plukkala

Maakuntavaalit, tuleeko niitä?

Kun pääministeri Sipilä syksyllä 2015 kytki soteuudistuksen samanaikaisesti toteutettavaan maakuntauudistukseen oli selvää, ettei Sipilän tie ole helppo. Kokoomus kytki samaan sote- ja maakuntauudistukseen vuorostaan valinnanvapauden. Eli ei maakuntauudistusta ilman soten valinnanvapautta. Samalla itse ymmärsin, että koko sote- ja maakuntauudistustus on hallitukselle liian suuri pala kerralla nieltäväksi.

Eri eduskuntapuolueiden puoluesihteerit ovat keväästä 2016 saakka yrittäneet löytää uusille maakuntavaaleille sopivaa paikkaa. Ensin puoluesihteerit päätyivät siihen, että jo kerran puolella vuodella siirrettyt kuntavaalit olisi siirretty vielä syksyyn 2017. Ei mennyt läpi. Sitten puoluesihteerit esittivät maakuntavaalien pitämistä samanaikaikaiseti tammikuun presidentivaalin kanssa. Tammikuukin on jo historiaa, ja nyt vaalit olisi tarkoitus pitää tulevan lokakuun aikana. Lakivalmistelu on vielä täysin kesken ja jotkut vaativat maakuntavaalien siirtämistä ensi kevään eduskuntavaalien yhteyteen.

Tänään sitten EU-tuomioistuin heittää kylmää vettä hallituksen esittämän valinnanvapauden niskaan.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802212200759691_pi.shtml

Ja lisää löylyä heittää Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201802212200761276_pi.shtml

Eli vaikeuksia on Sipilän hallituksen tiellä, kun aikataulutkin painavat päälle. On myös syytä muistaa Kokoomuksen kanta. Ei maakuntauudistusta, ellei valinnanvapautta soteen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (51 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tässä voi olla mukana ainekset hallituksen kaatumisellekin. Ja ennenaikaisille eduskuntavaaleille.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Maakuntavaalit, tuleeko niitä?''

Tuleeko edes niitä maakuntia ja kuinka autonomisia?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei näillä näkymin ainakaan sote-maakuntia.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei ainakaan kovin autonomisia. Voiko edes sitä olla ilman verotusoikeutta?

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Toivottavasti ei tule. Mihin tarvitsemme uusia tuhansia poliitikkoja ja poliittisia virkamiehiä ?
Miksi meillä on 200 ns. kansanedustajaa, vaikka EU päättää kaikesta puolestamme ?
Tähän mennessä mitkään leikkaukset eivät ole koskeneet tuota porukkaa. Eikö olisi jo aika ?
Olkoon edustajien maksimimäärä edelleen tuo 200, mutta paikat täytetään vain äänestysprosentin suhteessa. Jos siis vain puolet äänioikeutetuista käy äänestämässä, valitaan eduskuntaan vain 100 pyrkijää.
Kun edustajien tulot vastaavat nyt yli puolen miljoonan euron vuosipalkkaa, jo säästökin olisi melkoinen. Lisäksi olisi oikeudenmukaista, että säästäjät itsekin säästävät.
Edelleen 100 edustajan seuraaminen olisi paljon helpompaa kuin 200. Puolueiden ryhmäkuri ja kellokkaathan kuitenkin määräävät mitä kukin sanoo ja tekee.
Erityisen tärkeää leikkaus olisi, jos maakunnat tuhansine uusine poliitikkoineen tulevat.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Suunniteilla aivan turha ylimääräinen hallintokerros tähän himmeliin. Ihmettelen, jos säästää kerran pitää.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

En usko järjen voittavan tässäkään asiassa. Kiire ei tunnu hallitusta haittavan ja jos aika uhkaa loppua, niin sitten mennään raakileilla, joita ehostetaan jälkikäteen. Koko uudistus tehdään lähinnä Keskustan poliittisiin tarpeisiin ja ainoa "palvelu", jota se lisää selvästi on hallinto.

Maakunnilla ei tule olemaan budjettivaltaa, koska niille ei ilmeisesti ole tulossa verotusoikeutta! Niillä ei myöskään ilmeisesti tule olemaan (alueellista) lainsäädäntövaltaa. Päätehtävät tulevat olemaan nimen omaan sosiaali- ja terveydenhuollossa, mutta kun valtio kerran määrää rahoituksesta ja tehtävistä, niin voisi se hoitaa hallinnonkin. Maakuntavaltuustoille jäisi tehtäväksi lähinnä lobbaus ja riitely rahojen alueellisesta jaosta. Tästä on saatu esimakua esim. Meri-Lapin SOTE-ulkoistuksessa.

Kuntien tehtävät vähenevät, mutta niiden määrä ei (tuskin valtuustopaikatkaan vähenevät, ainakaan ennen seuraavia kuntavaaleja). Kuntien rahoitus vähenee, mutta saa nähdä, miten siinäkin käy, kun kunnilla kuitenkin on lainsäädännössämme vahva asema ja ihmiset ymmärrettävästi haluavat palvelunsa mahdollisimman läheltä.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/7-faktaa-...

https://yle.fi/uutiset/3-8434751

http://elepomaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/238731-m...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kirjoitat asiaa. Ja tämän maakuntauudistuksen Sipilä hallituskriisin uhalla kytki soteen.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jollei perustuslaki estä, niin kaikki tulee, väkisin runtataan läpi, sekä maakunnat, että valinnanvapaus.

Kokoomuksen ja keskustan lapsia ei hylätä missään tapauksessa.

Eikä tuota valinnanvapauslakia lähetetä EU:hun, joten pelkkä tekstimuutos vaan äkkiä.

Ainoa toivo on perustuslakivaliokunta, mutta taitaa olla sekin jo käyty.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Petteri, asia ei ole vielä valmis, onneksi. Itse en usko näiden uudistusten toteutuvan hallituksen esittämässä muodossa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Mahdollisilla maakuntavaaleilla valittava maakuntavaltuusto vaikuttaisi ainakin Uudellamaalla muodostuvan varsin epäedustavaksi alueellisesti:
http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251126-ma...
Tämä vika ei korjaantune vaaleja lykkäämällä, joskin lykkääminen saattaa korjata jonkun toisen vaivan, jos ei sitten aiheuta kolmatta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaikki on vielä auki. Soten rahoituskin on vielä lopullisesti sopimatta.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Olen optimisti ja uskon vakaasti, että maakuntavaalit ovat ensi syksynä ja Sote-uudistus toteutuu. Mikäli näin ei tapahtuisi, aidanseipäätkin nauraisivat kansalaisten 2015 valitsemille kansanedustajille. Olisi todella irvokasta, jos seuraavien eduskuntavaalien jälkeen pitäisi aloittaa Sote-uudistuksen valmistelu jo neljännen kerran. On aivan varmaa, että hallituksen ulkopuolelle jäävät puolueet aloittaisivat heti maamme "parhaitten asiantuntijoiden" avustuksella uudistuksen pirunmoisen vastustuksen ja niin uudistus saataisiin siirrettyä taas 2023:n vaaleissa valittavien kansanedustajien harteille.
Tällä tavoin Suomi pääsisi varmasti Ennätysten kirjaan ja kansalaiset olisivat haltioissaan viisaiden päättäjien suuresta saavutuksesta.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Jos Sote lisää veronmaksajien kuluja 6 miljardilla eurolla eikö siinä olisi 6 miljardia syytä peruuttaa koko homma ?
Se, että homma on kestänyt kauan ei ole kelvollinen syy peruuttaa kaikki.
6 miljardin säästö on hyvä syy nauraa.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

"Sote-uudistuksen valmistelu jo neljännen kerran".
Tulkoon vaikka 10 kertaan, kunhan lopputulos on edes kelvollinen. Nythän tuota Sote-muutosta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn juuri "parhaitten asiantuntijoiden" avulla.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ja oikeista asiantuntijoista välittämättä!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tuskin on syytä nauraa kansanedustajille. Syytä olisi mielumminkin nauraa Sipilälle soten ja maakuntauudistuksen yhteen kytkemisestä. Mahdoton pala kerralla nieltäväksi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Aika erikoista, että huonosta lainvalmistelusta kritisoitu hallitus päättää ottaa vielä tällaisenkin riskin mahdollisista oikeudenkäynneistä. Hinku saada maakunnat ja valinnanvapaus on kova.

Sipilän hallituksen itsensä asettama lainsäädännön arviointineuvosto arvosteli samaista sotea pari viikkoa sitten ja kehotti muuttamaan seuraavia asioita valinnavapausmalliin liittyen:
i) Esitysluonnoksessa tulisi esittää enemmän määrällisiä arvioita keskeisimmistä vaikutuksista.
ii) Esitysluonnoksesta tulisi ilmetä vähintään likimääräisellä tasolla uudistuksen kokonaishyötyjen suuruusluokka verrattuna uudistuksesta aiheutuvien kustannusten suuruusluokkaan.
iii)Esitysluonnoksesta puuttuu kokonaisarvio uudistuksen nettovaikutuksesta julkisiin sosiaali- ja terveysmenoihin. Esitysluonnosta tulisi täydentää tältä osin, sillä menojen kasvun hillintä on sosiaali- ja terveyspalveluja koskevan uudistuksen keskeinen tavoite.
iv) Esitysluonnoksessa kuvattuun uudistukseen liittyy monia tavoitteita, joista osa saattaa olla vaikutuksiltaan toisilleen vastakkaisia. Vaikutusten arvioinnissa tulisi nykyistä selkeämmin tuoda esiin uudistuksen monitavoitteisuuteen liittyviä riskejä.
v) Esitysluonnoksen vaikutusarvioita koskevat yhteenvedot ovat yleisluonteisia ja painottuvat hyötyjen kuvaamiseen. Yhteenvedoissa tulisi esittää valinnanvapausuudistuksen keskeiset vaikutukset sekä hyötyjen että kustannusten näkökulmasta.

Jos tuota arviontineuvoston listaa katselee, niin käytännössä todelliset vaikutusarvioinnit puuttuvat kokonaan. Säästöille ei ole kunnollisia perusteita ja ollaan vain luvattu kymmenen hyvää ja kaunista.

Luulisi nyt hallituksen edes kuuntelevan itse asettamaansa työryhmää, jonka tavoitteena oli nimenomaan parantaa lainvalmistelua.

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/25...

On aika huvittavaa, että selitys sille miksei viedä EU:n arvioitavaksi vaihtuu lennossa ja jatketaan härkäpäisesti. Oma ennustus on kyllä, ettei lokakuussa pidetä vaaleja ja tämä menee reisille.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Keskustan ikiaikainen haave, maakuntahallinto?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Tämä sotesotasoppa on hävitty. Ei tule mitään maakuntahallintoa sotevalinnanvapauksineen. On suorastaan poliittinen itsemurha lähteä viemään näin heikoilla kantimilla olevaa uudistusta enää eteenpäin ilman komission ennakkotarkistusta, kun uudistus on jo kertaalleen kaatunut myös perustuslailliseen ongelmaan. Tässä kohtaa Suomen hallituskin voisi todeta, että missä EU, siellä ongelma. Ja jos hallitus vie uudistusta väkisin eteenpäin, niin ainakin nyt skeptisyys lisääntyy uudistusta kohtaan myös perustuslakivaliokunnassa, joten tämä keissi on tulossa määränpäähän. Seuraavat vaalit, mitkä nähdään, on eduskuntavaalit. Kysymys kuuluukin odotetaanko reilun vuoden päähän vai pidetäänkö ne ennenaikaisesti?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jos Sipilä ei olisi hallituskriisin uhalla kytkenyt soteen maakuntauudistusta. saataisiin sote-uudistus maaliin. Näin ei saada sotea eikä maakuntia.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

En muista, että mikään poliittinen askare olisi itselleni ollut yhtä epämotivoiva kuin maakuntavaalien valmistelu. Uudenmaan "maakunnasta" tulee edustetuiksi lähinnä helsinkiläiset, espoolaiset ja vantaalaiset. Käytännössä HUS:n piiristä ei muita sairaaloita edusta kukaan. Siis Porvoo, Hyvinkää, Lohja ja Raasepori jäävät vaille sote-edustajia. Sen verran raakaa tuo vaalimatematiikka tulisi olemaan.

Eikä koko maakuntauudistuksessa mitään järkeä ole koko maakin huomioiden.

Ehdokkaita pitäisi kumminkin jollain perustelulla huokutella kehyskunnistakin. Ainoa konsti lienee puhua noista ek-vaalien esivaalina.

Erityisen turhatuttavaa on, ettei kukaan tiedä miten työllistävä tuollaisen maakuntavaltuutetun homma on. Tai mitä siitä maksetaan. Uusimaa + Helsinki on törkeän kallis alue tehdä vaalikamppanja. Etkä edes tiedä mihin tulisit valituksi. Tai voiko kokouspalkkioilla jotenkin kustantaa kampanjan.

Sipilän märkä päiväuni saa minun puolestani olla tuhoon tuomittu. Mikä tahansa syy perua vaalit käy minulle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Älä huolta kanna. Maakuntavaaleja ei tule!

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Taidetaan olla kerrankin samaa mieltä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #26

Paremminkin uskotaan tässä tapauksessa samaan lopputulokseen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Pakko maakuntavaalin valmisteluja vaan on viedä eteenpäin, vaikka en itsekään usko koko vaalin toteutumiseen. Parhaillaan me rekrytoidaan yhtä vaalityöntekijää. Jos maakuntavaaleja ei tule, niin pitää keksiä ihmiselle järkevää tekemistä ek-vaalien valmistelusta. Tosin ne ek-vaalit saattavat tulla vastaan aika piankin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #28

Toki epävarmuustekijöitä asiassa on vielä paljon. Kyseessä ovat kuitenkin nykyisen hallituksen tärkeimmät tavoitteet.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #28

Uskon ihmisten typeryyteen ja johdateltavuuteen aikaisempien esimerkkien vuoksi (niitä on loputtomiin). Siksi uskon että maakuntavaalitkin voivat olla tulossa. Seuraus on entistä enemmän paskaa suomalaisille.

Tämä idioottimainen kepu-malli on menossa läpi ihan sukkana ja missä on se vastustus? Turha valittaa jälkikäteen, kun taas on suomalaisia kusetettu ja rankasti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #47

Kaikki on tietysti mahdollista, varsinkin politiikassa. Mutta ei taida sote- ja maakuntauudistus aivan "sukkana" mennä läpi? Sen verran kylmää vettä EU-tuomioistuin heitti varsinkin valinnanvapauden päälle. Ja Kokoomuksen mukaan ellei valinnanvapautta tule, ei tule maakuntauudistustakaaan!

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Minusta maakuntavaalit ovat ehkä kiinnostavin vaali ikinä ihan vain sen takia, että haluan nähdä kuinka tekemäni hypoteesit toteutuvat käytännössä kun on aivan uudet vaalit kyseessä. Vaalianalyysien kannalta nämä vaalit ovat monella tavalla erikoisen haasteelliset varsinkin oletettavan alhaisen äänestysprosentin vuoksi. Täysimääräinen kaaos ja epävarmuus viehättää. Voin myös kuvitella sen vaalien jälkeisen raivon kun tulokset selviävät. Aika moni syrjäisten alueiden asukas kokee itsensä petetyksi kun armoton vaalimatematiikka jakaa paikat keskustaajamien edustajille.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näiden uudistaminen valmistelukin on ollut täyttä kaaosta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Valinnanvapaus, 18 maakuntaa, 16 sote-aluetta, 5 erva -aluetta, koko homma joutaa kaataa. Ihan sama, kuka ja mistä syystä.

Tarvitsimme 8-12 sotealuetta. Kaikki muu on sellaista hömppää, ettei niistä väliksi. Valinnanvapaudella tuhotaan lisäksi jo rapistumaan päässyt perusterveydenhuoltomme.

Eli: tarvitsemme edelleen 5 erva-aluetta ja 8-12 sotealuetta. Odotellaan, josko seuraavasta hallituksesta olisi sellaisen tekijäksi.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Olipa riemastuttavaa havaita, kuinka helposti saa todelliset asiantuntijat, nimet jääköön mainitsematta, kertomaan, miksi maakuntauudistusta ja sote-uudistusta ei pidä missään tapauksessa toteuttaa. Kaiken pahan alku ja juuri on tietenkin pääministeri Juha Sipilä ja hänen johtamansa Keskustapuolue.
No, taisihan syitä löytyä EU:sta, euroista,tuhansista poliitikoista ja virkamiehistä. Hirveä älämölö on pidetty mm. kikystä ja aktiivimallista. Alustavat tiedot kummastakin kertovat, että eivät ne ole olleetkaan niin huonoja kuin on peloteltu. Näin saattaa käydä myöskin Sote-uudistuksenkin kanssa. Otan ilomielin vastaan teiltä todellisilta asiantuntijoilta edellä kirjoittamastani ankarat moitteet ja hymyilen itseni unien maailmaa.

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

#27
Minä en muista kuulleeni yhdenkään asiantuntijan pitäneen tätä 18 maakunnan mallia hyvänä, enkä muista valmisteluakaan kehuttaneen. Sen sijaan tiedän, ettei hommasta ole innoissaan oikein mikään (julkisen)terveydenhoidon taso. Laita ihmeessä linkkiä, jos olen väärässä.

Ottamatta muuten kantaa aktiivimalliin, niin joko sen vaikutuksista on todella tehty kooste? Kuusi viikkoa sen aloituksesta? Tähänkin kaipaisin ilman muuta linkkiä. Yleensä näitä hyötyjä ja haittoja aletaan arvioimaan vasta parin vuoden tai ainakin kuukauden päästä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Keskusta ajaa kaikkien asiantuntijoiden ajatusten vastaisesti 18 maakunnan mallia järkähtämättä? Kyllä sekin, Arvo, herättää ainakin minussa kysymyksiä?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Keskusta yrittää viivyttää puolueensa kuolemaa ajamalla maakuntamalliaan. Kokoomus muuten tuota vastustaisi, mutta voi saada SOTEn ja tietää kepun delaavan hi-li-jal-leen on maakuntamallit voimassa tahi ei. Kokoomus haistaa rahan ja kepu sinnittelee hengissä sen mitä pystyy.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #48

Kyllähän tämä Keskustan maakuntauudistus pyrkii olermaan jonkinlainen profiilin nosto Keskustalle. Sehän kuitenkin on puolueen ikivanha haave.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Hallituksen nykyinen linja on kuulemma, että huonoja päätöksiä saa tehdä, jos on kiire. Siksi uskon, että hallitus punnertaa oikein huonot maakuntavaalit aikaiseksi. Vaaleista tehdään päätös vain paria kuukautta ennen äänestyshetkeä. Kepu häviää vaalit ja Sipilä eroaa. No tuo Sipilän eroaminen on vain toiveunta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Lopputulos tässä sotkussa on nähtävillä viimeistään kesällä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Niin se tällä hetkellä vaikuttaisi olevan. Elämme kuitenkin yllätyksellisiä aikoja, vähän tulee mieleen Matti Nykäsen biisi "Yllätysten yö". Mikä estää siirtämästä maakuntavaaleja eduskuntavaalien tai eurovaalien yhteyteen?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #37

Vaalien siirrostahan jo avoimesti keskustellaankin. Kuinkahan monta kokousviineriä puoluesihteerit ovat jo toistaiseksi asian ympärillä syöneet?

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo Vastaus kommenttiin #38

Onneksi vaalien siirtäminen ei ole kovin helppoa varsinkaan näin Sipilän hallituksen loppumetreillä. Toisaalta eihän olematonta voi siirtää muutenkaan. Laithan Suomessa venyy ja paukkuu näköjään miten vain, siitä ei ole huolta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #41

Jos kaikkien eduskuntapuolueiden puoluesihteerit löytävät yksimielisen ratkaisun, voi esitys tulla jopa hyväksytyksi. Mutta eihän sekään tarkoita sitä, että vaalit todella pidettäisiin.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Tulipa nukuttua hyvät unet. Olin näköjään saanut odotetusti "kannustavia" kommentteja. Kiitos niistä. Renner ja Lukkala, olisiko mahdollista, että kertoisitte niiden kaikkien asiantuntijoiden nimet, jotka eivät ole pitäneet maakuntauudistuksen valmistelua ja maakuntauudistusta hyvänä.
Julkisen tason asiantuntijoiden nimet voitte unohtaa, koska heidän intressi tietenkin on ettei mitään ikiaikaista pidä muuttaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaikki asiantuntijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että 19 sotemaakuntaa on yksiselitteisesti liikaa. Asiantuntijat ovat pitäneet suositeltavana sotealuiden määränä viittä - kahtatoista. Kahdeksallatoista syntyy useita niin pieniä sotealueita, etteivät niiden hartiat kestä, vaan ne tarvitsevat tukea muilta.

Mainitse sinä puolestasi muutama sellainen oikea asiantuntija, joiden mielestä 18 on paras ja oikea määrä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tässä muutaman tunnin odotettuani sitä Arvon listaa niistä asiantuntijoista, jotka tukevat kahdeksantoista maakunnan ja sotealueen mallia, on pakko jo pikkuhiljaa uskoa, ettei Arvolla sellaista ole esittää?

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Sitten on se ongelma, mistä hankkia ehdokkaat maakuntavaaleihin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niin, tässä vaiheessa kukaan ehdokkaista edes tiedä, mihin ovat edes pyrkimässä, puhumattakaan siitä, milloin vaalit pidetään vai pidetäänkö ollenkaan?

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Kaikella ystävyydellä Pekka, olet aika etevä siinä, että et vahingossaan vastaa sinulle esitettyyn kysymykseen vaan vaadit kysymyksen esittäjän kertomaan omat tietonsa. Se on tietenkin sinun oikeutesi, mutta omalta osaltani kommentoin kirjoitustasi ja siksi halusin sinun kertovan niiden kaikkien asiantuntijoiden nimet. Näin ollen katson oikeudekseni vaieta oikeiden asiantuntijoiden nimistä. Niitä nimittäin on, luulisin sinunkin sen tietävän, että eivät kaikki asiantuntijatkaan ole yksimielisiä monistakaan asioista.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kuitenkin kaikki asiantuntijat, joita eri valiokunnissa sote-valmistelun yhteydessä kuultiin, ovat todenneet, että oikea ja tehokkain sote-alueiden määrä on jotakin viiden ja kahdentoista välillä. Yksikään heistä ei pitänyt 18 maakunnan mallia parhaana.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset