plukkala

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa?

Keskustataustainen Nuorisosäätiö nousi vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen uutisotsikoihin. Alla olevasta linkistä voi kerrata monipolvisen ja pitkäaikaisen kohun tapahtumat, joka lopulta muutti Suomen koko vaalirahajärjestelmän.

http://yle.fi/uutiset/nain_vaalirahakohu_eteni_nama_ihmiset_olivat_mukan...

Vaalirahakohun jälkeen tilanne yleishyödyllisen Nuorisosäätiön ympärillä rauhottui. Nykyisin sen johdossa toimivat entinen keskustanuorten johtokaksikko Aki Haaro ja Perttu Nousiainen. Aki Haaro oli jo vaalirahakohussakin mukana Keskustan talousvastaavana. Haaro ja Nousiainen ovat luoneet ympärilleen melkoisen imperiumin Nuorisosäätiöstä ja useista keskustataustaisista yhdistyksistä.

Yle on perinteisen tutkivan journalismin tyyliin tutkinut Nuorisosäätiön ja näiden yhdistysten bisneksiä. Yleishyödyllisen säätiön tulisi lain mukaan noudattaa omia sääntojään. Olisi luullut Nuorisosäätiön tämän oppineen jo vaalirahakohohussa? Ylen mukaan näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Alla olevasta linkistä voi tutustua koko Ylen artikkeliin asiasta.

http://yle.fi/uutiset/vaalirahakohussa_ryvettyneella_nuorisosaatiolla_ja...

Kokonaisuudessaan surullista luettavaa. Asia kyllä heittää varjon myös Keskustapuolueen päälle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (69 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Keskustanuoret taitaa olla varsinainen korkeakoulu muiden rahojen pyörittämiseen?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuo saattaa olla asia, joka pudottaa Keskustan gallupien kärkipaikalta. En pidä siitä, että tuomio langetetaan kansantuomioistuimessa mutta puolueita lähellä olevien säätiöiden osalta valitettavasti pitää paikkansa, että jo pelkkä epäilyksenalaiseksi joutuminen vaatisi nopeita toimenpiteitä johdolta.

Kaiken kaikkiaan erilaiset puolueisiin sidoksissa olevat organisaatiot, jotka yhtä aikaa saavat sekä julkista rahaa että tukevat puolueita, ovat kyllä kaksiteräinen miekka. Voi olla, että olen liian nopea tuomioissani, mutta mikäli Keskustan johdolla on mitään sanottavaa Nuorisosäätiön organisaatioon, Haaron ja Nousiaisen olisi aika lähteä ja säätiön sekä hallitukselle että toimivalle johdolle tulisi antaa selkeät ohjeet, että lakia on noudatettava paavillisemmin kuin paavi itse.

Ja mikään puolustus ei ole, että samanlaisia laillisuuden venyttäjiä ovat muutkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Juho, ensin tietysti tutkitaan, sitten vasta hutkitaan. Mutta usein on osoittautunut todeksi vanha kansan viisaus, "ei savua ilman tulta". Olet oikeassa siinä, että asia voi vaikuttaa Keskustan kannatukseen.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Jep, mutta koska asia on jo lähtenyt elämään, sille on tehtävä nopeasti jotain. Joko tehdään selväksi, että mitään virheitä ei ole tehty. Sen on sitten kestettävä myös kaikki tutkiminen.

Tai sitten on siirrettävä vastuulliset sivuun siksi ajaksi, kun asiaa selvitetään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #5

Nuorisosäätiön hallituksen jäseniä voi olla vaikea syrjäyttää, sillä se täydentää itse itseään, eikä sen jäseniä voi erottaa?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #7

Näinhän se on. Jolloin käytännössä ainoa keino ohjata, on pistää tarvittaessa rahahanat kiinni. Kysymys on silloin, mikä on mielikuvan hinta?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Mihinkähän suuntaan rahaliikenne mahtaa kulkea Keskustapuolueen ja Nuorisosäätiön välillä?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #15

Voi kai sen hanan sulkea niinkin päin, että ei ota vastaan epäilyttävästä lähteestä tulevaa rahaa. Koska Nuorisosäätiö leimautuu Keskustaan, joko se tekee toiminnastaan moitteetonta tai Keskusta tekee pesäeron.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #33

Toki näinkin. Vanhanen ja Kaikkonenhan ilmoittivat jo, että pitävät asian tarkkaa tutkimusta hyvänä asiana.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Keskusta kyllä tarttui nopeasti härkää sarvista, puoluelehdistä Suomenmaassa oli siitä ensimmäisenä uutinen - en tosin ole katsonut onko jo muissa.

Kaikkosta ja Vanhastakin on haastateltu, ja olikohan tahallaan valittu vaalirahakeskustelussa ollut pari, mene tiedä.

"Kaiken kaikkiaan erilaiset puolueisiin sidoksissa olevat organisaatiot, jotka yhtä aikaa saavat sekä julkista rahaa että tukevat puolueita, ovat kyllä kaksiteräinen miekka."

En nyt tarkkaan muista miten se meni, mutta Ylen kaaviosta kävi ilmi että ainakin jotain yhteyttä puolueeseen on.

Kaipa siitä vielä kuuluu senkin osalta miten se kaksikko on päässyt kiinni Suomenmaatakin julkaisevaan yhtiöön. Mediastahan se riippuu kaivellaanko lisää, vai jääkö tähän.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Nuorisosäätiö omistaa huomattavan osan Joutsen-mediaa, joka julkaisee mm. Suomenmaata.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #8

Sauli Huikuri entinen Incap Oy:n toimitusjohtaja Kärsämäellä sai konkurssin jälkeen paremman toimitusjohtajanpaikan Joutsenmediasta joka julkaisee myös Kuusamolaista Koilissanomaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #35
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #8

Melkoinen verkosto siellä näyttää olleen ja olevan:

Kes­kus­ta­nuo­ret avainasemassa Joutsen Median kaappauksessa

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/keskustanuore...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #56

Keskustanuorten korkeakoulu asialla?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #58

Kun katsoo sitä alemmassa linkissäsi olevaa Ylen kaaviotakin niin eihän niistä ota erkkikään selvää.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Pikä oikeusprosessi kuten Toivo.J. Kannisen Riihisäätiössä Oulussa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näyttää menevän siihen suuntaan, jos asiasta ei mitään uutta ilmene?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Nuorisosäätiön puheenjohtajina aikaisemmin toimineet Matti Vanhanen ja Antti Kaikkonen, joka sai vankeustuomionkin toiminnastaan Nuorisosäätiössä, pitävät hyvänä, että asia Nuorisosäätiön toimet selvitetään.

http://yle.fi/uutiset/kaikkonen_nuorisosaation_tuo...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Pekka, leipätekstissäsi on epähuomiossa väärä linkki, alemman kaiketi pitäisi olla tämä:

http://yle.fi/uutiset/vaalirahakohussa_ryvettyneel...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kiitos korjauksesta. Vaihdoin linkin. Todellakin epähuomiossa tapahtunut huolimattomuusvirheeni.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #10

Ehtihän tuon, huomasin kun piti katsoa uudelleen sitä Ylen sivuilla ollutta kaaviota minne kunkin jäljet johtavat, ja ainakin yksi Uudenmaan keskustaankin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #11

Mulla on kyllä tapana aina tarkistaa linkkini jopa avaamalla ne ennen julkaisua. Mutta hyvä taas kerran havaita oma puutteellisuuteni. Koetan taas kerran ottaa opikseni. Kiitos!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Tuo ehdonalainen vankeustuomiokin oli 5 kk:n mittainen, kuudella kuukaudella olis voinut menettää valtuustopaikkansakin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuomio saatu ja kärditty. Se asia on loppuun käsitelty.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

"Säätiön ei tule harjoittaa muuta kuin liiketoimintaa kuin sellaista, joka on sen säännöissä mainittu ja joka välittömästi edistää säätiön tarkoituksen toteutumista".

http://www.minilex.fi/a/säätiön-perustaminen-säädekirjalla

Onkohan Nuorisosäätiön säännöissä on mainittu mitään asuntojen omistamisesta Tallinnassa ja luxus-asuntojen rakentamisesta Lahden torin viereen? Ja mitenkähän nämä edes liittyvät Nuorisosäätiön tarkoitukseen?

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

”Sen on aikanaan keskustalaiset nuorisojärjestöt perustaneet, puoli vuosisataa sitten, joten sitä kautta löytyy keskustataustaa, mutta keskustajärjestöillä ei ole yhteyttä, säätiö on täysin itsenäinen toimija, Vanhanen sanoi ” Lainaus on Ylen uutissivulta. Kyseinen Vanhanen on Suomen Keskusta rp:n presidenttiehdokas. Voi, sitä Mattia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niinpä! Ja näin puhuu entinen Suomen keskustalainen pääministeri, itsekin pitkän Nuorisosäätiöhistorian omaava Matti Vanhanen?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Yllättävintä tämän Ylen artikkelin ympärillä on mielestäni ollut se, ettei se ole salamannopeasti levinnyt muihin medioihin, kuten uusille uutisille yleensä tapahtuu? Pikaisen tsekkauksen jälkeen en löytänyt uutisesta mitään mainintaa iltapäivälehdistä, en MTV:n uutissivuilta. En myöskään Hesarin, Demokraatin, Suomen Uutisten, en Nykypäivän enkä Kansan Uutisten sivuilta. Ainoa lehti, joka asiaa sivuillaan käsitellyt Ylen lisäksi on Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa. Mistähän nyt tuulee?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Maikkarin sivuilla oli aamulla, mutta se on hautautunut päivän vanhempien uutisten joukkoon:

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yle-nu...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Hyvä että edes jossain! Ei edes Uusi Suomi näytä asiasta mitään kertovan? Aika outo juttu kuitenkin?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #20

Luulisin että siitä vielä kuuluu, eikö PRH:kin ilmoittanut tutkivansa asiaa Ylen uutisen pohjalta. Ja saattaa olla niinkin että toimittajat vasta kaivelevat lisätietoja.

Edit: Patentti- ja rekisterihallitus päätti alkaa selvittää säätiön toimintaa Ylen tietojen pohjalta.

http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2016/08/24/yl...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #21

Aikaisemmin uutisia on kyllä välitetty sellaisinaan kertomalla, että tämän asian kertoi ensin... Voi tietysti olla niinkin, kuten kerroit. Mutta itse pidän asiasta uutisoimatta jättämisen varsin kummallisena?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #22

Saattaa olla että siitä lukee huomenna sanomalehtien paperiversioissa, ja että nyt on vain lyhyitä uutisia kuten Aamulehden. Tai sitten odottavat mitä tuleman pitää.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/yle-vaalirahakohus...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #23

Olet todennäköisesti oikeassa. Aamu on asiassa varmaan viisaampi?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #24

Ja ehkä seuraavat päivät. Vilkaisin IS:n uutistarjontaa, on se noteerattu sielläkin.

Yle: Nuorisosäätiöllä vaiettuja kiinteistöbisneksiä, viranomaiset kiinnostuivat

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000124685...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #24

No aamulla oli Ylen sivuilla tämä:

Yle: Nuorisosäätiön vaiettujen bisnesten syynäys laajenee – nopea erikoistilintarkastus tulossa

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/yle-nu...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #34

No ainakin Ara ja PRH ovat Ylen uutisesta heränneet.

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Tuulien kuuntelu on mielenkiintoista! Oletan, että sisäpiireissä käy kuhina, kuka voi sanoa jotain. Mitä on mahdollista sanoa. Miksi Keskustapuolue, joka on edelleen ollut mielipidekyselyjen huipulla. Valtataistelua käydään kulisseissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Uskon, että Keskustan johto pyrkii nopeasti pesemään kätensä asiasta.

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi

"Mistähän nyt tuulee?"
No sieltä, että Suomen Keskustan sisällä on päätetty ja todettu yhdessä, että parivaljakkoa Haaro-Nousiainen motivoi ainoastaan oma henkilökohtainen etu ja heille itselleen päätyvä raha. Asiaa on varmaankin koitettu käsitellä puolueen sisäisenä jo hyvin pitkään, mutta jossain vaiheessa peli pitää viheltää poikki.

Yritykset Suomenmaan nurkanvaltauksesta lienevät olleen viimeinen niitti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Keskustan on vaikeaa viheltää Nuorisosäätiön peli poikki. Säätiön hallitusta ei voi erottaa. Se täydentää itse itseään. Vai tarkoitatko, että keskusta olisi itse vuotanut tietonsa asiasta Ylelle, jotta nyt alkava tutkinta alkaisi?

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi Vastaus kommenttiin #46

"Vai tarkoitatko, että keskusta olisi itse vuotanut tietonsa asiasta Ylelle, jotta nyt alkava tutkinta alkaisi?"
Juuri jonkinlaista tämän tyyppistä yhteistyötä minä oletan kun mietin miten YLE on tietonsa saanut. Mutta en tosiaan tiedä varmasti yhtään mitään asiaan liittyvää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #51

Yle artikkelissään antoi myös eri tiedoilleen päivämääriä. Sen aikajanan mukaan Yle on tutkinut asiaa ainakin vuoden?

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Keskusta ei ole puhtaampi pulmunen kuin muutkaan puolueet. Rahanhimo yllyttää kaikenkarvaisiin epäilyttäviin keinoihin tehdä enemmän rahaa. Vallanhimo ohjaa ihmisiä ja varsinkin heitä, jotka ovat päässeet maistamaan valtion ns. nimetöntä kassaa.

Hyvänä en näe puoluekannatuksen mukaista puoluetukien maksatusta ja sen kautta hyväksikäyttöä.

Puoluetuet olisi korkea aika lopettaa, sillä niiden saalistuksella kansaa kusetetaan. Lupaan muutoksen, jos äänestät meitä - kansa on valitettavasti ahdistuksissaan valmis uskomaan lupaukset.

Ja kuinkas sitten kävikään?

Paras esimerkki on Perussuomalaiset, joiden lupaukset kansalle vetivät vesiperän, mutta hieno Helsingin Esplanadin jugendhuoneisto hankittiin puolueen saamien puoluetukien myötä, puolueelta lainaamalla ja säätiöittämällä. Kyllä Soini tietää.

Suomalainen väestö on tietääkseni tunnistettu rehelliseksi kansaksi. Kenties tuon rehellisyyden varjolla on löydetty väylät toimia toisin.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Aika paksua kairata persutkin tähän ja väittää että he ovat paras esimerkki. Tosi alhaista.

Ja mitä puoluetukiin tulee, niin persut on ainoa puolue joka systemaattisesti on esittänyt niiden pienentämistä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tarina kertoo siitä, että kaikkien Säätiöiden valvontaa olisi syytä tehostaa. Näitä erilaisia säätiöissä tapahtuvia väärinkäytöksiä on Suomessa paljatunut muisssakin säätiöissä kuin keskustataustaisessa nuorisosäätiössä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikissa säätiöissä olisi epäselvyyksiä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Mistä lähtien? Oinonen kun kerran selitti nukahtaneensa kun piti esittää, ja Vistbacka että Oinosen paperi oli väärin päin.

http://ehdokas8blogituusisuomifi.puheenvuoro.uusis...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #50

Seija, sehän oli "tahaton tapahtuma"?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Nämä erilaiset puolueita lähellä olevat säätiöt varmasti sisältävät kaikenlaista. Riipumatta siitä, mitä puoluetta ne lähellä ovat.

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi

En missään nimessä lähtisi syyttämään Keskustaa puolueena näistä väärinkäytöksistä. Kun tuon Yleisradion jutun (http://yle.fi/uutiset/vaalirahakohussa_ryvettyneel...) meinaa lukee ajatuksella, niin huomaa että Suomen Keskusta rp:n päättävien tahojen taholta on todennäköisesti päätetty pillillä viheltää peli poikki.

Yleisradion jutussa kysytään:
"Voikin kysyä, millä rahalla Haaro ja Nousiainen nurkkaavat Joutsen Mediaa? Ja millä rahalla AT-Asunnot lihottaa asuntosalkkuaan?"
Itse veikkaisin, että nämä ihmiset ovat saaneet joltain kansainväliseltä pankilta (YLEn mukaan yksi sveitsiläispankki, mutta voi niitä olla useitakin) todella edullisin ehdoin lainaa. Eivätkö Haaro ja Nousiainen itse ymmärrä, että ilmaista rahaa ei ole olemassakaan? Heitä käytetään pelinappuloina.

Kaiken kaikkiaan todella surullista. Ahneutta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Koko Ylen artikkeli on surullista luettavaa.

Kuka mielestäsi käyttää Haaroa ja Nousiaista pelinappuloina?

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi

Rehellisesti sanottuna en tiedä enkä osaa edes omassa mielessäni yksilöidä. Oletan että joku upporikas yhdysvaltalainen miljardööri, jota kiinnostaa sumplata tuettujen asumismuotojen perintö pois Suomesta (ei minkään takia juuri Suomesta, tätä samaa peliä varmaan yritetään pelata ympäri Eurooppaa) ja korvata se täysin markkinaehtoisilla vuokramarkkinoilla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #45

Aikamoinen salaliittoteoria? Siihen en jaksa uskoa.

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi Vastaus kommenttiin #48

Salaliitto edellyttää enemmän kuin yhtä henkilöä. Minä oletan, että kyse on yhdestä henkilöstä jota kiinnostaa vain oma etunsa, en siis mitään salaliittoa.

En itsekään usko salaliittoihin joissa on useita henkilöitä ajamassa yhden etua, en tarkoita mitään sellaista. Pahoittelen jos kirjoitin niin että sellainen kuva kirjoituksistani jäi.

Mutta tosiaan. Ihmetellä sopii, miten Lukkala ja Haaro eivät kysyneet itseltään menneisyydessä, MIKSI eli MINKÄ TAKIA heille tarjotaan lainaa niin edullisin ehdoin. Ei mitään bisnesmaailmassa oikein ilmaiseksi järjesty, se on aika selvää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #53

Kuka sanoo, että Nuorisosäätiön Sveitsistä saama laina olisi edullinen? Yle kirjoitti, että Nuorisosäätö harrasti myös melkoisia riskibisneksiä. Ehkä laina oli tarkoitettu niihin? Kuka tietää, ainakaan ennen tutkimuksia?

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi Vastaus kommenttiin #55

Toivottavasti asia tutkitaan ja toivottavasti parivaljakko Haaro-Nousiainen saa ansaitsemansa opetuksen ja alkaa käyttäytymään niin kuin kunnon ihmisten kuuluukin.

Kiitän tämän aamupäivän aikaisesta julkisesta keskustelusta asian tiimoilta, olet saanut minut ajattelemaan asiaa tarkemmin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #57

Tämänpäiväisen Ylen uutisen mukaan asiaa tutkii sekä Patentti- ja rekisterihallitus että ARA, joka järjestää Nuorisosäätiössä pikaisen erityistilintarkastuksen.

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi Vastaus kommenttiin #53

"miten Lukkala ja Haaro"
Siis tietenkin, "Nousiainen ja Haaro". Äsh. Anteeksi ajatusvirheeni.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #60
Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi

Lainaa myöntänyt (tai -neet) pankki (tai pankit), sehän on tässä vain välikäsi. Siitä lienemme samaa mieltä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #47

Pankit eivät ole edesvälikäsi. Ne myönsivät lainansa liiketoimintaperiaatteen mukaisesti ensin tutkittuaan säätiön luottokelpoisuuden. Tuskin ne rahaa säätiölle tuputtivat. Kyllä ne luotot on anottu normaaliin tapaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Näitä puolueiden sivubisneksiä tulee aika ajoin esille, hyvä juttu, että media näitä seuraa, yleensähän toiset puolueet nostavat kauhean älämölön kun jotain tällaista paljastuu.

Mistähän johtuu, että nyt vallitsee syvä hiljaisuus, taitaa olla niin paljon kaikilla puolueilla tällaisia harmaalla alueella toimivia yhdistyksiä, että on parempi vaan olla hiljaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tätä samaa asiaa ihmettelin jo eilen. Voi olla, että olet olet aavistuksesi kanssa oikeassa? Asia ei kovasti myöskään kiinnostanut mediaakaan. Yleensä uutiset leviävät salamannopesti julkaisusta toiseen?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Johtunee siitä että tästäkin on vain Ylen uutinen:

"Useat Nuorisosäätiön omistamat kiinteistöosakeyhtiöt ovat sijoittaneet remonttirahojaan hyvinkin riskipitoisiin arvopapereihin."

Lisää kuullaan varmasti Aran tilintarkastuksen ja säätiöitä valvovan PRH:n tutkinnan jälkeen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ensin tutkitaan, sitten vasta hutkitaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näyttää siltä, että Ylen eilen julkaisemat tiedot johtavat Nuorisosäätiön ympärillä konkreettisiin tekoihinkin.

Nuorisoasuntoliitto pohtii uudestaan yhteistyötään Nuorisosäätiön kanssa. Nuorisoasuntoliiton hallitus käsittelee uudestaan suunnitteilla olleen osakekaupan Nuorisosäätiön kanssa. Nuorisoasuntoliitto on myymässä 51%:n osake-enemmistön omistamastaan Alkuasunnot Oy:stä Nuorisosäätiölle. Alkuasunnot Oy omistaa 1500 asuntoa. Aloite kauppaan on tullut Nuorisosäätiöltä.

http://yle.fi/uutiset/nuorisoasuntoliitto_arvioi_u...

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Hieman off-topic mutta kyllä se menee niin, että minkä nuorena varastaa sen vanhana omistaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmaan asian voi tulkita noinkin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset