maissa" kuitenkin hallinnassa pademmin kuin meillä. En usko, että kysymyksessä on mikään kansallinen erityisominaisuus. Kansallinen ominaisuus on vain nimenomaan se "holhoaminen". Eihän asiaan muuta ratkaisua Suomessa ole koskaan haettukaan? Kansalle ei ole haluttu antaa vastuuta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Hallitus ohjelmassaan ilmoitti pyrkivänsä säännöstelyn purkamiseen? Sitä olisi aika tehdä vihdoin myös Suomen alkoholipolitiikassa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Suomessa on kieltolakiajoista lähtien harrastettu kieltävää ja holhoavaa alkoholipolitiikkaa. Sen tuloksen näemme ynpäröivässä yhteiskunnassamme. Olisiko aika kokeilla välillä jotakin muuta?

Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi

Kyllä sinusta Pekka on aiemmin ollut vaikea saada selvää kuvaa (konkreettisesti!), mutta nyt vaikuttaa siltä, että holhous on sinulle kipeä paikka. Blogissa ja sen kommenteissa esintyi jo ennen tätä kommenttia 15 holho-alkuista sanaa!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eikö ole`hyvä, että edes yhdessä asiassa olen selkeästi tuomut mielipiteeni julki? En vain kannata holhousta enkä kieltoja!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

No ollanhan sitä juonta jo etsittykin jo sata vuotta?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Saarakkala miettii, että maan hiljaiset ovat alkoholikeskustelussa toteutetun politiikan takana? He Saarakkalan mukaan haluavat kansanedustajien päättävän asiasta? Millä valtuuksilla hän niin päättelee?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sananvapauteen vetoaminen Saarakkalan kirjoituksessa on se suurin ihmetyksen aihe? Kaikilla suomalaisilla on oikeus tuoda mielipiteensä julki. Mutta mediallakin on oikeus itse päättää, mitä se julkaisee. Sosiaalinen media on kaikille avoin.

Pekka Iiskonmaki

Kieltolaki oli itsenäisen Suomen ensimmäinen laki, joka hyväksyttiin. Pidetään se kunniassa vielä toiset sata vuotta.

Kansa ei tule viisastumaan, mutta perinteet velvoittaa.

Virolaiset ovat eurooppalainen sivistyskansa ja he pystyvät hoitamaan jakelun tänne Pohjolan hölmölään ovelta ovelle. Ei siinä Alkoa tarvitse muut kuin pöljät ja niitä riittää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niin, hoituuhan se jakelu nytkin, ainakin Tampereen tasalle saakka.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

#44

Unohdat Pekka että Suomessa koitetaan mieluummin vaikka kieltää tai ainakin pahasti rajoittaa ja verottaa tuonkaltaisten hyödykkeiden vapaata liikkuvuutta ulkomailta. Varsinkin sellaisten joiden tuonti muualla on sallittu eli jätetty kansalaisten itsensä päätettäväksi.

Nykyisin se rajoittaminen ei ole ihan niin helppoa kuin ennen unionin jäsenyyttä mutta kansanterveyteen vetoaminen auttaa aina.
Perustetaan sitten Alkolle verkkokauppa: se on kansanterveellistä; ulkomailta tilaaminen ei ole kansanterveellistä.

Tulli kyylää ihmisten laukkuja kuin Venäjän kollegansa elintarvikkeita. Saarakkalat, Aurejärvet ja pekkapuskat vaatii lisää kieltoja jotka tunnollinen virkamies sitten soveltaa kovimman mukaan.

Koska asiasta ei päätetä EU:ssa, sitä kutsutaan sellaiseksi josta saamme itse päättää, siis kansalliseksi itsemääräämisoikeudeksi. Aina ennen vaaleja jonkun kekkaheijapoliitikon hymyilevä naama ilmestyy kirjoituksiin kertomaan miten hienoa kun meistä jokainen voi itse päättää kaikesta. Hieman vähempi määrä sitä herkkua riittäisi kyllä mulle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Onneksi meillä on hyt hallitus, joka jo ohjelmassaan lupaa purkaa suomalaista sääntelyä?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset