plukkala

Paavo Väyrynen kokee olevansa Urho Kekkonen!

Paavo Väyrynen oli Ylen Ykkösaamussa selittämässä syitä pyrkimiselleen Keskustan puheenjohtajaksi Sotkamon puoluekokouksessa kesäkuussa.

Väyrynen toisti mm. jo aiemmin  esillä  olleen sanomansa siitä, ettei hänellä ole saanut tilaisuutta keskustella puoluejohdon kanssa kahteen vuoteen. Miksi ihmeessä hän sitä itkee? Miksi ihmeessä Keskustan johdon tulisi keskustella miehen kanssa, joka juuri oli perustanut itselleen uuden puolueen, kilpailemaan Keskustan kannattajien äänistä?

Ylen haastattelussa Väyrynen kommentoi myös omaa asemaansa Keskustassa historian valossa. Väyrystähän on verrattu Veikko Vennamoon,  joka toiminnallaan hajotti silloista Maalaisliittoa (Keskustaa). Väyrynen ilmoitti, että hän kokee olevansa pikemminkin Urho Kekkonen. Niinpä niin! Suomen uusi Urkki!

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.223333

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (207 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Uskomaton mies! Vanhaan menneeseen jämähtäminen ei kanna! Maailma on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Jotkut vain eivät sitä havaitse!

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#1
Paavo on aina korostanut olevansa Kekkosen miehiä.

Mitä lienee tarkoittaakin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ehkä se tarkoittaa sitä, että hän elää vieläkin Kekkosen ajassa?

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Paavon ongelma on se, että hän yrittää käyttää Kekkosen konsteja ilman Kekkosen asemaa sellaisessa maailmassa, joka on kovasti erilainen kuin Kekkosen aikana. Se on oikeastaam suuri harmi, sillä Paavolla on lahjakkuutta ja kokemusta ja monesti myös hyvää näkemystä, mutta kun ei usko, että politiikka on mahdollisen taitamista ja että sitä ei voi tehdä yksin, tulos on se mikä on.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niin, hänhän ilmoitti kokevansa olevansa Kekkonen! Väyrynen ei vain tajua sitä, että Kekkosen aika on peruuttamattomasti ohi! Elämme tänä päivänä aivan erilaisessa maiilmassa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Onhan hän tehnyt itsestään täysin pellen, toisaalta sääli, sillä samalla menee viemäristä alas koko poliittinen ura.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ilmeisesti mielummin pelle. Pääasia että saa hämmentää ja sotkea. Lisäksi vielä huomiota.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Paljolti näin.

Mutta varsinaisia pellejä vilisee keskustapuolueessa kun antavat Väyrysen huseerata vielä puolueen riveissä. Keitähän Paavon salakannattajia päätöksiä on siellä tekemässä? Erottamattomuus puolueesta se vasta suurta pelleilyä onkin!!

Pelataanko puoluejohdossa niin kieroa peliä, että Väyrynen pidetään ikään kuin jonkinlaisena keskustapuolueen "reserviläisenä" toivomuksena, että hän tulee piakkoin järkiinsä ja noukkii sitten tulevissa vaaleissa keskustapuolueelle ääniä kannatusalueeltaan?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuskin asia on kuvaamallasi tavalla. Ainakaan enää.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen Vastaus kommenttiin #133

Saas nähdä!

Mutta Pekka Lukkala, mikä tässä Väyrysen erottamattomuudessa on mielestäsi takana?
Ei minkään puolueen säännöt voi olla sellaiset, ei edes keskustapuolueenkaan, että ei Väyrysen harjoittaman kaltainen toiminta puoluetta vastaan ole erottamisen paikka. Jos löytyy sellainen puolue, niin IHMETTELEN.

Jos on erotettava puolueosasto, niin mikä senkään erottamisen estää? Kai puolueen yhtenäisyys on jonkinlainen tavoiteltava olotila. Kyllä Paavo tanssittaa nyt pahasti keskustan puoluejohtoa omassa valssissaan!?

Voiko joku viisata, mitä puolueensa vastaista Väyrysen vielä pitää tehdä, jotta ensimmäinen henkilö keskustapuolueen johdossa ymmärtää missä mennään??

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #145

Varmaan asiassa painaa se, että Väyrynen on puolueen kunniapuheenjohtaja? Toisaalta Keskustan Kempeleen paikallisosaston puheenjohtaja Ahti Tahkola sanoi eilen Ylen Ykkösaamussa, ettei Väyrysen tapauksessa auttaisi edes koko Keminmaan Keskustaseuran erottaminen, koska joku toinen paikallisosasto kutsuisi Väyrysen jäsenekseen. Kertoo toki jotakin myös Keskustan sisäisestä tilasta.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Ettäkö minkä tähden olisi pitänyt keskustella? No yksinkertaisesti siksi, että keskustapuolue olisi välttänyt tämän tilanteen jossa sillä nyt on vain huonoja vaihtoehtoja. Nyt sitten mennään Paavon ehdoilla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ilmeisesti mielestäsi Keskustan tulisi kulkea Väyrysen pillin mukaan. Mutta miksi ihmeessä? Väyrysen toiminnan naurettavuus alkaa olla selvä pikku hiljaa jo kaikille muille, paitsi hänen hyväksikäyttämilleen "hyödyllisille idiooteille"!

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

No nyt minäkin olen hyödyllinen idiootti. Onpa rakentavaa keskustelua herroilta...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #8

Senkin asian saat tulkita haluamallasi tavalla.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti Vastaus kommenttiin #10

Tarvinneeko tuota tulkita...:)

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Sinänsä mielenkiintoista tuo Pekan ja Petterin toistama argumentti, että politiikassa ei saisi ajaa kannattamiaan asioita. Ei ainakaan Paavo näin saisi tehdä. Ja jos tekee niin nimitellään pelleksi tai menneen maailman mieheksi ilman sen kummempia perusteluja. Johonkin kipeään paikkaan tässä osutaan reaktioista päätellen...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Toki Paavo saa ajaa mitä tahansa haluaa. Ilmeisesti juuri sitä varten Väyrynen perusti Kansallispuolueensa.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

No mistä se pelle nimitys tähän ilmestyi?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #9

Titä varmaan jokainen voi pohtia tykönään?

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti Vastaus kommenttiin #12

Et halua / pysty perustelemaan?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Ilmeisesti eri ihmisille sana "pelle" tarkoittaa erilaisia asioita, koska asiaan palaat?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #14

Ai mikä pelle, mies joka ei tiedä missä puolueessa olisi, mies joka epäilee aina valtamediaa ja kaikkea muita hänen hankkeidensa pilaamisesta, Mies joka epäilee kaikkia galluppeja valheelliseksi.

Tällaista miestä on hyvä kutsua pelleksi

Paavo saa ajaa ihan rauhassa omaa linjaansa, sen linjan lopun tulet sinäkin näkemään keskustan puolekokouksessa. Siihen loppuu kunniapuheenjohtajuus ja keskustan jäsenyys.

Sitten onkin kansalaispuolueen aika, jämäpuolueeseen on sitten panostettava, kun mitään muuta ei ole jäljellä.

Onneton on poliittisen uran loppu.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Paavo Väyrysessä ruumiillistuu ajatus, että säännöt eivät häntä koske eli toisin sanoen hän saa ajaa kannattamiaan asioita melkein keinoja kaihtamatta. Keskustan sääntöjen 4. pykälän viides momentti sanoo seuraavaa:

"Perusjärjestön jäsen tai jäseneksi pyrkivät eivät saa kuulua muuhun puolueeseen."

Lähde: https://www.keskusta.fi/loader.aspx?id=b55a67cf-3f...

Väyrynen on kansalaispuolueen takapiruna ja samaan aikaa hän pyrkii keskustan sääntöjen vastaisesti sen puheenjohtajaksi. Kun hänen tällainen toimintansa kyseenalaistetaan, niin hän uhriutuu. Hän ei ole joukkuepelaaja, joka on halukas noudattamaan yhteisesti sovittuja sääntöjä, vaan hän katsoo, että hänen ei niistä tarvitse piitata.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Varsinainen ongelma on, että kepulaiset eivät pitäneet säännöistään kiinni. Väyryset saavat mellastaa miten sattuu, jos ei muilta löydy selkärankaa laittaa heitä kuriin. Aina löytyy tällaisia "erikoishenkilöitä", joille sovitut säännöt eivät päde.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #15

Keskusta ja Sipilä ovat asiassa tehneet ilmiselvän virheen. Ja väyrynen käyttää sitä härskisti hyväkseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Oikeassa olet. Hänelle kaiken tulee olla sallittua säännöistä piittaamatta. Hän elää "oman ylivoimaisuutensa" harhassa.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Keskusta voisi erottaa Paavon, jos sääntöjä on rikottu. Sen sijaan Sipilä toivotti Paavon tervetulleeksi jaloon kisaan. Kun Sipilä hyväksyy asian niin on vaikea ymmärtää asian paheksujia. Ei kyse näytä olevan ongelma puheenjohtajalle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #17

Kerro sinä mielummin, onko Väyrynen rikkonut Keskustan sääntöjä vai eikö ole?

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti Vastaus kommenttiin #21

En tunne kepun sääntöjä kovin hyvin mutta se ei ole tässä oleellista. Jos yhdistys katsoo sääntöjään rikotun niin aivan oikeutetusti se voi antaa asiaankuuluvan sanktion (erottaa) eikä siitä voi valittaa. Tämä on reilu peli, näin on muutenkin yhteiskunnassa kun lakeja ja asetuksia rikotaan. Mutta nyt siis puheenjohtajalle se ei ole ongelma vaan haluaa käydä reilun kisan, joten kyllä tässä keskustelu nyt hieman vinoutuu kun Paavon kimppuun käydään nimitellen.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #29

Ei muualla, kuin käräjäoikeudessa haasteella.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #17

Ilmeisesti kepulaisille säännön käsite on vähän erilainen kuin muille?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala Vastaus kommenttiin #17

Ei se ole ongelma, Sipilä ymmärtää, että on erittäin hauska murskata Paavon haaveet lopullisesti.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #17

Sääntöjä on rikottu, kuten todistin. Sen sijaan keskustalla ei ole munaa antaa Väyryselle lopullisesti monoa. Kun Väyrysen tavoin sääntöjä rikotaan, niin se herättää sellaisia kysymyksiä, että mitä sääntöjä voidaan rikkoa ja keiden annetaan rikkoa sääntöjä.

Esimerkiksi keskustan entinen puoluesihteeri Pekka Perttula toteaa:

"Perttula toteaa, että keskusta voisi halutessaan ratkaista tilanteen erottamalla koko paikallisyhdistyksen puolueesta."

Lähde: https://www.verkkouutiset.fi/ex-puoluesihteeri-kes...

Keskustan puoluesihteeri Jouni Ovaska puolestaan toteaa:

"Ovaskan mukaan on selvää, että Väyrynen tuntee keskustan säännöt.

Sääntöjen mukaan keskustan jäsen ei voi kuulua samanaikaisesti muihin puolueisiin."

Lähde: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/puol...

Tuon perusteella voi päätellä, että Väyrynen tuntee keskustan säännöt, eikä hän piittaa niistä pätkän vertaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26

Toki Väyrynen Keskustan säännöt tuntee, mutta ei välitä niistä pätkääkään niinkauan, kun hänelle annetaan mahdollisuus toimia kuten toimii.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #26

Sääntöjen mukaan keskustan jäsen ei voi kuulua samanaikaisesti muihin puolueisiin."
..............

Väyrynen voi toki kiertää tämän säännön eroamalla Kansalaispuolueesta. Ainakin siksi aikaa kun käy PJ vaaleja. Ja vaikka Väyrysen koko piirijärjestö lakkautettaisiin ja näin yritettäisiin estää hänen osallistumisensa niin onhan niitä muitakin piirijärjestöjä joista joku voi huolia Paavon riveihinsä.

Paavo lopettaa politikoinnin vasta kun arkun kansi on pantu kiinni. Kunnon ruuveilla :)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #28

Sotket paikallis- ja piirijärjestöt iloisesti keskenään.

Käyttäjän JuhaMakkonen1 kuva
Juha Makkonen Vastaus kommenttiin #32
Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Mahtaako Väyrynen edes ymmärtää kuinka paljon hän tekee hallaa koko poliittiselle järjestelmälle, jos ymmärtää, kuten epäien, sen pahemmalta tämä arvoton näytelmä alkaa näyttämään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei Väyrynen tätä ymmärrä. Hän ymmärtää kaiken vain oman napansa kautta!

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Yrittäkää nyt kestää politiikan paluu konsensussuomeen...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #30

Se konsensus Suomi ei ilmeisesti seiso Väyrysen takana?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Väyrynen on ollut vaaleissa ehdolla tasavallan presidentin tehtävään neljästi (1988, 1994, 2012, 2018) mutta Kekkonen ehti tehdä tempun viidesti (1950, 1956, 1962, 1968, 1978). Näin ollen ja tällä mittarilla Paavo saavuttaa Urkin vasta vuonna 2024, mutta onpa sattumoisin silloin samassa 78 vuoden iässä kuin esikuvansakin vastaavalla hetkellä!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Erona on myös se, että Kekkonen valittiin toistuvasti, mutta Väyrystä ei koskaan.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Laajennetaanpa hieman ajattelua: Kun Väyrynen ilmoittautui keskustan puheenjohtajakisaan, niin sillä hän myös varmisti sen, että ketään muuta kuin häntä tai Sipilää ei valita puheenjohtajaksi. Miksi niin?

Jos kisaan osallistuisi nyt kolmaskin ja jopa neljäskin haastaja, niin silloin olisi suuri riski, että se joku muu ei tulisi valituksi, koska äänet jakautuisivat tasaisemmin, vaan valituksi tulisikin Väyrynen.

Kuka aito keskustalainen uskaltaisi haastaa nyt tässä tilanteessa enää Sipilää tai Väyrystä, jos haastaja ajattelee, että näin tehdessään hän mahdollisesti siirtää puheenjohtajuuden Väyryselle.

Ajatellaanpa, että se kolmas puheenjohtajakisaan lähtijä olisi nyt Matti Vanhanen? Miten sitten suu pantaisi? Miten äänet mahdollisesti jakautuisivat?

Tähdennän, että en ole kenenkään em. herran puheenjohtajuutta edesauttamassa, mutta haluan osallistua tässä kohtaa keskusteluun, jotta saadaan hieman konkreettisempaa jutusteltavaa... ;-)

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Hyvä Kirsi, tällaista analyyttistä otetta tarvitaan. Itse näen niin, että viime kädessä tässä ovat vastakkain erilaiset poliittiset linjat. Keskustapuolueesta on jo kuulunut vaikuttajien puheenvuoroja, joissa on haluttu keskustella ja neuvotella Paavon kanssa. Aina voidaan tehdä kompromissi, jossa kaikki pelastavat kasvonsa. Voi siis ilmestyä musta hevonen peliin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaikkeen voi uskoa, jos halua riittävästi riittää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olet oikeassa siinä, että jos näillä mennään, muita vakavasti puolueen yhtenäisyyden takana olevia ehdokkaita ei Sotkamossa nähdä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eilen samaisessa Ylen ykkösaamussa Keskustan Kempeleen paikallisjärjestön puheenjohtaja Ahti Tahkola totesi Keminmaan Keskustaseuran erottamisesta, että se ei ratkaisisi Väyrysen osalta ongelmaa, koska joku muu paikallisosasto voisi kutsua hänet jäsenekseen.

https://areena.yle.fi/1-4326212

Jotakin tämä kertoo Keskustan nykyisestä tilasta.

Käyttäjän Minnamaarialax kuva
Minna-Maaria Lax

Paavolla ei ole presidenttimittelöistä edes hopeaa, eli ihmetyttää tuo loputon usko presidenttiyteen.

Totuus kummiskin on se, että kansa äänestää vaikka itse pääpirua jos se toinen vaihtoehto on Väyrynen.

Toinen totuus on taas se, että vuoden 2024 pressan vaaleissa ehdokkaana on Väyrynen.....

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaikki merkit puoltavat kommenttiasi.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Paavo tahtoisi sen vanhan kunnon keskustan takaisin.. Ei siinä muuta ole.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tarkoitat varmaan, että Kekkosen aikaisen Maalaisliiton?

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Hienoa, saatiin keskustelun poikanen aikaiseksi!

Mietin vielä aiheesta, että nyt Väyrysen ja keskustan "väyrysmielisten" tulisi saada puheenjohtajakisaan vielä ainakin yksi ehdokas, jotta äänet jakautuisivat tasaisemmin. Vanhanen ei luultavasti lähde esittelemäni logiikan perusteella, joten kuka se voisi olla? Puumala tai Kurvinen vai kuka?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuskin kukaan Keskustan yhtenäisyyttä puoltavista.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Politiikassa voi myös tapahtua yllätyksiä, kannattaa muistaa Halla-ahon vallankaappaus. Väyrysestä tulee keskustan puheenjohtaja ja pääministeri.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Heh, heh! Jos Väyrynen valittaisiin Keskustan puheenjohtajaksi, hallitus hajoaisi välittömästi, joten Väyrysestä ei tulisi ainakaan pääministeriä, vaan Suomessa olisivat edessä ennenaikaiset vaalit.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Erikoista tämä politiikka nykyään: Eikö hallituksen muiden jäsenten eli puolueidensa puheenjohtajien tulisi käydä hallitusneuvottelut rakentavasti uuden, vastavalitun, puheenjohtajan kanssa. Muussa tapauksessahan he kävelevät toisen hallituspuolueen demokratian yli. Tällainen politiikka ei vie Suomea eteenpäin lainkaan vaan tuhlaa aikaa ja energiaa kaikilta.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Puolueet kai saavat erottaa jäseniä ilman mitään osoitettavissa olevia rikkeitä sääntöjä vastaan? Tai miten on asia?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Puolueen on jäsentensä erottanisissakin noudatettava omia sääntöjään. Juuri tömä on asian Keskustalle niin vaikeaksi Väyrysen suhteen tehnytkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #54

Väryselle ei ole sääntöjä. Hän luulee saavansa tehdä mitä haluaa Keskustan säännöistäkin piittaamatta. Keskusta kuitenkin toistaiseksi on pyrkinyt sääntöjään noudattamaan.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Vastaus nro 50:een:

Erikoista tämä politiikka nykyään: Eikö hallituksen muiden jäsenten eli puolueidensa puheenjohtajien tulisi käydä hallitusneuvottelut rakentavasti uuden, vastavalitun, puheenjohtajan kanssa. Muussa tapauksessahan he kävelevät toisen hallituspuolueen demokratian yli. Tällainen politiikka ei vie Suomea eteenpäin lainkaan vaan tuhlaa aikaa ja energiaa kaikilta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaikki tapahtuisi perustuslain mukaisesti. Yhdenkään puolueen ei ole jatkettava hallituksessa, jos se kokee sen itselleen sopimattomaksi. Riittää, kun ilmoittaa, että hallitusyhteistyö ei minulle nyt vain sovi.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Näinhän tosiaan kävi Halla-ahon kanssa. Tuttu juttu. Asia taisi olla jo kylläkin sovittu ilman hallitusyhteistyöneuvottelujakin... Eli mitään aitoja tunnusteluja ei silloin käyty.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Odottaisitko jotakin muuta tapahtuvan, jos Väyrysestä tulisi Keskustan puheenjohtaja?

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nyt Väyrynen on vihastunut kansalaispuolueelle, kun ei oo antanut lupaa nimensä käyttämiseen.

https://demokraatti.fi/vayrynen-arahtaa-nyt-kansal...

Ja joku vielä kehtaa väittää, että ei oo muka pelle :)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Heh! Tässäkin siis Väyrynen pyörtää sanansa. Ja vaatii noudattamaan Kansalaispuolueen sääntöjä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kukahan sen olisi päättänyt:

Kansalaispuolueen johto kertoi tänään ehdokashankinnastaan eduskuntavaaleja varten.

Hallituksessa kun on vain kolme jäsentä, Sami Kilpeläinen, Piia Kattelus ja Väyrynen. Luultavasti vain Väyrysen julkisuustemppu.

http://kansalaispuolue.fi/yhteystiedot/

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän Kirsiomp kuva

Hallitusneuvotteluissa merkitsee ihmisten väliset kemiat enemmän kuin yhteiset arvot ja tavoitteet. Tämä siis jatkoa Lukkalalle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

kennellä nykyiseessä hallituksessa uskot olevan samat arvot Paavo Väyrysen kanssa.

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Kumpi valtiomies nousee blogistin arviossa korkeammalle saavutuksillaan:

Kemin maalaiskunnan suuri poika Paavo Matti Väyrynen,
vaiko Siilinjärven lahja EU:lle J. "Cash" Katainen? :)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mitenkähän tämä mahtaa liittyä tämän blogin aiheeseen?

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Jos kykenet mustamaalaamaan yhtä suomalaista pitkän linjan poliitikkoa ja lainkuuliaista kansalaista noin sujuvasti kuin blogisi osoittaa, odotan lahjojesi vallan helposti riittävän arvioimaan muuatta toistakin poliitikkoa.

Eteenpäin Pekka! Pate vai Jykä; kumpi on kovempi luu politiikan saralla? ;))

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #70

Se nyt vain ei kuulu tämän blogin aiheeseen.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä Vastaus kommenttiin #70

"Jos kykenet mustamaalaamaan yhtä suomalaista pitkän linjan poliitikkoa"

Väyrynen nyt itse mustamaalaa itsensä nurkkaan. Ja tekee itsestään idiootin. Turhaa syyllistää Lukkalaa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Kyllä sinisillä ja Väyrysellä on samansuuntaista EU-kriittistäkin kantaa sekä myös sen pienemmän puolella seisomista. Ja ei kai ne sinisetkään ihan suin päin ole Natoon menossa. Tämä siis Lukkalalle vastaus arvoista jne.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sitä, miksi hallitus hajoaisi heti Väyrysen valinnan jälkeen voisit vielä hetken pohtia.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Mitä tarkoitat, pohdin jo? Keskustelu näemmä hyppelehtii.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #78

Kehotin vain pieneen lisäpohdintaan. Mitä samoja arvoja uskot olevan Kokoomuksella ja Väyrysellä? Uskotko, että Kokoomus jatkaisi samassa hallituksessa, jos sen pääministeriksi tulisi Väyrynen?

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Väyrysellä on myös ongelma: hänen täytyy erota omasta puolueestaan jos hän ylipäätään lähtee tavoittelemaan Keskustan puheenjohtajuutta.
Tuota asiaa Väyrynen ei ratkaise pelkällä sana-akrobatialla ja vänkäämisellä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Miksi hän sitä midettisi? Hänen mielestään Kansalaispuoluehan ei ole mikään tavanomainen puolue.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Jospa hän eroaa ja palaa ehkä sitten takaisin...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sitä jäämme nyt odottamaan? Tämäkin on mahdollista, jos Väyrysen mukaan se sopii omaan peliinsä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kansalaispuolueen puheenjohtajahan on keskustan puoluesihteerikisassa hävinnyt Kilpeläinen, mikä ettei puheenjohtajakisassa hävinnyt Väyrynenkin palaisi sen puolueen hallitukseen.

https://www.verkkouutiset.fi/paavo-vayrysen-puolue...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näin tekeekin, kunhan nykyisiltä kiireiltään ehtii.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Toki voi, mutta moinen lipileeraus vaikuttaa kyllä äänestäjiin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Vätrynen voi mitä tahansa. Tarpeen tullen hän vaikka eroaa Kansalaispuolueestaan, jos katsoo sen itseään hyödyttävän. Puoluekokouksen jälkeen hän sitten häntä koipien välissä siihen taas liittyy.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Jos Siniset ja Uusi Keskusta Väyrysen johdolla löisivätkin hynttyyt yhteen, niin silloin syntyisi pienen ihmisen ja keskiluokkaisen ihmisen puolestapuhujia iso liuta. Olisiko sen puolueen uusi nimi ehkä "Sininen Keskusta"? Hauska ajatusleikki! ;-)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ja varmasti ajatusleikiksi jääkin.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Soinilla ja Väyrysellä on niin isot egot, että ne eivät mahdu samaan puolueeseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrysellä on toiveita ja erilaisia ajatuksia. Yksikään niistä ei ole tähänkään saakka toteutunut. Uusimpana tämä "kaikkien alkiolaisten kokoaminen "Uuteen Keskustaan". Edellytyksenä tietysti se, että hänet valittaisiin Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi?

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Vastasin sinulle, Lukkala, näin, ks. viestiketju nro 68:

Kyllä sinisillä ja Väyrysellä on samansuuntaista EU-kriittistäkin kantaa sekä myös sen pienemmän puolella seisomista. Ja ei kai ne sinisetkään ihan suin päin ole Natoon menossa. Tämä siis Lukkalalle vastaus arvoista jne.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kommenttisi vastaa siihen, että osa Väyrysen ja sinisten arvoista kohtaa. Mutta ei siihen, vastaavatko ne Kokoomuksen arvoja?

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Jos Kokoomus sitten kokee, että se ei voi olla Väyrysen ja Terhon kanssa samassa hallituksessa, niin silloinhan Kokoomuksen täytyy lähteä hallituksesta. Tämä on eri asia kuin se, että Kokoomus ja Siniset tekevät halla-ahot eli valmiiksi päättävät, että Väyrysen kanssa ei neuvotella.

Tämä on nyt paljon Sinisistä kiinni, millaista politiikkaa Suomi jatkossa tekee.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #90

Jos Kokoomus päättää lähteä hallituksessa, se lähtee. Siinä ei kysytä sinisiltä mitään. Seurauksena on hallituksen hajoaminen ja uudet vaalit.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä Vastaus kommenttiin #91

Ja kuka tulee uuden hallituksen muodostajaksi?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #92

Hallituksen muodostajaksi nimitetään varmaan siinä tapauksessa Paavo Väyrynen hetkeksi. Sitten eduskunta hajotetaan ja järjestetään ennenaikaiset vaalit.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä Vastaus kommenttiin #93

Kerrotko vielä, miksi näin kävisi?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #94

Hallituksen muodostaja nimitetään uuden enemmistöhallituken muodostajaksi. Kerro sinä, mikä olisi se Väyrysen johtama koalitio, josta syntyisi enemmistöhallitus?

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä Vastaus kommenttiin #96

Seija ehti ensin, ks. alempaa ketjua.

Tokihan SDP:kin voisi mukaan mahtua Uuden Keskustan ja Sinisten kanssa, varsinkin kun Rinne sanoi haluavansa poistaa aktiivimallin. Se sopisikin hyvin, tilalle voisi ottaa tämän, ks. linkki:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #103

Kyllä Rinne mielummin menee ennenaikaisiin vaaleihin, ilman Väyrysen johtaman Keskustan valtapuolueen asemaakin.

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi Vastaus kommenttiin #96
Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto Vastaus kommenttiin #94

On oletettavaa, että kokoomus ja demarit haluaisivat uudet vaalit siinä tilanteessa. Kummankin niiden kannatus on noussut ja ne varmasti haluaisivat mittauttaa niin oman kuin myös keskustan, perussuomalaisten, sinisten ja myös muiden puolueiden kannatuksen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #101

Näin juuri on. Miksi lähteä pelleilemään Väyrysen kanssa?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tyypillistä Väyrystä.

https://www.paavovayrynen.fi/2018/02/06/tiedote-6-...

On myös hyvä havaita, että tiedote on julkaistu europarlamenttiryhmä Alden nimissä!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Saa nähdä mitä Väyrynen keksii seuraavaksi, viittaa blogissaan tähän.

Alkiolaisen allianssin aika?

https://www.suomenmaa.fi/blogit/alkiolaisen-allian...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Se blogi on varsin tavanomaista Väyrysen retoriikkaa. Hän muodostaa milloin Hansaliittoa, milloin Pohjoismaiden valuuttaunionia? Hän vain aina näissä ehdotuksissaan unohtaa kysyä muiden ehdotuksia koskeneitten osapuolten halua näihin "liittoihin".

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #99

Keskustalta Väyrynen kuitenkin todennäköisesti onnistuu viemään ääniä seuraavissa EK-vaaleissa ja on ilmeisesti huolen aiheena, Juhantalo mainitsi eduskuntaryhmän käsittelevän Väyrystä.

https://yle.fi/uutiset/3-10059683

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #109

Varmasti viekin. Juhantalo huolineen on oikeassa. Keskusta on kuitenkin jo valmkiiksi ilman Juhantaloakin huolissaan.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #112

Nähtäväksi jää miten Väyrynen rahoittaa seuraavat vaalit. Vaalirahoitusilmoitustaan ei vielä ole, mutta uutisten mukaan rahoitti omista rahoistaankin, mukit eivät ilmeisesti enää käyneet kaupaksi kuten ennen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #120

Todennäköisesti myy loput myymättä jääneet mukinsa ja kirjoittaa pari uutta kirjaa. Varmaan entisiäkin riittää vielä myytäviksi.

Väyrynen osaa myös yllättä, ehkä hän kirjoittaa elämänkertansa ja myy sen jonkun elokuvan käsikirjoitukseksi. Siitä tosin kukaan paljon maksaa. Paremminkin se sopisi malliksi johonkin tositv-ohjelmaan.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Ongelma tulisi olemaan se, että tuossa alkiolaisessa allianssissa olisi hyvin keskustalainen maku. Suomen väestöllinen painopiste Hämeenlinnan seudulla ja tuollaisen uuden puolueen olisi vaikeata saada suurta kannatusta eteläisestä Suomesta.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #106

Helsingissähän Väyrysen menestys oli kuntavaaleissa vaatimatonta ja ainakaan vielä ei ole onnistunut saamaan nimekkäitä keskustalaisia kelkkaansa, johtuisiko Väyrysen Terve Helsinki joukon ehdokkaistakin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #111

Sellaisia ne Väyrysen Kansalaispuolueen ehdokkat Helsingissä on jatkossakin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #106

Kyllä se Väyrysen Keskusta tai mikä tahansa muu ryhmittymä, jossa Väyrynen on mukana, maistuu Väyryseltä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Sipilä on tuhonnut keskustan mutta Väyrynen yrittää sentään pelastaa puolueen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen ei yritä muuta kuin pelastaa itsensä.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti

Kerro toki lähteesi mihin perustat väitteesi?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #115

Samanlaisiin omiin tuntemuksiini, kuin sinäkin omasi.

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti Vastaus kommenttiin #119

Jos minulta johonkin perusteluja haluat niin kysy. En koskaan perustele epämääräisillä tuntemuksilla vaan argumenteilla, jotka pohjautuvat tosiasioihin. Ei tulisi mieleen esittää väitteitä jonkun motiiveista. Niitä ei voi tietää ellei ao henkilö itse kerro. Väyrynen on kertonut aivan muuta kuin väität. Blogistin ei pitäisi tuollaiseen perusteettomaan heittelyyn alentua.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #178

Kaikki kertomani asiat Väyrysestä perustuvat julkisuudessa olleisiin tietoihin. Niistä yhteensä syntyy tuntemukseni Väyrysen toimintaan. Valitettavasti minulla ei ole mitään tietoa siitä, mitä Väyrynen kertoo omassa "sisäpiirissään".

Käyttäjän jukkakleppalahti kuva
Jukka Leppälahti Vastaus kommenttiin #179

Kyllä hän on julkisesti sanonut moneen kertaan, että haluaa muuttaa Suomen kehityksen suuntaa. On aika kummallista, jos vain tuntemuksesi perusteella sanot että tämä ei pidä paikkaansa vaan todellinen pyrkimys on joku muu, vallanhimo, kosto tms. Ikään kuin näkisit hänen pään sisään mitä me muut emme pysty tekemään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #194

Varmasti Väyrynen haluaa muuttaa Suomen suuntaakin. Mutta hän haluaa montaa muutakin asiaa. Sinä taas et halua nähdä niitä asioita ollenkaan. Ja niitä omia tavoitteitaan hän ajaa keinoja kaihtamatta.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Tokihan SDP:kin voisi mukaan mahtua Uuden Keskustan ja Sinisten kanssa, varsinkin kun Rinne sanoi haluavansa poistaa aktiivimallin. Se sopisikin hyvin, tilalle voisi ottaa tämän, ks. linkki:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2810

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Rinne on puhunut ennenaikaistern vaalien tarpeellisuudesta ja pari vuotta.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Tuskin Rinne kieltäytyisi asiallisista hallitusneuvotteluista Väyrysen ja Terhon kanssa. Nykyisen muotoisena hallituksen aktiivimallin poisto olisi varmasti yksi yhdistävä tekijä näiden kolmen kesken. Näin Sinisetkin saisivat roppa kaupalla lisää kannatusta itselleen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #110

Varmasti kieltäytyisi. Nykyisellä kannatuksellaan SDP nousisi kirkkaasti Keskustaa suuremmaksi puolueeksi ennenaikaisissa vaaleissa.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #110

Luulen, että Rinne ei joudu ikinä kohtaamaan tuota ongelmaa, että Terho ja Väyrynen olisivat hallitusneuvotteluissa.

Käyttäjän Kirsiomp kuva
Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä Vastaus kommenttiin #118

Kaikesta voi aina tehdä ongelman. Näkisikö joku joskus ensiksi mahdollisuuden? Nyt en politikoi - puhun yleisestä asenteesta. Se on kovin nurjamielinen. Pitäisi ajatella postitiivisesti, ja vasta sitten, jos se positiivinen ajattelu ei tuota tulosta, voi tilanteen nimittää ongelmaksi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #127

Väyrynen on ongelma lähinnä vain itselleen.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Rinne osuu omaan nilkkaansa aktiivimallikritiikillään. Demarit olivat hyväksymässä tuota lakia eduskunnassa ja vasta nyt alkaa älämölö. Olisivat kritisoineet kun lakia käsiteltiin - sen sijaan demarit provosoivat AKT:n kahelit poliittiseen lakkoon vasta kun laki oli hyväksytty.

Ei sinäänsä mitään uutta auringon alla: sata vuotta sitten SDP:n puheenjohtaja Kullervo Manner aloitti punakapinan yhdessä palkka-armeija Punakaartin kanssa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

SDP ei kuitenkaan lakiesitystä kannattanut.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #132

Muistellaanpa menneitä:

Yhtenä vaihtoehtona pohdittiin työttömyysturvan porrastusta. Se olisi leikannut työttömyysturvaa automaattisesti työttömyyden pitkittyessä ja vastaavasti nostanut sen tasoa alkupäässä.

Aktiivimalli oli vaihtoehto kaavamaiselle porrastukselle. Aktiivimallin saaman vastaanoton jälkeen sitä on vaikea uskoa, mutta alun perin neuvotteluissa kyseessä oli työntekijäpuolen ehdottama lievennys työttömälle ankarampiin porrastuksiin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #159

Aktiivimalli on varmasti om bloginsa arvoinen aihe, mutta tässä keskustelussa se sivuraiteelle ohi blogin aiheen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Mä jaksan ihmetellä niitä, jotka Väyrysessä näkevät jonkun uudistajan ja puolueen pelastajan.

Jotenkin ymmärrän, että maahanmuuttovastaiset ja EU-kammoiset pitävät persuista, mutta että Väyrynen.

Tuntuu uskomattomalta, ehkä jotenkin ymmärtää jotkut nuoret, joiden mielestä siinä on hassu kaveri, mutta jopa vanhemmat ihmiset, jotka ovat hänen epätoivoiset touhunsa jo nähneet.

Ehkä kyse on jostain Kekkosen-ajan kaipuusta, jolloin elämä oli ihanaa ja turvattua.

Väyrysen EU-vastaisuus on myös ehkä syy, mutta Väyrynenhän äänestää Lissabonin sopimuksenkin puolesta, jotta sai pitää oman asemansa.

Pelimies ja tuuliviiri.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

En ihmettelisi vaikka kunniapuheenjohtaja Väyrynen kirjoittaisi vielä paljastuskirjankin, ja ehkä keskusta sitten erottaisi.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmaan ei edes tarvitse? Väyrynenhän on "luvannut" erota Keskustasta, ellei häntä valita puheenjohtajaksi?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #129

Yhtä hyvin voi ilmoittaa nukkuneensa yön yli, ja ettei eroakaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #139

Sekään ei tietysti olisi Väyryseltä mitään uutta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näkeekö joku muu Väyrysen Keskustan pelastajana kuin hän itse?

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Pekka Lukkalalle ja muille hänen mielipidekirjoitukseen kommentteja kirjoittaneille, oletteko unohtaneet kokonaan jo kuukausia sitten Keskustan puheenjohtajakisaan ilmoittautuneen Vesa Levosen, vai katsotteko Levosen mahdollisuuksien menneen Väyrysen ilmoittautumiseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin joku päivä sitten Levonen oli Väyrysen ilmoituksesta huolimatta sitten lähdössä kisaan mukaan.
https://kymensanomat.fi/uutiset/lahella/d5f4ede9-3...

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

"Paavo Väyrynen kokee olevansa Urho Kekkonen!"

Hyvä, ettei Aleksanteri Suuri tai Napoleon.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrysen mielestä varmaan Urkki on suurempi esikuva hänelle, kuin mainitsemasi.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Niin on. Harha ei ole siis onneksi vielä kovin paha.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Ympäri käydään - yhteen tullaan! Good bye!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Urho Kekkonen erosi vasta dementoituneena 81-vuotiaana vanhuksena Suomen tasavallan presidentin virasta.

Maalaisliitossa ei oltu tuolloinkaan keskusteltu moneen vuoteen. Puolueen johto oli keskittynyt salailuun ja suoranaiseen valehteluun erityisesti presidentti Kekkosen terveydentilasta.

Herää kysymys, onko Suomen Keskustassa menossa nyt samantyyppinen salailu ja mitä se koskee.

Onko Lukkalalla tarkempaa tietoa kerrottavaksi tästä asiasta ?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kerro vähän enemmän väittämästäsi Keskustan salailusta tai sisäisestä salailusta? Vaikea ottaa kantaa vain väitteesi perusteella?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Toivottavasti saamme jo seuraavassa blogikirjoituksessasi lukea analyysin tilanteesta ?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #149

Analyysin siis mistä tilanteesta? Muuten voisit, Toivonen, kirjoittaa itse sen ensimmäisen blogisi? Siinä voisit analysoida aivan mitä haluat, aivan oman tahtosi mukaan.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Ei mene kauan, kun Keskusta erottaa Väyrysen puolueesta. Ei keskusta anna Väyrysen tulla Sotkamoon pitämään showtaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Erottamisen aika alkaa olemaan aika tiukalla, jos sääntöjen mukaan mennään.

Keskustan säännöt

Puoluevaltuusto voi puoluehallituksen esityksestä erottaa jäsenyhdistyksen
...
Kunnallisjärjestön ja perusjärjestön erottamista koskevaa päätöstä varten on puoluehallituksen hankittava asianomaisen puolueen piirin lausunto.
Ennen erottamispäätöksen tekemistä on asianomaiselle jäsenyhdistykselle varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa.

Puoluehallituksen esitys
Piirin lausunto
Jäsenyhdistyksen selitys
Puoluevaltuusto

Toisaalta en ole kuullut yhdenkään perusyhdistyksen ottaneen kantaa Väyrysen puolesta...

Joten ehkäpä reilu peli tarkoittaa juuri sitä. Väyrynen häviää reilusti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Saamme nähdä. Kempeleen Kerskustan paikallisosaston puheenjohtaja epäili eilen radiossa, että jos Keminmaan Keskusta seura erotetaan puolueesta, joku toinen paikallisosasto kutsuu Väyrysen jäsenekseen?

Käyttäjän mmarttila kuva
Markku Marttila

Olisiko niin, että Väyrynen on Lukkalalle se unelmien salarakas poliitikko? :)

Rakkaudesta se hevonenkin potkii. Niin tiesi vanha kansa viisaasti sanoa.
http://www.kysy.fi/kysymys/mista-tulee-sanonta-rak...

Jäädään rauhassa odottamaan Paavon uusia siirtoja. Heikompia ne hirvittävät.

Karaistuneemmat poliittisen kentän tarkkailijat arvostavat Paavon rohkeutta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Voit tulkita minun kirjoituksia aivan kuten haluat. Se ei totuutta miksikään muuta. Väyrynen on korkeimman luokan härski poliittinen oman etunsa ajaja.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Lähinnä nyt keskustan vastustajien on vaikeaa pidättää nauruaan. Ainoa, joka ehkä hieman ajattelee toistakin puolta asiasta, lienee kokoomus. Heidän kannaltaan Sipilän aseman heikentäminen ei ole pelkästään hyvä asia. Hallituksen kokoaminen ilman keskustaa on aika vaikeaa (kuten huomattiin Kataisen hallituksesta).

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmasti Keskustan ja Sipilän saamattomuudelle Väyrysasiassa nauretaan. Mutta varmaan paljon enemmän nauretaan Keskustan "kunniapuheenjohtaja" Paavo Väyryselle.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu Vastaus kommenttiin #158

Kun ei tiedä kaikkia taustoja, vaikea mennä sanomaan, onko kyse pelkästä saamattomuudesta. Kunniapuheenjohtajan kurmoottaminenkin on ikävä juttu, varsinkin, jos taustalla on jotain muutakin. Joten ymmärrän myös haluttomuuden erottamiselle. Eihän tuo Vuokkokaan tunnu saavan Paavoa kuriin, vaikka minusta Vuokon kommentista silloin vaali-iltana saattoi lukea, että häntä ei haittaisi, vaikka Paavo vähän hellittäisi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #158

Väyrynen ajelee kaksilla rattailla niin että käänteissä ei enää pysy mukana. Eroaa keskustasta jos ei tule valituksi puheenjohtajaksi ja menikö niin että eroaa perustamastaan kansalaispuolueesta jos valitaan.

Sekavalta vaikuttaa kansalaispuoluekin:

Kilpeläisen ja varapuheenjohtaja Piia Katteluksen mukaan he kaksi johtavat ja kertovat puolueen kannan kulloisiinkin asioihin.

"Esimerkiksi viime viikolla, kun Väyrynen kertoi hakevansa keskustan puheenjohtajuutta, hän puhui yksityishenkilönä", Kilpeläinen sanoo.

Entä jatkossa, kun Väyrynen puhuu?

"Kansalaispuolueen kannan kerromme me", Kilpeläinen ja Kattelus vakuuttavat.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/arti...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #166
Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Paavo Väyrynen on täydellinen NARSISTI. Lisäksi hän on äärettömän typerä. Hän elää Neuvostoliiton aikaa eikä huomaa, että Venäjä on aivan muuta. Montako oligarkia Paavo tuntee? Zero. Harkimokin tuntee enemmän.

Venäjän kauppa on oikeaa businesta, Paavo osaa vain bilateraalia ja viisvuotissuunnitelmia. Menneisyyden mies, joka ei osaa vetäytyä kunnialla niin kauan kuin sitä kunniaa edes vähän on jäljellä. Mukikauppias ei ole kovin kunniakas päätös uralle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen jatkaa valitsemallaan tiellä. Mistään välittämättä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tästä kai siinä Väyrysen puheenjohtajuuden tavoittelussa on kyse:

Suomenmaa arvioi Väyrysen laskeskelevan saavansa puheenjohtajakilvan varjolla puhetilaisuuksia ympäri Suomea, väittelymahdollisuuksia Sipilän kanssa sekä komean lähdön puolueesta "sataprosenttisen varman tappion" jälkeen.

"Toisin sanoen koko keskustan organisaatio kunnallisjärjestöistä puheenjohtajaan saakka alistettaisiin palvelemaan koko kevään ajaksi vain ja ainoastaan Väyrysen kansalaispuolueen eduskuntavaalikampanjaa", Suomenmaa siunailee.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/arti...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #165
Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi

On se Paavo aika peto!

Vajaan 12 tunnin aikana (13:55-23:45) liki 160 kommenttia pingpong-hengessä.
Voisiko ajatella vaikka Matti Vanhasen kirvoittavan samanlaista sanansäilän säihkettä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

On se Väyrynen akika peto. Härski ja ja röyhkeä sellainen.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Väyrynen ei ole kiinnostava. Mutta Väyrysestä innostuneet ovat. Siinä olisi tutkimuskenttää poliittiselle sosiologille.
Suomalaiset ovat todella etäisiä toisilleen. Se mikä toisille on vitsi menneisyydestä on toisille kunnioituksen kohde.

Käyttäjän nurmenmarkku kuva
Markku Nurmi

Jos kaikki suomalaiset ajattelisivat kaikista asioista samoin, suomalaiset olisivat läheisiä toisilleen! Arkirealismia?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No kyllä on ollut olemassa jotain mitä kutsutaan yhtenäiskulttuuriksi. Ei kai se ole täysin romuttunut asia. Kai sen totaalista puutetta jollain alueella voi ihmetellä!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmasti varsinainen runsaudenlähde!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Keskusta pyristelee irti Paavo Väyrysestä. Nyt myös Kansalaispuolue tekee pesäeroa Väyryseen.
https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/kansalaispuolue-pyrkii-eduskuntaan-ilman-väyrystäkin-1.2531452

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

no ei taida kovin nyt kansa käsittää Paavon hommia,

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Keskustassa ovat aivonystyrät kovilla.

Keskustan puoluehallitus kokoontuu huomenna pohtimaan , onko Paavo Väyrynen vaalikelpoinenKeskustan puheenjohtajavaalissa?

https://www.ilkka.fi/uutiset/kotimaa/keskusta-arvioi-onko-paavo-väyrynen-vaalikelpoinen-puheenjohtajakisaan-1.2532446

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Yksinkertaisinta olisi varmaan muuttaa sääntöjä niin että puolue voisi erottaa jäsenen, esim. kahteen puolueeseen kuulumisesta ja puolueen vastaisesta toiminnasta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ilmeisesti ainoa puolueelin, joka voi muuttaa Keskustan sääntöjä, on puoluekokous.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #177

Niinpä näkyy olevan. Jäätteenmäki ehdotti Suomenmaassa että Väyrysen kanssa voisi sopia, on ennenkin sovittu.

- Kaipa Väyrynen sopisi jos luvattaisiin ikuinen ministerinpaikka tms.

https://www.suomenmaa.fi/uutiset/jaatteenmaki-kolu...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #180

kiitos linkistä. Jäätteenmäki kirjoittaa asiaa. Väyrynen sitä vain ei ymmärrä. Hän on tiensä jo valinnut.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Verkkouutiset: Keskustan puoluehallitus käsittelee tapaus-Paavo Väyrystä huomenna:

https://www.verkkouutiset.fi/keskustan-puoluehalli...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niinpä. Saman asian kertoi Ilkka jo aikaisemmin. Linkki Ilkan uutiseen kommentissani nro 175.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

UUTISSUOMALAINEN:39/49:sta keskustan kansanedustajista tahtoo, että Väyrynen valitsee puolueensa eikä enää venkoile:

http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250398-kekk...

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Tarkennus: sanovat Uutissuomalaisen tavoittamat 39 kansanedustajaa Keskustan 49 kansanedustajasta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmaan tahtoa saa, mutta Väyrynen tästä tahdonilmaisusta vähät välittää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllähän näissä Väyrysen viimeaikaisissa puuhissa ihmettelemistä onkin, muillekin kun keskustalaisille.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241273-kansanedus...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Vain haasteella käräjäoikeidessa voi vaatia muutosta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Muutosta mihin? Keskustan sääntöjen muutokseen, vai mihin?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Minulta on poistettu Lukkalan toimesta jo kommentointioikeuskin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Älä Aimo höpöjä puhu! Olen poistanut ainoastaan kaksi kertaa postittamistasi tuplapostauksista sen ylimääräisen.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Tätä se periaatteellinen politikointi teettää dynaamisessa maailmassa.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Poliittista amatööriä Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää vedetään nyt kölin alta yhtenään.

Puolueen presidenttiehdokas häpäistiin olemattomalla kannatuksella ja nyt ei varakas puolue ja raharikas Sipilä saa millään konstilla Vanhasen rökittänyttä mukikauppias Väyrystä ojennukseen.

Kekkosen kaudella alkanut Suomen Keskustan demokratiavaje on lisääntynyt mikäli se nyt yleensä enää on ollut mahdollista puheenjohtaja Sipilän kaudella.

Puolueen rehvakas ”pulinat pois” - tunnuslause onkin korvautumassa seläntakaisilla ”Sipilä pois” - kuiskutuksilla.

P.S. Joko Lukkalan analyysi alkaa valmistua ?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mikä sinä olet vaatimaan minulta analyysiä yhtään mihinkään?

P.s. Joko se ensimmäinen blogisi alkaa olla valmis? Julkaisukunnossa? Vai mahdollisesti jopa jo julkaistukin?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Zot Zot pojjaat, eipäs kinastella siellä blogilaatikossa!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sinäkin voisit pysyä housuissasi! Ainakin minun blogissani.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen ei jää sanattomaksi vaikka Keskustan puoluehallitus käsittelee huomenna hänen asemaansa Keskustan puheenjohtajaehdokkaana.
https://yle.fi/uutiset/3-10064465

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Saa nähdä käyttääkö keskusta tätä hyväkseen:

Kuitenkin Väyrysen liittymisen toiseen yhdistykseen pitäisi olla mahdotonta, jos sääntöjen noudattamista ollenkaan valvotaan.

Keskustan sääntöjen 4. pykälän mukaan perusjärjestön jäseneksi pyrkivä ei saa kuulua muuhun puolueeseen. Perusjärjestö syyllistyisi sääntörikkomukseen, jos se hyväksyisi jäsenekseen toiseen puolueeseen kuuluvan henkilön.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005557167.html

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

No paikallisjärjestöjä on monenlaisia. Yksi esimerkki on Keminmaan Keskustaseura. Voihan niitä hyvinkin olla muitakin. Ainakin Keskustan Kempeleen paikallisosaston puheenjohtaja Ahti Tahkola näin maanantaina Ylen Ykkösaamussa epäili. Ja jos tilanne Keskustassa on Tahkolan kuvaaman tapainen, on Keskustan tilanne paljon pahempi, kuin julkisuudessa on ollut esillä

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Taidat olla suuri Väyrysen ihailija?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kun uhraat noin kovasti omaa aikaasi hänelle, ja varaat hänelle näin isot mainos-ja palstatilat julkisuuteen. Siksi.

Poliittikoillehan on sama ,kunhan ovat vain aina esillä, olipa se sitten kielteistä tai myönteistä. Pääasia että pysyvät framilla ja tapetilla, ettei vain heitä unohdeta. Että saavat ilmaista mainosta. Julkisuus se on poliitikoille tärkeää:elinehto. He ovat julkisuudenkipeitä ja linssiluteitakin!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mielestäni on tärkeää, että myös nuorempi äänestäjäsukupolvi, joka ei voi tietää eikä muistaa Väyrysen tekemisiä viime vuosisadalla, saa nämäkin asiat tietoonsa. Siten he voivat muodostaan itselleen paremman kokonaiskuvan politiikko Paavo Väyrysestä.

Minun tekemiseni tai tekemättä jättämiseni Väyrysen tunnettuutta tuskin mitenkään muuttaa. Kyllä hän itse pitää huolen siitä, että pysyy esillä, siihen hän minua tarvitse.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ja Väyrynen jatkaa taisteluaan tuulimyllyjä vastaan!
https://yle.fi/uutiset/3-10065399

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset