plukkala

Suomi Ensin -liike hakeutumassa puolueeksi?

Loppukesällä 2015 voimakkaasti kasvanut turvapaikanhakijoiden aalto synnytti Suomeen nopeasti erilaisia maahanmuuttoa vastustavia liikkeitä. Ensin syntyi Rajat kiinni -liike, joka järjesti esimerkiksi mielenosoitusmatkoja Tornioon. Sittemmin paljon puhuttanut Soldiers of Odin -liike.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Soldiers_of_Odin

Näistä liikkeistä yhä vielä jatkaa toimintaansa Suomi Ensin -liike. Suomi Ensin -liike mielenosoituksineen aina paikalla, tapahtui turvapaikanhakijoiden osalta mitä tahansa missä tahansa Suomessa.  Oli paikkana, Helsinki, Siilinjärvi, Forssa tai Järvenpää. Suomi Ensin saapuu paikalle, jos jossakin Kainuun kunnassa järjestetään tiedotustilaisuus kuntalaisille esimerkiksi kuntapaikan myöntämisestä oleskeluluvan saaneille turvapaikan hakijoille. Nämä kaikki tapahtumat videoidaan ja jaetaan youtube-palvelussa.

Viime kesänä Suomi Ensin -liike otti seuraavan askeleen. Se haluaa puolueeksi, ja kerää parhaillaan kannattajakortteja (5000) tullakseen merkityksi puoluerekisteriin.

http://suomiensin.net

Puolueen kärkihahmoina ovat Suomen kansalaiset Marco de Wit (hollantilaistaustainen), Junes Lokka (marokolaistaustainen) ja Panu Huuhtanen. Huuhtanen on liittynyt myös Väyrysen Kansalaispuolueen kannattajaryhmään. Korjaus. Junes Lokka ei kuulu puolueeseen. (Junes Lokan  pyynnöstä korjaan ilmoittamani väärän tiedon). Junes Lokka ilmoittaa, ettei hän kuulu puolueeseen.

Näihin kevään kuntavaaleihin Suomi Ensin -liike ei ennätä. Siksi se nyt suosittaakin jäsentensä pyrkivän kuntavaaliehdokkaiksi erilaisille sitoutumattomien yhteislistoille.

https://seura.fi/isanpikajuna/2016/07/08/johtohahmo-paljasti-suomi-ensin...

Suomi Ensin - liikkeen rahoitus on eräänlainen kummastus sekin. Voi hyvin ymmärtää, että suuri osa joukosta toimii ainoastaan liikkeen hyödyllisinä idiootteina., mutta ilmaista tämä ympäri Suomea reissaaminen ei kuitenkaan ole. Näillä liikkeen johtohahmoilla on ilmeisesti kovin "paksu lompakko", koska ainakaan minulla ei ole mitään tietoa siitä, että olisivat jossain "oikeissakin" töissä?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei siinä mitään, kyllä Suomeen puolueita mahtuu. Muuten Marco de Wit otettiin kiinni eilen Helsingissä poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Paavo Väyrynen jokunen kuukausi sitten esitti, että puolueen perustaminen Suomessa on vaikeaa. Onhan meillä niitä pilvin pimein ja lisää näyttää olevan tulossa?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

"Suomi Ensin - liikkeen rahoitus on eräänlainen kummastus sekin."

Jos ne rahoittaa toimintaansa laittomalla kannabiskaupalla?

"Oululainen kansalaisaktivisti Junes Lokka on tuomittu sakkorangaistukseen huumausainerikoksesta.

Lokka oli viljellyt laittomasti hamppukasveja ja pitänyt hallussaan niistä saamaansa kannabista."

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/maan-tunnetuimpiin...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Voi tietysti olla, että näitäkin rahoja on Suomi Ensin tarkoituksiin käytetty? Mutta Suomi Ensin -liikkeen toiminnan laajuuden huomioiden rahalähteitä täytyy olla muitakin?

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Laiton huumekauppa tuo todella paljon tuloja. Kyllä sillä helposti saa rahoitettua kyseisen liikkeen toiminnan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #5

Saattaa olla. Mutta kun en ko. liiketoimintaa tunne, niin siksi olen epäileväinen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #5

Ennen kuin esittää moisia väitteitä, tulisi olla asiasta jotakin näyttöä. Sinulla ei ilmeisesti sellaista kuitenkaan ole?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mikähän mahtaa olla tilanne ryhmän sisässä,kun olin aistivinani jotain ristiriitaisuuksia jossakin vaiheessa. Nämä yleensä kaatuu siihen väittelyyn,että kuka on se isänmaallisin..

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En myöskään henkilökohtaisesti tunne liijettä sen enempää sisältä kuin kovin hyvin ulkoakaan päin, voi olla, että olet oikeasssa?

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Ystäväni Pekka!

Mielestäni sinä olet sotkeutunut nyt kirjoittamaan aiheesta, jota et tunne. Tai et haluakkaan tuntea.

Jos haluat tutustua kansanliikkeeseen, käy mv-lehden sivuilla. He eivät (SE) väitä mitään sellaista, mistä ei olisi videota todisteena.

Junes Lokka ei kuulu SE- kansanliikkeeseen. Rahoitus tulee kansalaislahjoituksina, ei huumekaupalla.

Mielestäni heitä voi arvostaa tekemisestä, eikä vaan puhumisesta, niinkuin esim. me täällä teemme.

Tuolta löydät myös videon siitä poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta ja kohtelusta putkassa (ei vettä, vaikka lääkärin määräys virtsakivien vuoksi, leikkausjonossa).

http://mvlehti.net/

En kuulu itse liikkeeseen mutta olen eri mieltä heidän tavastaan pyrkiä päämääriinsä ( matu-kriittisyys, EU- kriittisyys ja markka takaisin).

Yleinen virhe näiden kriittisten keskuudessa on sisäinen riitely, mikä on hajauttanut heidät eri ryhmiin. Mikä taas vähentää heidän vaikutusvaltaansa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En väitäkään tuntevani liikettä kovin hyvin. Tosin kuitenkin avauksessani esiin sen, että kaikki kuvataan ja julkaistaan.

Seurasin heidän mielenosoitustaan muutamia kuukausia sitten täällä Siilinjärvellä. Katsoin myös heidän videonsa, kun he olivat Puolangalla häiriköimässä kuntalaisille järjetettyä tiedotustilaisuutta oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille kunnan myöstämistä kuntapaikoista.
https://www.youtube.com/watch?v=_58gtISbiBA

En myöskään ole väittänyt, että toiminta rahoitettaisiin huumekaupalla. Ainoastaan ihmettelin liikkeen rahoituslähdettä. Ja ihmettelen vieläkin.

Mielestäni heitä joku voi arvostaa. Minä en. MV-lehden jutut jätän kokonaan omaan arvoonsa.

Käyttäjän ReinoToivanen kuva
Reino Toivanen

Pekka:

"Puolangalla häiriköimässä kuntalaisille järjetettyä tiedotustilaisuutta oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille kunnan myöstämistä kuntapaikoista.
https://www.youtube.com/watch?v=_58gtISbiBA"

Katsoin tuon linkkisi, enkä tunnistanut sieltä ketään SE-aktivistia. Junes Lokka siellä oli mutta hän ei kuulu SE - kansanliikkeeseen.

Sinä et maininnutkaan rahoituksesta mutta jotkut kommentoijat mainitsivat. Siitä syystä kijoitun tuon rahoituspätkän.

Sinä voit jättää MV-lehden omaan arvoonsa mutta se tietää sitä, että tietosi pysyvät yhtä yksipuolisina ja väärinä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Jos näkökantani ja mielipiteeni pysyvät sen takia "yksipuolisina ja väärinä", että jätän MV-lehden tiedot omaan arvoonsa, niin pysyköön sitten. MV-lehden julkaisemista tiedoista ei koskaan voi olla varma, pitävätkö ne paikkaansa vai eivät? Siihen arvausleikkiin en halua ryhtyä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Fasebook sivulle saamani Junes Lokan kommentin vuoksi täsmennän avaustani. Junes Lokka pyysi minua korjaamaan, ettei hän kuulu Suomi Ensin -puolueeseen. Tosin siihen voikin olla vaikea kuulua, koska puoluetta ei edes ole.

Tuija Salminen

Ihmettelen motiivia tähän vuodatukseen joka sisältää outoja vihjailuja huumeista ja muita epämääräisiä arvointeja, jolla ei ole mitään yhtymäkohtaa todellisuuteen.
Kirjoituksen sävystä toki selviää kirjoittajan oma asenne kansallismielisten toimintaan, tuohon ei olisi tarvittu tyhjänpäiväisiä sanoja, asia olisi tullut selväksi yhdellä lauseella.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Muistutan kommentoijaa siitä, etttä US-puheenvuorossa esiinnytään aina omalla nimellä ja tunnistettavan kuvan kera.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #17

Ja seuraavan US-keskusteluohjeen vastaisen kommentin poistan!

Hannibal Hayesi

No, tämähän on tuttua Suomenmaassa. Maahanmuuttokriittisiä saa vapaasti "mollata" ja sitä tehdään jopa veronmaksajien kustantamien viranomaisten tuella. Autappa armias, jos islamista sanotaan jotakin, jo löytyy rasistikortteja niin ettei rasmuspalvelimella tehot riitä :)
Je suis finland

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Muistutan kommentoijaa siitä, ett5ä US-puheenvuorossa esiinnytään aina omalla nimellä ja tunnistettavan valokuvan kera.

Käyttäjän JennyLaakso kuva
Jenny Laakso

Jos joku, niin kirjoittaja itse, on hyödyllinen idiootti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Muistutan kommentoijaa siitä, että US-puheenvuorossa esiinnytään ain aomalla nimellään tunnistettavan valokuvan kera!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset