plukkala

Yllätyksellinen Ylen puoluegallup

Yle julkaisi tänään Taloustutkimuksen lokakuussa tekemän kyselyn tulokset puolueitten kannatuksesta eduskuntavaaleja ajatellen. 

https://yle.fi/uutiset/3-9911028

Harvoin ovat puolueitten kannatukset muuttuneet yhdessä kuukaudessa näin paljon. Perussuomalaisten kannatus laski peräti 3 %-yksikköä ja Vihreiden puolestaan 2,6 %-yksikköä. Näyttää siltä, että perinteiset kolme suurta puoluetta ovat vahvistaneet kannatustaan juuri Perussuomalalaisten ja Vihreiden kustannuksella ja ovat erottuneet selvästi muista.

Perussuomalaiset eivät ole saaneet vakuutettua äänestäjiä Halla-ahon johdolla. Ilmeisesti suomalaisille ei riitä ainoataan maahanmuutto- ja EU-kriittisyys? Pitää olla muutakin. Perussuomalaiset jättänyt sininen ryhmä ei ole löytänyt tilaa poliittista keskustaa edustavien puolueiden joukossa. Tätä peräsin 01.09. kirjoittamassani blogissa.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242228-suomen-poliittinen-kentta-...

Vihreiden kannatus on koko nykyisen vaalikauden ajan ollut trendinomaisessa kasvussa. Nyt näyttää siltä, että trendi on kääntynyt. Kuukausi sitten julkaistussa gallupissa kannatus laski jo vähän. Nyt tuli sitten jo kunnon romahdus. Kesällä valittu uusi puheenjohtaja voi ainakin hetkeksi unohtaa puheet Vihreiden pääministeriasemasta. Touko Aallon Vihreät ovat menettäneet myös näkyvimmän oppositiopuolueen aseman SDP:lle syksyn keskusteluissa sote-uudistuksen kritisoinnissa. Vihreiden vaikeutena on myös sen vakiintuneiden kannattajien määrä. Sen nykyinen suuri kannatus perustuu suurelta osin liikkuviin äänestäjiin. Vakiintunut perusäänestäjäkunta on puolestaan kolmen suuren vahvuus.

Mutta yhdenkään puolueen ei kannata vielä olla varma asemastaan. Vaalit ovat vasta puolentoista vuoden päästä. Hallitusta painaa kesken oleva sote- ja maakuntauudistus ja monia eteen tulevia asioita emme vielä edes voi vielä edes nähdä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (142 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Presidentin vaalitkin on käytävä vielä ennen seuraavia eduskuntavaaleja. Nekin voivat vielä heijastua eduskuntavaaleihin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Lars-Erik ja Seppo-Juha ovat jo pukanneet blogin tänään samasta aiheesta, joten voi olla, etteivät kaikki enää viitsi toistella kommenttejaan tässä.

Itse olen todennut, että tällä kertaa persut ovat olleet varsin vaitonaisia ottamaan kantaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sattaa olla että olet oikeassa. Yritin kuitenkin tuoda gallupin tutkimiseen toisenlaisen näkökulman.

Voivathan persut vanhojen tapojensa mukaan tuoda esiin käsityksensä manipuloidusta gallupista?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Persut luottivat ilmeisesti tähänkin ennen puoluekokousta julkaistuun:

Tutkimus: Jopa neljännes suomalaisista voisi äänestää äärikansallista puoluetta

mutta kannatus ei olekaan kanvoitunut heille. Yksi syy on varmaan näkymättömyys julkisuudessa, Halla-ahosta ei ole julkaistu juuri muuta kuin ilmoituksensa sinisten kannattajakorttien tarkistamisesta ja oppositiossa persut ovat jääneet sekä SDP:n että vihreiden varjoon.

https://www.talouselama.fi/uutiset/tutkimus-jopa-n...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #4

Persut kuitenkin väittävät Halla-ahon kiertävän aktiivisesti kenttää? Lisäksi he ovat usein tuoneet julki sen, että puolueeseen on liittynyt paljon enemmän väkeä kuin mitä siitä on lähteneitä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #5

Eri asia sitten uppoaako Halla-ahon tyyli persujen potentiaaliseen kannattajakuntaan verrattuna esimerkiksi siihen, miten Soini kasvatti puoluettaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #7

Henkilöiden välillä on ainakin valtava ero. Kovin hiljaa on Halla-aho ollut ainakin julkisuudessa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #9

Siitä hiljaisuudesta päätellen ei ole ollut mitään mainittavaa sanottavaa, pitäisihän puoluejohtajan näkyä ja kuulua jos aikoo ainakin säilyttää puolueensa kannatuksen.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #5

Eiköhän sinne tule nyt ne, joita Soini ei huolinut.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #137
Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #137

Kiemunki ei kuitenkaan kelpaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #139

Kannattaa odotella rauhassa. Ehkä sekin päivä vielä koittaa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #140
Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Hiukan tuntuu oudolta. että yhdessä kuukaudessa tällainen pudotus ottaen huomioon, että mitään erikoista ei ole tapahtunut ja edellisten mittausten aikana perussuomalaiset olivat vähäisessä nousussa.

Samoin on keskustan nousussa. Tietenkin keskustan numeroiden oli noustava jotta hallitus pysyy pystössä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ilmeisesti äänestäjille pikkuhiljaa alkaa nyt selvitä mitä Perussuomalaisten hajoaminen oikeasti tarkoittaa? Monelle, joka ei politiikkaa seuraa, on tämä jako ehkä vieläkin avoin kysymys?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Ainoa enemmän julkisuutta saanut uutinen edellisen gallupin jälkeen on ollut Halla-ahon ilmoitus siitä, että sinisten kannattajakortit tarkastetaan siltä varalta että joukossa olisi persujen jäseniä. Todennäköisesti selvensi sinisten ja persujen eroa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #10

Varmasti perusujen jäsenille? Mutta miten on puolueen äänestäjien laita?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #12

Siitä pitäisi kaiketi järjestää kysely, mutta joka tapauksessa persujen kannatus on nyt suunnilleen sillä tasolla kuin ennen jytkyä.

https://yle.fi/uutiset/3-9912877#start=0

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #15

Silloin kuitenkin puolueen arvopohja oli kokonaan toinen. Silloin Soinin johdolla puolue oli ainoastaa EU- ja eurokriittinen. Ja niistä Soini löysi syyn kaikkeen tyyliin: "Missä EU, siellä ongelma".

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Uskoakseni tavalliset suomalaiset vierastavat Halla-ahon toimintatapoja. Sinisten kannatuskorttien tarkistaminen ja innokkaiden kannattajien usuttaminen toimittajien ym. kimppuun on sellaista touhua joka sopii Lammiolle, muttei puoluejohtajalle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Silläkin saattaa olla osansa asiaan? Mutta Soinin aikana puolue pyrki olemaan muutakin kuin ainoastaan islamofobinen maahanmuuttovastainen, jonkinlainen yhdistelmä yleispuolueesta ja maahanmuuttovastaisuudesta.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Niinpä, persujen uskottavuus yleispuolueena meni, kun koko puheenjohtajisto muodostui näistä ”maahanmuuttokriittisistä”. Varsinainen Pyrrhoksen voitto.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #20

Eikä Halla-aholla olla pyrkimystäkään yleispuolueeksi.

Alkuperäisen Perussuomalaisen puolueen perintö näyttää syödyltä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #22

Syötynä on myös se, että persut muuttaisivat ajamiaan asioita hallituksessa, Halla-ahon puoluetta kun ei kelpuutettu ja sekin syönee kannatusta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #24

Sekä Perussuomalaisten että Sinisten kannatusta syö varmasti entisen perussuomalaisten epäusko ja ja epävarmuus näiden ryhmien tulevaisuudesta.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman Vastaus kommenttiin #24

Erilaiset salaliittoteoriat saavat varmaan vettä myllyynsä näistä galluluvuista, mutta kyllä he ihan itse harjoittivat puolueensa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #27

Muut puolueet käyttivät vain tarjoutuneen tilaisuuden tyylikkäästi hyväkseen vähän persuja auttamalla.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #22

Ainakin rahat ovat Soinin säätiössä olleet, joko ne on syöty sieltäkin ?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #117

Tarkoitin puolueen henkistä perintöä. Toinen asia on sitten raha ja säätiö. En usko. että säätiön rahoja ainakaan helpolla voi käyttää sinisten vaalityöhon?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #118

Soini ollessa puolueenpuheenjohtajana oli puolueella ja säätiöllä sama tilintarkastaja varmuudenvuoksi, nykytilanteesta ei minulla ole tietoa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #122

Säätiön mahdollisuus jakaa rahaa riippuu säädekirjaan merkitystä säätiön tarkoituksesta. Tuskin siinä mainitaan Sinisen tulevaisuuden toimintaa?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Osuikohan PS:n kannatuksen lasku siihen uutisointiin:

https://yle.fi/uutiset/3-9911553

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

H-saari on kaukana A-saaresta, taitaa em:ttu viedä koko puolueensa uskottavuuden mennessään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin puolueen kannattajat katselevat nykyistä näytelmää jotensakin silmät ympyrkäisinä?

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Jos Halla-A olisi laulumiehiä, siitä tulisi operetti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #18

Kuka sen säveltäisi? Ei taida Halla-ahosta siihen olla?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #21

Älä Väheksy. Halla-aho oli nuorempana bändimuusikko.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26

Jäämme odottamaan Halla-ahon operettia?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #18

Turkkila veti langoista ja rakensi mestarikultin. Itseään ei Turkkila pistänyt likoon.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #93

Turkkila ja monet muut. Olihan Matias Turkkila kuitenkin persujen ehdokkaana Helsingissä kuntavaaleissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Perussuomalaisten lisäksi olisi syytä pohtia myös syitä Vihreiden kannatukseen yllättävän suureen kannatuksen laskuun. Ainakaan eilinen Touko Allon blogi ei kovin suurta yhteistyökykyä osoita,
http://toukoalto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/245374-h...

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

Eikö kepun yhtäkkinen nousu gatastrofi tilasta kirkkauteen nousu ihmetytä yhtään. Jos laskua olisi tapahtunut vielä vähäkään niin se olisi saattanut merkitä hallituksen hajoamista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Hallituksia ei gallupeilla hajoitella.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #31

Totta. Hallituksen kokoonpanoihin ei gallupeilla ole vaikutusta. Elämme juuri aikaa, joka osoittaa sen todeksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Paavo, Keskustan kannatuksen muutos ei kuitenkaan ole aivan niin dramaattinen.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Vähiten yllättävintä lienee kuitenkin Vasemmistoliiton vakaa kannatuksen kasvu...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Siinä ei kuitenkaan ole näkyvissä mitään trendinomaista. Välillä vähän ylös ja hetken kuluttua taas alas.

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Yhden prosenttiyksikön muutos pienpuolueelle on paljon - veikkaisin kannatuksen kasvun syyksi hallituksen sote-kiemuroita, joita Vasemmistoliitto on oppositioasemassaan päässyt kritisoimaan...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #42

Ja seuraavassa gallupissa vastaavasti alaspäin?

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen Vastaus kommenttiin #43

Nyt alkaa tes-neuvottelut olla ajankohtaisimmillaan kuten myös hallituksen paniikkipäivät sote-ratkaisujen tiimoilta, joten veikkaisin Vasemmistoliiton jatkavan vakaata kannatuksen kasvattamistaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #45

Ei se kyllä tällä vaalikaudella kovin "vakaata" ollut.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Aika hidasta se kyllä on, gallupista toiseen mennään ylös ja sitten alas. Me kasvetaan koiranputkea siinä vaiheessa, jos kannatus joskus ylittäisi 10%. :)

Käyttäjän jiihooantikainen kuva
Juho Antikainen

Eduskunnassa on nyt käytännössä yhdeksän puoluetta ryhmittyneenä omiksi eduskuntaryhmikseen, joten Vasemmistoliitto on jo nyt lähellä keskimääräistä kannatusosuuttaan eikä ainakaan kannatuksen notkahdusta ei ole näköpiirissä. Hyvä vaa´ankieliasema meillä siis...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Persut korostavat, että jäsenmäärä on kasvanut ja että Halla-aho kiertää kenttää ahkerasti, mutta totuus on, että suuren yleisön, siis äänestäjien keskuudessa puolue on muuttunut näkymättömäksi.

Ilman hallitusvastuuta ja ilman eduskunnassa istuvaa puoluejohtajaa se on kuin harmaa eminenssi jossain. Jäsenmäärän kasvu tuhannella tai parilla ei vielä auta mitään, jos äänestäjäkunta samalla kaikkoaa. Halla-aho on saattanut ne pari tuhatta kätellä toreilla, mutta TV-ruudussa häntä ei juuri ole näkynyt miljoonille katsojille.

Sivumennen sanoen en myöskään usko, että persuille oli omalta kannaltaan hyvä valinta Laura Huhtasaari presidenttiehdokkaaksi. Peruspersujen arvokonservatiivisuus sotii niin nuoria naisia kuin radikaalikreationismiakin vastaan politiikassa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nimenomaan, kaikki tietävät jo millainen puolue persuista Halla-ahon myötä tuli, eikä sille enää riitä mitään muita kannattajia, kuin ne jyrkästi maahanmuuttovastaiset, ja niitä nyt ei taida kuitenkaan niin kauheasti olla.

Huhtasaari on kyllä ihan hyvä eduskuntavaaliehdokas, mutta presidenttiehdokkaana herättää kyllä ennemmin myötähäpeää kuin mitään muuta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Juha, lisäksi Perussuomalaisiin tulleet uudet jäsenet eivät millään pysty korvaamaan lähteneitä jo politiikassa mukana olleita jopa ministereinä toimineita. He ovat tulleet mukaan ilman minkäänlaista poliittista kokemusta.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vain haudat ovat täynnä korvaamattomia henkilöitä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #123

Näinkin. Mutta ennenkuin uusista tulijoista kasvaa merkittäviä äänten kerääjiä, menee aikaa kuitenkin muutamia vuosia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Niinpä, eikä eduskunnassakaan ole ketään muista erottuvaa persukansanedustajaa kuin Huhtasaari, kannatukseltaan miesvaltainen puolue tarvitsisi jokusen muunkin.

Halla-aho näkyy kommentoineen että ei syytä paniikkiin, mutta eiköhän yksi jos toinenkin persukansanedustaja pohdi mahdollisuuksiaan 2019 EK-vaaleissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Monet kansanedustajat hajonneen persupuoiueen ryhmissä, niin jäljelle jääneissä Perussuomalaisissa kuin myös Sinisissä ovat jo paniikissa. Muistaakseni ennustin jo kesällä, että näemme vielä ennen seurravia vaaleja useita näyttäviä loikkauksia näistä ryhmistä.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Keskustan kannatuksen nousun suurin yllättyjä lienee Paavo "Pate" Väyrynen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei huono havainto! Hämmentäjä on varmaan nyt hämmentynyt?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Verkkouutisten mukaan nykyisillä gallupluvuilla edyuskunnan kokoonpano muutuisi radikaalisti.
Kokoomus 49 (+12)
Keskusta 41 (-8)
SDP 38 (+4)
Vihreät 27 (+12)
Vasemmisto 16 (+4)
PS 12 (-26)
RKP 10+1 (+1)
KD 6 (+1)
Eli häviäjiä olisivat ainoastaan Perussuomalaiset ja Keskusta. Lisäksi Siniset häviäisivät eduskunnasta kokonaan.

https://www.verkkouutiset.fi/suuria-muutoksia-tata...

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Kuinka paljon esim. Soini tarvitsee ääniä mennäkseen läpi vaalipiirissään? Se olisi mukava tietää, sillä hän on nyt ainakain sellainen henkilö, kenen voisi kuvitella menevän läpi.

Tuon voi joku laskea, niin olsi vähän osviittaa, onko noilla mahdollisuutta vaaleissa.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Jossain mediassa arveltiin että jos Soini ja oliko se Jussi Niinistö olisivat ehdolla Uudellamaalla niin paikkoja voisi tullakin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Se suurin kysymys tässä kuuluukin, onko Soini edes ehdolla?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #54

Ja jos on niin paljonko kannatusta on jäljellä. Saattaa tosin asettua ehdolle jos ei löydy jotain virkaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #56

Jos muut hallituspuoleet haluavat viedä loppuun Perussuomalaisten hajoamisen, löytyy Soinille mukava pesti jostakin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #54

Mä luulen, että se lähtee auttamaan kavereita, ainahan siitä paikasta voi sitten luopua, jos ja kun tulee hyvä diili eteen.

Kyllä Soini menee vielä läpi, ja ehkä sitten joku muukin. Siinä ne sitten varmaan ovatkin, 2 läpi, maksimissaan 4, mutta se vaatii sitten jo enemmän.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #58

Sinisillä on se haitta, että puoluetuki jäi persuille, joten vaalien rahoittaminen tulee olemaan haasteellista.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #61

Se on tuskin ainoa haitta Sinkisille. Itse en näe heille tilaa Suomen poliittisella kartalla.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #62

Ei ole helppoa persuillakaan jos Huhtasaaren kannatus pysyy alhaisena, presidentinvaaleista kun piti tulla nostetta ja Huhtasaaren kilpailla paikasta toiselle kierrokselle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #64

Totuus alkaa paljastua halla-aholaisille.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

"Kuinka paljon esim. Soini tarvitsee ääniä mennäkseen läpi vaalipiirissään? Se olisi mukava tietää, sillä hän on nyt ainakain sellainen henkilö, kenen voisi kuvitella menevän läpi.

Tuon voi joku laskea, niin olsi vähän osviittaa, onko noilla mahdollisuutta vaaleissa."

Etsitään osviittaa vuoden 2015 eduskuntavaalien tuloksista. Silloin pienin valituksi tulemiseen riittänyt vertausluku oli 13 308,000. Soini sai 29 527 ääntä, eli hän olisi päässyt yhden ehdokkaan listaltakin eduskuntaan. Jussi Niinistön äänimäärä oli 11 767. Jos siis molemmat ovat ehdokkaina, näyttäisi melko todennäköiseltä, että ainakin toinen tulee valituksi. Muut ovat kaukana takana: esimerkiksi 2 907 äänen Simon Elolla on aika paljon kirittävää.

http://vaalit.yle.fi/tulospalvelu/2015/eduskuntava...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #103

Kukaan ei vielä tiedä Soinin mahdollisesta ehdokkuudesta? Eikä sitä, kuinka paljon hän saisi tässä tilanteessa ääniä?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

ritala, laske itse kun esiinnyt aina asiantuntijana !

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Siinä sitten jännitettäisiin kumpi saa enemmän paikkoja, persut vai RKP.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Hieman asiasta sivuun. Varmaan näihin tutkimuksiin haastatellaan ihan tavallisia kansalaisia, mutta itse en ole koskaan osallistunut tuollaiseen tutkimukseen. En ole kuullut, että kukaan tuttavistani olisi niihin osallistunut. Onko kukaan kommentoijista osallistunut näihin kannatustutkimuksiin?

Lokakuussa haastatteluja tehtiin n. 2500 ja niihin osallistui n. 1500 ihmistä. Ilmeisesti marraskuussa haastatellaan taas 2500 ja ne ovat eri ihmiset kuin lokakuussa, tai voihan siihen sattua samojakin ihmisiä. Vai miten lienee?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Itse olen osallistunut kahdesti monien vuosien aikana. Ja tyttäreni kerran.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Edelliseen kyselyyn vastasin, ja viimevuonna yhteen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minua on haastateltu puhelimessa kerran puoluekannatuksesta. Haastattelu oli kyllä tehty siten, että siinä ikäänkuin silmän lumeeksi kysyttiin joitain muitakin asioita, mutta huomasin kyllä mikä oli homman nimi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mielipidetutkimuslaitokset tekevät työtään tehokkaasti. Tietysti ne yhdistävät toimeksiantojaan.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Juha, homman nimi oli, mikä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #84

Siis nimenomaan puoluegallup, vaikka sitä ei suoraan sanottukaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #86

Minultakin kysyttiin kaikenlaista. Kauppojen hyllyillä olevista kahvimerkeistä, kehitysavusta jne. Lopuksi kysyttiin suoraan, mitä puoluetta äänestäisin, jos eduskuntavaalit olisivat nyt, mitä puoluetta äänestin viime kuntavaaleissa ja sama edellisistä eduskuntavaaleista. Ei todellakaan voinut jäädä epäselväksi, mistä oli kysymys. Kertoivat myös tutkimuslaitoksen, jolle he työskentelivät.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Halla-aho ei sitten nähnyt, tai ainakaan myöntänyt nähneensä itsessään ja persuissa mitään vikaa, riitelyyn sinisten kanssakin on ja ovat täysin syyttömiä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Halla-ahon selityksistä päätellen näin on.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #98

Voisi mietiä sitäkin, että kun on korostanut että maahanmuuttovastaiselle puolueelle on kysyntää niin onko Halla-ahon puolueelle, jonka presidenttiehdokkaana häärii Huhtasaari. Soini veti aikakaan äänestäjiä puoleensa, karkottaako Halla-aho.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #106

Soini oli karismaattinen persujohtaja. Halla-ahosta sitä ei voi sanoa. Mutta hän argumentoi ajatuksiaan pätevästi. He ovat ihmisinä täysin erilaisia.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #107

Minäkin arvostan Halla-ahossa hänen viileän rationaalisanalyyttista ja tunnevallatonta viestintätapaa, joka perustuu aina raudanlujaan logiikkaan, jonka logiikan perustana tosin ovat hänen omat lukkiutuneet näkemyksensä vieraita kulttuureja kohtaan. Hän pitää omia näkemyksiään faktana, ja sille "faktalle" sitten rakennetaan aukottoman looginen rakennelma.

Lisäksi hän on täysin rehellinen omille periaatteilleen. Jos hänen mielestään maahanmuuttajat pitää pistää kaukana asutuskeskuksista sijaitseville keskitysleireille, niin hän on valmis sen ilmeenkään värähtämättä rauhallisella äänellä ilmoittamaan TV-kameroiden edessä. Poliittisen korrektiuden puute on silmiinpistävää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #110

Niin juuri. Nyt näemme, miten pitkälle hänen mallinsa toimia suomalaisessa politiikassa kantaa?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #112

Eikös Timo Soini todennutkin etteivät persut jaa persettään, näinollen Sintut siirtyivätkin jakopuolelle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #131

Voihan tuon varmaan näinkin tulkita? Mutta tulkinta on kuitenkin sinun.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #131

Taisi sanoa että ei myy, mutta Halla-ahokin saattaa kääntää ennen vaaleja takkiaan:

Halla-ahon tiukat talouslinjaukset: "Työttömyys- ja sosiaaliturva ovat yhteiskunnan luksustoimintoja"

Tuskin saavuttaisi suurta suosiota puolueiden puheenjohtajien EK-vaalikeskusteluissakaan, joissa Halla-ahon mielipiteet viimeistään punnitaan.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201703132200084...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #133

Kuinkahan moni kyseisen uutisen lukenutkaan asian muistaa? Antaa kyllä varsin hyvän kuvan Halla-ahon ajatusmaailmasta. Uutinen olisi syytä toistaa, varsinkin perussuomalaisten jäljelle jääneille kannattajille.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #134

Elitistiseltähän se kuulostaa, ja juuri eliittiä persut ovat mollanneet.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #135

Tämä Halla-ahon lausunto olisi syytä avata hänen kannattajilleen. Katekismuksen tyyliin, mitä se on. Eli mitä se tarkoittaisi juuri hänen kannattajilleen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #110

"Hän pitää omia näkemyksiään faktana, ja sille "faktalle" sitten rakennetaan aukottoman looginen rakennelma."

Sehän Halla-aholle on olennaista, ja diplomatian puute.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #113

Kun poliittinen retoriikka tuppaa olemaan usein hyvin tunnevaltaisesti demagogista monien näkyvien poliitikkojen taholta, niin on muistettava, että kokemusperäisesti tuollaiset introverttiin tapaan hiukan psykopaatisiksikin tulkittavissa olevia lausuntoja antavat tavanmukaan tarkoittavat viestinnällään juuri sitä mitä sanovat, päinvastoin kuin on asian laita niiden demagogien kohdalla.

Valtaan päästessään he tekevät juuri niin kuin ovat ilmoittaneet ja siinä vaiheessa on myöhäistä rypistää.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #114

Hommafoorumin Mestarilla on nyt puolue, jossa voi viedä läpi omat totuutensa ja nähtäväksi jää miten se saa kannatusta - Halla-ahohan on ilmoittanut pyrkivänsä itsekin eduskuntaan 2019 EK-vaaleissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #115

Onko hänellä muuta mahdollisuutta, puolueensa ja oman uskottavuutensa kannalta?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #116

Tuskin, ja Halla-ahon eteen nousee sekin keväällä puheenjohtajakilpaan ilmoittautuessaan sanomansa:

"Äänestäjällä herää kysymys mitä hyötyä on äänestää sellaista puoluetta, joka kyllä tekisi, mutta ei voi." (n. 3:36)

- Sellainen puoluehan Halla-aholla nyt on kun muut puolueet eivät hyväksy hallitukseen.

https://www.youtube.com/watch?v=Epa_5NwHRfE

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #119

Kyllä riittävän suuri puolue voi vaikuttaa asioihin mhyös oppositiosta käsin. Nyt Halla-ahon puolue on painumassa pienpuolueeksi. Silloin sen sen vaikutus Suomen politiikkaan kuihtuu olemattomaksi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #120

Katsotaan nyt galluppeja ja seuraavat eduskuntavaalit. PS:n hajotessa kävi kuitenkin kansanedustajien osalta näin - Ritva Elomaa on tässä vielä sinisissä:

Ääniharavat jättivät - perussuomalaisista lähti yli 160 000 ääntä

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/sErgKNyQ

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #121

Seija, tuskin kaikki näistä äänestäjistä seurasi sinisiin siirtyneitä kansanedustajia.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #127

Huomattava osa lienee hämmennyksen vallassa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #128

Varmasti monelle viime vaaleissa perussuomalaisia äänestäneelle on vieläkin epäselvää puolueen hajoamisen lopullinen merkitys?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #129

Niin no, ilmoittautuessaan puheenjohtajakisaan Halla-aho arvosteli puoluetta, joka pyörii yhden henkilön ympärillä. Puoluekokouksen tuloksena sitten persut, joka pyörii Halla-ahon ympärillä ja siniset, joka ei näyttäisi pyörivän Soinin ympärillä. Kestää varmaan aikansa ennen kuin pöly laskeutuu ja lopullinen tulos näkyy, sinistenkin.

Niko Sillanpää

Kokonaisuudessaan kummallinen gallup-tulos, joka ei ole missään yhteydessä päivän politiikaan tai oikeastaan mihinkään. Kuukaudessa rkp:n kannatus lisääntyy 40%, persujen laskee 30%, ajanjaksolla negatiivisissa uutisissa paistatelleet päähallituspuolueet nosteessa. Ihmettelen, jos tulos ei selity metodologian, esim. painojen muuttamisella.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Pienille puolueille kuten RKP:lle yhdenkin %-yksikön muutos kannatuksessa näyttää suurelta sitä kuitenkaan välttämättä olematta. Persujen ja Vihreiden kannatuksen muutokselle tässä ketjussa on löytynyt montakin selitystä.

Niko Sillanpää

Pienten puolueiden kannatus ei yleensä heilahda kuukaudessa 1,5 %-yksikköä, ellei metodologiassa ole jotain kuralla.

Mikään kyseisistä selityksistä ei ole järin uskottava selittämään suuria kannatussiirtymiä ja toistaa vain toimittajien (surkeita) arvailuja.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #69

Ei yleensä heilahda. Mutta jospa elämmekin jonkinlaisessa poliittisessa murroksessa? Parin viikon päästä tulee HS:n gallup. Ehkä se vahvistaa Ylen gallupin tulosta tai sitten ei?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #69

RKP:n kannatuksen nousuun on todennäköisesti vaikuttanut Torvalds Natokantoineen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #69

Häh, Torvaldsin rohkeat Natopuheet tietysti tuo kannatusta koko Rkp'lle. Eikö se ole Niko käynyt mielessä?
Vastaavasti Rkp menetti silloin kun Haglund petti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #94

Nato-puheet voivat olla ainakin osasyy RKP:n kannatuksen nousulle?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Gallup tulos osoittaa, että kansalaiset - joilta kysyttiin, tuntuvat olevan hereillä. Valtion velkaantuminen on taittumassa, työllisyydessä on positiivinen vire, populistisin konstein ei näytä leipä levenevän vaan tuottavan sisäpoliittisia ongelmia ennen vakaissakin maissa (kuten Iso-Britannia, USA jne). Oma henkilökohtainen (ja/tai perheen) tilanne ei olekaan muuttunut. Euroilla maksellaan kuten ennenkin. Kreikkalaiset eivät tyhjentäneetkään minun pankkitiliä. Saksalaiset luovat työtä investoinneillaan. Venäläiset turistit palaavat. Konkreettiset asiat ovat kuitenkin se mikä näkyy ja on totta. Vanhoissa vara parempi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Paljon positiivisia merkkejä on selkeästi näkyvissä. Populismi aina saa voimaa laskusuhdanteen aikana. Noususuhdanne on populismille myrkkyä.

Niko Sillanpää

#71: Epäuskottavaa siksi, että mitään konkreettista muutosta keskimääräisen äänestäjän arjessa ei ole tapahtunut (varsinkaan yhdessä kuukaudessa) ja muutoin tuollaiset asiat ovat niin abstrakteja, että ne eivät liikuta suuria äänestäjäjoukkoja.

USA:lla tai Iso-Britannialla ei mene taloudellisesti mitenkään huonosti. Rupla on edelleen matalasti arvostettu euroon nähden.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #75

Juupas eipäs keskustelu ei johda mihinkään. Odotellaan rauhassa seuraavia gallupeja. Sitten näemme vahvistavatko ne tämän gallupin tuloksen vai eivät?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #75

Talous rulettaa mm. USA:ssa, UK:ssa. Niin se tehnyt molemmissa jo 3...5 vuotta. Mutta kansaa on laitettu nyt populismin keinoin vastakkain. Lopputulos on ennakoitavissa. Populismi jää toiseksi. Rupla on heikko ja kassa alkaa olla tyhjä. Nyt ollaan Venäjän valtion investointeja laittamassa isolla kädellä jäihin. Ilman öljyn hinnan merkittävää nousua Putin joutuu tekemään valinnan. Kansalle ruokaa vai sotilasmenoihin rahaa? Maaliskuussa olisi siellä vaalit.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #81

Valitettavasti Vernäjän valtion kassa taitaa riittää juuri yli vaalien?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Vihreiden kannatusta syö varmasti mm. Heidi Hautalan käyttäytyminen EU-parlamentissa jossa hän, toisin kuin Ruotsin vihreät, vastusti Suomen kantaa metsiemme käytöstä. Ihmiset kuitenkin ymmärtävät, että vientiteollisuus on se joka meille hyvinvoinnin luo ja vihreiden jatkuva kapuloita viennin rattaisiin laittaminen syö ja syystä, heidän uskottavuutta yhteiskunnan kokonaisetua ajavana puolueena.

Niko Sillanpää

Jos teet gallupin 2200 henkilölle kysyen, mitä Heidi Hautala on äänestellyt tai ottanut kantaa EU-parlamentissa kuluneen kuukauden aikana, olisin yllättynyt, jos vastaajista edes 5% osaa nimetä edes yhden asian.

Vihreiden kannatusmuutos voisi selittyä ihan vain kuntohuipun tasoittumana ja kannatusralliväsymyksenä, mutta sellaiseksikin korjausliike on prosenttiyksiköissä oudon suuri.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei Heidi Hautalan yksittäinen äänestyspäätös ole Vihreiden kannatuksen laskun ainoa syy. Uuden puheenjohtajan ote ei vielä ilmeisesti ole vakuuttanut eikä puolue näy enää opposition kärkenä. SDP on ottamassa takaisin johtavan oppositiopuolueen asemaansa.

Käyttäjän MikaVenlinen kuva
Mika Venäläinen

Populismin siemen ei putoa hedelmälliseen maahan, kun oma lompsa täyttyy ja töitä riittää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Totta puhut. Alkanut nousukausi vie populismin kasvulta pohjaa.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

En omassa kommentissani väittänytkään Hautalan äänestyskäyttäytymistä ainoaksi syyksi, mutta se on vain yksi esimerkki Vihreiden suhtautumisesta vientiteollisuuteen. Lauri Nurmen kirja, näin uskallan väittää, toimi päinvastoin kun kuvitellaan, se enemmän nosti kuin pudotti kepun kannatusta. Henkilöön menevää "hyökkäystä" suomalaiset ei hyvällä katso, varsinkin, kun henkilö, Sipilä on samaan aikaan vientiä edistämällä matkalla Etelä-Amerikassa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En vastannut omalla kommentillani sinulle vaan Niko Sillanpäälle.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Perussuomalaisten kannattajaksi ja äänestäjäksi alkaa olla aika kova veto. Kas kun on ihmeellistä, että vajaan 7 % kannatuksen omaava joukkio on niin merkityksellinen, että lähes kaikkien on otettava siihen kantaa. Joko puolesta tai vastaan. Jokseenkin 93 % näyttäisi kannattavan muita puolueita, mutta tuo 7 % vaan puhuttaa. Siinä täytyy olla jotakin, jota jotkut rakastavat, mutta vielä suurempi osa intohimoisesti vihaa. Mielenkiintoista!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Perussuomalaiset kiinnostavat, varsinkin hajoamisensa jälkeen. Puoluekenttää jaetaan parhaillaan uusiksi.

Mutta et tainnut lukea avaustani ollenkaan. Siinä käsiteltiin Ylen gallupin yllätyksellistä tulosta. Siis muitakin puolueita kuin Perussuomalaisia.

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Olet oikeassa, kiitos oikaisusta!

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

"Otos 2448"

Aika pienellä ihmismäärällä saadaan koko kansan mielipide, tilastotiede on enemmänkin taidetta jolla maalataan mielikuva asiasta kuin asiasta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Gallupit eivät edustakaan absoluuttista totuutta, mutta ne kyllä osoittavat varsin hyvin eri puolueiden kannatuksen suunnan. Varsinkin, jos seuraa useimpia samalla tavalla tehtyjä perättäisiä gallupeja. Itse asiassa kaksi ja puolituhatta on tilastollisesti jo varsin hyvä otoksen koko.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Otos on kyllä ihan riittävän suuri, kuten myös kantansa ilmoittaneiden osuus. Sen jälkeen ei tarvitse kuin osata lukea tuloksia, mukaanlukien virhemarginaali.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Samaa mieltä kanssasi. Vasta seuraavista gallupeista voi vetää tarkempia johtopäätöksiä.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Näytät vetävän aina enemmän kommentteja kuin vaikkapa kokoomuskaksikko LEW ja SJP. Ilmeisesti sitten puolueeton näkökulma on kuitenkin hedelmällisempi kuin tulosten tarkasteleminen oman suosikin näkökulmasta.

Moni näyttää vain edelleenkin ymmärtävän väärin tuloksen. Jopa Taloustutkimuksen toimitusjohtajakin tuntuu välittävän väärää selitystä, että äänestäjien keskuudessa olisi tapahtunut merkittävä korjausliike.

Todellisuudessa vihreiden ja PS:n pudotusta lukuunottamatta kaikki muut tulokset voidaan selittää nollahypoteesilla, ts. kuukaudessa ei ole tapahtunut mitään muutosta. Kaikilla muilla voi yhtä hyvin olettaa, että kahden peräkkäisen kuukauden kannatukset ovat kuukausittaisten tulosten keskiarvot ja virheet ovat osuneet virhemarginaalin äärialueelle, vain eri puolille.

Vihreiden ja PS:n pudotuksetkaan eivät siis välttämättä ole lainkaan noin dramaattisia, vaikka niillä todennäköisesti on pientä pudotusta. Toisaalta PS:n ja sinisten tilanne odottaa vielä tasaantumistaan, joten niihin liitty ylimääräistä epätarkkuutta.

JK. Torvaldsin Nato-kanta voi tuottaa pientä aitoa nousua RKP:lle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin yritin kirjoittaa ilman puoluepoliittistapoliittisia intohimoa. Kiitos tarkkasilmäisyydestäsi.

Perussuomalaisten jakaantumisen jälkeen tilanne on yhä käymistilassa. Senkin yritin kertoa.

Vihreiden koko vaalikauden kestäneen trendinomaisen kannatuksen kasvun taittumisesta on merkkejä. Tämä oli jo toinen perättäinen negatiivinen kuukausi, tällä kertaa edellistä suurempi lasku.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Näytät vetävän aina enemmän kommentteja kuin vaikkapa kokoomuskaksikko ..."

Pekka on ahkera kommentoimaan itse ja puolet näistäkin kommenteista on hänen omiaan. (Sellainen kyllä tietysti generoi lisää kommentteja muiltakin.)

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Totta tuokin.

JK. No näinhän tässäkin kävi. Olisin voinut kuitata asian vain peukulla. Mutta ympäristö jotenkin yllytti antamaan sanallisen vastauksen...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Juha, jokaisella on oma keskustelutyyylinsä, mutta eikö tämä olekin keskustelupalsta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #109

Kyllä vain! Huomioni ei ollut tarkoitettu kritiikiksi. Pikemminkin päinvastoin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset