plukkala

Hallituksen eilinen tiedotustilaisuus

Hallituspuolueiden puheenjohtajat kertoivat eilen tiedotustilaisuudessaan Suomen valtion vuoden 2017 budjetista ja sen tärkeimmintä pääkohdista. Media on laajalti kertonut tänään budjettiesityksen vaikutuksista kansalaisten elämään.

Se, että näihin tärkeisiin uuden budjettiin asioihin ilmeisesti kuuluu myös se, että hillotolppa on vasta vuodessa 2019 ja että tulevaa budjettia voi tarkastella myös oppositiota haukkumalla, jäi vähemmälle huomiolle?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (115 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Priorisoinnit kukin tekee tavallaan?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"että tulevaa budjettia voi tarkastella myös oppositiota haukkumalla, jäi vähemmälle huomiolle?"

On se toki huomattu, mutta eihän se edistä mitään eikä ole hyödyllistäkään että tällaisiin asioihin kiinnitetään huomiota.

PErussuomalaiset ovat olleet niin kauan oppositiossa että hallituksen haukkuminen on muodostunut olennaiseksi osaksi puolueen imagoa. Nyt kun persut voi haukkua hallitusta niin on pakko haukkua edes jotakin, jotta imago säilyisi. Luonteva kohde haukuille on tietenkin oppositio.

En minäkään tässä nyt mihinkään olennaiseen asiaan kantaa ottanut, mutta onhan tämä perussuomalaisien käyttäytymisen analysointi ja psykologisointi ainakin kivaa ja elämämme tarkoitushan on ikävän karkoitus, siksi tämä kommentti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olet oikeassa siinä, että uusi tärkeiden asioiden priorisointi voi olla vaikeaa aina aikaisemmin oppositiossa olleelle puolueelle, jonka kannatus on huvennut runsaassa vuodessa puoleen sen mentyä hallitukseen?

Pekka Iiskonmaki

Budjettiesitys kertoi kaksi asiaa.

- Älä omista Suomessa mitään.
- Talous ei tule nousemaan ainakaan kymmeneen vuoteen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"- Talous ei tule nousemaan ainakaan kymmeneen vuoteen."

Hallitus ei budjetissa eikä muutenkaan pysty päättämään siitä tuleeko talous nousemaan, siitä päättävät maailmanmarkkinat ja suomen tymarkkinajärjestöt.

Maailmanmarkkinoilla on tärkeämpi rooli. Jos maailmanmarkkinat elpyvät, eivät edes suomen työmarkkinajärjestöt voi estää nousua.

Tosin, työmarkkinajärjestöt voisivat kyllä saada nousun aikaan Suomen osalta, vaikka maailmanmarkkinat lamassa olisivatkin, mutta se näyttää turhalta toivolta ja lähes mahdottomuudelta että ne näin tekisivät.

Jos hallitus budjetissaan varautuu siihen ettei talous nouse kymmeneen vuoteen, niin se olisi minusta sopivaa. Suunnitelmia voi aina muuttaa jos näyttää siltä ettei tämä olettamus toteudu.

Minusta se ei kuitenkaan näytä nyt siltä että hallitus tällaiseen taantuman pitkittymiseen olisi varautunut. Jos olisi, niin velanotto pitäisi nyt lopettaa tykkänään, se pitäisi tietenkin lopettaa jokatapauksessa. Jos vielä 10 vuotta tästä eteenpäin velkaannutaan, velka on kymmenen vuoden päästä 200 miljarsia ja jos korot lähtee siinä vaiheessa nousuun, niin se on sitten menoa se.

Pekka Iiskonmaki

''Hallitus ei budjetissa eikä muutenkaan pysty päättämään siitä tuleeko talous nousemaan, siitä päättävät maailmanmarkkinat ja suomen tymarkkinajärjestöt.''

Verotus edellä taapertaminen ei tule koskaan lisäämään taloudellista toimeliaisuutta. Hallituksen tulisi vain tehdä sellaiset budjetit, että velkaa ei tarvita.

Talous ei sillä nouse, vaan tarvitaan valtavat verojen kevennykset.

AY -liike ei pysty vaikuttamaan juuri mihinkään, jos hallitus ei niin salli.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #8

"Talous ei sillä nouse, vaan tarvitaan valtavat verojen kevennykset."

Minä en tätä nyt mitenkään ymmärrä että miten se veronkevennys toisi noususuhdanteen, kun lähes kaikki kulutustavara tulee ulkomailta, eikä suomalaista kulutustavaraa edes ole, kun se ei ole kilpailukykyistä edes Suomen markkinoilla.

Mutta eihän minun tarvitse kaikke ymmärtääkkään.
Eikä tarvitse selittää, en ymmärrä kuitenkaan. :)

"AY -liike ei pysty vaikuttamaan juuri mihinkään, jos hallitus ei niin salli."

Jonkun pitäisi painostaa AY- liikettä negatiivisiin palkankorotuksiin. Hallitus ei toki ole niin tehnytkään, ei ole uskaltanut. Onhan tämäkin lähes nollakorotusten linja, parempi kuin suuret plus- merkkiset korotukset, mutta ei tämä nollalinjakaan paljon vientiä auta. Lama siis jatkuu mikäli se on AY- väestä kiinni.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #13

Kommenttisi viimeiseen kappaleeseen sen verran, että kiky-sopimuksessa on kuitenkin mukana julkisen sektorin määräaikainen lomarahan 30%:n leikkaus ja tyoajan pidennys?

Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #13

AY -liike on etujärjestö ja se ei ole vastuussa valtion taloudesta.

Hallituksen pitää ottaa sille annettu kansanvalta. Verotuksen keventäminen johtaisi automaattisesti bruttopalkkojen laskuun ja nettopalkkojen kasvuun.

Ostovoima on nyt Suomessa luvattoman heikko.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #46

Siihen automaattiseen palkkojen laskuun yksin veronalennusten myötä en kyllä yhdellä syömisellä usko.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Arto, ei tämäkään hallitus uskalla eikä pysty ay-liikkeen vastustuksen takia puuttua Suomen suuriin rakenteellisiin ongelmiin.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Hallituksen tavoitteena on haastatella työttömät 3kk välein. Tämä tarkoittaa sitä, että n. 12 viikon välein pitäisi pyöräyttää se 300 000 työtöntä ruletin läpi - plus sisään tulee uusia työttömiä ja osa löytää uusia töitä niin karkeasti voisi arvioida tässä rinkulassa ravaavan vähintään 500 000 henkeä per 3kk.

Tämä taas tarkoittaa sellaista 40 000 hengen viikkohaastattelutahtia. Nopeasti voisi kuvitella, että ei se ainakaan tehokkuutta lisää ja/tai byrokratiaa plus kustannuksia vähennä. Puhumattakaan siitä, että viikossa on vain viisi työpäivää ja alueelliset erot työttömien määrässä + TE-toimistojen resursseissa ovat suuret.

Pekka Iiskonmaki

#4
Pakosta ihmettelen hallituksen järjenjuoksua ja heikkoa talousosaamista.

Kyykytys alkoholilla ja työttömyydellä ovat ainoat asiat, johon hallituksen kyvyt riittävät.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Työnvälitystoiminta pitäisi ulkoistaa yksityisille ja siihen tulisi sitten lisätä tulospalkkaus, mikä tarkoittaa sitä että välittäjien palkka tulisi sillä perusteella moneleko ihmiselle on saatu töitä järjestymään. Minulla on sellainen käsitys että toiminta on varsin tehotonta, koska on sekä työttömiä että avoimia työpaikkoja.

Jos työttömät ihmiset eivät sovellu avoimina oleviin työpaikkoihin, pitäisi työnantajien kanssa tehdä sellainen diili että ne järjestäisivät työt niin että työttömät työnhakijat sopisivat ominaisuuksiltaan tarjolla oleviin työtehtäviin.

Tässä tulee tietenkin vastaan myös tämä minimipalkka. Entäs jos työnantaja ei pysty minimipalkalla järjestämään sellaisia työtehtäviä jotka sopisivat työttömälle? Silloin ei auta muu kuin se että yhteiskunta tulee vastaan ja maksaa puuttuvan osan palkasta, jotta työtön saataisiin töihin.

Kaikki eivät halua painaa täitä niska limassa kaiken päivää mutta rauhallisempi työtahti sopisi kyllä. Tällaisiinkin tapauksiin valtio voisi tulla väliin ja maksaa osan toimeentulosta, niin ettei sitä tarvitsi kokonaan maksaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Se on ainakin varmaa, ettei tämä toimenpide ainakaan byrokratiaa ja julkisen sektorin työvoimaa vähennä. Päinvastoin.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Ville juuri näin. Tietysti joku liukuhihna systeemi ja leimarobotti, joka löisi kämmeneen, että käyty on.....voisi toimia.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Olisikohan nyt niin että se hillotolpan olemus ei ole ihan auennut. Hallitusohjelmahan on tehty neljäksi vuodeksi ja aloitus oli muistaakseni 2015 niin että kyllä se hillotolppa on 2019 jolloin voidaan nähdä mitä tällaisella hallitusohjelmalla ja hallitustyöskentelyllä on saatu aikaiseksi. Kristallipalloa (ainakaan teräväpiirtoista) ei taida aloittajallakaan olla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Etappi kerrallaan, Soinihan ilmoitti varta vasten että Guggenheim ei saa rahaa - paljonkos se 40 miljoonaa onkaan talousarvion loppusummasta, 55,2 miljardia?

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Olisiko mielestäsi 40 miljoonaa (?) sen kokoinen raha ettei sen tuhlaamisella niin ole väliä. Guggelissahan se hillotolppa olisi ehkä seuraavalla vuosisadalla jos sittenkään.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #11

Ei tietenkään, mutta ottaen kokonaisuuden huomioon luulisi sen sijaan olleen tähdellisempääkin mainittavaa.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #12

Kuten vaikka tämä. Kokonaisuuttahan se Soini yritti selostaa mutta kun jotkut haluaisivat että olisi vain leperrellyt turhanpäiväisiä median haluamia tai parashan se varmaan olisi ollut jos olisi vallan mykäksi heittäytynyt kun ei saanut kaikkea läpi mitä ajoi.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #15

En minä omenakeksiä pitäisi tärkeämpänä kuin Guggenheimia, mutta osapuilleen yhtä tähdellistä puitavaa budjettiriihen tiedotustilaisuudessa kylläkin. On aivan älytöntä tuossa yhteydessä luetella potentiaalisia asioita joihin valtio ei käytä rahaa. Älyttömyydessä sen voittaisi vain se että antaisi ymmärtää, että nyt säästettiin.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #19

Omenakeksin päälle ymmärtää tällainen tavallinenkin turjake mutta kukkeliin tarttee olla sofistikoitunut intellektuelli joka kuuluu korkeampaan soliaaliryhmään. Niin että sikälis se Omenakeksi on tärkeämpi asia noin kansan kannalta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #19

Juuri näin, niinkuin siinä olisi ollut jotan kehumista että jossain vähän säästettiin.

Olisi pitänyt säästää paljon enemmän.

Tai eihän se oikeastaan mitään säästämistä ole kun otetaan koko ajan lisää velkaa, se on tuhlailua ja pröystäilyä, pröystäilyä mihin ei olisi varaa, se on yli varojen elämistä.

Vasta sitten voidaan puhua säästämisestä kun budjetti on ylijäämäinen.

Tämä hallitus on tuhlarihallitus, kuten sen edeltäjätkin.

Viimeinen hallitus joka säästi rahaa oli Mooses Lipposen hallitus.

Miksi perussuomalaisetkin nyt osallistuvat tähän törsäämiseen ja yli varojen elämiseen, vaikka oppositiossa sitä kovasti arvostelivat?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Ei Guggenheim 40 miljoonasta ole kiinni, jos se niin vähästä olisi vajaa niin kyllä se rakennettaisiin ilman 40 miljoonan valtion osuutta. Aivan varmaa olisi, että lisää oltaisiin valtiolta pyytämässä kun 40 miljoonaa olisi jo annettu.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #42

Soini taisi unohtaa mainita että Guggenheimista ei edes keskusteltu:

Helsinkiin kaavaillun Guggenheimin taidemuseon rahoitus jäi käsittelemättä hallituksen budjettiriihessä.

http://yle.fi/uutiset/guggenheim_jai_ilman_valtion...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #51

Ehkä Soini toikin julki sen tiedotustilaisuudessa, että julkisuudessakin käsitelty perussuomalaisten voimakas vastustus esti koko aloitteen käsittelyn`hallituksessa?

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus Vastaus kommenttiin #51

S.N:"Soini taisi unohtaa mainita että Guggenheimista ei edes keskusteltu:"

Ja Seija taisi unohtaa mainita, että Soini oli todennut tuon(ei käsitellä budjettiriihessä)blogissaan jo viikko sitten.

PS ihan oikeasti..miten pelleksi ihminen voi itsensä tehdä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #84

Uutiset on tainneet jäädä lukematta, mm.:

HS: Elinkeinoministeri Rehn ajaa budjettiriihessä Guggenheimia Helsinkiin

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hs-eli...

ja

Huomenna alkavissa budjettineuvotteluissa puolueella on kaksi tavoitetta, mutta ei kompastukseen johtavia kynnyskysymyksiä.
Ensimmäinen ja tärkein on Lex Lindströmin läpivienti. Yli 60-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät on siirrettävä eläkkeelle.
Toinen asia on Guggenheim-museon kamppaaminen. Guggenheimiin ei heru perussuomalaisilta valtion rahaa, siitä ei tarvitse budjettiriihessä puoluejohdon mukaan edes keskustella.

http://www.ilkka.fi/mobile/mielipide/p%C3%A4%C3%A4...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eiköhän se "hillotolpan" esiin nostaminen tässä tilaisuudessa ollut tarkoitettu ainoastaan "kotijoukoille"?

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tarkoittiko tuo nyt sitä että siinä on jotain paheksuttavaa ? Ja onko jotenkin hyväksyttävämpää että oppositiossa oleta demarit ja kommarit esiintymisissään pelkästään puhuvat omista suurista saavutuksistaan. Minusta se on normaalia että näin tapahtuu eikä sen luulisi aikuisia kovin ihmetyttävän.
Kun joka paikassa ja koko ajan kerrotaan miten kykenemättömiä persut ovat kaikkeen toimintaan niin siihen nähden en ihmettele yhtään että Soini halusi kertoa omilleen että rauhallisella puurtamisella saadaan tuloksia kuten nyt tätäkin riihtä ahdettaessa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #24

Jonkinlaisen seulan toivoisi Soininkin päähän ettei puhuisi hallituksen tiedotustilaisuudessa niin kuin helppoheikki markkinoilla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #28

Soininkin on pakko valaa uskoa aina tilaisuuden tullen oman puolueensa supistuvaan kannattajakuntaan.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Juu tottahan tuo on, mutta nyt taas ei ihmiset ymmärrä, että tämä kaikki oli tarkoituksellista.

Ne ihmiset, jotka ovat persuja äänestäneet ja harkitsevat äänestävänsä, niin ne kuulevat vain ne asiat joita Soini puhui, jee autovero laskee taas, mutta eivät ne siitä välitä vaikka samalla polttoainevero nousee.

Jotenkin tuntuu taas siltä, että media ja monet kommentaattoritkin upposivat täysin tuohon Soinin miinaan, koko ajan kirjoitetaan mitä Soini teki, ei niinkään pääasiasta.

Tottakai ne, ketkä eivät koskaan persuja äänestäisi nämä heitot tuomitsevat, mutta niille ketkä ovat persuja lähellä, heille nämä heitot oli tarkoitettukin.

Populismia juu, oman aseman nostoa juu, persujen nostoa juu ja hiukan siinä sivussa hellituksenkin kehua.

Siis täysin harkittu puhe Soinilta, ja saa sitä paheksua, mutta ne ketkä sitä eivät paheksu, ovat niitä mahdollisia äänestäjiä, joita nyt houkutellaan.

Budjetti itsessään oli täysin tekijöidensä näköinen, eikä ainakaan minulle mitään yllätyksiä tullut, usko tuntuu vielä hallituksessa oleva kova oikeassa olemiseen, katsotaan sitten kuinka kauan.

Niistä pahastumisista Soinin puheesta, niin voisi sanoa, että eihän se nyt mitään yllättävää ollut, tuntui Sipilällä ja Orpollakin olevan hauskaa, ja todennäköisesti tiesivät siitä etukäteen.

Soini on Soini, eikä se siitä miksikään muutu, pahastua voi, ja todennäköisesti lisääkin varmaan vastaavaa on tulossa mielensäpahoittajille

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuskin tässä on kysymyksestä paheksunnasta. Enemmänkin naureskelusta.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Suomi nousee taantumasta silloin, kun remmiin astuu uusi yrittäjäsukupolvi joka ei huuda valtiota koko ajan avuksi kuten nykyinen ja uskaltaa lähteä maailmalle ns. "rinta rottinkilla" tietäen, että tietoa ja taitoa on ja tietäen myös sen, että ay-liike kyllä ymmärtää globalisation haasteet ja osaa vastata siihen haasteeseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Siitä ay-liikkeen globalisaation haasteiden yummärtämisestä voi kyllä olla erimieltä?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Siitä ay-liikkeen globalisaation haasteiden yummärtämisestä voi kyllä olla erimieltä?"

Kyllä Ay- liikkeen johto varmasti ymmärtää asian, mutte niiden tehtävä ei ole pelastaa maailmaa eikä Suomea, vaan huolehtia siitä ettei heidän oma jäsenistönsä jää häviölle kun kakkua jaetaan.

Tästä asetelmasta on turha kuvitella että Ay- liike hoitaisi Suomen asioita, vaikka se on ainut joka siihen pystyy. Pitäisi muuttaa systeemiä jotenkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #38

Se on juuri sitä menneen maailman puolustamista.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #38

"Kyllä Ay- liikkeen johto varmasti ymmärtää asian, mutte niiden tehtävä ei ole pelastaa maailmaa eikä Suomea, vaan huolehtia siitä ettei heidän oma jäsenistönsä jää häviölle kun kakkua jaetaan."
Näin minäkin olen ymmärtänyt mutta sitä sopisi myös pohtia että onko Suomen etu myös Ay-liikkeen jäsenten etu. Se taitaakin olla vaan niin että siellä ao. liikkeessä ei ajatella edes jäsenten etua vaan johtajien jotka sieltä ponnistavat sitten politiikkaan tai/ja muihin hyväpalkkaisiin kansan maksamiin virkoihin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #53

Pitkässä juoksussa Suomen etu on kaikkien kansalaisten etu riippumatta siitä ovatko he ay-liikkeen jäseniä vai eivät. Aivan liian usein ay-politiikka on pikkunäppärää lyhyen tähtäyksen politiikkaa!

Kyllä ay-liikkeele jäisi vielä paljon asioita jäsentensä etujen ajamiseen ilman sen lamauttavaa toimintaa valtion talouden kaukonäköiseen hoitamiseen.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen Vastaus kommenttiin #54

Jäsenmaksut nyt ensin normaaliin verotukseen, niin myös muitten edunvalvontajärjestöjen jäsenmaksut. Mutta eihän se käy.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson Vastaus kommenttiin #59

Kumma kun poliittiset puolueet eivät koskaan puutu näiden "yleishyödyllisten" järjestöjen,säätiöiden ja yritysten verovapauteen. Kyllä minua politiikkona hävettäisi nakerta jotain 5 euroa kansaneläkkeestä samalla kun jättäisi verottamatta näitä valtavia puolueita lähellä olevia omaisuusmassoja ja liikevaihtoja. Seillä on monilla puolueilla käsivarret kyynärpäitä myöten hillopurkissa ettei yhtä tai muutama yksittäistä tarvitse nimetä Me tiedämme kaikki mistä puhutaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #77

Sieltä löytyisi paljon massaa veropohjan laajentamiselle.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #54

"Kyllä ay-liikkeele jäisi vielä paljon asioita jäsentensä etujen ajamiseen ilman sen lamauttavaa toimintaa valtion talouden kaukonäköiseen hoitamiseen."

Samaa mieltä. hommia olisi kyllä.

Se on vain niin että jäsenistö määrittelee näiden AY- pomojen tehtävät ja pomot on renkejä jotka tekee niinkuin käsketään ja yrittää tehdä palkkansa eteen töitä.

Tämä ei muuten ole mitään kommarien touhuja, eikä sossujen, vaan kyllä isojen herrojen, eli niiden paremmin ansaitsevien liitot on yhtä haqnakoita jäsentensä etuja ajamaan kuin proletaarienkin ammattiliitot.

Eli, ei tämä ole mikään vasemmisto- oikeisto juttu, vaan kyllä tässä on kyse tällaisesta yleisemmästä kulttuurista, jota pitäisi muuttaa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #82

Kulttuuristapa hyvinkin, raadollisesta sellaisesta. Ihmettelin pitkään, että liitot ajavat vain työssä olevien jäsentensä etuja. Sitten oivalsin, että monen liiton jäsenmaksu on osuus tuloista, ei siinä minuakaan enää paljon työttömän jäsenen asia kiinnostaisi... En ihan heti keksi millä tuota muutetaan, pitäisi varmaan saada kokonainen hallituksellinen juhasipilöitä ja annebernereitä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #82

Ay-pomot ajavat lyhytnäköisesti järjestöjensä jäsenten etua lyhyellä tähtäimellä. Eivät ajattele asiaa kaukonäköisesti. Siinä samalla tosin myös omaa etuaan "tekemällä itsestään korvaamattomia". Koskee kaikkia ammattiliittoja.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #96

"Ay-pomot ajavat lyhytnäköisesti järjestöjensä jäsenten etua lyhyellä tähtäimellä. Eivät ajattele asiaa kaukonäköisesti. Siinä samalla tosin myös omaa etuaan "tekemällä itsestään korvaamattomia". Koskee kaikkia ammattiliittoja."

Toistan vielä että en laittaisi tästä lakkokenraaleiden synniksi niin kovin suurta osuutta. Ei ne mitään diktaattoreita siellä liitoissaan ole, eikä keisareita, eikä kuninkaita, pikemminkin palkkarenkejä, jotka tekee niinkuin isäntä sanoo ja isännät on siellä työmailla.

Kyllä tässä tarvittaisiin kulttuurimuutosta, mutta sen pitäisi lähteä liikkeelle sieltä työmailta. Sieltä pitäisi löytyä se luottamus työnantajan ja työntekijöiden välille.

Veikkaanpa että tässä asiassa kulttuurimuutosta tarvittaisiin ensimmäiseksi työnantajapiireissä, jotta sitä luottamusta alkaisi löytymään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #98

Kultturimuutosta hyvinkin. Ja molemmilla osapuolilla on peiliin katsomisen paikka.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Täähän oli ihan kuin herätyskokouksen puhe, toiveita ja haaveita. odotellaan vaan sitä uutta sukupolvea sitten, meneekö siihen vuosi, kaksi, kymmenen vai sata vuotta?

Ay-liike ei kyllä yrittämisestä mitään välitä, se oli tämän purkauksen populistisin kohta, mutta demareilla muutenkin on uuspopulistin kärkipaikka hallussa, joten ihan ymmärrettävää tekstiä siltäosin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

SDP ja ay-liike ovat suurin este Suomessa välttämättömien rakenteellisten uudistusten toteuttamiseen. Molemmat ovat jähmettyneet viime vuosituhannelle.

Käyttäjän RaimoELaaksonen kuva
Raimo E. Laaksonen Vastaus kommenttiin #29
Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #31

Esimerkiksi sen, että julkisen sektorin uudelleen organisoinnilla saataisiin paljon säästöä monien päällekkäisyyksien perkaamisella. Tämä tietysti tarkoittaisi myös julkisen sektorin pienemistä ja sitä kautta myös aluksi lisääntyvää työttömyyttä.

Suomi hukkasi erinomaisen paikan julkisen alan supistamiseen suurten ikäluokkien eläköityessä. Silloin asia olisi voitu hoitaa ilman avoimen työttömyyden lisääntymättä. Olisi vain pitänyt aina kun joku jäi eläkkeelle pohtia sitä, onko se paikka täytettävä vai voidaanko asia hoitaa organisoimalla työt uudestaan.

Paras esimerkki tästä oli kuntaliitosten yhteydessä työntekijöille ay-liikkeen vaatimuksesta myönnetty viiden vuoden irtisanomissuoja. Tämä johti siihen, että monissa kunnissa oli pahimmillaan lähes kymmenen kallispalkkaista johtajaa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ettei Lukkala itse ole nyt jäänyt menneisyyden vankiksi omine käsityksineen ay-liikkeestä. Jälkikavussani on niin ay-aktiivi, kuin myös esimiestasolla oleva ja voin vakuttaa ettei tuo Lukkalan näkemys ole kyllä tätä päivää. Ritalan näkemys demarien suhtautumisesta yrittäjyyteen on täyttä soopaa, kyllä jokainen tervejärkinen palkansaaja ymmärtää, että yrityksen menestyksestä hyötyy myös sen palveluksessa oleva palkansaaja, ainakin itselleni se oli selvää jo v-66 kun työurani aloitin

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ay-liikkeen saavutuksista ei ole paljon mainittavaa jos kyseessä on yrittäjien ja erityisesti pienyrittäjien kohtaamat ongelmat. Esimerkiksi yrittäjän sosiaaliturva ei ole lähelläkään samaa tasoa kuin palkkatyöläisen.

Ay-liikettä nämä ongelmat ovat alkaneet kiinnostaa vasta Loimaan kassan ja alenevan jäsenkunnan myötä. Asiaan vaikuttaa myös työelämän muutos. Savupiipputeollisuus menettää merkitystään kansakunnan työllistäjänä, ja yhä useampi työllistyy itseyrittämisen kautta. Kesti kovin kauan, ennenkuin ay-liike tämän tajusi.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

#34
Tietenkin joku yksityinen ay-liikkeen jäsen niin voi ajatella, mutta ei ay-liike.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Suklaallako taas seuraavan kerran pienyrittäjää kositte?

Siinä sitä on sitä ''asiantuntemusta''

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Milloin milläkin. Totean tämän entisenä eläkkeelle hengissä selvinneenä pienyrittäjänä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Itse Soinin esiintymiseen hallituksen tiedotustilaisuudessa. Hän antoi esiintymisellään oivan esimerkin siitä, miten voi puhua ohi keskustelun aiheen. Sitähän muuten näkee täällä US-puheenvuorossakin aina silloin tällöin?

Käyttäjän MirjamiParant kuva
Mirjami Parant

Valtion tulovarantoja hallitsevat, kansalaisten äänillään vastuuseen valitut edeskäyvät, edustavat päillään laajoja kansalaispiirejä. Älyllinen ja tiedollinen osaaminen ja ymmärrys valtion taloudenhoidosta lienee useimmille hebreaa.

Päätöksiä tehdään enimmäkseen yön hämärinä tunteina, jolloin ihmisen kapasiteetti on tunnetusti alavireinen.

Nyt vastuu on sälytetty Keskustapuolueen suurvisiirille, Sipilälle, joka edustanee ennemminkin teknokratiaa kuin taloudenhoitoa.

Mitä taas tulee Perussuomalaisten Soinin arvopainatuksiin, hän tuskin itse voimainsa tunnossa on kykenevä objektiiviseen arviointiin siitä, miksi hehkutetaan Lex Lindströmiä tai päivähoitomaksujen noston perumista. Näistäkö noste puolueen kannatuslukuihin? Tuskin.

'Kyllä kansa tietää' -slogan on nyt merkittävämpi kuin koskaan. Kansaa ei kannata aliarvioida.

Käytännössä koko budjettiriihen päätösten onttous kulminoituu siihen, että mm. Yle:n aamutv:n haastateltavaksi saadaan Keskustan Katri Kulmuni. Nuori rohkea nainen, mutta selkeä 'uhri' hankalien, puolueensa päätösten puolustamisessa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Lukkala, menet nyt siitä mistä aita on matalin. EK on ollut se suurin jarru, ei ay-liike joka on jarruttanut yrittäjien päästämistä neuvottelupöytään. Suomessa on joltain osin jäykät työmarkkinat, mutta miksi näin on, syy siihen löytyy Eteläranta 10, missä ei ei suvaita Ruotsin tai Sakasan tapaista työntekijöinen myötämääräysoikeutta. Suomalaisen työelämän uudistamisen suurin jarru ei löydy Hakaniemestä vaan Etelärannasta, suomalainen Ay-liike on vaikka huomenna valmis hyväksymään Ruotsissa ja Saksassa olevat työelämään liittyvät lait.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Miten niin? Ei ay-liike ole käsittääkseni koskaan missään yhteydessä tuonut julki ongelmia, joita Suomessa on vuosikausia ollut yrittäjien sosiaaliturvassa vaikka ongelmat ovat olleet sen tiedossa kokoajan? Ay-liikkeen agendaan ne ovat nyt vasta tulossa työelämän muuttuessa ja savupiipputeollisuuden hiipuessa?

Taidat itse mennä sieltä, missä aita on matalin?

Käyttäjän raimoylinen kuva
Raimo Ylinen

Yrittäjillä on omat etujärjestönsä, joiden tehtävä on puolustaa heidän etujaan, ei se ole ay-liikkeen asia. Nykyisistä yrittäjistä vain suurin osa on työttömäksi joutuneita duunareita, jotka työvoimaviranomaiset ovat pakottaneet yrittäjiksi. Useimmalla ei ole muuta liikeideaa kuin jatkaa samaa työtä kuin ennen työttömäksi joutumista mutta nyt alihankkijana. Käytännössä he ovat edelleen duunareita, joten on selvää, että heidän eli nk. yksinyrittäjien etujen ajaminen kuuluu ay-liikkeelle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #55

Yksinyrittäjiä on monenlaisia, monilla aloilla. Heitä on ollut vuosikausia. Viimeaikoina heidän kirjonsa on vain kasvanut. Aikaisemmin ei heidän asiansa ole ay-liikettä koskettanut millään lailla. Vasta savupiipputeollisuuden tilanteen muutos on tuonut "yksinyrittäjät" lähelle ay-liikettä, yllättäen?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tämä Ay-paatoksellisuus on kyllä silmiinpistävää, mitään vikaa ei ole ay-liikkeen toiminnassa, vaan kaikki johtuu jostain muusta.

Jos on koko elämänsä nähnyt vain yhden liikkeen sisäpiiritoimintaa, se ei todelakaan ole koko totuus.

Minä niin muistan nämä luottamusmieskurssit kun oikeat ay-aktiivit opettivat miten siihen kylmään ja pahaaan työnantajaan on oikein suhtauduttava. Viime vuonna yksi tuttavani lapsi oli vastaavilla ''koulutusjaksoilla'' ja täytyy sanoa, että mikään ei ole muuttunut, eli vastakkainasettelun aika ei todellakaan ole ohi.

Tätä on aivan turha jatkaa, koska jos usko on kova, se usko ylittää totuuden.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tämä Ay-paatoksellisuus on kyllä silmiinpistävää, mitään vikaa ei ole ay-liikkeen toiminnassa, vaan kaikki johtuu jostain muusta."

Mistä "muusta"?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #83

Jarmo, aina tilanteen mukaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Soinille ja PS-säätiölle on eduskuntavaalit tärkeä hillotoppa. Tällöinhän ratkaistaan, kuinka paljon valtion varoja voidaan kyseiselle säätiölle ohjata puoluetuen kautta seuraavan eduskuntakauden aikana.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Totta! Kirjoitin jo jossain kommentissani, että Soinin puheenvuoron koko hillotolppaosuus oli tarkoitettu ainoastaan "kotijoukoille".

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No tietysti kotijoukoille, tuskinpa se Soini Vihreitä kosii. :)

Tuo säätiöjuttu on kyllä aika väsynyt veto, niinkuin ei muilla puolueilla olisi mitään rahaa missään ''piilossa''

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #60

Onhan tämä aika hilpeää luettavaa:

"Perussuomalaisten Tukisäätiö on Perussuomalaiset-puoluetta tukeva säätiö,.."

"Tammikuussa 2012 Perussuomalaiset ilmoitti säätiön Valtiontalouden tarkastusviraston valvonnan alaiseksi puolueen lähiyhteisöksi, jolle puolue voi lahjoittaa enintään 30 000 euroa vuodessa."

- Sen lisäksi että säätiö lyhentää velkaansa puolueelle persujen maksamilla vuokrilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Perussuomalaisten_Tu...

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Pekalta taas sellainen väkisellä väännetty "kommenttienkeräysblogi", jota Seija myötäilee sivusta melko epäonnistuneesti huudellen.

Soinin hillotolppapuheen ymmärrän hallituksen kehumisena - ja miksei persujenkin, joka perustuu siihen uskoon, että hallituksen toimenpiteet todellakin tuovat suunnitellut tavoitteet. Samalla se oli tarkoitettu piikiksi SDP: lle, Vasemmisoliitolle ja Vihreille tarkoittaen edellistä hallituskautta.
Mielestäni kommentoijista vain Erkki Martikainen on nähnyt asian samoin.

Mitä taas Guggenheimiin ja 40 miljoonaan tulee, pidän sitä Soinin selventävänä tietona Rehnille ja muille taivaanrannan maalareille. Rahaa ei valtiolta tule, piste!

Petteri Ritala on taas puhunut Ay- liikkeestä kuin minun suullani, joten sitä lienee tyhjä toistaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Saatt tietysti olla oikeassa, ehkä monenkin mielestä? Mutta jutun kirjoittaminen ei minulle ollut mitään väkisin vääntöä. Se tuli vain tähän blogiin aivan itsestäänsuoraan sisältäni!

Kiitos kuitenkin, että jaksoit sen edes lukea.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Pekka, luen aina plogisi sillä sinä kirjoitat kiihkottomasti ja vastaat kommentoijille kohteliaasti. Tosin tekstisi ovat pitkälle ennalta-arvattavissa.

Olet mielestäni tämän alustan parhaita blogisteja - jos et paras- Blogiesi aiheita voisit mielestäni monipuolistaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #69

Kiitos kohteliaisuudesta. Mutta oman mielipiteeni mukaan kirjoitan varsin moninaisesti eri tapahtumista sekä Suomessa, että muuallakin Euroopassa. Blogihistoriassani on luettavissa yli 1000 kirjoittamaani blogia. Mutta aina voi tietysti omaakin toimintaansa parantaa.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen Vastaus kommenttiin #72

Pitää paikkansa, varsinkin Saksan ja Afd: : asioista kirjoitat melko usein, samoin Brexitistä. Mutta tarkoitin lähinnä Suomen politiikasta kirjoittamiasi blogeja. Olenko paljon väärässä jos sanon, että 80 %: ssa blogejasi arvostelet persuja sillä se on tae kommenteille.

Ja muista, etten ole persu, en itsekkään pidä Soinin tyylistä, enkä aio äänetää heitä missään tulevissa vaaleissa.

Mutta Suomessa on muitakin populistisia puolueita - kaikki muutkin ovat sitä enemmän tai vähemmän.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #75

Oppositiopuolueilla kaikilla on tapana tehdä populistista politiikkaa. Toisilla sitä esiintyy enemmän, toisilla taas vähemmän.

Kyllä mielestäni 80% on mielestäni lyhyen tutkimukseni mukaan ylimitoitettu arvio. Lisäksi kaikki blogini, jotka tavalla tai toisella sivuavat perussuomalaisia, eivät ole arvostelua vaan enemmänkin toteavia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Mitä taas Guggenheimiin ja 40 miljoonaan tulee, pidän sitä Soinin selventävänä tietona Rehnille.."

Reino, arveletko että Soini ja Rehn eivät ole puheväleissä vaan se piti ilmoittaa hallituksen tiedotustilaisuudessa. Tuskin Guggenheim oli ainoa asia, joka jäi käsittelemättä, ja eiköhän se tieto ollut äänestäjien kosiskelua.

Edit:

"..ja muille taivaanrannan maalareille. Rahaa ei valtiolta tule, piste!"

Luuletko aivan tosissasi että Helsingin kaupunki ei olisi ottanut selvää myönnettiinkö rahaa vai ei?

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Seija, en arvele. Mutta näitä maalareita on toki muitakin. Ja minusta hallituksen taholta tullut selvä tieto on hyvä, ettei tätä jo haudattua asiaa kaiveta uudestaan ja uudestaan esille.

Summanakin sillä on merkitystä sillä se 40 miljoonaa on vain alku.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #70

Helsingin kaupunkiahan se koski, ja kuten kirjoitin olisivat ottaneet selvää myönnettiinkö vai ei. Soinin heitto oli silkkaa populismia ja joku muista hallituspuolueista on ilmeisesti kertonut ettei sitä edes käsitelty.

Helsingin päättäjät: Guggenheim-näytelmä on nyt nähty

Helsingin suurimpien valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat valmiita hautaamaan Guggenheim-hankkeen, vaikka apulaiskaupunginjohtaja olisi vielä valmis odottamaan. Muun muassa vihreät ja kokoomus peräänkuuluttivat valtiolta vahvaa tukea hankkeelle.

http://yle.fi/uutiset/helsingin_paattajat_guggenhe...

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Ay-liike ei ole pelkästään SAK, varmasti eniten asemiaan puolustavat Akvavn jäsenjärjestöt, liitoista lääkäriliitto esim. Ritalalle sanoisin, kun poikani oli aikoinaan yrityksessä tuotantyopäällikkönä niin hän sanoi, että parasta oli yhteistyö asiansa osaavan pääluottamusmiehen kanssa, joka oli kaikista tes:n liittyvistä asioista perillä ja yhteinen näkökulma vaikeistakin asioista löytyi helposti. Lukkala ja Ritala tuntuvat elävän, mitä tulee tämänhetkiseen työelämään menneessä maailmassa jota ei enää ole oikeasti olemassa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kuten jo toinkin julki, ay-liikkeelle riittää varmasti muutakin tehtävää, kuin vanhoihin poteroihinsa kaivautuminen. Tällä en tarkoita ainoastaan SAK:ta, vaan koko ay-kenttää.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Juu turha jatkaa, sovitaan että olet oikeassa, niin ei tule paha uni.

Käyttäjän VilleKauppinen kuva
Ville Kauppinen

Minä nyt kyllä toteaisin tuohon ihan näin sivukommenttina, että yksi tai kaksi kokemusta ei vielä tee Suomenmaata. Kun itse olin työnjohdossa ja vähän häiriötilanteessa meinasin jeesata kun kädet loppui ukoilta kesken niin pääluottamusmies kävi ripittämässä että ei sovi viedä leipää toisten suusta.

Samoin muutamissa YT:ssä istuneena valitettavan usein ehdotukset säästöjen välttämiseksi olivat kuin hallituksen ministerien suusta; 'tehdään vaan niitä kannattavia töitä'.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Itseasiassa eihän Soinin käytöksessä ollut tiedotustilaisuudessa mitään yllättävää. Populistipuolueen puheenjohtaja vain käytti hallituksen tiedotilaisuutta hyväkseen populistipuolueen tapaan puolueensa kuntavaalitaisteluun. Kaikki tilaisuudet kannattaa käyttää hyväkseen. Varsinkin, kun median huomio on varmaa?

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Soinin pitäisi jättää hillotolpat sikseen. Hänen pitäisi tuoda oma näkemyksensä siitä, kuinka valtion määrärahoja voitaisiin leikata 10%!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Nyt, Pertti puhut rautaista asiaa!

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Hallitus elää tavallaan, oppositio kulkee ajallaan.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Kuinka sitten oppositio vähentäisi 10% valtion määrärahoista?

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Kannattaisi taas perustaa prosenttiliike. Prosentti vuodessa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #80

Liian hidas tahti. Yhden hallituksen aikana pitäisi pystyä leikkaamaan 2,5% per vuosi! Näin neljässä vuodessa voitaisiin päästä velkaantumisen todelliseen pysäyttämiseen!

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #81

"Liian hidas tahti. Yhden hallituksen aikana pitäisi pystyä leikkaamaan 2,5% per vuosi! Näin neljässä vuodessa voitaisiin päästä velkaantumisen todelliseen pysäyttämiseen!"

Hallitus leikkaa lähinnä hyvätuloisten veroja, niin valtion tulot senkun pienenevät ja velanotto senkun lisääntyy.

Voitaisiinkin sanoa että tämä hallitus rahoittaa velanotolla isotuloisten verokevennykset.

Kun vielä tiedetään että isotuloisten verokevennykset käytetään joko ulkomailla tehtyjen kulutustuotteiden hankintaan tai ulkomaille suuntautuvan sijoitustoiminnan rahoittamiseen, voidaan sanoa että tämä hallituksen suorittama elvytys ei ole edes veden kantamista kaivoon, vaan veden kantamista suoraan viemäriin.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #89

Velanotto toki lisääntyy, mutta eikö tuossa tulotkin kasvaneet?

Käyttäjän HannuTaskinen kuva
Hannu Taskinen

Soini puhui juuri niin kuin hänen pitikin puhua.
Vihreät sovittelee jo itseään pääministeri puolueeksi.
Eivätkä oikein malta odottaa sitä hillotolppaa vaan
miettivät miten saisivat kammettua persut pois hallituksesta ja
uudet vaalit.

Vasemmistoliiton Arhimmäen ja Soinin historian
pitäisi jokaisen politiikkaa seuraava ymmärtää. Se kulminoitui
taas hyvin kun Soini uutena ukonministerinä antoi kommenttia
MTVn uutisille ja Arhinmäen piti esittää taustalla pelletemppujaan.
Saman herran täysin yliampuvia Soiniin kohdistuvia kommentteja
olemme voineet seurata eduskunnasta tulevissa TV lähetyksissä.
Luulen että Vasemmistoliitto tulee saamaan aina tilaisuuden tullen
sen mikä sille kuuluu, niin kauan kuin Arhinmäki siinä vaikuttaa.
Näin se on nähtävä. Toisaalta tietysti toivoisin että he voisivat siirtyä
puolin ja enemmän asiapohjalle.

Niin kyllä se nyt kai tuli selväksi että tämä hallitus ei myönnä rahaa
Guggenheim-hankkeeseen. Esittäjiä kyllä oli ja on varmaan jatkossakin.

Mirja Prant arvostelee suoraan hallituksen älyllistä tasoa???
Luulempa että näillä on keskimäärin saman verran älyä kuin aikaisemmillakin lähi ajan hallituksilla. Puolue joka tekee hallituspolitiikkaa ei ole Populisti puolue.

Risto Laine

Olisikin hyvä jos vihreät, kokoomus ja sdp saisi hajotettua hallituksen, päästäisiin viime vuosien politiikkaan.

Politiikka tulisi olemaan melko samanlaista "leikkauksia ja tylyttämistä", eli ei mitään uutta auringon alla. Nyt onkin menossa poliittinen kilpailu siitä, kuka pystyy siihen parhaiten.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Politiikka tulisi olemaan melko samanlaista "leikkauksia ja tylyttämistä", eli ei mitään uutta auringon alla. Nyt onkin menossa poliittinen kilpailu siitä, kuka pystyy siihen parhaiten."

Taitaa olla niin että politikot ja puolueet kilpailevat siitä kuka niistä pystyy parhaiten torjumaan tylyn totuuden, sen että suomalaiset kuluttavat 1000 euroa per nuppi liikaa vuodessa.

Se kaikki, 1000 euroa vuodessa. pitäisi leikata pois jokaiselta suomalaiselta niiden leikkausten lisäksi jotka nyt on jo tehty.

Paljon puhetta ja vähän villoja on sekä politiikassa että mediassa.
Tätä karua totuutta minkä minä tässä nyt julistin ei kukaan muu oikein uskalla ääneen sanoa.

1000 euroa vuodessa. Se on se summa, vähintään.

On selvä ettei tätä voida ottaa kaikkein käyhimmiltä, koska se veisi heidän kaikista tuloistaan noin 10%.

Sen sijaan isotuloisilta tämä olisi helppo ottaa, heidän tuloistaan tämä 1000 euroa on vain prosentti.

Tämä rikkaiden hallitus kuitenkin leikkaa vain köyhiltä, leikkaa aivan liian vähän jotta sillä saataisiin mitään aikaan, samalla rikkaiden hallitus antaa rikkaille verohelpotuksia, siis aivan päinvastainen toimi kuin mitä pitäisi tehdä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #91

Tämä tonnin leikaus jokaiselta suomalaiselta ei vain ole aivan yksinkertainen temppu. Ostovoima laskisi oleellisesti ja se näkyisi heti esim. alv-tuoton roimana laskemisena. Tämä vain johtaisi leikkauskierteeseen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #102

"Tämä tonnin leikaus jokaiselta suomalaiselta ei vain ole aivan yksinkertainen temppu."

Tuntuu tuottavan vaikeuksia, kun tästä välttämättömästä toimesta ei yksikään politikko uskalla ääneen edes puhua. Se on enemmän kuin tabu.

Kuitenkaan velkaantuminen ei lopu ennenkuin tämä tabu murretaan ja se temppu tehdään.

"Ostovoima laskisi oleellisesti ja se näkyisi heti esim. alv-tuoton roimana laskemisena. Tämä vain johtaisi leikkauskierteeseen."

Tämä on se tekosyy jolla asiasta puhuminenkin halutaan vaimentaa.

Entäs sitten jos ostovoima laskee? Emmehän ole ansainneet niitä tavaroita jotka sillä tonnilla vuodessa hankimme, ne on velaksi ostettuja. Valtio tekee sen velan meidän puolestamme ja jakaa rahat kansalle tuhlattavaksi.

Tiedän ettei tämä minun näkökulmani käy kaupaksi, mutta se on se totuus jonka kaikkien pitäisi nähdä ja riisua ne pullonpohjasilmälasit jotka estävät totuutta tulemasta esiin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #105

Lisäksi voimakas ostovoiman lasku aiheuttaisi yrityksissä irtisanomi9saallon ja sitä kautta kasvavan avoimen työttomyyden. Näin ostovoimalaskisi tätäkin kautta ja samanaikaisesti yhteiskunnalle työttömyyden hoito maksaisi enemmän. Ja leikkausten tarve vain kasvaisi. Kansantaloudessa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Soini puhui juuri niin kuin populistipuolueen puheenjohtajalta voi odottaa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

"Soini puhui juuri niin kuin hänen pitikin puhua."

"Niin kyllä se nyt kai tuli selväksi että tämä hallitus ei myönnä rahaa
Guggenheim-hankkeeseen."

Selväksi tuli ja sen kai pitikin viedä huomio pois Soinin epäselviksi jättämistä asioista, Kauppalehdessähän Soinin puhetta on ruodittu:

Hädässä Soinista kuoriutui superpopulisti - puhe reikiä täynnä

Soinin äänestäjät saavat lopulta aika laihat eväät ensi vuodeksi, sitä ei yksi Guggenheim korjaa.

Mutta sitä saa, mitä tilaa. Populistilta saa populistin toimet.

http://www.kauppalehti.fi/uutiset/hadassa-soinista...

Käyttäjän PasiKarlsson kuva
Pasi Karlsson

Sirkuksessa on perinteisesti ollut yksi Pelle, niin tässäkin tapauksessa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Muistutan, että US-puheenvuorossa esiinnytään oman nimen ja kuvan kanssa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Pääosiltaan täysin samanlaista päätöksentekoa, mitä edellisetkin hallitukset ovat noudattaneet. Roimasti lisää velkaa ja verojen pyörittelyä kiinteistöjen ja ajoneuvojen suuremman painotuksen suuntaan, mutta luvatut rakenneuudistus ja normienpurkutalkoot saavat vielä odottaa toteuttajaansa pakon tultua viimein eteen velkavedon käytyä lopulta epäedulliseksi.

Maailman talouskin on nyt hapoilla, joten Suomen talouden kasvu siirtyy ensi vuosikymmenelle, jolloin ongelmat ovat tätä päivää merkittävästi vaativammat.

Suomen tulisi hylätä toimimaton kolmikanta, TUPO ja yleisitovuudet kokonaisuudessaan ja mitätöidä työmarkkinajärjestöiden veto-oikeus päätöksiin ja siirtyä pohjoismaiseen demokraattiseeen parlamentaariseen päätöksentekoon, jota yleensä maailmalla hyvänä pidetään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Siihen suuntaan olisi todella siirryttävä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mulle on periaatteessa ihan sama mitkä puolueet ovat hallituksessa, jos vain kykyä ja tahtoa löytyy taloustilanteen kuntoonlaittamiseen.

Nyt hallituksessa ovat viimeaikoina vierailleet kaikki merkittävät puolueet ja mikä on sitten Suomen suunta?

Mikään ei ole pitkässäkään juoksussa muuttunut, vajominen yhä synkempään tilanteeseen on tosiasia, kosmeettisia pieniä muutoksia on tapahtunut tottakai, mutta päällimäisenä on kuitenkin koko taloustilanteen jatkuva kurjistuminen.

Puhetta ansaintaloukuista, investoinneista ja työmarkkinoista on kyllä riittäänyt, mutta yhtään merkittävää päätöstä ei ole saatu aikaan, ei tämän hallituksen, eikä varsinkaan viime hallituksen ansiosta.

Nyt kun demarit etunenässä huutavat vääriä päätöksiä ja uusia vaaleja, niin uskooko joku oikeasti siihen että demarit isoimpana puolueena jotenkin muka Suomen suunnan muuttaa. Sitä ei tule ikinä tapahtumaan.

Tässä voisi lyödä vaikka vetoa, että jos demarit voittavata vaalit, niin mitään tämän hallituksen ''järkyttävistä ja katastrofaalisista'' päätöksistä demarit eivät kuitenkaan muuta. Tässä ei ole millään puolueella mitään muuta tarkoituksena, kuin se vallanhimo, joka näitä puolueita ohjaa.

Suomi ja Suomalaiset tässä kärsivät, kun päätöksiä ei kukaan uskalla tehdä.

Tämä tilanne, jossa kaikki puolueet ovat hallituksessa olleet, ja huonoin tuloksin, niin tämän on pakko johtua jostain.

Tilanne johtuu poliitikkojen vaalipelosta ja siitä, että menetämme kannatusta, eli se oma napa on tärkeämpi, kuin se asia jota minun pitäisi hoitaa. AY-liike ja EK ovat ne tahot, jotka tällä hetkellä päättävät mihin suuntaan Suomea viedään.

Kaksi etujärjestöä, jotka eivät toisiaan siedä vievät hallitusta kuin pässiä narussa. Nykypoliitikot ovat täysin munattomia ja allergisia todelliselle päätökseneteolle, ikävää tässä on vain se, että valoa ei tunnelin päässä näy.

Jos demarit vaalit voittavat, tämä etujärjestöpolitiikka tulee saamaan vielä lisää valtaa, ja sittenpähän kansa näkee, kuinka Rinne tai joku muu demaripomo laittaa Suomen velkataakan kuriin. Sitä päivää en usko koskaan näkeväni.

Joku yrittäjä jossain sanoi, että Suomessa on nyt kohta 8 vuotta säästetty ja ajettu kiristävää politiikka, ja mitään hyvää ei ole seurannut, joten luulisi kohta tyhmemmänkin ymmärtävän, että tämä linja ei toimi ja jotain uutta on yritettävä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

sitten kun demaritmahdollisen vaalivoittonsa jälkeen palaavat hallitukseen, jotain kuitenkin muuttuu. SDp lopettaa nykyisen "populistisen politiikkansa". Sen jälkeen sitä kuitenkin jatkavat sen hetkiset oppositiopuolueet. Toiset enemmän ja toiset vähemmän.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Aivan, näin käy, mutta Suomen talouspolitiikaan odottaisi vihdoin jotain oikeita päätöksiä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #110

Tässä vain on käynyt niin, että odottavan aika vain näköjään pitkittyy?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä en kyllä taida kadehtiakaan sitä seuraavien vaalien jälkeen valittavaa hallitusta, sillä tulee olemaan edessään vielä isommat haasteet.

Siinä on sitten demaritkin ja Ay-liike ihmeissään jos velkaantuminen jatkuu ja EU alkaa puuttumaan tarkemmin Suomen talouspolitiikan tekoon.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Siinä on sitten demaritkin ja Ay-liike ihmeissään jos velkaantuminen jatkuu ja EU alkaa puuttumaan tarkemmin Suomen talouspolitiikan tekoon."

Sehän helpottaa Suomen hallituksen olotilaa jos EU puuttuisi enemmän Suomen talouspolitiikkaan. Suomen hallitus ja eduskunta voisi laittaa syntipukin roolin EU:lle.

Mutta veikkaan ja olen lähes varma, ettei EUkaan halua tuota syntipukin roolia ottaa, eihän se sitäpaitsi ole Suomen menneiden hallitusten virheisiin ja laiminlyönteihin millään tavalla syypää.

EU tulee apuun korkeintaan siinä vaiheessa kun ja jos Suomen hallitus näyrästi ja alistuvasti sitä apua pyytää. Se on sitten vähän epävarmaa että tuleeko sitä apua, se riippuu tietenkin muiden EU- maiden tilanteesta ja suhtautumisesta asiaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

EU ei toistaiseksi vielä puutu Suomen taloudelliseen tilanteesee. Tämä hyvin yksinkertaisesta syystä. Siksi, että suhteessa muihin EU-maihin, on Suomen velkaantuminen vielä varsin maltillisella tasolla, vaikka valtion velka vuosittain kasvaakin. Tämä puolestaan antaa eri hallituksille sellaisen turvallisuuden tunteen, että vielä ei ole pakko puuttua Suomen selviin rakenteellisiin ongelmiin. Juuri siksi näiden perustavanlaatuisten ongelmien ratkaisua ei edes ole vielä aloitettu etsiä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jos on vaikeaa nykyhallituksella, niin seuraavalla vaikeudet ovat entistä suuremmat. Oikeassa olet.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset