plukkala

Ruotsi sijoittaa jälleen pysyviä joukkoja Gotlantiin

Ruotsi on aikaistanut päätöstään sijoittaa uudelleen pysyviä joukkoja Gotlantiin. Aikaisemman päätöksen mukaan päätös piti toteuttaa vasta ensi kesänä. Tänä aamuna Gotlannissa nyt harjoitteleva moottoroitu kiväärikomppania on saanut käskyn jäädä Gotlantiin toistaiseksi. Sitä täydennetään, vaihdetaan ja vahvistetaan, kunnes saarelle tulee ensi heinäkuun alusta pysyvä taisteluosasto.

Ruotsin puolustusvoimien ylipäällikkö Bydénin mukaan mitään välitöntä uhkaa ei ole, mutta turvallisuustilanne on viime aikoina heikentynyt. Gotlanti on Ruotsille ja koko Itämerelle strategisesti tärkeä alue. Ruotsin viime aikojen puolustuskeskustelussa on korostettu sitä, että se, joka hallitsee Gotlantia, hallitsee koko Itämerta.

http://yle.fi/uutiset/ruotsi_aikaisti_gotlannin_pysyvan_joukon_aloitukse...

http://www.svt.se/nyheter/inrikes/svt-nyheter-avslojar-fasta-forband-pa-...

Kylmän sodan jälkeen Ruotsi on tasaisesti ajanut alas puolustusvoimiaan. Vuonna 2005 se päätti mm. luopua pysyvistä joukoista Gotlannissa. Vuonna 2009 Ruotsissa luovuttiin yleisestä asevelvollisuudesta ja siirryttiin ammattiarmeijaan. Ruotsin sodan ajan armeijan vahvuudeksi on suunniteltu 50000 miestä ja naista. Mutta alusta asti puolustusvoimilla on ollut vaikeuksia värvätä riittävästi henkilöstöä tarpeisiinsa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_puolustusvoimat

Vertailun vuoksi Suomen puolustusvoimien sodanajan vahvuus on nyt 230000, jota tarvittaessa voidaan täydentää koulutetusta reservistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (21 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ruotsissa myös jonkinasteinen asevelvollisuuden palauttaminen on noussut turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ruotsin turvallisuus- ja puolustuspoliittinen keskustelu on muuttunut ratkaisevasti sen jälkeen, kun Venäjä omalla toiminnallaan osoitti vuonna 2013, että Ruotsi ei silloin kyennyt edes valvomaan omaa ilmatilaansa.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/138484-vena...

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Suomen tulisi militarisoida Ahvenanmaa yksipuolisesti kansainvälisistä sopimuksista piittaamatta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En pane hanttiin ehdotustasi vastaan. Ahvenanmaalla on myös suuri strateginen merkitys Itämeren alueella. Ei kuitenkaan aivan yhtä suuri kuin Gotlannilla.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi

Eihän kansanliitto ole edes olemassa, eli Suomella ei ole mitään esteitä Ahvenanmaan militarisoimiseen. (Ja samantien ottaa autonomiankin, mutta se on aihe toiselle päivälle).

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #6

Kuitenkin asia vaatisi ensin selvän poliittisen päätöksen. Nykyinen tilanne aiheuttaa sen, että suuremman kriisin aikana alkaa heti kilpapurjehdus Ahvenanmaalle.

Ahvenanmaan autonomia onkin sitten kokonaan toisen blogin aihe.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #6

Suomella ja Venäjällä on keskinäinen sopimus Ahvenanmaan demilitarisoinnista,
joka täytyisi purkaa/kautta rikkoa tässä tilanteessa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #9

Tämä kansainväkinen demilitarisointi päätettiin jo Kansainliiton päätöksessä 20-luvulla, että Ahvenanmaa jää Suomen yhteyteen, jolloin asia vahvistettiin. Käytännössä Ahvenanmaa on ollut demilitarisointi on ollut voimassa jo Krimin sodasta 1856 saakka.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahvenanmaan_politiikka

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #9

Suomi ei ole tehnyt asiasta sopimusta Kansainliiton kanssa, vaan Kansainliitto määritteli asiassa vain oman kantansa. Olemassa olevat sopimukset ovat asia erikseen. Sama koskee Ahvenanmaan autonomiaa. Ei sekään ole ollut Kansainliiton "suojeluksessa", vaan määritelty Suomen laissa.

Olisi häpeällistä Suomelle, jos autonomiaan alettaisiin puuttua. Ahvenanmaalaiset halusivat itse kuulua Ruotsiin, mutta historiallisten tosiasioiden perusteella se jäi Suomelle. Tuo faktinen "vääryys" kompensotiin autonomialaeilla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #13
Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ruotsissa saa vapaasti keskustella Venäjän sotilaallisesta uhasta ja roolista lähialueilla.

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ruotsin_selvi...

Toisin on Suomessa. Joidenkin mielestä se on pelottelua ja politikointia?

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222672-ulko...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Gotlannin tärkeän stategisen aseman katsomalla yksinkertaisesti karttaa, joka on liitetty Ylen uutiseen.
http://yle.fi/uutiset/ruotsi_aikaisti_gotlannin_py...

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Mikä on Gotlanti? No tietysti "strategic island near Russia." : D

https://www.rt.com/news/359321-sweden-gotland-stat...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Uutisessa kerrottiin kaikki ne venäläisittäin tärkeät Venääjää koskevat asiat tästä uutisesta. :)

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

" Tänä aamuna Gotlannissa nyt harjoitteleva moottoroitu kiväärikomppania on saanut käskyn jäädä Gotlantiin toistaiseksi "

Ilmeisesti tämä oli vitsi, olihan ?.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Tämä ei ole vitsi, vaan mekanisoitu Wilska komppania on saanut käskyn jäädä Gotlantiin, jonne tullaan myöhemmin siirtämään myös toinen komppania.
Nyt Gotlantiin jäävä komppania on aseistautunut CV-90 rynnäkkövaunuin.

http://www.svd.se/gotland-reportage/om/det-skarpta...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Eiköhän ylempi kommentoija halunnut tuolla "vitsikysymyksellään" viestittää yhden komppanian merkitystä saaren puolustamisessa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Saattaa tietysti olla näinkin, mutta yksikin komppania on hyvä alku aikaisempaan verrattuna. Täydennyksen yhteydessä saarelle saapuu myös raskaampaa aseistusta. Lisäksi saarella toimii myös kodinturvajoukkoja.

Käyttäjän danielantti kuva
Daniel Leppäjärvi Vastaus kommenttiin #17

Jostakin täytyy aina aloittaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ari, miksi edes moista epäilet?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset