plukkala

Uusi eduskunta HS:n viimeisimmän mielipidemittauksen mukaan

Helsingin Sanomat julkaisi tänään printtiversiossaan aukeaman kokoisen  artikkelin, jossa lehti arvioi uuden eduskunnan koostumusta, jos seuraavat vaalit toteutuisivat lehden kesäkuussa julkaiseman mielipidetutkimuksen mukaisesti. Sen mukaan Keskusta ja Kokoomus menettäisivät kumpikin yhden edustajapaikan. Perussuomalaisille vaalitulos olisi katastrofi, se menettäisi yli puolet paikoistaan, yhteensä 22. Voittajat puolestaan olisivat SDP 12:lla lisäpaikalla  ja Vihreät, lisäys 10 paikkaa. Myös Vasemmistoliitto saisi kolme lisäpaikkaa.

Artikkelissaan HS toteaa myös, että koko hallituspuolueitten kannatuksen lasku johtuu Perussuomalaisten kannatuksen romahtamisesta. HS:n mukaan hallituspuolueitten yhteinen kannatus on vaaleista laskenut 10%-yksikköä. Tämän totesin myös itse 07.07. kirjoittamassani blogissa. Tosin itse käytin oman kirjoitukseni pohjana vielä tuoreempaa Ylen mielipidetutkimusta.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219698-perusporvarihallituksen-su...

Tosin on muistettava, että mielipidetutkimukset eivät ole sama asia kuin vaalit. Seuraaviin vaaleihin on aikaa vielä lähes kolme vuotta, jos mennään ilman ennenaikaisia vaaleja. Ennen tulevia vaaleja ehtii tapahtua vielä yhtä jos toistakin, mikä voi puolueitten kannatuksiin vaikuttaa. Kyseessä on kuitenkin suuntaa antava väliaikatieto siitä, mikä tilanne on juuri nyt.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eduskunnan muutos olisi Suomen poliittisessa historiassa poikkeuksellisen raju. Vastaavan suuruinen muutos on nähty sodan jälkeen aikaisemmin vain kerran, vuoden 2011 jytky-vaaleissa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Kyseessä on kuitenkin suuntaa antava väliaikatieto siitä, mikä tilanne on juuri nyt."

Tai mikä tilanne oli HS:n kesäkuussa julkaiseman gallupin aikaan, jonka mukaan esim. PS saisi 16 paikkaa ja vas 15 - Ylen sitä myöhemmässä mittauksessahan vasemmistoliitto oli ohittanut PS:n eikä Rinteen kuvan allakaan lukenut kuten HS:n tämän päivän artikkelissa että "Uusimmat kannatuslukemat ovat Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinteen mieleen."

Jotta turhan aikainen tuo koko aukeaman juttu mielestäni oli, luvut muuttuvat vielä moneen kertaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Helsingin Sanomat kirjoitti tietysti artikkelinsa viimeisimmän oman julkaisemansa tutkimuksen mukaisesti. Eli se todellakin kertoo sen hetkisen tilanteen. Myös eri tutkimukset poikkeavat toisistaan, koska ne on eri tekijöiden ja tutkijoiden tekemiä. Sovitaan sitten niin, että se suuntaa antava tulos oli kesäkuun tilanteen mukainen?

Toin myös kirjoituksessani esiin sen, että luvut voivat monistakin eri syistä muuttua vielä moneen kertaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Niinhän kirjoititkin.

Hesari olisi mielestäni voinut sisällyttää kirjoitukseensa gallupin, jonka pohjalta paikat on laskettu:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1466578309843

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #6

Ei se olisi ollut huono lisä artikkeliin. Lisäsin linkin HS:n tämän päivän artikkeliin. Se löytyy kommentistani nro 7.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #8

Nythän siinä on yli puoli sivua puheenjohtajien kuvia + suuri taulukko paikkamuutoksista, vaikuttaa siltä että tekstiä ei ole syntynyt tarpeeksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #9

Taulukokko oli asiallinen, taulukoilla ja graafeillahan kerrotaan enemmän kuin tuhannella sanalla? Kuvilla puolestaan haluttiin varmaan täyttää lehden sunnuntainumeroa. Ettei olisi tilaajien mielestä liian ohut?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #10

Toki asiallinen, mutta olisi sitä voinut pienentääkin selkeyden silti kärsimättä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #25

Voit olla oikeassa. Mutta täytyyhän se lehti jollakin täyttää.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ilmankos persuna on yhä yksinäisempää... olalletaputtelijatkin ovat vaihtuneet selkäänpuukottajiin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Onko tosiasioiden toteaminen mielestäsi selkään puukottamista?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Ainakin puolujohdon taholta selkäänpuukotukset ovat muodostuneet tavaksi persuissa, Turkinmalliin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kukin toimii tavallaan, puolueetkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Soinin säätiö on kerännyt jo niin suuren omaisuuden, että se pärjää pienemmälläkin kansanedustajamäärällä. 8% äänisaalis riittää hyvin Soini tähdännee jo vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.

Kokoomuksen ja Kepun ongelma lienee siinä, että mikä puolue tulee korvaamaan vaalien jälkeen oppositioon jäävän PS:n niiden tukipuolueena. RKP ja Vihreät eivät tule saamaan riittävästi paikkoja.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tämän laskelman mukaan Kepu, Kokoomus, Vihreät ja RKP saisivat reilun enemmistän eduskuntaan. On toki monia muitakin mahdollisia hallituskokoonpanoja.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

#12
Jos nyky tilanteessa olisi tuollainen hallitus niin puolueiden paikkaluku gallupeissa olisi aivan toisen lainen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #19

Vertasinkin tilannetta HS:n itse käyttämään laskelmaan siitä, millainen eduskunta olisi, jos HS:n kesäkuisen mielipidemittauksen tuloksella jaettaisiin eduskuntapaikat.

Siinä olet oikeassa, jos meillä nyt olisi Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n muodostama hallitus, voisivat gallup-tuloksetkin näyttää aivan toisilta. Mutta kai meidän tällä nykyisellä hallituksella on jatkettava, ainakin toistaiseksi?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #20

Nykyisellä jatketaan elleivät hallituksen sisällä innostu riitelemään niin paljoa että hallitus kaatuisi. Kriittiset hetket saattavat olla kunnallivaalien alla ja niiden jälkeen. Itse pidän todennäköisenä sitä, että hallitus pysyy kasassa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #23

Olen melko varma, että PS enemmän tai vähemmän hajoaa kuntavaalien jälkeen, jos nämä kannatusluvut realisoituvat vaaleissa. Se voi ehkä selvitä hallituskauden loppuun asti kutistuneena kikkareena.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #24

Soini tekee kaikkensa puolueensa hallituksessa pysymisen hyväksi, kävi puolueen kannatukselle sitten mitä hyvänsä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #23

En itsekään usko hallituksen kaatumiseen, ainakaan mistään aivan pienestä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Ennenkin on saatu kasaan Kepun, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n hallitus. Se oli viimeinen kohtuullisen hyvin toiminut hallitus Suomessa, toistaiseksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kuten mainittu, se voisi tämän hetken tilanteen mukaan olla yksi hallituskokoonpano. Mutta kuten jo mainitsin, on monia muitakin vaihtoehtoja. Paljon myös riippuu puolueittan halusta tehdä yhteistyötä toistensa kanssa.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Ainoa puolue jonka kannatus on jotenkin ihmeellisesti hallitusvastun vuodesta toiseen kestänyt on kokoomus.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Johtunee siitä, että Kokoomuksella on vankka 17-18%:n peruskannatus, johon päivänpoliittiset kiistat eivät juurikaan vaikuta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Uskoisin Kokoomuksen luonnollisen kannatuksen olevan 16%. Tällöin Kokoomus olisi hieman konservatiivinen keskustaoikeistolainen puolue. Lisäämällä mukaan punavihreää sosiaaliliberalismia (mm. Pietikäinen, Katainen ja Kanerva) on Kokoomus saanut kannatuksensa yli 20%.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #21

Ne yli 18%:n kannattajat eivät kuulu puolueen luonnolliseen vakiintuneeseen kannattajakuntaan. Ne ovat niitä kannattajia jotka liikkuvat helposti puolueen kannattajasta toiseen puolueeseen. Peruskannattajakunta on Kokoomuksella tosi vankka, verrattuna muihin puolueisiin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #22

Mistä tietosi kokkareista on peräisin? Onko sinulla enemmänkin siteitä Kokoomukseen?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26

Minulla ei ole mitään sidoksia mihinkään puolueeseen. Seuraan vain jatkuvasti eri puolueiden kannatuksia ja siltä pohjalta päätelmäni teen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset