*

plukkala

Pankkivalvonta ja Nordea

Tiedän, että nykyisten vaatimusten mukaan pankin on tunnistettava asiakkaansa.

Nordea-pankki lähestyi minua joitakin viikkoja sitten kirjeellä, jossa he halusivat täsmentää henkilötietojani. Varsinaisesti en ole Nordean asiakas, mutta minulla on sisarusteni kanssa yhteinen tili Nordeassa. Sen kautta hoidamme yhteisen kesämökkimme juoksevia kuluja, kuten tiemaksuja, jätemaksuja ja vakuutuksia. Lisäksi siltä tililtä maksamme vanhempiemme  ja äitini vanhempien hautamaksuja. Tilin maksutapahtumat yhteensä yleensä ovat joka vuosi alle 1000 euroa.

Kirjeessä Nordea antoi ohjeet tietojen antamiseen verkossa. En kuitenkaan tumpelona tietokoneenkäyttäjänä löytänyt heidän sivuiltaan lomaketta, joka asian hoitamiseksi olisi tullut täyttää. Siis soitin heidän palvelunumeroonsa, mutta kyllästyin viiden minuutin jälkeen jonottamiseen. Ja unohdin koko asian.

Tällä viikolla Nordea lähestyi minua asiassa uudelleen. Yritin taas pankin toivomuksen täyttää. En lomaketta viekäkään löytänyt. Soitin taas palvelunumeroon ja yhdeksän minuutiin jälkeen minulle annettiin neuvot lomakkeen löytämiseksi. Täytin lomakkeen kaiken taitoni mukaisesti. Viimeinen kysymys monien kysymysten sarjassa oli passini sarjanumeron viimeinen numero, ilmeisesti tarkistusnumerona. Lomake ei sitä kuitenkaan useista yrityksestäni huolimatta hyväksynyt.

Siis eipä muuta kuin uusi puhelinsoitto palvelunumeroon. Palveluneuvoja kuitenkin tiesi jo lomakkeen ongelman. Hän neuvoi minua palaamaan kohtaan, jossa kysyttiin tunnistautumistani joko passin tai henkilökortin tiedoin. Hän pyysi minua merkistsemään siihen kohtaan, ettei minulla ole passia tai henkilökorttia, silloin tiedot välittyisivät ja kirjautuisivat heidän tiedostoihinsa. Siis valehtelemaan! Kysyin häneltä voiko kyselyn muihinkin kohtiin valehdella?

Eli Nordea pompottaa asiakkaitaan sellaisella lomakkeella  joka ei toimi, ja pyytää vielä valehtelemaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (32 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Aikaa tässä on kulunut muutama tunti, tietojani en vieläkään ole Nordean tietoihin kyennyt lähettämään. Puhelimessa olen istunut yhteensä vähintään puolituntia. Puhelujen maksuista kysyessäni sain vastaukseksi, että ne veloitetaan minulta oman operaattorisopimukseni mukaan.

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Kannattanee vaihtaa pankkia.

Mene kotimaiseen pankkiin, he hoitanevat vaihdoksen puolestasi.
Ei tarvitse käydä edes kuraamassa Nordean lattioita :)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kuten avaksessani jo kerroin, en ole varsinaisesti Nordean asiakas. Ainoastaan tämän minun ja sisarusteni kanssa yhteisesti hallitsemamme tilin kautta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Pankkikonttoreita on nykyään niin harvassa että niihin kannattaa mennä jonottamaan eväiden kanssa, ainakin jos on joku eläkkeiden tms. maksupäivä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei näköjään kannata soitella palvelunumeroihinkaan ilman valmiiksi katettua eväspöytää.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Pankinvaihto on tehty Suomessa järjettömän vaikeaksi, minua kuulusteltiin OP:ssa ainakin tunti kun vaihdoin Nordeasta kotimaiseen vuosi sitten. Kyseltiin jopa poliittisia sitoumuksia ja sopimuskopioita tehtiin salkullinen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Makkonen, kyllä siinä kysymysarsenaalissa kysyttiin poliittisesta sitoutumisestani kaiken muun lisäksi taivaan ja maan välissä.Ja sitten heidän lomakkeensa viimeisen kysymyksen yhteydessä ei toiminutkaan.

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen

Pankeilla on liikaa valtaa! Ei mene enää kauaa, kun käteinen katoaa vallan lisäämiseksi. Nykyään ei voi tulla toimeen työtä tekevälle ilman pankkia tai tavalliselle ihmiselle muutenkaan. Sitten tämä nykyinen systeemi jossa kansalaisten kustannuksella tuetaan pankkeja, eikö se ole sosialismia rikkaille?

Ihmisiä kuulustellaan heidän omien rahojensa käytöstä kuin varkaita. Miten pitkälle ihmiset sallivat pankkien vallan ennen kuin heräävät sen osalta, millaista valtaa pankit käyttävät ihmisiin ja mitä voi ihminen?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Viivi, pankkivalvonnan ja siitä johtuvan vaatimuksen pankin asiakkaitten tunnistamiseen, ymmärrän hyvin. Mutta en ymmärrä asiakkaitten pompottamista.

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen

Hyvä että joku ymmärtää tätä nykyistä pankkien orjuutusta suhteessa pakkoavioliittoon kansalaisten osalta!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #10

Kuten jo kiejoitin, että pankilla on oikeus ja velvollisuus tunnistaa asiakkaansa. Mutta sitä en ymmärrä, että se tekee omien virheidensä vuoksi lomakkeen, joka ei toimi. Apua kysyttäessä pankki sitten neuvoo valehtelemaan, jotta pankin oma moka unohtuisi. Miksei sitten samalla voisi valehdella muihinkin lomakkeen kohtiin?

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen Vastaus kommenttiin #11

Kirjoitin sinulle pitkän kertomuksen, mutta en voinut eston vuoksi vastata. Koetan vielä lyhentäen.

Pankkien ja valtion liitto on tehnyt ne toisistaan riippuvaisiksi. Kreikan tuet menivät Saksan ja Ranskan pankeille. Sosialismia rikkaille? 2008 Yhdysvaltain pankkikriisi, jossa valtio pelasti pankkeja, koska ne ovat fuusioituneet niin isoksi, että niitä ei voi antaa kaatua, koska länsimaailman talous.

Kaikki se kontrolli perustuu valtion ja pankkien kytkökseen vai luuletko että sinun poliittisella taustallasi on merkitystä tunnistamisesi osalta? Mistä rahasi ovat peräisin, onko ulkomaalaisia tilejä? Mitä tekemistä niillä on tietoturvan osalta?

Kontrollointi ja valvonta ei perustu tietoturvaan tietotekniikan osalta, vaan sinun rahaliikenteen kontrolloimiseen ja tarkkailemiseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #15

Pankkivalvonta on osaltaan tehty väärinkäytosten ehkäisemiseksi. Siltä osin sen hyväksyn. Mutta jossain on todellakin menty liian pitkälle. Minua tentataan muutaman satasen takia sellaisen pankin toimesta, jonka asiakas en varsinaisesti edes ole. En myöskään hyväksy kyseisen pankin toimintaa asiakkaitten pompottamisen suhteen. Aika outo neuvo pankilta oli myös rehellisyyttä vaativan kyselyn lopuksi valehtelemaan, jotta heidän oma epäkelpo järjestelmänsä toimisi!

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen Vastaus kommenttiin #17

Minua on myös kuulusteltu kuin rikollista ihan rehellisen yritystoiminnan tuoton osalta. Eräs ystäväni ei saanut nostaa omia rahojaan käteisenä, vaan sekin piti tilittää pankille kuin rikollisen. On käsittämätöntä että tavalliset ihmiset joutuvat tekemään suhteellisen mitättömistä summista pankeille ja joutuvat erilliseen huoneeseen kuulusteltaviksi kuin rikolliset. Kysymyksetkin ovat sangen outoja aina poliittisista taustoista lähtien.

Kaikki tämä pankkien ja valtioiden avioliiton vuoksi ja sen vallan, jota käytetään mitättömiin kansalaisiin. Kuten jo sanoin nykyään pankkien toiminta on sosialismia rikkaille.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #18

Viivi, sinun olisi varmaan hyvä kirjoittaa omista kokemuksistasi aivan oma blogisi. Blogillani kirjoitin omasta kokemuksestani. Siihen liittyviin vastauksiin ja kysymyksiin osaan vastata. Niinkuin sinäkin varmasti omassasi.

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen Vastaus kommenttiin #19

Aivan varmasti. Ajattelin että kun aiheesta avataan keskustelu mahdollisuus, niin siitä voi keskustella ja ehkäpä myös näkökulmaa laajentaa. Anteeksi jos laajensin näkökulmaa blogissasi kyseisen aiheen osalta. Ei tule toistumaan =)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #20

Viivi, tästä ei suinkaan ole kysymys. Kysymys oli siitä, että en pysty itse ottamaan kantaa sinun tapaukseesi, koska en sen yksityiskohtia tunne. Omaani kyllä pystyn ottamaan.

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen Vastaus kommenttiin #21

Aivan ja minun näkökulmani on pankkien valta, mutta en jauha enempää asiasta ja se että jokaisen asiaan ei voi ottaa kantaa ei liene tarkoita sitä, että oman näkökulman kertominen julkisessa keskustelussa olisi negatiivinen asia?

Elämässä on paljonkin näkökulmia, joita en esimerkiksi minä ole nähnyt tai en ymmärrä tai en halua ymmärtää, mutta ilman eriäviä näkökulmia ihminen ei voi koskaan kehittyä, koska ilman erilaista näkökulmaa ihminen on sokeutunut uskomaan omaa näkökulmaansa ainoaksi mahdolliseksi todeksi.

Sinä koit simputuksen, minä koin simputuksen ja kysymysten kautta sekä asiasta jotain selvää ottaneena pankkien vallan. The end.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #22

Juuri niin, siksi kannattaa omassa blogissasi kertoa tapauksen yksityiskohdat perusteelisesti. Silloin minäkin voisin niihin ottaa kantaa.

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki Vastaus kommenttiin #22

Valtio on yrittänyt siirtää pankeille tehtäviä, jotka eivät pankeille kuulu.

Pankit ja Finanssialan Keskusliitto eivät ole viranomaisia vaan yksityisiä organisaatioita, joilta puuttuu oikeus ja velvollisuus ihmisten taloudelliseen tarkkailuun ja valvontaan.

Kansalaiset ovat velvollisia tilittämään viranomaisillekin vain tulonsa, eivät menojaan eivätkä muuta rahankäyttöään, niin kuin nyt yritetään uskotella.

Jos omaisuus ja raha eivät ole täysin omistajansa hallinnassa ja päätösvallassa vaan pankkien kontrollissa, ne menettävät arvonsa.

Valtio yrittää tuhota käteisen rahan arvon säilyttäjänä ja maksuvälineenä vaikeuttamalla sen käyttöä.

Tämä on vastoin lakia, sillä euroalueesta annetun lainsäädännön mukaan käteinen euroraha on euroalueen ensisijainen maksuväline, jota jokaisella kaupan tai taloudellisen vaihdon osapuolella on velvollisuus ottaa vastaan maksuvälineenä.

Pankit rikkovat lakia kieltäytymällä käsittelemällä käteistä rahaa tai tekemällä sen käytöstä ylivoimaisen vaikeaa.

Myös asiakkaan epäileminen rikoksesta voi täyttää rikoksen tunnusmerkit.

Olen kirjoittanut asiasta jutun, josta löytyvät kaikki olennaiset argumentit, miksi pankkien pitäisi lopettaa asiakkaidensa ahdisteleminen ja kansalaisten puolestaan pitäisi muutoin alkaa käyttää pelkästään käteistä.

http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220852-k...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #24

"Kansalaiset ovat velvollisia tilittämään viranomaisillekin vain tulonsa, eivät menojaan eivätkä muuta rahankäyttöään, niin kuin nyt yritetään uskotella."

Paitsi sossuun joutuu ymmärtääkseni selvittämään myös rahojensa käytön.

Tuo käteisen rahan poistamisajatus on kammottava osoitus orwellimaisuudesta, johon pyritään yhä enenevässä määrin erilaisilla yhteiskunnan alueilla. Se tarkoittaisi sitä, että sen lisäksi, että kansalaiset olisivat epävarman digitaaliteknologian armoilla, syrjäytyneet kansalaiset joutuisivat eläimen asemaan, koska heille ei myönnetä kortteja eikä pankkitilejä lainkaan. Edes rahan pummaaminen ei enää onnistuisi eikä kukaan heille voisi edes hyvästä sydämestään mitään vipata.

Ajatellen kuitenkin suuren mannereuroopan käytännön arkea käteisrahan poistaminen ei ole mitenkään näköpiirissä. Suomessa eletään hiukan norsunluutornissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26

Joskus on hyvä olla kärkimaa teknologiassa. Tässä tapauksessa muun Euroopan hitaampi kehitys vielä estää käteisen poistamisen kokonaan, myös meidän eduksemme.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #24

Valtio on siirtänyt paljonkin omia toimiaan pankeille ja esimerkiksi työnantajille. Verotuksen hoitaa pääosin työnantajat. Pääomatuloveron puolestaan pankit ja esimerkiksi vuokranantajat.

Sitten viellä pankeille tämä asiakkaitten kyttäämisvelvoite asiakkaitten pompottamisineen.

Käyttäjän ViiviPartanen kuva
Viivi Partanen Vastaus kommenttiin #24

Vihdoinkin löysin ihmisen joka ymmärtää mistä puhun! <3

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Taidanpa itse vastata Nordean kyselyyn, jotta saan silloin tällöin rahaa GRU:lta ja Vlad-sedältä Moskovasta, katsotaan, kysyvätkö lisää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kerro sitten, kun vastauksesi saat.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Muista ilmoittaa myös että kuulut Suomen vastarintaliikkeeseen ja Bandidosiin.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Ja kummisetä on UB:n johtoryhmässä täällä Lahdessa.

Luulenpa, jotta Nordea ei sen jälkeen kysele enää yhtään mitään.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Kiitos Pekka osuvasta blogista taas kerran. Jos sallit, laajentaisin ja syventäisin näkökulmaa tuoden esiin noitakin havaintojasi vahvistavia näkökohtia oman blogini mainoslinkillä, vaikkei sellaista ymmärrettävästi hyvällä yleensä katsota toisten blogeihin tyrkytettynä. Käsittelen blogissa nettirikollisuuden yleistymisen ja arkipäiväistymisen vastuullisuuskysymyksiä. Onko uusrikollisuus tehty liian helpoksi ja sen välttäminen ja oikaisu liian vaikeaksi osin pankkien linjauksiin perustuen? Saako viranomaisten enempää kuin pankkienkaan intressiin kuulua rakentaa uuden tekniikan toiminta-alustoille säännöstöjä ja käytänteitä, jotka lähtökohtaisesti suosivat ja suojelevat vilpillisiä ja rikollisia toimijoita samalla rajoittaen ja sortaen petoksen uhripuolen edunvalvontaa ennennäkemättömin tavoin? Kerron myös pienen esimerkkitapauksen blogissa Saavatko pankit ja välikädet provisioita verkkokauppahuijauksista? ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228186-s...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Nordea on nopea. Tänään noin klo 11.00 minulle soitteli ystävällinen rouva Kouvolan Nordeasta. Hän pahoittali eilisiä tapahtumia ja pyysi minut Nordean Kouvolan konttoriin selvittämään asiaa, jotta tämä "lomake" saataisiin täytetyksi. Ihmettelin kovasti, miksi minun pitäisi ajaa 600 kilometriä moisen asian takia Kouvolaan ja takaisin. Rouva kysyi minulta ihmeissään, että missä sinä sitten asut?

Tämän jälkeen kävimme koko eilisen tapahtumaketjun uudelleen läpi. Sen mistä jo avauksessani kerroin. Hänkin myönsi, että oli tietoinen tämän lomakkeen toimimattomuudesta. Toistin vielä kovasti ihmetelleeni saamaani neuvoa valehdella lomakkeen yhdessä kohdassa, jotta tiedot minusta saataisiin Nordean tietokantaan. Rouva pahoitteli puhelinneuvonnasta saamani ohjetta, sellaista ei saisi koskaan asiakkaalle suositella. Pyysin uudestaan, että lähettäisivät minulle paperisen lomakkeen, jonka mukana olisi valmiiksi maksettu palautuskuori. Se ei rouvan mukaan ole mahdollista.

Sitten kerroin asuvani Siilinjärvellä, joten hän pyysi minua menemään Nordean Siilinjärven konttoriin hoitamaan asia kuntoon. Ilmoitin, etten erikseen tästä lähde moista asiaa sinne hoitamaan. Asialla ei rouvan mukaan ole mikään kiire. Riittää joskus lähipäivinä, kun satun oleman konttorin lähistöllä.

Tämä on lyhennelmä keskustelustamme. Muita neuvojani asian hoitamiseksi ja arviostani pankin toiminnasta en tässä toista.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Murheellista mielestäni on, että Nuuurdean asiakaskunnassa on edelleen Suomen Työväen Säästöpankin vanhoja, aatteelle ja liikkeelle uskollisia ihmisiä. Kapitalismi nielaisi työmiehen pankkeineen päivineen, ja nyt näitä luokkataistelun veteraaneja pomputtelee ruotsalainen Nuuurdean systeemi.

Mikkää ei oo niiko enne ol!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuomo, jokainen voi valita itse pankkinsa. Kuitenkin nämä yhteiset tilit ovat tietysti vähän vaikeampia, kun päättäjiä on useita.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset