plukkala

Oman kokemuksen myötä politiikkojen mielipiteet muuttuvat?

Vuonna 1995 eduskunta päätti työeläkeindeksin muuttamisesti taitetuksi. Sen mukaan eläkkeet muuttuvat 20%:sesti ansiotulomuutosten ja 80%:sesti kuluttajaindeksiä seuraamalla. Syksyllä eduskuntaan tulee kansalaisaloite (84240 allekirjoitusta) työeläkkeiden parantamiseksi.

Palkka- tai palkkapainoitteisempaan indeksiin palaamista kannattaa mm. iso joukko entisiä demaripolitiikkoja, heidän joukossaan seitsemän entistä ministeriä ja 31 entistä kansanedustajaa. Näistä allekirjoittaneista suuri joukko oli itse päättämässä taitetusta indeksistä, mutta ovat sittemmin muuttaneet mielipiteensä.

Pohtimatta sen enempää kansalaisaloitteen sisältämää asiaa herää kysymys siitä, miksi nämä politiikot ovat mielipidettään muuttaneet siitä mitä silloin päättivät? Olisiko syynä se, että he ovat nyt itse eläkkeellä ja näkevät omakohtaisesti taitetun indeksin seuraukset omassa elämässään? 

Ettei asia aivan vääristyisi, myös monien muiden puolueiden senioripäättäjät ovat pitäneet tätä asiaa esillä. Mm. kokoomuksen Raimo Ilaskivi.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016090122244801_uu.shtml

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väistämättä tulee mieleen, että eduskunnassa tehdään päätöksiä sen enempää miettimättä sitä, mihin ne johtavat?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Päättäjillä lienevät kuitenkin asiantuntijatasoiset toimijat päätöksenteon taustalla.

Suomalainen ikärakenne on Japanin ja Kreikan ohella todella kurja, kun meillä on samalla pitkä elinajan odote ja yli 400 miljardin euron täysin kattamaton eläkevastuu, jonka maksaja on vielä täysin avoinna.

Sitä saa, mitä niittää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Päätös tehtiin 1995 keskellä 90-luvun lamaa. Silloin pelättiin eläkerahojen loppuvan jo 2020-luvulla. Nyt kuitenkin eläkerahostot kasvavat vuosittain vielä 8-12 miljardilla eurolla vuosittain.

Tähän asiaan en oikeastaan kiinnittänyt avauksessani lainkaan huomiota, vaan siihen, että politiikon mielipiteet muitten rahoista nopeasti silloin kun ne muuttuvat omiksi rahoiksi?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset