*

plukkala

AfD-johtaja Frauke Petryn irtiotto omasta puolueestaan

Frauke Petry yllätti eilen kaikki, eikä vähiten oman puolueensa kärkipolitiikkoja. Petry ilmoitti puolueen lehdistökonferenssissa Berliinissä, ettei hän liity AfD:n liittopäiväryhmään. Sen jälkeen hän poistui tilaisuudesta. Tämän jälkeen Saksassa alkoivat heti spekulaatiot siitä, että saako Petry seuraajia muista juuri valituista AfD-lliittopäiväedustajista.

Bild-Zeitung kertoo, että Petry on saanut ilmoituksestaan sekä kiitosta että moitteita. AfD:n johtajat ovat vaatineet Petryn eroa puolueesta heti. Muuten hän joutuu erottamismenettelyyn, joka vie aina aikansa. Myös eri osavaltioissa AfD on pohtinut, saako Petry seuraajia. Eilen Mecklenburg-Vorpommernin neljä  AfD:n osavaltioparlamentin edustajaa ilmoitti eroavansa AfD:n maapäiväryhmästä. Myös Nordrheinin-Westfalenin tuleva AfD-ryhmän johtaja Martin Renner on laskeskellut, että korkeintaan 10% puolueaktiiveista ja -jäsenistä  tukee Petryä.

http://www.bild.de/politik/inland/bundestagswahl2017/afd-petry-ausschlus...

http://www.faz.net/aktuell/politik/mecklenburg-vorpommern-afd-fraktion-i...

Joka tapauksessa aikamoinen alku uudelle liittopäiväpuolueelle. Jatkossa saamme nähdä, jakautuuko puolue nyt toistamiseen? Sehän on tapahtunut jo kerran kesällä 2015 Essenin puoluekokouksen jälkeen. Kaikkien tiedossa on ollut jo pitkään, että puolueen linjasta on riidelty täysin avoimesti ja puolueen sisäinen valtataistelu on myös ollut tiedossa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (121 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Petry on ilmoittanut, että hän halusi kehittää AfD:sta hallituskelpoisen vuoteen 2021 mennessä. Petryn mukaan näin ei tapahdu puolueen nykyisellä linjalla.

Käyttäjän emailjuuso kuva
Juha Hämäläinen

Tästähän kyse. Kun puolue saa nokkahenkilönsä hallitusneuvotteluihin tulee näillä henkilöillä kiire muuntaa itsensä hallituskelpoisiksi saadakseen hyviä virkoja loppuelämäkseen. Saksan demokratia toimii kuten Suomenkin. Kerran herrahissiin päässyttä poliitikkoa ei hevin palauteta tavallisen kansan joukkoon. Näin toimii urakorruptio.

Samaan aikaan sitten hieman hidasälyiset puoluejäsenet pitävät urhoollisesti kiinni puolueen vaaleissa esittämistä tavoitteista. Näinhän kävi persuillemme. Herraporras otti hajuraon puolueeseen käytettyään ensin vuosia puoluetta kantorakettinaan.

Menestyvät poliitikot ovatkin yleensä vain populisteja ja opportunisteja. Linjalleen uskolliset harvoin pärjäävät.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Frauke Petry itse tajusi, että nykyisen kaltaisella AfD:n politiikalla ei puolue tulisi hallituskelpoiseksi koskaan. Häntä ei voi ainakaan syyttää hillotolpan hakemisella. Todennäköisesti hän eroamalla sekä AfD:n liittopäiväryhmästä ja tulevalla erollaan koko puolueesta tuhosi oman poliittisen uransa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Samasta Bild-uutisesta kirjoitti juuri Reuterskin, joten eivätköhän ne tiedot ole oikeansuuntaisia.

Co-leader of Germany's far-right AfD to quit party - media reports

http://www.reuters.com/article/us-germany-election...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olen vuosikausia seurannut Saksan mediaa, myös Bild-Zeitungia. Lehdessä on paljon keltaisen lehdistön aineistoa, mutta kyllä sen Saksan politiikkaa koskeviin uutisiin voi hyvin luottaa. Samat uutiset tulevat pienellä viiveellä myös muihin saksalaisiin medioihin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ok, luen saksalaisia lehtiä hyvin satunnaisesti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #5

Minulle saksalaisen median seuraamisesta varsin laaja-alaisesti tullut tapa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Iltalehden tietojen mukaan Frauke Petry on ilmoittanut jättävänsä AfD-puolueen. Ei kuitenkaan vielä kertonut eronsa ajankohtaa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20170926220041880...

Saman kertoo myös Süddeutsche Zeitung.
http://www.sueddeutsche.de/politik/eil-petry-kuend...

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Lähti kuin siniset persuista!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Vertaus on osuva. Saa nähdä, lähteekö vielä muita?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kuinkahan monta lähtee mukaan, jos perustetaan uusi puolue, epäilisin, että se tulee tapahtumaan.

Saksalaiset oikeistopopulistit on paljon nopeampia kuin nää kotomaan persut, yksi yö vaaleista ja hajoaminen alkaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaiken lisäksi tämä on jo toinen hajoaminen AfD:n nelivuotisessa historiassa.

Käyttäjän rutanen1965 kuva
Jari Rutanen

Taitaa olla ihan järki-täti tämä Petra.

Eurooppalaisten populistipuolueiden johtohahmot ovat järkiään melkoisia kummajaisia. Petra Frey ei ilmeisesti halunnut siihen sapluunaan.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Vertasi maahanmuuttajia kompostiin? Ei taida olla ihan täysjärkinen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näin oli. Joka tapauksessa hän nyt sanoo, että hän teki päätöksensä jättäytyä AfD:n liittopäiväryhmästä juuri puolueen koventuneiden puheiden takia. Sillä saralla puolueen johtohenkilöistä ovat kunnostautuneet erityisesti Alexander Gauland, Björn Höcke ja Beatrix von Storch.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #15

Ei voi mitään, Gaulandin puheen äänen kovuudesta ja tyylistä AfD:n vaalivoiton jälkeen tuli mieleen muuan entinen korpraali.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #18

Kiinnitin eilen itsekin huomion tähän Gaulandin haluun kysyä Angela Merkeliltä, että kuuluuko Saksan valtion etuun Israelin puolustaminen asevoimin.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #19

Tähän liittyykin kysymys siitä miksi herra Gauland radikalisoitui niin nopeasti.Oliko kyse laskelmoinnista kannatuksen hiipuessa.

cicero.de/innenpolitik/afd-in-der-petry-schale

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #29

Sitä sopii ihmetellä. Hän oli vuodesta 1973 vuoteen 2013 CDU:n jäösen. Mies on kuitenkin jo 76-vuotias. Ehkä hän ajattelee, ettei sillä enää ole niin väliä? Pääasia, että saa olla otsikoissa?

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #31

Tulee eräs kotimainen kunniapuheenjohtaja mieleen tuosta iäkkäänä radikalisoitumisesta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #33
Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren Vastaus kommenttiin #31

Tuo Ciceron artikkeli viittasi radikalisoitumiseen viime kuukausien aikana.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #42

Varmaan Gauland tuli siihen tulokseen, että ellei hän käytä puheissaan kovaa kieltä, hän ei enää pääsisi otsikoihin?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä Frauke Petryn omat mielipiteet ovat matkan varrella paljon muuttuneet. Vielä tammikuussa 2016 hän puhui pakolaisten ampumisesta Saksan rajoille tarvittaessa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Tässä taitaa olla samaa harhaa kuin sinisen tulevaisuuden uuvattien suhteen. Yhtäkkiä erotessaan puolueesta entiset törkyturvat muuttuvat suuriksi humanisteiksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Tai järjen valon löytymisestä. Frauke Petry on ilmoittanut, että hän halusi tehdä AfD:sta hallituskelpoisen vuoteen 2021 mennessä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Frauke Petry halusi vain siitä sapluunasta irrottautua.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Petra Frey? Tuliko 70-luvun Merirosvoradio mieleen?

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä Vastaus kommenttiin #24

Kommenttini oli tarkoitettu Jari Rutaselle, joka puhui "Petra Freystä", jonkaniminen näyttelijä esiintyi 1970-luvulla Merirosvoradio-nimisessä televisio-ohjelmassa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #55
Käyttäjän ReijoManssila kuva
Reijo Manssila

Joskus keväällä näin keskustelun, johon tämä Frau Frauke Petry osallistui. Hän esiintyi kuin paraskin Putinin agentti. Toivottavasti AfD on nyt vapaa näistä Putinin puudeleista.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Saksassa on keskulteltu paljon AfD:n mahdollisesti saamasta tuesta Venäjältä. Onhan osoitettu, että useat oikeistolaiset ääripuolueet ovat sieltä tukea saaneet, mm. Ranskan Front National. Toistaiseksi AfD:n osuutta tähän "tukeen" ei ole voitu näyttää todeksi. Olen myös seurannut Frauke Petryn kannanottoja jo vuosia. Mainitsemastasi keskustelusta minulla ei ole tietoa. Olisiko sinulla tarjota linkki siihen keskusteluun?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Putinin ja ehkä Venäjänkin etu saattaisi olla mahdollisimman hajanainen Eurooppa. Sehän suhteessa kasvattaisi Venäjän kokoa, jos vastaneuvottelijana olisi aina jokin yksittäinen (osa)valtio eikä juuri koskaan EU. Vaikka en itse ole ruplaakaan Putinilta saanut ja olen EU-vastainen, en silti pidä mahdottomana sitä, että joku toinen on ruplia saanut.
Sinänsä en harmittele ruplia, koska dollarin ja ruplan ero on melko tarkkaan yksi dollari.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #37

Tottakai Putinin pyrkimys on pyrkiä aina keskustelemaan joka asiassa yksittäisten EU-maiden kanssa. Se heikentäisi EU:ta ja vahvistaisi Venäjän asemaa omissa päämäärissään.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Voitaisiinko jo lopettaa nämä hölmöilyt yhden puolueen ympärillä, kun oikeasti syyt ovat muualla:

Minä olin jo kommentoinut sinne Uuden Suomen uutisiin, jossa puhuttiin Saksan äärioikeistossa tapahtuneesta repeämästä ja ihmettelin kovasti, että miksi noin yksipuolista kuvaa yritetään näyttää vain yhden puolueen kohdalla?

Minun näkökulmassa näyttää tältä:

"Ei niiden (AfD) ongelmat muuta sitä tosiasiaa, että mitä kansat Euroopan Unionissa nyt tällä hetkellä tuntevat. Äänestetään mitä tahansa puolueita, mutta mikään äänestys ei poista sitä, mitä kansa nyt potee. Siinä on kysymys kaikille mille tahansa puolueille.

Naurettavaa on korostaa jotain äärioikeistolaista, äärivasemmistolaista, Keskustalaisuutta, yms.

Mutta tässä mennään nyt vikaan, miten kukaan voi määritellä ketään puolueita oikeistolaisiksi tai vasemmistolaisiksi taikka keskeltä? Media ei tätä ymmärrä, koska he ovat puudelilehdistöä. Vain harva toimittaja uskaltaa olla eri mieltä ja julkistaa pienen kannanottonsa julkisissa lehdistöissä.

Mitä jos mennään siihen yksinkertaisuuteen: Kansa hakee sitä ominta arvoaansa eikä siihen mitkään puoluekirjat tai aatteet vaikuta vaan hakevat sitä ominta itseään? Vastaus on selvä: Se ei ole mikään nykyiset huonot, istuvat puolueet vaan sieltä puhtaammalta pienpuolueista, keillä ei ole sidoksia mihinkään lobbareihin, hyväveli-sisar-järjestelmiin.

Vain näin voidaan muuttaa politiikkaa täydellisesti tuhoamalla hyväveli-sisar-järjestelmä läpikotaisin ilmoittamalla rikoksina.

Unohdettiinko jo heti tämä Ranskan vaalit ja sen perimmäiset syyt?"

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Topi, Saksan vaaleista on kaksi päivää. Ne vaalit olivat tärkeitä myös Suomen kannalta, koska Saksa on EU:n johtava valtio. Suomikin kuluu siihen samaan unioniin. On varsin normaalia kommentoida vaaleja niiden jälkeen. Se kommentointi auttaa meitä kaikkia ymmärtämään nykyisyyttä ja sitä mikä lähitulevaisuudessa tapahtuu ja muuttuu. Jos sinua ei keskustelu Saksan vaalituloksesta kiinnosta, älä silloin avaa asiaa koskevia blogeja.

Voit vapaasti kirjoittaa oman blogin vaalituloksen syistä ja pienpuolueiden puhdistavasta ja autuaaksi tekemisen vaikutuksista.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi
Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26
Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi Vastaus kommenttiin #27

@25. Minä taidan olla aika tuomitseva, mutta toisaalta ymmärrän hyvin, kun annoit hyvän perustelun, että miksi teet blogin. Kyllä tässä aina ymmärrystä etsitään koko ajan.

Voisinhan minä rakentaa blogin mutta en näe sille vielä mitään tarpeita, koska jo oman blogini otsikossa lukee "Kirjoita vasta, kun siltä tuntuu".

Tällä hetkellä tuntuu kasvavan enemmän vammaisten oikeuksista ja siinä oleva soten sekä muiden asioiden sekavuudet, että pian on pakko ottaa asia esille, kun Suomi selkeästi rikkoo YK:n lakeja.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #32

Eri asioden pohtiminen on aina paikallaan. Myös niistä kirjoittaminen.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tuulista touhua.
Pekka, saatat tietää Saksan lait ja käytännöt. Onko niin, että puolue saa hajota vaikka yhden ihmisen ryhmiin, niin nämä pitävät parlamenttipaikkansa. Viittaan tässä äänikynnykseen, jonka alle ne uudet ryhmät voivat painua, jos vaaleissa annetuista äänistä jaetaan se osuus kullekin. Vaan taitaa se olla, että tilanne juuri vaalien jälkeen ratkaisee ja sirpaleet saavat olla seuraaviin vaaleihin asti?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin tässä tapauksessa Frauke Petry saa paikkansa pitää. koska hän sai ns. suoran mandaatin liittopäiville, eikä tullut valituksi puolueen listalta. Hänet valittiin hänen itsensä saamilla äänillä.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Olisiko Wikipediassa vain missä, niin liittopäivien äänipotit olivat varsin oudot, jotenkin kaksi pottia puoluetta kohtti. Oletko jo joskus selostanut blogissasi tätä? Jos et, niin tässähän on yksi aihe lisää (-;

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #40

Saksassa jokaisella äänestäjällä on kaksi ääntä, Toisella hän äänestää jotakin ehdokasta suoraan. Toisella äänellään hän äänestää jotakin puoluetta. Ja puolue voi olla eri, kuin sen henkilöäänen saajan. Hyvä tulos henkilökohtaisissa äänissä ns. suoran edustuspaikan. Puolueiden saamilla äänillä jaetaan loput puolueen saamista paikoista, mutta he tulevat puolueen listalta.

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

"eikä tullut valituksi puolueen listalta."

En kylläkään tunne Saksan vaali lakeja, Saiko tämä Frauke Petry yli 5% annetuista äänistä sillä eikö se ole raja jolla tulee valituksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #53

Hän sai lomassa vaalipiirissään eniten ääniä, ja sai sitä kautta ns. suoran paikan liittopäiville.

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren
Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaikki tämä oli minulle tuttua. Frauke Petryn valitsema tie ei suinkaan ole helppo. Uskon muuten, että tämän näytelmän loppua emme vielä ole nähneet.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Myös AfD:n europarlamentaarikko Marcus Prezell on ilmoittanut jättävänsä AfD:n. Hän on myös Frauke Petryn aviomies.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Valtamedia on kunnostautunut leimaamalla puolueen natsipuolueeksi.

Tähän liittyen on kenties huomattava, vaikka valtamedia sen ihanasti unohtaa mainita, että 400.000 demariäänestäjää loikkasi AfD-äänestäjäksi ja nämä piilonatsit olivat SoSDemonkratian suojissa vuosia!

Kristillisdemokraateistakin kerrotaan loikanneen yli puoli miljoonaa piilonatsia! Tässäkin tapauksessa kyseessä vuosien mittainen piilottelu ja salanatsius.

Jopa liberaaleista ja vasemmistosta kerrotaan loikanneen tuhansia natseja!

Onko Merkelin, Schulzin ja muiden johtajien syytä tehdä puhdistus puolueissaan ?

Vai onko piilonatsi parempi natsi ?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En itsekään pidä oikeutettuna, että AfD:tä puolueena kutsutaan natsipuolueeksi. Mutta puoluen sisällä on myös henkilöitä, jotka varmasti täyttävät natsin määritelmän. NPD on kuihtunut pois, osin varmaan sen entisiä kannattajia siirtynyt AfD:hen? Eivät myöskään Gaulandin ja Höcken kannaotot paljon natsistisista eroa?

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Meidän mielipide ei poista sitä ongelmaa, jonka toin esiin kommentissani. Tämän ongelman on luonut wanhojen puolueiden politiikka.......

Meteliä pidetään kyllä verenpaineesta, mutta silti vaalikarjan appeeseen lisätään kiihtyvällä vauhdilla suolaa ja itketään, että paineet ei laske!

Ehdotan peiliä avuksi yhteiskunnan hoitajille!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #49

Essenin puoluekokoukseen saakka AfD oli konservatiivinen markkinaliberaali puolue Bernd Lucken johdolla. Se perustettiin vastustamaan euroa, ei edes Euroopan unionia. Lucken syrjäyttämisen jälkeen puolue sai hyvin nopeasti maahanmuutto ja -islamvastaisen leiman. Sen johtohenkilöt käyttivät kieltä, johon Saksassa ei ole totuttu toisen maailmansodan jälkeen. Frauke Petry oli yksi näistä johtohenkilöistä. Vielä 2016 tammikuussa hän antoi lehtihaastattelun, jossa hän kertoi, että tarvittaessa turvapaikanhakijat voidaan ampua Saksan rajoille. Sen jälkeen kieli on vain koventunut. Kärjessä Alexader Gauland, Björn Höcke ja Beatrix von Storch. Tästä joukosta Petry näyttää nyt irtautuneen.

Puhuit äänestäjien verenpaineen nousemisesta. Näillä puheilla ja verenpaineen nostamisella lehtitietojen mukaan AfD on herättänyt yli 1000000 äänestäjää nukkuvista ja houkutellut vanhempien puolueiden äänestäjiä eri puolueista. Kyllä peiliin voisivat katsoa myös AfD:n nykyiset johtohenkilöt. Näin luodaan vain sitä äärioikeistolaisen natsin leimaa kaikkiin puoluetta äänestäneisiin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #50

Ei natsi, mutta äärioikeistopopulistinen puolue :)

Asiat on usein siltä miltä ne näyttävät. Kyllä tuon porukan johtajien puheet ei paljon siitä natsiretoriikasta eroa.

Tuolla puolueella on varmasti paljon köyhiä ja syrjäytyneitä äänestäjiä, jotka toivovat parannusta, samalla lailla suomessa persuja äänestettiin

Sitten muuttui persut, ja afd on myös muuttunut, yksi aihe ylitää kaiken muun ja maltillisemmat sitten jättävät laivan.

Hetken kannatus voi kasvaa, mutta kun ei ole kuin maahanmuutto kärkenä, niin pikkuhiljaa se uskottavuus sitten häviää.

Toisaalta surullista, että ei nähdä sitä, että politiikkaa jos tehdään pitkällä tähtäimellä, niin pelkkä maahanmuuton arvostelu ei kauan kanna.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #51

Kieltämättä AfD:n linja kertoo juuri nyt yhden asian puolueesta.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #52

Keskitytte edelleenkin oireeseen ja itse sairaus jää huomiotta!

AfD ei luonut tilaustaan itse ja kysyntään vastaaminen lienee yksi demokratiaan perustuvan vapaanmarkkinatalouden peruskivistä.

Tilauksen teki Wanhat ja siitä ei pääse yli millään "mutta MV-lehti valehtelee" heitolla....

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #54

Et itsekään antanut mitään ratkaisua "sairauden" parantamiseen. Demokratia hakee parannusehdotustaan omalla tavallaan.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #56

Suora demokratia tai diktatuuri. Muuta vaihtoehtoa ei ole tämän yksipuoluekorruption poistamiseen, kun kerran kysyit.

Laitatko nyt omat ehdotukset peliin ?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #62

Itse kannatan dedustuksellista demokratiaa, vaikka siinäkin on puutteensa. Parempaa vaihtoehtoa en vielä ole löytänyt.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #63

Eli tämä bordelli onkin hyvä!

Miksi siis kaikki kritiikki?

Sananhelinää avaruuteen.......

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #66

Toisaalta kaikkea olemassa olevaa voi parantaa, myös edustuksellista demokratiaa. Edustuksellinen demokratia ainakin ennen kuin diktatuuri. Tiedät myös varsin hyvin suoran demokratian ongelmakohdat.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #68

Itse asiassa en tiedä ongelmia suorassa demokratiassa. Sveitsissä työskennellessäni keskustelin ja tarkkailin asiaa hyvinkin läheltä useaan kertaan ja sen ongelmia en löytänyt.

Kerro ihmeessä mitä minä tiedän, jos kykenet.

Edustuksellinen demokratia on iso bordelli, jossa tapahtuu mitä sponsorit haluaa, ei mikä olisi parasta kansakunnille tai edes maanosille. Läpilahjottuja helppoheikkejä kaikki tyynni ja lahjonnan hinta on edullinen lahjojille. Koko kansaa ei voi lahjoa tai sitten meistä kaikista tulee miljonäärejä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #69

Suurin epäkohta suorassa demokratiassa on se, että kaikkiin kansanäänestykseen tuotaviin asiaihin perehtyminen riittävästi on tavalliselle kansalaiselle mahdoton tehtävä. Siksi he joutuvat äänestämään usein asiosta, joista eivät tiedä tarpeeksi. Edustuksellisessa demokratiassa sitä vastoin äänestetään henkilöt juuri sitä varten, että heillä on aikaa ja mahdollisuus ennen äänestyksiä tutustua ja perehtyä esillä oleviin asioihin.

Näin siis teoriassa. Kaikessa on kuitenkin parantamisen varaa. Ei edustuksellinenkaan demokratiakaan ongelmaton ole, mutta toistaiseksi esitetyistä malleista pidän sitä parhaana.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #71

Teoriat on hienoja paperilla, kunnes niihin lisätään liikkuva tekijä "ihminen", jonka voi lahjoa pettämään vaaleissa äänestäjälle lupaamansa asia/t.

En muista yhtään poliitikkoa, joka olisi pitänyt sanansa.

Sveitsin kansanäänestykset on onnistuneet mainiosti siinä laajuudessa, kuin niitä olen päässyt seuraamaan paikalla ja netissä.

Pelkäämäsi "päättäminen ilman tietoa" on huuhaata, koska se riippuu tiedonvälittäjästä, joita pitää aina olla vähintään kaksi. Tasapuolisesti aikaa ja huomiota saavat vastaan ja puolesta! Ja jokainen kansalainen osaa ajatella, joka muuta väittää on itse idiootti!

Suomessa ei onnistuttu edes tuossa "tasapuolisesti aikaa ja huomiota vastaan ja puolesta" sen kerran kun äänestettiin "neuvoa-antavasti".......... Koska edustuksellinen demokratia oli jo päätöksensä tehnyt ja koko "kansanäänestys" oli huono vitsi ja demokratian pilkkaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #73

Kantasi on sinun, ei minun. Varmaan sallit minulle eri mieltä olemisen, koska sekin kuuluu demokratiaan.

Sinulla tuntuu olevan kova käsitys ihmisten poliittisesta tietoudesta?

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #75

Ilmeisesti kovempi usko ihmisen kehitykseen ja älykkyyteen, kuin sinulla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #85

Valitettavasti olen itse menettänyt siinä asiassa uskoni.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #71

Suurin epäkohta suorassa demokratiassa on se, että kaikkiin kansanäänestykseen tuotaviin asiaihin perehtyminen riittävästi on tavalliselle kansalaiselle mahdoton tehtävä. Siksi he joutuvat äänestämään usein asiosta, joista eivät tiedä tarpeeksi.
.......................

Sellaiset asiat missä tavallisen ihmisen asiantuntemus riittää voisi vallan mainiosti järjestää kansanäänestyksen. Tämmöinen asia on esimerkiksi Pakkoruotsi.

Mutta esim. energian tuotannosta ( ydinvoimasta vs muut ) pitäisi äänestää vain eduskunnassa. Siihen ei kansan ymmärrys riitä koska eri tekijöitä on paljon ja asiat monimutkaisia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #97

Suomessa voi neuvoa-antavia kansanäänestyksiä järjestää jo nyt. Niitä on kaksi järjestettykin.

Käyttäjän LeoCarena kuva
Leo Carena Vastaus kommenttiin #71

"Suurin epäkohta suorassa demokratiassa on se, että kaikkiin kansanäänestykseen tuotaviin asiaihin perehtyminen riittävästi on tavalliselle kansalaiselle mahdoton tehtävä."

Usein kuultu väite ilman näyttöä! Sveitsissä kansanäänestyksissä - kuten juuri äskeisessä 24.9.2017 - äänestysprosentti jää tavallisesti alhaiseksi n. 50%:n tasolle. Nämä äänestäjät perehtyvät todistettavasti hyvin asiaan kun taas muut 50%, jotka jättävät äänestämättä, tyytyvät hallituksen ja parlamentin aiemmin tehtyyn ratkaisuun, koska esim. eivät haluakaan perehtyä asiaan. Joka asia, olisiko se kansalaisaloite tai referendum käsitellään ensin hallituksessa ja Sveitsin parlamentin kahdessa kamarissa ennen kuin kansa saa lopullisesti päättää. Asioiden käsittelyn etenemistä seurataan mediavälineissä hyvin huolellisesti.

Pekka Lukkala: Edustuksellisen demokratian suuri uhka on - digitalisaatio. Uskotteko todella, että yhä enemmän aikuisikään tulevat diginatiivit Suomen ja muiden maiden kansalaiset tyytyvät siihen, että he saavat vain neljän vuoden välein äänestää vaaleissa? Edustuksellinen demokratia nykymuodossa on peräisin viime vuosisadalta ja joutunee tekemään tilaa kehittyneemmälle demokratiamallille vaikka ei Sveitsin mallin mukaiselle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #109

Yhteiskunta muuttuu ja kehittyy koko ajan. Pitkäjänteistä politiikkaa on vaikeaa tehdä ilman jonkinlaista aikajännettä. Siksikään suoraa demokratiaa en kovin hyvänä vaihtoehtona. Ajan kuluessa on Suomenkin perustuslakia useaan kertaan uudistettu. Saa nähdä, miten se jatkossa muuttuu.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #62

Suoraa demokratia voidaan käyttää rajallisesti. Kaikista asioista ei kansalta voi kysyä suoraan. Diktatuuri ei toimi - vallassaolija/olijat alkavat aina jossain välissä käyttämään valtaansa väärin. Se on ikään kuin ihmiselle sisään rakennettu ominaisuus. Historia ja tämäkin päivä on täynnä julmia diktaattoreita.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #70
Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #70

Olen minä hyviäkin diktaattoreita kuullut olevan, kunnes tuli meidän edistyksellinen demokratia ja sen läpilahjotut idiootit ja pommitti ne tasaisiksi tai keräsi ihmiset kadulle riehumaan.....

On olemassa vielä yksi vaihtoehto. Otetaan Liechtenstein, jossa on hauska vallankolmijako. Tuolla on periaatteellinen monarkia, jossa monarkilla on veto-oikeus eduskuntaan ja kansalla veto-oikeus monarkkiin.

Toimii varmuudella paremmin, kuin mikään Euroopan muista edustuksellisista bordelleista, joissa kansalle on jätetty johtajan värinvalinta ja loput hoidetaan keskenään sponsoreiden kanssa kabineteissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #76

Sovellapa sitä esimerkiksi Saksaan. Lichtensteinissa on parikymmentä tuhatta asukasta. Euroopan kartalla se ei ole edes postimerkin kokoinen, vaikka Lichtenstein tulonsa omista postimerkeistään saakin.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #78

Kaikki onnistuu, jos halua on. Ongelma lienee haluttomuus muuttaa mitään, koska hillotolppa ja valta!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #81

Mutta eivät ne äänestykset halpojakaan ole, joten siinäkin mielessä kannattaisi miettiä.

http://www.vaalit.fi/material/attachments/vaalit/v...

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #82

Järjestelykysymys ja on meillä rahaa turhempaankin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #81

Vastaavasti tässä asiassa sinä näytät menettäneen uskon ihmisen kehitykseen?

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #92

En usko ihmiseen vaan edustuksellisen demokratian korruptoituihin vahteihin.....

Keskity Pakka hyvä! Keskity älä oleta!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #111

On sijansa, mutta ei kaikissa asioissa kuten Sveitsissä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #112

Sanoisin, että tähänastinen kaksi kertaa vuosisadassa on sopiva tahti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #113
Käyttäjän LeoCarena kuva
Leo Carena Vastaus kommenttiin #112

Väärin! Sveitsissä voi äänestää monista asioista, mutta ei suinkaan kaikista. Ehdottaisin teille, Pekka Lukkala, että ottaisitte paremmin selvää Sveitsin suoran demokratian järjestelmästä. On paljon asioita, joista Sveitsin parlamentti päättää lopullisesti kuten Suomessakin. Myös kansalaisaloitteita, jotka olisivat ristiriidassa esim. Euroopan tai YK:n ihmisoikeusjulistuksia vastaisia, hylättäisiin heti eli sellaisia ei edes oteta jatkokäsittelyyn. - Miksi minun pitää täällä US:ssa korjata toistuvasti juuri teidän Sveitsiä koskevia väittämiä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #119

Tarkoitin sitä pientä eroa, Suomessa järjestettiin viime vuosisadalla kansanäänestys kahteen kertaan. Sveitsissä montakertaa vuodessa. Minulla onkin tosiaan tapana täällä US-puheenvuorossa jakaa toistuvasti väärää tietoa juuri Sveitsistä?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #52

"Kieltämättä AfD:n linja kertoo juuri nyt yhden asian puolueesta."

Kyllähän tämä laajuinen maahanmuutto mitä Saksassa (ja Suomessakin) on tapahtunut ja vieläkin jatkuu, on yhden puolueen "väärti". Osa suvaitsevaisista puhuvat, että ei ole mitään kansaa vaan on joukko ihmisisiä jotka ovat siellä seuduilla asumassa.

Paljon on muuttuneet käsitykset siitä ajasta kun itsenäisyytensä puolesta kansa taisteli Talvisodassa ja Tali-Ihantalassa nyt ollaan valmiina luovuttamaan koko maailman omaisuudeksi.

Samaa uskoisin Saksassakin näiden "äärioikeisto populistien" ajattejevan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #61

Saattaa olla hyksi syy. Mutta antaako se oikeutuksen puolueen kärkipolitiikkojen puhumisen esimerkiksi turvapaikanhakijoiden ampumisesta Saksan rajoille. Joku saattaa ajatella, että koska siitä puhutaan, sen täytyy olla hyväksyttävää?

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara Vastaus kommenttiin #64

Minkähän laisessa tilaisuudessa tuollainen on sanottu.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #65

Juuri nyt AfD:n ryhmästä eronneen Frauke Petryn suulla tammikuussa 2016 aivan tavallisessa lehtihaastattelussa. Silloinen puolueen varapuheenjohtaja Beatrix Von Storch lisäsi siihen, että mukaanlukien myös naiset ja lapset.

Kirjoitin asiasta bloginkin 31.01.2016
http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210959-afdn...

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #64

Ei todellakaan ole hyväksyttävää ampua ihmisiä rajalle. Käännyttää voi, mutta ei ampua. Euroopan pitäisi toimia aktiivisesti auttajana perustamalla leirejä lähellä kriisialueita ja sieltä ottaa Euroopan puolelle ne kaikkein heikoimmassa asemassa olevat ihmiset. Leireillä pitäisi olla turvalliset olot lapsille ja naisille sekä koulunkäyntiä lapsille. Tällä hetkellä toimitaan päinvastoin, varakkaimmat ja vahvimmat tulevat Eurooppaan suurina laumoina usein rikollisten avulla. Naiset ja lapset jäävät useimmiten sodankäynnin keskelle tai päätyvät ihmiskaupan uhreiksi matkan aikana. Eurooppa on jotenkin täysin passiivinen ja vain reagoi tapahtumiin, ideat puuttuvat.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #74

Helppo sanoa, mutta vaikeampi toteuttaa. Kuitenkin asiasta jo Euroopassa keskustellaan.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #74

Maksaahan EU taas kerran Libyaan rahaa, etteivät edes päästä pakolaisia merelle!
Ja samoille herroille, jotka enne tienasivat pakolaisia rahdatessa eli ihmissalakuljettajille.

Ennen maksettiin Gaddafille, nyt Brikaati 48:lle. Ja tietysti Erdo-kaanille (Hämiö)

Tuossa välissä ei maksettu kenellekään!

Brikaati 48:sta löytyy lisää täältä: https://vastavalkea.fi/2017/09/07/katkesiko-libyan...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #79

Niin juuri. Juuri siksi Hillnerin ratkaisu on helppo sanoa, mutta vaikeaa toteuttaa.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #80

No mitä pitäisi tehdä? Itselleni tulee mieleen Afrikan naisten sosiaalisen aseman, koulutuksen ja terveyden nostaminen. Panostamalla naisiin myös syntyvyys laskee.

Kestävän maatalouden harjoittaminen myös tärkeää, samoin puhtaan veden saanti. Myös metsien istuttaminen laajoilla alueilla auttaisi sikäläisiä ihmisiä - Tuo sateita ja viilentää. Metsät sitoisi myös hiilidioksidia, joten hyöty maailmanlaajuinen.

Pelkkä raha harvoin auttaa kehitysmaita, koska rahat yleensä menevät vääriin taskuihin, ei päädy tarvitseville. Pitäisikö Euroopan auttaa jo siellä toimivia järjestöjä, eikä antaa suoraa rahallista tukea valtioille? Kirkon ulkomaanapu, Caritas yms. tekevät Afrikassa paljon hyvää työtä naisten ja maatalouden hyväksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #83

Siinä olet oikeassa, että koko kiehitysyhteistyö tulisi miettiä kokonaan uusiksi.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Ihan aidosta kiinnostuksesta haluaisin kyllä joitakin linkkejä tähän:

"Valtamedia on kunnostautunut leimaamalla puolueen natsipuolueeksi." Yle? Mtv? Sanoma? Alma? Mikä on Hämiön mielestä valtamedia?

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen

Kaikki mainitsemasi luokitellaan vakiintuneeksi mediakentäksi, jota myös valtamediaksi kutsutaan. Linkit saat etsiä itse.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #87

Todistustaakka on kyllä sinulla. Tai myönnät puhuvasi perättömiä.

Käyttäjän JanisPetrus kuva
Juha Hämäläinen Vastaus kommenttiin #90

Löysin pikaisesti yhden lehden joka käytti suoraan natsia, tosin se oli kansanuutiset, jota ei kai pidetä valtamediana.

Joudun ilmeisesti myöntämään, että olette, Hyvä Rouva Lappalainen, oikeassa ja minä väärässä.

Huomatkaa, että minua ei satu myöntää olevani väärässä, kuten lajitovereillanne tuntuu olevan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #116

Huomatkaa, että ainakin minä halusin vain tietää, oliko tällainen natsioletus oikeasti jossakin valtamediassa nähtävissä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #116

Mutta sattuuko se että huomaat levittäväsi puppua itseäsi?
Väärässä voi olla ja sen myöntäminen vaikeaa mutta harva pystyy miettimään omia motiivejaan petollisuuteen keskusteluissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jari-Pekka, kyllä kaikki nämä mainitsemasi kuuluvat valtamediaan. Mutta eivät yksin nämä. Käsite on paljon laajempi.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #96

Suomen oloissa se ei kyllä mitenkään voi olla yhtään tätä laajempi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #99

Kyllä Suomen oloissa valtamediaan kuuluvat myös maakuntalehdet. Laajemmin ottaen myös ulkomaiset valtalehdet kuuluvat valtamediaan.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #100

Jään silti odottamaan linkkiä siihen, missä laatujulkaisussa AfD:n tausta olisi esitetty jotenkin väärin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #101

Sellaista en ole väittänytkään. Valitettava tosiasia on, että suomalainen media on julkaissut harvinaisen vähän, eli tuskin mitään, AfD:stä, ellei oteta huomioon nyt liittopäivävaalien aikaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #102
Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #103

Tai ehkä se ei ollutkaan ironiaa, vaan hän on tosiaan sitä mieltä, että valtamedia on kunnostautunut.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #103

Omista mielipiteistään saa Hämiö itse vastata.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Vanhemmankin polven poliitikkoja ajaa eteenpäin vallanhimo. Populisteila se himo on toisessa potenssissa. Tie on monilla nykyisillä populisteillä katkennut aikaisemmissa puolueissa. Mutta vallanhimo ja esilläolon kiima ei hellitä. Saksassa pettyneitä poliitikkoja riittää. Kun tyytymättömyyden siemenet äänestäjäkunnassa havaitaan niihin on helppo vastata. Mutta eihän se ole kestävällä pohjalla. Toimintaympäristöjen muutokset ovat niin nopeita ja aina löytyy uusia tyytymättömyyden kohteita. Silti demokraattinen järjestelmä toimii.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sama tapahtui Suomessa ennen 2011 vaalien jytkyä. Monet "politiikot" näkivät Perussuomalaisten silloisen nosteen, ja samalla he näkivät tilaisuutensa tulleen. Siirtyivät persuihin ja pääsivät ehdolle. Monet heistä jopa pääsivät läpi.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Pieni havainto mediasta: AfD oli äärioikeistopuolue ennen vaaleja, kun Petry oli sen riveissä. Eroamisen jälkeen AfD on edelleen äärioikeistopuolue mediassa. Eikös sen pitäisi nyt olla äärimmäisempioikeistopuolue?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sitähän se nyt onkin. Ihmiset jossain vaiheessa heräävät, eivätkä jaksa jatkuvaa huutoa turvapaikanhakijoista.

Asiasta voi olla kriittinen, mutta kun kriittisyys muuttuu vihaksi, on pakko lähteä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä Petry itsekin on varsin voimakkaita puheenvuoroja käyttänyt, puhunut mm. turvapaikanhakijoiden ampumisesta Saksan rajoille.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Petryn lähtö puoleesta ei sitä miksikään muuta. Ei yksi pääsky kesää tee.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Frankfurte Allgemeine kertoo tänään, että AfD:n jättänyt Frauke Petry on rekisteröinyt itselleen verkko-osoitteen "dieblauen.de" (siniset.de). Saako siis Saksa omat sinisensä?
http://www.faz.net/aktuell/politik/afd-frauke-petr...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Panee jälleen miettimään, mitä merkitystä jollakin "kansallisella" voi nykymaailmassa olla.

Itse olen absoluuttisesti ja kokonaan Macronin Eurooppa-puheen kaikkien ehdotusten takana:

https://www.theguardian.com/world/2017/sep/26/prof...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Itsekin kuulun EU-federalisteihin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Frauke Peryn äänestäjät ovat hämmentyneitä. Petry itse pyytää heiltä kärsivällisyyttä.
http://www.sueddeutsche.de/politik/afd-austritt-fr...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset