*

plukkala

AfD-johto avoimessa riidassa kaksi kuukautta ennen liittopäivävaaleja

Saksaan muutamia vuosia sitten perustettu alunperin eurovastainen professorienkin puolueeksi nimitetty AfD on tunnettu jatkuvista sisäisistä riidoistaan. Vuoden 2015 Essenin puoluekokouksessa puolue hajosi ja professorit jättivät puolueen. Puolueen linja muuttui oikeistopopulistiseksi ja muukalais- ja islamvastaiseksi.

Puolue on valinnut hallintomallikseen kahden puheenjohtajan mallin. Puolueen puheenjohtajina toimivat tällä hetkellä Jörg Meuthen ja Frauke Petry. Nyt kuitenkin kaksi kuukautta enne liittopäivävaaleja nämä puheenjohtajat ovat avoimessa ja julkisessa riidassa keskenään.

Jörg Meuthen totesi viime perjantaina haluavansa jatkaa puolueen puheenjohtajana, mutta ei Frauke Petryn kanssa. Kahden puheenjohtajan malli hänelle sinänsä kyllä käy. Frauke Petry kommentoi Meuthenin sanomisia, että nyt vaalien alla on väärä aika nostaa puoluejohdon henkilökysymyksiä, varsinkaan, kun asialla ei ole mitään kiirettä.

AfD on valinnut toiseksi kärkiehdokkaaksen Alexander Gaulandin. Hän ei hyökännyt kummankaan puheenjohtajan kimppuun, hän kritisoi molempia. "Tämä julkinen riita, joka ei ole mikään salaisuus, tapahtuu aivan väärään aikaan. Nyt kaikkien tulisi keskittyä vaalitaisteluun." Toinen kärkiehdokas Alice Weidel kuvasi tulevia liittopäivävaaleja puolueen tärkeimmiksi vaaleiksi. Nämä puoluejohdon henkilökysymykset tulee ratkaista puolueen joulukuun puoluekokouksessa.

http://www.faz.net/aktuell/politik/inland/afd-vor-bundestagswahl-petry-u...

Tällä toiminnalla ei ajeta ainakaan AfD:n etua. Vielä viime tammikuun mielipidekyselyjen mukaan puuolueen kannatus oli noin 15%. Sen jälkeen se on pudonnut nykyiseen 7-8%:in.

http://www.wahlrecht.de/umfragen/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Osataan sitä Saksassakin riidellä ja tuhota osin puolueen tulevaisuutta?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näyttää siltä, että, että AfD:n oma johto onnistuu tuhoamaan puolueensa omiin riitoihonsa ilman mitään ulkopuolista apua. Kovin kaukana ei ole enää puolueen kannatuksessa Saksan viiden prosentin äänikynnyskään?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Süddeutsche Zeitungin mukaan jako AfD:n johdossa on niin syvä, ettei se voi olla näkymättä syyskuun liittopäivävaalien tuloksessa.

http://www.sueddeutsche.de/politik/bundestagswahl-...

Puolueen riita kärjistyi puoluepäivillä Kölnissä huhtikuussa. Petry säilytti paikkansa puolueen puheenjohtana, mutta sai rinnalleen Jörg Meuthenin. Nämä eivät kykene olemaan samaa mieltä mistään. Liittopäivävaalien vetovastuu annettiin Alexander Gaulandille ja Alice Weidelille. Tämä riita ei ole pysynyt salassa, vaan johtajat riitelevät julkisesti lehtien palstoilla.

http://www.hs.fi/paivanlehti/23042017/art-20000051...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset