*

plukkala

Anders Adlercreutzin osuva vastaus Timo Soinille

RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutz vastasi osuvasti Timo Soinin kannanottoon SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomiojan avaukseen SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton mahdollisen yhteiseen eduskuntavaaliohjelmaan tulevissa EK-Vaaleissa. Tuomioja teki avauksensa kuluneella viikolla. Se voisi olla Suomessa ensiaskel monissa demokraattisissa valtiossa toteutettuun blokkivaaliajatteluun.

Kirjoitin asiasta blogin viikolla,  jossa ihmettelin mm. Timo Soinin esiintymistä idean ensimmäisenä alasampujana. Eihän asian suuresti luulisi liikuttavan Perussuomalaisia?

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/221619-tuomiojan-avaus-ensi-askel...

RKP:n kansanedustaja Anders Adlercreutz vastasi Soinille varsin osuvasti omassa kirjoituksessaan.

http://andersadlercreutz.fi/blog/blog/pilkalla-ei-maatamme-rakenneta-tim...

Olen Adlercreutzin kanssa täysin samaa mieltä. On hyvä, että maassamme tehdään uusia poliittisia avauksia. Niitä suoralta kädeltä pilkkaanmalla ja väheksymällä, tai myöhemmin vitsiksi vääntämällä, tässä maassa ei saada mitään aikaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (106 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Itse en näe Soinin toiminalle muuta syytä, kuin romahtaneiden kannatuslukujen aiheuttaman paniikin,

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Ei voi mitään että olen ennakkoluuloinen, mutta jos nimi on Adlecreutz ja puolue Rkp, niin harvoin sieltä mitää sellaista tulee, että voisin olla samaa mieltä. :)

No Soini nyt tykkää rieputella oppositiota, kun on kerrankin niiden yläpuolella, ei varmaan kauhean vakavaa.

Blokkivaaleja kuitenkin kannatan itsekin

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Arvostella toki voi. Kuitenkin ulkoministerin asemassa olevalta henkilöltä outoa olla ensimmäisenä ampumassa alas sellaista muiden puolueiden mahdollisen yhteistyön syntymistä, joka ei millään tavalla koske ulkoministerin omaa puoluetta?

Mielestäni kaikki avaukset on syytä ottaa vakavasti, riippumatta miltä taholta ne tulevat tai ketkä niitä kannattavat.

Jukka Mäkinen

Jos Soini kommentoi valtakunnan sisäistä puoluepolitiikkaahän tekee sen persujen puheenjohtajana eikä ulkoministerinä. Sen verran pitäisi Lukkalankin ymmärtää.

Mitä perussuomalaisten puheenjohtajan sitten pitäisi tehdä? Taputtaa käsiään ja hurrata poliittisen vastustajan mahdolliselle yhteistyölle?

Soini teki juuri niin kuin hänen pitääkin. Ilmaisi epäilyksensä moisen koalition todellisista yhteistyömahdollisuuksista perustuen puolueiden aikaisempaan käyttäytymiseen.'

Ihme ruikutusta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #50

Ulkoministerinä ololle ei ole on/off nappia, Soini on ulkoministeri koko ajan. Samaa mieltä bloggauksestaan kuin Adlercreutz.

Jukka Mäkinen Vastaus kommenttiin #52

Ulkoministeri on ulkoministeri silloin kun on kysymys ulkopolitiikasta, ulkoministeriön asioista, tai hallituksen sisäisistä asioista. Jos soini pyytää vaimoltaan perunamuusia, niin sitä pyytää Timo eikä ulkoministeri.

Jos joku persujen varavaltuutettu Alakekkulinjärvellä möläyttää jotain älytöntä, niin miksi Seija ja kaverit vaativat lausuntoa ulkoministeriöstä ja sen johtajalta ulkoministeriltä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #55

Eihän siitä ole kauan kun Soini ilmoitti käyneensä Britanniassa puolueen puheenjohtajana, mutta esiteltiin siellä mediassa ulkoministerinä ja varapääministerinä. Niin media menettelee muidenkin ministereinä olevien puoluejohtajien kohdalla, eikä Soini ole poikkeus.

"Jos soini pyytää vaimoltaan perunamuusia, niin sitä pyytää Timo eikä ulkoministeri."

? Poliitikkojen kotiolot eivät ole julkisia muulloin kuin korkeintaan silloin kun avaavat kotinsa toimittajille.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #50

Kun Timo Soini esiintyy julkisuiudessa omassa plokissaan tai muualla, hän on ulkoministeri niin kauan kuin hänen ministerinpestinsä kestää.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Mitä vikaa Adlercreutz-sukunimessä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Hyvä kysymys? Kommentoijalla on selvästi kommenttinsa mukaan ennakkoluuloja?

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Se edustanee jonkinlaista Suurta Toiseutta nuivaliston postmodernissa identiteettipolitiikassa ja kollektiivisessa joukkoterapiassa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #46

Nuivalistolta on ehkä jäänyt historia lukematta.

Käyttäjän JussiNummelin kuva
Jussi Nummelin

Eiköhän "letkautukset" ole merkki siitä millaista epätoivoa soinilla on
PS puoleen kannatuksen johdosta. Ja letkautuksilla suosioon nousi eikä muuta osaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Hyvin samankaltaisesti minäkin asian tulkitsen.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Kyllä Soini on kohtuullisen lahjakas arvostelemaan muiden tekemisiä. Taito sekin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Joskus hän kuitenkin tekee sen selkeästi väärässä paikassa.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Tässä maassa on harmi, että osuvat vastaukset pääsevät julkisuuteen valikoivasti.

Ja sit kun ihmiset tekeytyy tyhmiksi.

Esmes vihreiden Antero Vartio on vastannut erittäin osuvasti moneen juttuun, ja Jyrki Kasvi jopa demareiden älyvapaaseen juttuun.

Mutta kuten politiikantoimittaja Haapala sanoi, blokkiajatus on kuolleena syntynyt. Eikä Soini siihen edes ensimmäisenä kommentoinut...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Haapalan kommentti oli samaa tasoa kuin Soininkin.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Mikähän Adlercruts:illa oli pontimena ottaa kantaa Soinin esiintymiseen vasemmiston blokki ajatuksessa. Taisi olla sama kuin Lukkalalla. Ääretön persu fobia.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

En käsitä Lukkalaa. En pitäisi persufoobikkona kuitenkaan. Ellei ole Siikala, heh heh.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Olen epäillyt Lukkalaa jo monta vuotta kokkariksi!

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #14
Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #15

Sinun omaa henkilöesittelyäsi mukaillen: En kuulu mihinkään puolueeseen. Kaikki mielipiteeni ovat omiani.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Pertti, ei todellakaan tullut ensimmäistä kertaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kokko, olipahan ajatus? Vai ylensit minut ihan Siikalan tasolle?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei tässä persifobiasta ole kysymys. Kysymys on siitä, miksi Soini yleensä on kommentoimassa muiden kuin oman puolueensa mahdollista yhteistyötä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #23

Tuli ainakin Soinin mielipide nopeasti julki. Ja kaiken lisäksi hänen omassa plokissaan. Siinä hän ei ainakaan sanallakaan maininnut, että joku olisi häneltä asiaa erikseen kysynyt.
http://timosoini.fi/2016/08/tuomiojan-palvelus/

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #24

Tuli julki tosiaan, Soinin omassa plogissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26
Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kyse on puolin ja toisin pelinpolitiikasta!

Blokkipolitiikka ei toimi enää edes Ruotsissa kunnolla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ehkäpä juuri siinä onkin Soinin pelko? Ehkä hän pelkää sitä, että hänetmahdollisessa blokkipolitiikassa pudotettaissiin blokkin väviin, niinkuin on käynyt Ruotsidemokraateille Ruotsissa?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Ruotsissa on SD sotkenut blokkipolitiikan. SAP johtoinen hallitus hallitsee täällä Moderaattien tuella.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #28

SD on pudonnut blokkien väliin. Sitä samaa kohtaloa Soini nyt pelkää?

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

Anders Adlercreutzin kirjoitus oli rakentavampi ja paremmin artikuloitu kuin yksikään (verrattain harva) lukemani Timo Soinin Plogi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

"Politiikka onyhteisten asioiden hoitoa" näin sanotaan ja näinhän se on. Soini omalla toiminnallaan on yksi syypää politiikan karnevalisointumiselle. oppositiojohtajalla voi odottaa reipastakin suun pieksentää, mutta ulkoministeri edustaa, kuten muutkin ministerit ulospäin koko kansakuntaa ja tätä tosiasiaa Soini ei vieläkään ole sisäistänyt, Adlercreutz puuttui oikeaan asiaan, ministerin moukkamainen käytös ei edistä Suomi kuvaa maailmalla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei myöskään oman puolueensa julkikuvaa, jota hän myöskin nyt Suomen ulkoministerinä edustaa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tuomioja oli ulkoministerinä pahempi poskisolisti ulkopolitiikkaa koskevissa kannanotoissaan kuin Soini.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tässä omassa plokissaan Soini ei puuttunut Suomen ulkopolitiikkaan vaan ainoastaan eri puolueiden väliseen yhteistyöhön Suomen sisäpolitiikassa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kyllä Tuomioja nautti yli puoluerajojen luottamusta ulkopolitiikan hoidossa. Tuomioja, useita kieliä puhuvana, korkesti sivistyneenä ja historiaa tuntevana oli Suomen kannalta mainio käyntikortti maailmalla.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #36

Minulle on jäänyt mieleen vain käsite "Erkki The Red" ja suunsoitto ulkoministeri Tuomiojasta.

Ulkoministeri Tuomioja oli yksi niistä syistä, joiden takia Suomi ei saanut paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #37

Pertti, sinulla taitaa olla melkoinen määrä ennakkoluuloja erilaisia uusia avauksia kohtaan?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #41

Uudet avaukset ovat aina tervetulleita. Kuitenkaan Tuomiojan esittämä avaus ei tuo mitään uutta pitkässä juoksussa. SDP ja Kokoomus voivat taas yllättäen löytää toisensa.

Tuomioja voisi keskittyä kirjoittelemaan kirja-arvosteluja kotisivullaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #42

Eihän sekään tietysti mahdotonta ole, etteivätkö kokoomus ja SDP voisi löytää toisiaan. Tuomiojan avaus tuo vain yhden uuden näkökulman asiaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #36

Erkki Tuomioja on pitkän linjan poliitiiko, jolla on aivan riittästi kokemusta tehdäkseen tekemänsä avauksensa esittämästään yhteistyöstä.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #40

Niin kokemusta hänellä on jopa valtiosalaisuuksien vuotamisesta!

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Melko heikko mielipide. Tuomiojaa voi arvostella vaikka mistä, mutta kannattaisi pitää mielessä politiikan perussääntö, vallantavoittelu ja toiminta päämäärien edistämiseksi. Tuomioja on yksi arvostetuimmista ulkoministereistä. Soini tullee olemaan asteikon toisessa päässä, sutkauttelija ilman ideaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #38

Politiikan hoito, oli se sisä- tai ulkopolitiikkaa, ei pitkällä jänteellä voi hoitaa heittelemällä vain sloganeita!

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kävin muuten lukaisemassa tuon niin paljon haukutun Soinin kirjoituksen. Soini kirjoittaa kansantajuisesti faktaa. Tällaista kieltä ymmärtää katurahvaskin.

RKP:ssä ei ymmärretä populistista kielenkäyttöä!

Käyttäjän OlliBackstrom kuva
Olli Bäckström

"RKP:ssä ei ymmärretä populistista kielenkäyttöä!"

Päinvastoin, populistisen kielenkäytön ongelmat ymmärretään siellä paljon paremmin kuin persuissa.

George Orwell kirjoitti aiheesta aikoinaan kokonaisia esseitä; ne kuitenkaan eivät taida kuulua perussuomalaisten peruskannattajien peruslukemistoon?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Miksiköhän Soini niin kirjoittaa, tarkoitan sitä, että katurahvaskin ymmärtäisi? Pitääkö hän oman puolueensaansa kannattajia jotenkin tyhminä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Onhan Soini sanonut näin:

Tavallinen kansa kyllä katsoo uutisia ja lukee lehtiä, muttei ymmärrä puoliakaan kuulemastaan tai lukemastaan. Sitä mitä ihminen ei ymmärrä, sen hän torjuu.

Ja muuten 2003 määritellyt perussuomalaiset näin:

Soinin mukaan Euroopassa on perinteisen vasemmiston ja oikeiston rinnalle syntymässä uusi vasemmisto - vihreät - ja uusi oikeisto, jota Suomessa edustaa Perussuomalaiset.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000015873...

Edit:

Ja on Soinilta tuoreempikin kannanotto: Tomppelit, hönöt, huru-ukot

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040318174157_u...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #49

Juurinäin. Ei Soini äänestäjiä arvosta pätkääkään. Hän koettaa vain parhaansa mukaan käyttää heitä hyväkseen.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sellainen näkemys, että ollessaan ulkoministeri, voisi ikäänkuin "riisua" sen roolin pois ja laittaa välilä ainoastaan puoluejohtajan roolin päälle on virheellinen näkemys. Ministeri on ministeri 24/7 ja juuri pääministerin lisäksi, ulkoministerin toimia ja lausuntoja kyllä maailmalla seurataan.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Entinen, hyvinmenestynyt ja kunnioitettu UM astui Soinin tontille. Puhui suomalaisille Suomesta. Päinvastoin kuin Soini hän myös esitti konkretiaa. Hän ilmaisi asioita joita oli pohtinut sen sijaan että seuraajansa tavoin heittelisi epäonnistuneita mainossloganeja omalle projektilleen.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Vihreiden Niinistö blokkasi ajatuksen välittömästi eli se siitä Tuomiojan esiintulosta.....

Lukkalaa mukaillen. "Eihän asia edes PerusSuomalaisille kuulu". Totta hemmetissä PS:llä on siihen oikeus ottaa kantaa.

Jostain syystä Niinistön kielteisellä kannalla on vähemmän merkitystä, vaikka sen pitäisi olla koko aiheen ympäriltä käytävän keskustelun keskiössä. Tuomioja ei edes viitsinyt kysyä asiaa Vihreiden puheenjohtajalta eli jokin tässä taas kerran panee miettimään.

Itse en ota kantaa plokkivaaleihin toistaiseksi. Tuomioja kyllä töppäsi pahemman kerra ja jostain syystä Soini onkin ainoa arvostelun kohde joidenkin mielestä. Perin kummallista, mutta ei mitään uutta.

Jukka Mäkinen

Tuomioja tietenkin laskeskelee että suhteellisesta vaalitavasta johtuen moinen liitto toisi heille enemmän paikkoja kuin kolmeelle puolueelle erikseen. Tämä sitten johtaisi demarit suurimmaksi ja pääministeripuolueeksi. Siihen Soininkin reagointi perustuu. Moinen liitto vähentäisi ennestään persujen väheneviä paikkoja. Hajoita vastustaja ja hallitse.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Jukka, varmaan näin. Toisaalta Tuomioja pelaa siinä tapauksessa, no ei kovin harkitusti. Osa SDP:n nykyisistä kannattajista on paluumuuttajia PS-leiristä. Useille heistä kimppakyyti Vihreiden kanssa jo ennen vaaleja lienee sietämätön juttu.

Juuri tämänkaltaisista syistä en osaa oikein omaksua plokkivaaleja.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #59

Todella hyvä huomio! Elitistinen Tuomioja ei ymmärrä välttämättä sitä, että liittoutuminen Vihreiden kanssa voisi aiheuttaa vuodon SDP:stä pois!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #60

Kävisikö niinkään, SDP kun taisi kartuttaa kannatustaan lähinnä persuihin pettyneillä entisillä demareilla, jotka palasivat takaisin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #61

SDP:stä voisi siirtyä kannattajia muualle kuin PS:ään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #63

Pertti, puolueiden väliset siirtymät ovat ilman Tuomiojan avaustakin kasvaneet uudenlaisten liikkuvien äänestäjien johdosta.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi Vastaus kommenttiin #61

Seija ei se niin mahdoton ajatus ole. Sitä juuri tarkoitin. Viime vaaleissa SDP menetti PS:ään ääniä. Gallupit osoittavat SDP:n kannatuksen nousseen ja PS:n laskeneen. Osa on totta mooses juuri näitä paluumuuttajia.

Vaan miten käy...Eivät PerusSuomalaiset ministerit asioita huonosti ole hoitaneet. Lindströmin eläkeikä ehdotus, hallintarekisterilain torppaaminen jne. Aika moni miettii, että jospa sittenkin. Äänestykset ovat vasta edessä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #68

Antti, ei ainakaan gallupeissa vielä näy?

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi Vastaus kommenttiin #72

Ei näy ei. Katsotaan sitten kun äänestysrumba alkaa taas.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jukka, nykyisellä kannatuksellaan Perussuomalaiset menettäisivät vaaleissa joka tapauksessa yli puolet kansanedustajanpaikoistaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niinistöllä on omat syynsä torpata Tuomiojan avaus. Voimansa tunnossa hän haluaa nyt Vihreistä pääministeripuolueen.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Pekka pääsithän vihdoin asian ytimeen. Koko jutun juitska on juuri Tuomiojan ja Niinistön välinen erimielisyys asiasta.

Risto Laine

Voi voi sentään näitä isoja lapsia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kukin meistä saa hupinsa omalla tavallaan?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mun mielestä Soini osaa pistää juuri siihen kohtaan, että tietää varmasti vastustajien älähtävän, Suomalainen politiikka on niin tasaista ja vakavaa, eetä eiköhän se yhden Soinin kestä.

Ulkoministeriössä Soini on erittäin pidetty ja jämäkkä johtaja, ei siellä ole koskaan ollut Suomen linjassa mitään epäselvyyksiä.(sisäpiiripaljastus) :)

Ulkoministeriön ja Presidentin yhteistyökin näyttää hyvin toimivan.

Mihin koira karvoistaan pääsee ja Soini on aina hiukan kapinallinen, kannatus laahaa ja siksi on hyvä varmaan plokissa piikitellä vastustajia.

En usko, että ukoministerin ja puoluejohajan sekaanumisesta on vaaraa, eiköhän Suomen linja ulkomaille ole vakaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"En usko, että ukoministerin ja puoluejohajan sekaanumisesta on vaaraa, eiköhän Suomen linja ulkomaille ole vakaa."

Tuo ei pidä paikkaansa, Soinihan ilmoitti Britannian matkallaan median haastattelussa että Suomessa käydään äänekästä keskustelua mahdollisesta EU-kansanäänestyksestä. Sipilä sen sitten kotimaan medialle korjasi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin juuri Soinin Britanian matka heti Brexit-äänestyksen jälkeen aiheutti melkoisen sekaannuksen. Sen jälkeen sitten ilmoitettiin Soinin tehneen matkansa puolueen puheenjohtajan eikä ulkoministerin ominaisuudessa. Kansainvälinen media kuitenkin esitteli Soinin Suomen ulkoministerinä ja varapääministerinä niiden lausuntojen yhteydessä, joita hän tällä matkallaan Britaniassa antoi. Eli se puoluejohtajan ja ulkoministerin asema meni siellä suloisesti sekaisin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä suomalainen politiikka hyvin yhden Soinin kestää, mutta toinen asia sitten on se, kestääkö Soini itse puolueensa romahtaneen kannatuksen?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

HS:n ja Ylen gallupit ovat poikenneet toisistaan, mutta nyt on vasemmisto mennyt PS:n ohi Hesarinkin tuoreimmassa ja PS vasta 6. sijalla. On siinä Soinilla pureskelemista.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Mitenkäs tämä Tuomiojan ja Niinistön välinen mielipide ero nyt PS:n kannatuslukuihin meni.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

En löydä leipätekstistä Niinistön nimeä ollenkaan?

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Seija joo, sitä minäkin ihmettelen. Niinistöhän se oikeasti ensimmäinen alasampuja oli. Soinilla on mahdollisuus vain kommentoida.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #83

Antti, olen yleensä melko hyvä googlaamaan, mutta en löydä sitä Niinistön lausuntoa. Löytäisitkö sinä tai joku muu? Vihreiden kasvavaan kannatukseen muistaakseni vetosi.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi Vastaus kommenttiin #84

Onhan noita esim.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tuomio...

kukluta vaikka "Ville Niinistö kommentti Tuomioja"

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #90

Kiitos, ja täysin asiallinenhan tuo oli, Niinistö toi esiin vihreiden kannan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #83

Tämä keskustelu sai alkunsa kansanedustaja Adlercreutzin kirjoituksesta Soinille. Siten Soini ja Perussuomalaisetkin liittyvät tähän keskusteluun.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #85

Pekka, olisihan se Niinistön lausunto sikäli hyvä linkkinä, että siihen on vedottu. Niinistö pysyi muistaakseni täysin asialinjalla irvailematta muita.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #88

Tuossa Antin kommentissa nro 90 on yksi linkki Niinistön ajatuksiin. Hesarikin käsitteli asiaa, mutta hiukan eri näkökulmasta.
http://www.hs.fi/politiikka/a1471921861134

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #91

Hesariin kun ei ole lukuoikeutta niin jäi päivän gallupkin katsomatta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #95
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #96

Kiitos Pekka, mutta lukeminen tyssää tähän:)

Haluatko lukea koko artikkelin? Hanki rajaton lukuoikeus:

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuomioja avauksen tehdessään asetti pohdittavaksi SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton yhteistyötä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ville Niinistö oli sitä voimansa tunnossa heti torppaamassa puolueen nousseiden kannatuslukujen perusteella. Timo Soinikin torppasi ajatuksen myös varmasti juuri puolueensa kannatuksen romahtamisen takia?

Päivän politiikkaan puolueiden kannatusluvuilla on tapana aina vaikuttaa.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Pekka logiikkasi ei oikein mene tajuntaani. No ei se mitään. Pääasia eli Tuomioja/Niinistö kuvio lienee nyt selvitetty ja hyväksytty jutun pääaiheeksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #86

Jutun pääaihe on edelleen Adlercreutzin kirje Soinille. Mutta kyllä kommentit tässä ketjussa ovat pysyneet aika hyvin asiaan liittyvinä.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi Vastaus kommenttiin #93

Totta kirjoitat ja näinhän se tarkemmin luettuna onkin sorry siitä, Anders Adlercreutz (RKP) kommentoi Timo Soinin (PerusSuomalaiset) blogia Tuomiojan (SDP) avaukseen, jonka Ville Niinistö (Vihreät) on tyrmännyt:):):)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #99

Ja juuri siksitotesinkin, että kommentit ovat pysyneet varsin hyvin keskustelun aiheessa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #101

Liittyi se HS:n gallupkin sikäli, että luin siitä Suomenmaan sivuilta tämän:

"Epätie­toi­simpia ovat perus­suo­ma­laisia viime vaaleissa äänestäneet.

mikä sekin on varmaan syynä Soinin irtiottoihin.

http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/148...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #103

Tottakai se gallup liittyi keskustelun aiheeseen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Soini on sellainen persoona joka ei jätä kylmäksi, toiser t tykkää ja toiset vihaa. Minä tykkään kaikista isoista persoonista, vaikka en puolueen kanssa samaa mieltä olekaan.

Soini, Pekkarinen, Vennamo, Lipponen, Väyrynen jne. Isoja värikkäitä persoonia, tämän tyylisten poliitikkojen toimintaa on ollut mukava seurata.

Se harmaa massa Orpoinee ja Sipilöineen ei herätä oikein mitään intohimoja, ja se väite ettei muka ettei muka voi tehdä vakuuttavaa politiikkaa jos on värikäs, niin eiköhän nuo edellä mainitsemani hiukan saaneet aikaiseksi.

Ulkoministerien touhut on nyt tietysti Soinin myötä tarkkailun alla, mutta usein unohtuu edellisen, eli Tuomiojan Palestiina/Israel ulostulot, eipä tainneet lausunnot ihan silloin olla Suomen linjan mukaisia, eikä siitäkään ole maailmanloppu tullut tai suhteet nollautuneet.

Suomessa usein poliitikkojen lausunnoista kohistaan paljon enemmän, mitä ulkomailla ei kuitenkaan noteerata lainkaan, ehkäpä siellä ymmärretään paremmmin, että ministeri on myös poiitikko ja ajaa myös oman puolueen linjaa, kun vain pystyy,

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Tuon ajatuksen nykyisen opposition yhteistyöstä voi halutessaan käydä lukemassa Tuomiojan kotisivuilta ja mielummin ajatuksella. Mistään vaaliliitosta ei ole suinkaan kysymys vaan sellaisten tavotteiden asettamisesta, joista oppositio on nytkin samaa mieltä. Totta on, että demareista moni, itse mukaanlukien vierastaa niin vihreiden, kuin myös vasemmistoliiton energia-ja teollisuuspolitiikkaa, jotka ovat kovin kaukana arkitodellisuudesta. "Emme ole oikealla, emmekä vasemmalla, olemme edessä" tuo Vihreiden besservissermäinen lause osoittaa miksi Niinistö suhtautuu kielteisesti Tuomiojan ehdotukseen, vihreät kun pitävät itseään ylivertaisina ajattelijoina ja tulevaisuuden näkijöinä muihin puolueisiin nähden. Tuomiojan kansansuosio ei ole koskaan perustunut populismiin, eikä myöskään myötäkarvaan silittämiseen ja siksi uskon, että tämäkin avaus on ajauksella tehty ja uudet avaukset ovat aina tervetulleita.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Tuomioja on tehnyt avauksensa vakavasti pohdittavaksi mahdollisen yhteistyön syventämiseksi näiden kolmen oppositiopuolueen kesken. Siitäkin olen kanssasi samaa mieltä, että uudet avaukset ovat aina tervetulleita.

Jukka Mäkinen

"Mistään vaaliliitosta ei ole suinkaan kysymys vaan sellaisten tavotteiden asettamisesta, joista oppositio on nytkin samaa mieltä."

Eihän oppositiopuolueilla ole mitään muuta yhteistä kuin jumalaton persuviha.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kukin tulkitsee eripuolueitten väliset samankaltaisuudetkin omalla tavallaan?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kaiiki uudet ajatukset on tetysti mukavia, mutta Suomen poliittinen järjestelmä ja puolueet eivät koskaan uskalla uudistua.

Kaikkein tärkeintä koko Suomen menestykselle olisi kansanedustajien ja puolueiden vastuu, sitä vastuuta pakoillaan vallanhimossa viimeiseen asti.

Miksi se on niin vaikeat todeta, että emme onnistu, miksi se on jotenkin hävettävää sanoa, että emme nyt löydä keinoja.

Tämä mentaliteetti on Suomessa sellainen, joka tukahduttaa kaiken uudistumisen ja yritteliäisyyden, yrittäjä joka on epäonnistunut, sitä kohdellaan kuin spitaalista, tähän syyllistyvät, kanssayritykset ja valtiokin.

Sama piirre on politiikassa, meidän pitäisi saada vastuuta tekemiseen, jos hallitus ei onnistu, eikä tavoitteet toteudu, niin voisi suosiolla antaa uusien vaalien kautta toisten yrittää.

Mutta kun meillä elää tämä gallup- ja pilkkakulttuuri ja vallasta on pidettävä kiinni kun sen on kerran saanut, jos epäonnistut, puoluetta ja ihmisiä pilkataan armotta.

Viime hallituskausi oli hyvä esimerkki, että vallassa roikkui kokoomus ja demarit vaikka mitään ei enää ollut tehtävissä, pelättiin taas kannatuksen menettämistä ja uusia vaaleja.

Kaksi vuotta olisi hallituksille hyvä välietappi, ja sitten tehtäisiin johtopäätöksiä, kun luopumisen kulttuuri ja epäonistuminen sallittaisiin, niin päätöksentekokin olis paljon helpompaa.

En kuitenkaan tähän usko, koska nykyiset isot puolueet ovat vanhojen perinteiden vankeja, ja aina poliitikon takaraivossa kytee se pelko siitä, että en tule uudelleenvalituksi.

Tätä menoa, kun hallitukset ovat aina vaan kyvyttömämpiä ratkaisuihin ja etujärjestöt huutavat omia tavoitteitaan kilpaa niin Suomi ei tule menestymään. Vaaditaan uudenlaista ja avointa politiikkaa, joka sallii myös epäonnistua.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Muttajoskoskaan ei tehtäisi uusia avauksia eikä tuotaisi julki uusia ajatuksia ja ideoita, olisi sen myötä aivan varmaa, ettei koskaan tapahtuisi minkäänlaista poliittista eikä yhteiskunnallista uudistumista?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tottahan toki, aina uudet ajatukset on hyviä.

Jos jotain voisi toivoa, niin että puolueissa pääsisi enemmän valtaan nuorta ja vaikka kokemattomampaa väkeä, uusia tekijöitä ja uusia ajatuksia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #102

Kyllähän kansanedustajien vaihtuvuus vaaleissa on merkittävää, mutta ennen kuin ne nuoret uudet tulokkaat pääsevät oikeasti valtaan, se vielähes aina pari vaalikautta. Ja sinä aikana usea heistä taipuu samaan muottiin kuin vanhemmatkin kansanedustajat. Totta kirjoitit.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #102

Puheenjohtajakin tuo uusia ajatuksia ja vihreät taitavat olla ainoa puolue, jolla kaudet on rajattu.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #106

Siksi Vihreiden ei tarvitse asiakseen vaihtaa puheenjohtajaansa. Mutta kyllähän vihreissä keskusteltiin mahdollisuutta muuttaa tätä rajoituskäytäntöä juuri puolueen hyvien gallup-lukujen ja Ville Niinistön suosion takia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset