plukkala

Loikkaukset valtuustoryhmien välillä vaalikauden aikana

Edelliset kuntavaalit pidettiin päivälleen neljä vuotta sitten. Savon Sanomat on tutkinut erilaisten valtuustoryhmien välillä tapahtuneita loikkauksia  Suomessa vaalikauden aikana . Kymmenet valtuutetut  ovat vaihtaneet valtuustoryhmäänsä syystä tai toisesta.

Eniten nettovoittoa valtuutettujen määrässä ovat saaneet erilaiset puolueisiin sitoutumattomat ryhmät, nettomääräisesti 61 valtuutettua. Useat näistä ryhmistä ovat uusia yhden hengen ryhmiä. Puolueista eniten valtuutettujan määrässä on hyötynyt keskusta. Sillä on nyt nettomääräisesti 12 valtuutettua enemmän kuin valtuustokauden alussa. Kokoomuksella puolestaan on nyt yksi ja SDP:llä 4 valtuutettua vähemmän.

Valtuutettujen nettomäärässä mitaten Perussuomalaiset on suurin häviäjä. Siinä se on aivan omaa luokkaansa. Perussuomalaisilla on nyt nettomääräisesti 70 valtuutettua vähemmän kuin valtuustokauden alussa.

Pienemmissä puolueissa muutokset ovat vähäisiä.

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Tämän-vaalikauden-poliittiset-loikat-ovat-hyödyttäneet-eniten-keskustaa/864184#cxrecs_s

Savon Sanomien selvitys on osin yllätyksellinen. Yllättävää on loikkareiden näin suuri kokonaismäärä valtakunnassa. Se puolestaan ei yllätä, että Perussuomalaiset ovat tässä asiassa suurin häviäjä. Niin paljon on vaalikauden aikana perussuomalaisten sisäisistä riidoista, eroista ja erottamisista uutisoitu.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Savon Sanomat ei ilmeisesti anna kopioida linkkiä tähän selvitykseen avattavaan muotoon. Sen voi halutessaan käydä lukemassa Savon Sanomien sivuilta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Rikoit sitten hiljaisuuden tämän asian osalta, Pekka. Minä vähän odottelin että Perussuomalaisten miinusmerkkinen loikkaennätys vaiennettaisiin täällä kuoliaaksi kun PS-kirjoittajille ei ymmärrettävästi ole kiinnostusta aiheesta kirjoitella.

Sitoutumattomuus on suosittua, koska eri puolueiden valtuustoryhmien sisältäkin heitä löytyy merkittävä määrä. Täällä Pellossa ainakin 2/21, mahdollisesti enemmänkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Selvityksessä Savon Sanomat kertoi, että valtuustoryhmien sisällä sitoutumatoomia ei otettu erikseen huomioon. Tutkittiin vain valtuustoryhmiä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Savon Sanomien selvitys oli hyvin ajoitettu. Eri puoluetoimistoissa mietitään juuri nyt sitä, miten kuntavaaliehdokkaita värvätään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Voisit vähän täsmentää ihmetyksesi aihetta?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Perussuomalaiset menettivä piirijärjestönsä puheenjohtajansa Teurajärven kepulle, kun eivät ensimmäisellä kierroksella nimenneet häntä ehdokkaakseen.
Toivottavasti menystys alkaa nyt kepunväreissä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #8

En tiedä? Äänestäkät suhtautuvat yleensä skeptisesti puolueloikkareihin?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Mikä oho? Alle kymmenen prosenttia valtuutetuista on lähtenyt. Pelkkä jakojäännös, sanoisi Soinikin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tälläkin palstalla perussuomalaiset kirjoittajat ovat eri keskusteluissa näistä persujen sisäisistä riidoista, erottamisista ja eroista keskusteltaessa vedonneet siihen, että näinhän on muissakin puolueissa. Riitoja varmastikin on ollut muissakin puolueissa, erottamisisista en tiedä. Joka tapauksessa Savon Sanomien selvitys kertoi näiden riitojen mittakaavaeron Perussuomalaisten ja muiden puolueiden välillä-

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Useasti valtuustoryhmän vaihdon takana on valtuutetun tyytymättömyys saamiinsa luottamustehtäviin. Muiden kun persujen osalta sanoisin, että valtuustoryhmistä eroamiset ovat yllättävän vähäiset. Aina politiikkaan, mutta myös muihin järjestöihin liittyy ihmisiä jotka janoavat henkilökohtaista menestystä, mikä sinänsä on varsin inhimillistä, mutta ei välttämättä hyväksyttävää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin Perussuomalaisten kasvu selvästi houkutteli viime kuntavaaleissa persujen ehdokkaiksi henkilöitä, jotka halusivat käyttää puoluetta astinlautana henkilökohtaiseen pätemiseen. Vaikka eväitä ei paljon ollut.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Syitä on varmasti monia. Yksi on koventunut maahanmuuttopolitiikka jossa hajotetaan jopa perheitä johonkin juridiseen pykälään vedoten. Se on joillekin liikaa, eräs tuntemani valtuutettu kertoi taas häpeävänsä puolueen rasistista "immostynkkysläisyyttä" seuraajineen ja jättävänsä sen vuoksi kunnallispolitiikan toistaiseksi kokonaan, koska ei halua loikkarin leimaa itselleen. Kertoi voivansa harkita paluuta neljän vuoden kuluttua sitoutumattomana jossakin muussa puolueessa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Itse luulen suurimmat syyt persujen eroamiseen olevan pettymys siitä, ettei heti saanutkaan niitä luottamusmiespaikkoja, joita olisi halunnut. Lisäksi vielä se, että harvassa valtuustoryhmässä voi noin vain sanella, vaan joudutaan tekemään komptomissejä niin oman oman valtuustoryhmän sisällä kuin muidenkin valtuustoryhmien välillä. Eli valtuustotyö olikin aivan jotain muuta, kuin he ehdokkaana ollessaan olivat sen kuvitelleet olevan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kärsämäen tapauksessa ei näin ollut, vaan neljä erosi, kun kolme ei ollu soten ulkoistamisen takana Attendolle, nämä eronneet saivat kyllä parhaat luottamuspaikat, joten siitä ei ollut kysymys.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaupankäyntiä kaikki tyyni.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tasan kaksi vuotta sitten puoli vuotta ennen tulevia eduskuntavaaleja kirjoitin blogin, jossa kyselin ihanne-ehdokkaan ominaisuuksita.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/179010-ihan...

Nyt on varmasti hyvä aika kysellä ihanne-ehdokkaan ominaisuuksista ajatellen kuntavaaleja, jotka ovat keväällä?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Täällä Hämeenlinnan valtuustossa vasta on tapeltu, ja erottu ja erotettu hallituksestakin, poliisikin tutkii touhuja parhaillaan.

No on Hämeenlinnan kuninkaaksi pyrkinyt demari Iisakki Kiemunkikin saanut tuomion oikeudessa kun toi persuedustajan henkilökohtaisia asioita julkisuuteen.

Tapella nuo tuntuvat osaavan, enpä oikein usko, että kykyjä on muuhun.

Mielenkiintoista katsoa, paljonko persut saavat tänne ehdokkaita, voi olla vaikeampaa nykytilanteessa. Viime vaaleissa täällä persut sai ison voiton, mutta en usko sen enää toistuvan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Onhan näitä riitatapauksia ollut muissakin puolueissa, mutta kuten kirjoitin jo avauksessanikin, tämä riitojen eroon tai erottamiseen johtaneiden tapausten määrällinen kokoluokka Perussuomalaisissa on erlaisella tasolla kuin muissa puolueissa, kuten Savon Sanomat selvityksessään kertoi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tampereen Kiemunkikin on saanut syytteen, mutta ei se tahtia haittaa: Tampereen Perussuomalaiset ovat valinneet yksimielisesti Terhi Kiemungin jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana myös ensi vuonna.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-200000194203...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Pienen pieni protesti se tämäkin!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #26

Vähän isompikin on ollut, Laila Koskela loikkasi viime eduskunta-/ tällä valtuustokaudella kepuun ja Veltto ei taida enää asettua ehdolle kun ei viivy kokouksissa tuntia kauempaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #30

Ilmeisesti on pientä eloa perussuomalaisten riveissä? Siitähän tämä Eavon Sanomien selvityskin kertoo.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Täällä Sipoossa loikkarien touhu on kertaluokkaa tökerömpää äänestäjien pettämistä. 2012 oli erittäin hienoa kehua asuvansa ainoassa manner-Suomen kunnassa, jossa ei keskustalaisia ole edes ehdolla valtuustoon. No, ylpeys käy lankeemuksen edellä...

YSIläiset, eli Yhteinen Sipoomme-ryhmä ja persut repesivät ja näiden kahden ryhmän luopiot perustivat - simsalabim - Keskustan valtuustoryhmän! Eli yksikään sipoolainen ei ole äänestänyt Suomen Keskustaa kuntavaaleissa 2012, mutta niin vain sillä on nyt valtuustoryhmä.

Kyllä tässä nyt joku roti pitäisi olla. Loikkarien vieläpä annettiin pitää paikkansa erilaisissa toimielimissä, vaikka niiden paikkajako on vaalien jälkeen väännetty valtuustoryhmien neuvottelutulos, ei se perustu kennekään henkilökohtaisiin äänimääriin. Nyt näillä sirpaleilla, niin uudella kepulaisten porukalla kuin entisten ryhmien jämillä, on paremmat pelipaikat kuin samankokoisella ihan reilusti vaaleissa valitulla vihreiden ryhmällä.

(PS. Erään persupariskunnan ero johti vielä siihenkin, että ex-puolisot ovat eri valtuustoryhmissä. Vaimo perusti oman.)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mitä uskot, millaisen tuomion nämä loikkarit saavat seuraavissa vaaleissa äänestäjiltä?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Tuo on jo saavutus. Enpä muista mokomaa valtuustoryhmän syntymistä puolueelle ennen kuulleeni. Sitoutumattomia ryhmiä on kyllä syntynyt puolueista eronneista aiemminkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuossa katselin Sipoon kuntavaalitulosta vuodelta 2012. Sipoo on voimakkaasti kaksikielinen kunta. Siksi kunnassa RKP on suurin puolue. Ääänten jakaumasta puolueittain päättelin, että keskustalaiset olivat "naamioituneet" muiden puolueiden ehdokkaiksi ;))
http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2012/kuntavaalit...

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Keskustalaiset naamioituneina persuiksi? :-)

Ysi syntyi, kun eri puolueista löytyi pettyneitä ja tuohtuneita, kun Helsinki onnistui ryöstämään mehevän palan Sipoosta (20% kuntaverotuotoista). Keskusta hiipui, kun vanha vetojuhta väsyi, ei ollut edes yritystä listan aikaansaamiseksi silloin 2012.

Täällä Rkp on se, mikä Keskusta muualla Suomessa: kylien, maanomistajien, maatalousväestön - ja myös menneen ajan puolue. Nyt on vasta toinen valtuustokausi, jolla Rkp:llä ei ole ehdotonta enemmistöä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #25

Esa, Keskustahan on valtakunnallisesti jakautunut citykeskustalaisiin ja maalaisliittolaisiin. Kumpaa nämä "uuskepulaiset" Sipoossa edustavat?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #27

Juntimpaa nimby-suuntausta, sanoisin. Kaveeraavat kokkarien kamreeri-/oikeistosiiven kanssa ja ainoa hyvä sipoolainen heille on kovatuloinen nettoveronmaksajaäijä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #28

No mitä luulet, ovatko hekään vielä oikeasti löytäneet poliittista kotiaan?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #29

Monille poliittinen koti on siellä, missä on valtapuolue. Syy ei aina ole opportunismi, band wagon -efekti; ison isännän kainaloon moni halajaa kyhnimään. Eräs käännynnäiskepulainen nimitti sitä noloksi tilanteeksi, että pääministeri omistaa talon täällä, mutta kunnassa ei ole isäntäpuolueen valtuustoryhmää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #32

Band-wagon ilmiö vaikutti varmasti viime vaaleissa monen ehdokkaan päätökseen lähteä perussuomalaisten ehdokkaaksi? Onkohan nyt tulevissa vaaleissa odotettavissa vastareaktio? Miten tämä sama ilmiö vaikuttaa tulevissa vaaleissa keskustan ehdokkaiksi lähteviin Sipoossa, se jää nähtäväksi.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #25

Mäkinen, eikös siellä kaksi persuinavalittua täälläkin ahkerasti blokeja kirjoittavaa loikannut kokoomukseen ?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #33

Joka tapauksessa Sipoossa on varsin erikoinen Keskustan valtuustoryhmä. Neljä valtuutettua, vaikka Keskustalla ei ollut viime vaaleissa edes ehdokkaita Sipoossa.
http://kuntalehti.fi/kuntauutiset/paatoksenteko/lo...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset