*

plukkala

Paavo Väyrysen kansalaispuolue ja sen kannatus

Helmikuussa veteraanipolitiikko, Keskustan kunniapuheenjohtaja yllätti jälleen kerran kaikki, paitsi tietysti itsensä. Hän ilmoitti perustavansa uuden Kansalaispuolue ry:n. Maaliskuussa se merkittiin yhdistysrekisteriin "pienten" sääntöviilausten jälkeen. Nyt toukokuussa puolue on saanut kokoon puoluerekisteriin merkitsemiseen tarvittavat 5000 kannattajakorttia.

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/il_vayrynen-50628

Väyrynen on kertonut olevansa yhteydessä oikeusministeriöön varmistaakseen sen että puolueen säännöt mahdollistavat  merkitsemisen. Tarvittaessa sääntöjä muutetaan.

Kansalaispuolueen kannatuksesta on julkaistu kaksikin tutkimusta jo ennen sen puoluerekisteriin merkitsemistä. Maaseudun tulevaisuudessa julkaistiin jo helmikuussa tutkimus, jonka lehti otsikoi:  "Väyrysen kansalaispuolueella kova kannatus".  Tutkittiin kuitenkin vain ihmisten mielipiteitä siitä, onko kansalaispuolueelle edes tarvetta.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka-ja-talous/väyrysen-kansalaispuolueella-kova-kannatus-1.138730

Lännen media puolestaan tutki huhtikuussa kansalaisten halukkuutta äänestää kansalaispuoluetta, jos se puoluerekisteriin merkitään.

http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/lm_pv_puolueenkannatus-49745

Sen mukaan yksi prosentti ilmoitti puoluetta äänestävänsä ja 16% piti sitä mahdollisena 72% ilmoitti, ettei kansalaispuoluetta äänestäisi missään tapauksessa.

Viime aikoina julkaistuissa puoluegallupeissa kansalaispuolue ei tietenkään näy, mutta myöskään ryhmä muut, jossa kansalaispuolueen tulisi näkyä, ei osoita mitään piikkiä ylöspäin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (52 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin minulle on epäselvää, mihin Väyrynen hankkeellaan pyrkii?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Hankkeella on yksi ja ainoa päämäärä: Herra Tasavallan Presidentti Paavo Väyrynen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eihän edes halua ehdokkaaksi, ainakaan seuraaviin vaaleihin. Vai odottaako hän, että joku hänet oikein pyytäisi?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #6

Paavo pelaa peliä. Sata varmasti tähtäin pressan vaaleissa, on hän sen verran tunnetusti pyrkyri.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #9

Pyrkyri hän kieltämättä on, sitä tuskin kukaan kiistää? Peli vain, jota hän pelaa, ei kuitenkaan ole millään lailla Suomea rakentava. Päinvastoin repivä.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #11

Hän pelaa keinoja kaihtamatta, mutta on sokea toimilleen. On selvää että eihän siitä mitään tule.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #12

Kun itse uskoo olevansa jotenkin ylivertainen ihminen demokraattisessa maassa, harvoin syntyy mitään hyvää.

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Väyrysen presidentinvaalikampanjaa edistäisi todella huimasti se, jos hänen kansalaispuolueensa vaikkapa seuraavaksi häviäisi kunnallisvaalit viskipuolueelle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #27

Eikös Väykkä todennut jo, ettei kansalaispuolue aio osallistua kunnallisvaaleihin?

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #29

Missä tämä on todettu? Se lisää puoluehankkeen merkillisyyttä entisestäänkin, koska mikään puolue ei ole kyennyt Suomessa saamaan korkeampien äänikynnyksien takana olevien päätöselinten eli eduskunnan tai europarlamentin paikkoja ilman, että sillä ensin olisi ollut kunnanvaltuutettuja. Presidentinvaaleja varten ei myöskään riitä, että puolue on rekisteröity, vaan presidenttiehdokkaan asettamiseen on puolueista oikeus vain eduskuntapuolueilla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #32

Ovatko presidentinvaalien säännöt muuttuneet? 2006 oi ehdokkaana Arto Lahti (val. yhd.)

Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin Vastaus kommenttiin #33

Valitsijayhdistys saa myös asettaa ehdokkaan, mutta se vaatii isomman kannattajakorttimäärän kerralla kuin puolueenkaan perustaminen eli 20000 henkilöä. Väyrysen presidenttiehdokkuuden kannalta Kansalaispuolue on täysin irrelevantti.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #35

Onhan imagon kannalta merkitystä sillä asettuuko Väyrynen ehdolle puolueensa puheenjohtajana sen sijaan että "yksityisyrittäjänä" keskustasta, jonka ehdokas on Vanhanen. Mielenkiintoista nähdä molempien äänimäärät jos Väyrynenkin on ehdolla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #43

Ei väyrynen lähde pressaehdokkaaksi. Ei hän halua kaikkia siltoja Keskustaan katkaista.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #35

Itse uskon Väyrysen halutessaan saavan helpostikin nuo vaaditut 20000 henkilöä taakseen. Perustelen väitettäni hänen kansalaisaloitteensa saamalla suurella suosiolla ja kansalaispuolueen nopealla tarvittavien kannattajakorttien keräämisellä.

Hän ei vain halua presidenttiehdokkaaksi tuleviin vaaleihin, koska tietää menestymismahdollisuutensa niissä olevan olematon.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #32

Tässä asiassa luotan Paavo Väyrysen sanaan, ja miksi en luottaisi?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #32

Väyrynen on itse kommenteissaan todennu, ettei pyri presidenttiehdokkaaksi ja samalla ilmoitti kannattavansa Saulin Niinistön jatkokautta. Hän on myös todennut, ettei puolue aseta ehdokkaita kunnallisvaaleihin ja kehotti kannattajiaan jatkamaan työtään keskustalaisina kuntapolitiikkoina. Itsekin hän jatkaa Keminmaan kuntapolitiikkaansa keskustalaisena.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Ei ole vielä tarpeeksi näkyvyyttä saannut.. Mutta veikkaan että kannatus nouseee hieman pikkuhiljaa kun alkaa näkyvyyttä tulemaan eripaikoissa.. Mutta en usko että ihan heti yli 5% tulee nousemaan gallupeissa!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Puolue on saanut näkyvyyttä kyllä yllin kyllin olematta vielä edes puolue. Puolueen saama kannatus riippuu pitkälti siitä, kuinka Väyrynen onnistuu hajottamaan Keskustan ja Perussuomalaisten rivit. Tuskin kannatusta muualta tulee?

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

En tiedä mistä äänet tulevat, mutta tuosta näkyvyydestä puheenollen.. Missä tuosta Paavon tempauksesta on puhuttu? Onko Mtv3:n uutisissa ollut jotain muuta kuin alussa vähän? Mites lehdet kuten IL/IS taisi sielä jotain ollut enemmänkin. Itse en ole pahemmin kuin täällä siihen törmännyt. Ja edellenkään en tiedä puolueesta mitään muuta, kuin on vähän oudot säännöt ja isäntänä itse Paavo...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #34

Kyllä lehdistö on Väyrysen hankkeesta kohtuullisesti raportoinut. Aluksi heti, kun hankkeestaan ilmoitti, sitten taas siinä vaiheessa kun yhdistys rekisteröitiin. Lisäksi on kerrottu silloin tällöin kannattajakorttien keruun edistymisestä.Ja jälleen kerrotaan siitä, jos ja kun puolue pääsee puoluerekisteriin. Ei mikään muu vasta perusteilla oleva uusi puolue ole niin paljon saanut mediahuomiota kuin mitä Väyrysen kansalaispuolue on saanut?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Se, että Maaseudun tulevaisuus ei anna kopioida juttujaan avattavaan muotoon ei ole minun häpeäni vaan lehden oma.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Asiantuntijat eivättunnu lämpenevän Väyrysen euroero kansalaisaloitteellekaan.
http://yle.fi/uutiset/asiantuntijat_tylyja_vayryse...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

No tämä tuki ei tullut Väyryselle aivan odottamattomalta taholta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Väyrysen nuori entinen avustaja sai viime EK-vaaleissa Lapin vaalipiirissä liki 3000 ääntä enemmän, joten eiköhän Väyrysen aika ole auttamattomasti ohi ja puolueen perustamisajankohta liian myöhäinen. Vielä viime pressanvaalien jälkeen olisi todennäköisesti tullut parempi startti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen on yllättänyt niin monesti. Ilmeisesti ennen puoluerekisteriin merkitsemistä puolueen on todennäköisestimuutettava sääntöjäänkin. Se mitä Väyrysen hankkeesta tulee, ei tiedä vielä kukaan, ei edes Väyrynen itse? Kunhan vain patsastelee julkisuudessa?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Vaikeaa arvata mitä Väyrysen mielessä liikkuu, blogikirjoituksiakaan ei liiemmin ole.

https://www.paavovayrynen.fi/2016/05/

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Tämä ei todellakaan kerro sitä mihin Väyrynen todella tähtää. Väyrynen on aina painottanut sitä, ettei hän tee virheitä. Nyt hän kirjoituksensa päivitti "varmuuden vuoksi" jo viime vuodelle.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Paavo vain paranee konjakintavoin vanhetessaan.

Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi

Kahdessa ja puolessa tunnissa yli 15 kommenttia. Taitaa Paavo Väyrynen kiinnostaa edelleen?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Suomen palauttaminen kekkoslovakkian aikaan lienee Paavo Väyrysen tavoitteena.

Hänen puolueeseen hyväksyttyjen ns. asiantuntijajäsenten joukossa on useita vanhoja kommunisteja.

Putinin asenteesta Väyrysen hankkeelle ei liene kellään meistä tietoa?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olen kanssasi kerrankin samaa mieltä. Paluu Kekkosslovakiaan ja Väyrynen huudetaan ilman vaaleja uudeksi Kekkoseksi?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ilman Putinin tukea ei Väyrynen pääse aikeissaan eteenpäin!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #21

Tuskin sekään auttaa muuttuneessa maailmassa. Kaikki muu on muuttunut paitsi Väyrynen itse.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #22

Janajevin tuella ei taida olla enään vaikutusta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #37

Sekään ei auttaisi, tuskin hänen tukeaan edes saa tai haluaisi?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #39
Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #42

Niinpä, haudasta tulevalla tuella ei ole paljon painoarvoa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tässä Jarmo Korhosen ajatuksia Väyrysen uuden puolueen uhasta Keskustalle.
http://puheenvuoro.uusisuomi.fi

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Minulta meni pieleen kuten tarkkasilmäisenä huomasit. Itse asiassa tarkoitin tätä linkkiä.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/211526-jarm...

Mutta sinun linkkisi sisälsi toki saman asian. Kiitos korjauksesta.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Jos Keskusta kaatuu Väyryseen, niin joutaakin kaatua. Ei puolue voi olla yhdestä miehestä kiinni sen kummemmin hyvässä kuin pahassakaan. Jos taas ei pysty vaikuttamaan haluamallaan tavalla, on joko taitamaton, väärässä tai väärässä puolueessa. Maailma ympärillä on muuttunut, Väyrynen ei.

Korhonen tuntuu painivan tietyllä tapaa samassa sarjassa. Jos tarjoaa medialle täkyjä, kannattaa ottaa huomioon, että media valitsee omalta kannaltaan parhaat palat. Mediaa ei voi hallita kuin totalitarismissa. Manipuloida voi yrittää mutta ei voi olla varma onnistuuko haluamallaan tavalla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eihän Keskusta Väyryseen kaadu. Mitä nyt Väyrynen vähän repiikin.

Käyttäjän timovaittinen kuva
Timo Vaittinen

ry:t eivät tietenkään näy puoluegallupeissa - maltetaan vielä hetki odottaa, että Kansalaispuolue on virallisesti rekisteröity puolue (rp), silloin se näkynee puoluegallupeissa tod.näk. jo samantien. Ajoitus on mitä erinomaisin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sen mainitsinkin jo yhdessä kommentissani. Mutta myöskään ryhmän muut kannatuksessa, jossa kansalaispuolueen kannatus voisi näkyä, ei näy oleellista muutosta, ainakaan vielä.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Paavo pyrkii siihen, että Suomi eroaisi eurosta. Tämän nyt luulisi tulleen selväksi. Syy moisee tarpeeseen on euron tuoma kilpailukykyhaitta. Euro ei toimi epävakauden tullessa, kuten Suomen osalta on nähty. Ruotsi edustaa kehittyvää länttä, sillä finanssikriisin jälkeen talous on kasvanut 10 prossaa ja Suomi edustaa taantuvaa itää euronsa kanssa, eli miinusta on tullut 6 prossaa. Eroa on vuodessa kertynyt huikeat 2 prossaa. Valtiovarainmisnteri osaa varmasti laskea, mitä se tekee miljardeissa.nimittäin 16 prosenttia.

Käyttäjän PauliJuhaniPitknen kuva
Pauli Pitkänen

Eurosta eroamista ei käsitellä kunnan-kaupungin, eikä maakuntavaltuustoissa. Euro asioita käsitellään eduskunnassa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niin,muista myös se asia, että siitä päättää eduskunta, eikä Väyrynen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Paavo väyrynen kirjoitti blogissaan, että hän on jättänyt oikeusministeriöön hakemuksen Kansalaispuolue ry:n merkitsemiseksi puoluerekisteriin. Tätä varten puolueen sääntöjä taas kerran hiukan "viilattiin".

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2175...

Jyrki Kirkkomäki

Nykymeno on sen verran karmivaa että mikä vaan oljenkorsi joka ojennetaan on kokeiltava. Muut vievät turmioon.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset