plukkala

Väyrynen otsikoissa!

Kansalaispuolue on tiedotteensa mukaan erottanut Paavo Väyrysen puolueen jäsenyydestä. Tiedon vahvistaa puolueen varapuheenjohtaja Piia Kattelus. Syyksi puolue ilmoittaa tilinkäyttöön liittyvät väärinkäytökset ja vaaliraharikkomukset. Tässä vaiheessa puolue ei kommentoi asiaa tätä enempää.

https://yle.fi/uutiset/3-10100561

Nythän Paavo Väyrynen sitten voi osallistua Keskustan puoluekokouksessa puheenjohtajavaaliin?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (143 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mikähän on seuraava juttu, jonka takia Väyrynen nousee otsikoihin?

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Tilien sekaantuminen on vain meriittiä, kuten Antti Rinteelle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmaan kohta saamme kuulla Paavon kootut selitykset. Kyyninen voisi tietysti ajatella myös, että Kansalaispuolue antoi Paavolle näin mahdollisuuden osallistua Keskustan puheenjohtajavaaliin? Eikä Väyrysen näin tarvitse erota itse kansalaispuolueesta?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

No tämä oli ensimmäinen ajatus kun otsikon näin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #6

Janne, ilmeisesti minäkin ola een kyyninen? Mutta erottamisen syy on siihen tarkoitukseen kyllä aika kova?

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #8

Totta tuokin. "Vaaliraharikkomus" kuulostaa vakavalta, näemmekö poliisitutkinnan?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #10

Ainakin tutkimuspyyntö poliisille on tehty?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"... Kansalaispuolue antoi Paavolle näin mahdollisuuden .."

Ja samalla tahrasi Väyrysen maineen lopullisesti ja että Väyrynen oli Itse tässä vielä mukana. Aika kyynistä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #32

Niin, jostakin syystä monet ovat kyynisiä jo Paavo Väyrysen nimen mainitsemitsemisesta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Väyrynen tulee luultavasti esiin ja kertoo että kysymyksessä on perusteeton poliittinen ajojahti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Varmaa on ainakin se, että Väyrynen varmaan pikaisesti kertoo oman kantansa asiaan.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ei ole oikeastaan yllätys. Runsaat jakelut mm. Maaseudun Tulevaisuus lehden välissä ja mainonta koskien presidentin vaaleja ovat vieneet useita kymmeniä tuhansia. Epätoivoinen kirjamyynti jopa suorassa lähetyksessä kertoi kroonisesta rahapulasta. Ilmeisesti yhdistyksen hallitus ei halua itse mennä omalle perätaskulleen. Sääliksi käy Vuokkoa, joka ei ole saanut Paavoa asettumaan aloilleen. Mutta otsikoissa säilyy Paavo. Mielenkiinnolla odotan miten Paavon puolustajat täällä Puheenvuorossa ottavat kantaa. Nythän Paavo tarvitsee tukea kannattajiltaan jos koskaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

En tiedä? Voi olla siinä joukossa tänään hiljaisempaa?

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Haluaisin niin mielelläni kuulla Ilkka Luoman kommentin tähän! Voi olla, että sitä saadaan odottaa ...

Ilkka on ennustellut Kansalaispuolueelle useita kansanedustajanpaikkoja. Kun Väyrynen on lähtenyt, niin muiden äänisaalis jää täysin olemattomaksi. Nyt Väyrynen voi keskittyä häviämään Kepun puheenjohtajanvaalit.

Amerikkalainen saippuasarja ei pystyisi kehittelemään yhtä yllättäviä juonenkäänteitä. Puuttuu enää, että Paavo aikanaan herää kuolleista politikoimaan :)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä Paavolla varmaan on vielä jonkinlainen ässäkortti taskussaan?

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Jos ja kun Väyrynen saa rumasti turpiinsa Keskustan puoluekokouksessa, niin tämäkin selviää. Jos palaa Kansalaispuolueen riveihin, niin itseäni naurattaa selityksistä riippumatta.

Uskon, että kyseessä on kuitenkin aito erottaminen. Väyrynen on kerännyt ympärilleen äkkivääriä ja tuulella käyviä toimijoita. Harmistus Väyrysen sooloiluun on aitoa. Sekopäisyydestä viestii kuitenkin se, että kuvitellaan puolueella olevan jotain tulevaisuudennäkymiä ilman Väyrystä. Koko puolue oli Väyrysen egotrippi, jolle annettiin tänään niskalaukaus.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niin tämän asian tiedämme varmasti sitten, kun Keskustan puoluekokous on ohi.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Kerrankos sitä nyt rahoitussotkuja puolueessa on, Keskustassa ainakin, joten miksei sitten pienemmisäkin.
Hauska juttu muuten, että yht`äkkiä kivi kasvoi Sipilän kengässä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Siihen ei kuitenkaan Sipilällä ole mitään syytä. Hänen valintansa seuraavalle kaudelle on varma. En myöskään tätä erottamisen syytä minkäänlaisena meriittinä Väyryselle puheenjohtajavaaliin.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Saapa nähdä. Sipilähän kulkee muuten nyt Väyrysen valitsemaa tietä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #24
Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo Vastaus kommenttiin #26

Näin olen asian ymmärtänyt :

Sipilähän ilmoitti olevansa ilomielin valmis avoimeen kilpailuun puheenjohtajuudesta Väyrysen kanssa. Samalla Sipilä siis myönsi Väyrysen olevan puolueen täysimääräinen jäsen kaikkine oikeuksineen. Tilanne muuttui nyt vielä herkullismmaksi, kun Väyrynen ” sai lähtöpassit ” Kansalaispuolueesta. Langat on hyvinkin Väyrysen lapasessa, veikkaan.

En toki tiedä, kuinka suuren kannatuksen Väyrynen saa Keskustassa, mutta se on sitten jo kokonaan toinen juttu, jonka tulevaisuus meille iloisesti paljastaa. Sipilähän ei lienee yleisesti nykyään kovin suosittu, muiden kuin omiensa parissa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #37

Nyt vain kysymys tässä uudessa tilanteessa kuuluu, asettuuko Väyrynen puheenjohtajaehdokkaaksi?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo Vastaus kommenttiin #89

Todennäköisesti kyllä, vois veikata.

Keskustastahan löytyy jäseniä, jotka pompsahtelelevat aina uudestaan ja uudestaan pintaan, konnailuistaan ja tuomioistaan huolimatta.

Sellaisesta touhusta Keskustalaiset siis kovasti tykkäävät. Todella rehti puolue se Keskusta. Samaa sakkiahan on Keskustan noheva johtokin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Iltalehden mukaan kuitenkin Kansalaispuolue toivottaa Paavo Väyryselle menestystä hänen omissa pyrtkimyksissään ja lähettää Juha Sipilälle terveisiä, että nyt Väyrysen kaksoisjäsenyys on ratkaistu.

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803030110205...

En oikein tiedä, mitä ajatella? Väyrysen suhteen kyynisyys ehkä sittenkin kannattaa?

Käyttäjän HarriMulari kuva
Harri Mulari

Onnellisin tyyppi tästä käänteestä on varmaan Mikko Kärnä. Väyrysellä ei ole enää mitään syytä palata eduskuntaan. Saattaa hän sen toki tehdä, mutta MEPin liksa ja semikunniakas eläköityminen mennee narsismin ja kiusanteon edelle. Ilman taustaryhmää edes Väyrysellä ei ole mitään asiaa tulla valituksi eduskuntaan vuonna 2019.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kyllä Väyrysellä on plan B siihenkin tilanteeseen?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kansalaispuolueen nimienkeräys vei runsaan puoli vuotta. Kuinkakohan pitkään seuraavan puolueen?

Nimien kerääjiksi pressanvaalikampanjaan ei saatu kuin äärioikeistolaisia jengejä. Lopulta Maaseudun tulevaisuudessa toteutetun kampanjan avulla saatiin loput. Nyt nimienkerääjiä ei taida olla tungokseksi asti. Ehkäpä Maaseudun tulevaisuus tulee aktiivi-ilmoittajaansa vastaan tuntuvalla alennuksella...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Ote Hesarista, joka kyllä ennustaa todellisia vaikeuksia. Yrittäjä Hauta-ahon luulisi tuntevan syvimmät syöverit tilanteesta. Mitä on pöytäkirjoihin mistäkin kirjattu tai jätetty kirjaamatta, ketkä ovat allekirjoittaneet jne. - tulee näyttelemään paljon tulevassa. Rikokselta haiskahtaa. Summatkin voi olla aika isoja koska kolehtilla ei ole selvitty. Mutta onhan siellä Uoti jo odottamassa hyvää keissiä.

”Ilmeisesti kysymys on siitä, että Väyrynen on siirtänyt Suomen linja -tukiyhdistykseltään varoja Kansalaispuolueelle lainana. Sen jälkeen puolueen tililtä on siirretty varoja Väyrysen valitsijamiesyhdistykselle avustuksena. Käsittääkseni nykyinen puoluejohto ei hyväksy kyseistä velkasuhdetta”, sanoo Väyrysen presidentinvaalikampanjan päällikkö Seppo Hauta-aho.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jossain vaiheessa tämäkin avautuu vähän enemmän?

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tämähän olisi traagista ellei se olisi koomista...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Aihe uudelle näytelmälle Pohjanrannan kesäteatteriin?

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Totta. Vähän niinkuin näytös ’lentsikalla lentely presidenttiä tapaamaan’

Seuraava näytös vois olla vaikka :

’Spåralla linnaan, paprut fikassa’

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Väyryseltä on jäänyt ilmeisesti kirjanpitokurssi käymättä. Kouluaikana opettajan perusohje oli luokkahuoneeseen viitaten ”Debet on ikkunan puolella ja kredit on oven puolella.” Tässä tapauksessa puoluehallitus on ”näyttänyt ovea.” Ilmeisesti ei ole kysymys mistään pikkujutusta. Saa nähdä, kuinka Keskustapuoleen kunniapuheenjohtaja tulee huolehtimaan omasta kunniastaan.

Roomalainen valtiomies ja filosofi Seneca on todennut jo noin 2000 vuotta sitten: ”Kuta enemmän on valtaa, sitä vähemmän sitä saa käyttää väärin”. Seneca on myös sanonut ”Aika paljastaa totuuden.”

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Odotetaan nyt kuitenkin ensin Väyrysen kootut selitykset?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Kyllä ensimmäiseksi tulee mieleen, että Kansalaispuolueen puoluehallitus on kaapannut puolueen sen pankkitileillä olevan rahan takia. Väyrynen on ajatellut puolueelleen lainaamansa rahat omikseen, mutta kun hänet heitetään ulos, puoluehallitus pääsee niihin käsiksi. En jaksa uskoa Väyrysen syyllistyneen taloudellisiin väärinkäytöksiin, mutta joku syy piti puoluehallituksen keksiä.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #27

Jos siellä on velkakirjat olemassa, niin ei puolueesta erottaminen velkasuhdetta katkaise, päinvastoin. Maksu voi erääntyä vaikka heti.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #29

Voihan rahat nostaa tileiltä ja päästää puolueen/yhdistyksen konkurssiin. Tai sitä voi ainakin yrittää : D Mitä enemmän tästä tietoa tihkuu niin sitä todennäköisempi tämä skenaario on.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #27

Kannattahttaisi varmaan rauhassa odotella vähän aikaa. Paavo varmaan selittää tämänkin "väärinkäsityksen?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #66

Minulla on aikaa odottaa vaikka Tuomiopäivään asti, kun minun rahoistani ei ole kysymys. Mutta Väyrysen luottomies, juristi Seppo Hauta-aho on tajunnut, ettei tässä tilanteessa ole varaa odotella, ja hakenut väliaikaiset turvaamistoimet käräjäoikeudelta. Nyt näyttää siltä, että kello käy Väyrysen hyväksi.

Väyrynen vaikutti hyväuskoiselta, kun häneltä kysyttiin muutama viikko sitten televisiossa hänen tukijoistaan, joihin kuuluu jopa varsin natsahtavaa porukkaa. Tästä hyväuskoisuudesta hän saa nyt kärsiä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #73

Kieltämättä Väyrysen tukijoukoissa on kovin monenkirjavaa joukkoa. Ainakin tämän kansalaispuolueen Väyrynen onnistui hajottamaan. Kuinka sitten käy hänen tavoitteilleen Keskustan hajottamisen suhteen?

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman Vastaus kommenttiin #74

Väyrysellä on vaikutusvaltaisia tukijoita Venäjällä. Siksi tästä näytelmästä nähdään vielä monta jatko-osaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #77

Minun vaikea nähdä sitä, mitä hyötyä näistä venäläisistä tukijoista tässä tilanteessa olisi väyryselle. Hän kohta käy oikeustaistelua sekä Kansalais- että Keskustapuolueen kanssa?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #78

Valitettavasti Jouni voi hyvinkin olla oikeassa. Beckman ja Hellevig saisivat tästä hyvää sytykettä "kuinka Suomessa kohdellaan Venäjän puolustajaa". Ja tietysti usea putinisti täällä Puheenvuorossa pääsee toistamaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #90

Seppo, jostakin syystä puheenvuorossa tänään on varsin vähän Väyrysen puolustajia ja putinisteja tästä Kansalaispuolueen kaaoksesta keskustelemassa ja Väyrysen toimia puolustamassa?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tämäpä varsinainen uutispommi! Uskon, että tämä on aito erottaminen, koska ei tämmöisiin lähdettäisi aiheetta. Luin tuon Hesarin artikkelin, ja siinä Hauta-aho availee hieman taustoja kuten Turunen kommentissaan 15 jo toi esille. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005589852.html

Luultavasti on niin, että puolue olisi velkaantunut Väyrysen rahasiirtojen takia ja sitä ei tietenkään hyvällä katsota, että aloitteleva puolue olisi jo valmiiksi velkainen ja Väyrynen pyrkimässä toisen puolueen puheenjohtajaksi.

Olen todellakin hämmästynyt tästä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

”Ilmeisesti kysymys on siitä, että Väyrynen on siirtänyt Suomen linja -tukiyhdistykseltään varoja Kansalaispuolueelle lainana. Sen jälkeen puolueen tililtä on siirretty varoja Väyrysen valitsijamiesyhdistykselle avustuksena. Käsittääkseni nykyinen puoluejohto ei hyväksy kyseistä velkasuhdetta”, sanoo Väyrysen presidentinvaalikampanjan päällikkö Seppo Hauta-aho.

Jos rahoituskuvio on ollut vaalikampanjapäällikön kuvauksen mukainen, lienee täysin selvää, etteivät Kansalaispuolueen johto Sami Kilpeläinen, Piia Kattelus ja Tuula Komsi ole halukkaita Paavo Väyrysen suorittamaa rahakierrätysoperaatiota hyväksymään. Kansalaispuolue jäi siis Paavon presidentinvaalikampanjan verran velkaa Paavo Väyryselle itselleen. Uskomatonta suhmurointia! Kukahan nuo velkakirjat on allekirjoittanut?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Tietenkin yhdistyksen kokouksessa on päätetty tästä lainasta ja hyväksytty se. Pitäisi nähdä ne pöytäkirjat ja lainan ehdot ym., jotta voisi tarkemmin kommentoida. Keskiviikkonahan aikoivat tästä asiasta tiedottaa tarkemmin, joten ehkä avaavat tätä kuviota sitten.

Erittäin hankala tilanne, koska maksajaahan tässä näytetään etsivän.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

onkohan Väyrynenkin hämmästynyt?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Luultavasti on yhtä hämmästynyt kuin minäkin;)

Jotenkin hankala uskoa, että Paavo laittaisi omaa uskottavuuttaan kyseenalaiseksi jonkun viisinumeroisen summan takia.

Se, onko summa ollut laina vai avustus, pitäisi selvitä hallituksen kokouspöytäkirjoista. Kun ei niitä pääse näkemään, on tässä median tietojen varassa.

Jos ei ole päätetty, että ko. summa otetaan lainana Paavo Väyryseltä, niin hänen tulee palauttaa rahat. Jos taas velkapaperit on tehty, niin silloin ei ole nokan koputtamista.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #79

Väyrynen ja Hauta-aho pitävät tiedotustilaisuuden maanantaina. Sitä ennen he kuulemma eivät asiaa kommentoi.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #80

Mielenkiintoista nähdä mitä kommentoivat, samoin kuin tämä toinen porukka keskiviikkona.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #81

Väyrynen teki viime kesänä taktisen virheen luopuessaan Kansalaispuolueen puheenjohtajuudesta. Väyrynen pelaa sellaista poliittista peliä, että siinä on oleellista pitää kaikki langat omissa käsissä. Hän luotti näihin omiin "hyödyllisiin idiootteihinsa". Lopputulos on nyt nähtävissä. Runsaan puolen vuoden kuluttua Kansalaispuolue on hajalla ja kaaoksessa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #82

Miksi muuten Väyrynen luopui omasta puheenjohtajuudestaan?

Sitä en usko, että Kansalaispuolue on hajalla ja kaaoksessa puolen vuoden päästä, koska siellä Väyrysen takana on hänen kannattajiaan, jotka eivät vähästä hätkähdä.

Luulen, että Kilpeläinen ja Kattelus jäävät tässä häviölle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #94

Sitä, miten asiassa lopulta käy on vaikea nyt arvioida. Ainoa asia joka on varma, on se, että Kansalaispuolue on nyt kaaoksessa.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #95

Ehkä on, ehkä ei. Tuolla on hyviä kommentteja, kuten tämä: "Erkki Karjalainen · Turku
Tyhmästi toimittu, opportunistit Kattelus ja Kilpeläinen. Väyrysen johdolla puolueella olisi mahdollisuudet seuraavissa vaaleissa, mutta ilman Väyrystä ei mitään mahdollisuuksia." http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803032200785...

Joka tapauksessa, ei Väyrynen tätä tähän jätä, se on yksi asia, joka on varma.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #96

Tämän Kansalaispuolueen kaaoksen takia joutuu nyt suuntaamaan energiaansa vähän muuhun kuin Keskustan suuntaan. Sitä kautta tällä kaaoksella voi olla suurikin vaikutus.

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo Vastaus kommenttiin #99

Oikeastaan ihan sama mihin Väyrynen nyt sen enrgiansa suuntaa. Parrasvaloissa on nyt Väyrynen. Väyrysestä haetaan nyt paljon netsitä infoa, julkisuus on hyvää mainosta ja puskista harvoin noustaan pinnalle kellumaan.

Mahtaa Sipilääkin naurattaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #104

Sipilä on tämän päivän väyrys-uutisen jälkeen jo avautunut uutisen aiheuttamista tunteistaan. Surullista! Traagista!

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo Vastaus kommenttiin #105

Toisaalta, nyt Sipilän kannattais varmaan olla ihan hissukseen ja odottaa, mitä laatikosta Maanantaina löytyy. Saattaa napsahtaa Juhaa leukaan etukäteisvoivottelut ja jäähyväisten loihtiminen.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Vaalirahaepäselvyydet eivät sinällään yllättäisi. Paavo on tietenkin pitänyt Kansalaispuoluetta omana vaalikoneistonaan ja sen varoja omana vaalikassanaan. Jos Kansalaispuolueen aktiivit ovat kuvitelleet puolueelle jotain muuta käyttöä, he ovat Paavon mielestä olleet tietenkin väärässä.

Jos kyse olisi ollut kyynisesti Paavon vaalikampanjan mahdollistaminen Keskustan puheenjohtajaksi, miksi olisi haluttu vahingoittaa Paavon uskottavuutta syytöksillä rahoitusepäselvyyksistä. Rahoitukseen liittyvien epäselvyyksien julkituomisella puoluejohto pyrkii varaamaan itselleen mahdollisuuden rahojen takaisinsaamiseen.

Mielenkiintoista tässä jymyuutisessa onkin se, miten Paavo kääntää tilanteen voitokseen. Vaalirahaepäselvyyden sivuuttaminen tuskin kovin helposti onnistuu. Sekin on seliteltävä.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

On siitä poliisillekin tutkintapyyntö tehty, eli ei mikään leikin asia.

https://demokraatti.fi/vahvistus-kansalaispuoluees...

Kyllä tällainen touhu vie varmaan jo isommaltakin Väyrysen hehkuttajalta pohjan pois.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Itse olen kyllä ainakin erittäin ihmeessäni tästä ja kun täälläkin kirjoittava Komsi vahvistaa asian, niin jotakin isompaa siellä on. Kun puhutaan viisinumeroisista luvuista, niin puhutaan kymmenistä tuhansista, joka jäisi puolueen maksettavaksi ja tätä velkasuhdetta ei hyväksytä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Kyllä tämän leikin asiaksi tekee se, että lausunnon on antanut Tuula Komsi! Kyllä tämä sotku ainakin itseäni pikkuhiukan naurattaa.

Virkavallan tehtävänä on selvittää, onko kyse rikoksesta vaiko vain epäselvyydestä ja hyväuskoisuudesta. Hyväuskoisuutta ainakin näyttää olleen pelissä kovin paljon.

Demari: "Mitä ajattelette tällä hetkellä Paavo Väyrysestä?"

Tuula Komsi: "Nyt on pakko sanoa, että en kommentoi."
lähde: https://demokraatti.fi/vahvistus-kansalaispuoluees...

Onhan tästä leikki kaukana! :D

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Mikä Komsin lausunnossa on naurettavaa? Ei mikään, koska mielestäni hän aivan asiallisesti kertoo sen, minkä tässä tilanteessa voi.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #39

Komsi on tietenkin minun mielestäni jo itsessään sangen huvittava persoona. Mutta nyt tuon henkilön toiminta näyttää jo tragikoomiselta.

Koko Kansalaispuolueen toiminta muodostuu varsin kyseenalaiseksi. Nyt Väyrynen on ilmoittanut, että tuon puoluehallinnon, johon Tuula Komsi kuuluu, päätökset on jo 28.2. asetettu käräjäoikeuden päätöksellä täytäntöönpanokieltoon. Puolueella on kaksi puoluehallitusta, joista kumpikin pitää tietenkin kiinni omasta kannastaan.

Paavo Väyrystä ei siis kuitenkaan Tuula Komsin puheista huolimatta liene erotettu Kansalaispuolueesta. Keskusta ei edelleenkään saane puheenjohtajakisaan puolueen kunniapuheenjohtajaa, Paavo Väyrystä.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #63

Mielestäni nyt ei ole sopivaa ilkkua Komsille, koska hän itse on Kansalaispuolueen asiantuntijajäsen ja varmasti vilpittömästi uskonut asiaan. Kun tähän ratkaisuun on menty, niin on paikallaan, että he avaavat tätä asiaa enemmän, jotta mekin tietäisimme enemmän.

Voihan olla, että kysymys on iänikuisesta valtataistelusta Kansalaispuolueen nykyisen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan puolelta. Miettikääpä sitä, että jos Paavo tulisi Suomeen eduskuntaan ja seuraavan kerran valittaisiin Kansalaispuolueelle puheenjohtajaa, niin valittaisiinko Väyrynen, Kilpeläinen vai Kattelus? Veikkaisin, että Väyrynen.

Miten se menikään, että valta, raha, seksi ja huumeet pyörittävät maailmaa. Mistähän tässäkin on lopulta kysymys? Luultavasti Paavoa ei saatu kiinni vieraasta seksistä tai huumaavista aineista, joten raha ja valta jäävät. Jos siellä kirjanpidossa on epäselvyyksiä, niin se on keino kampittaa Väyrystä, vaikkakin Paavon omista rahoista olisikin kysymys.

Muistan aina, kun ystäväni Aimo Remes opetti minua, että vallanhimo menee ohi kiimankin. Se vaan jää epäselväksi, kenen vallanhimosta onkaan nyt kysymys, kun Paavon maine halutaan loata lopullisesti.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #83

Minusta nyt jos koskaan on oiva aika ilkkua Komsille. Komsihan vielä muutama kuukausi sitten estoitta kehui Väyrystä ja piti häntä lähes Jumalasta seuraavana. Nyt Väyrystä hän ei suostu kommentoimaan. Eikö tämä sinusta ole hassua?

Ai niin! Eihän se taidakaan olla sinun mielestäsi yhtään hauskaa... Jos muistamme aikaa, ihan parin vuoden taakse, kuinka Puolakka suitsutti Soinia.

No, Soini ja Väyrynen eivät kumpikaan ole muuttuneet yhtään miksikään. Molemmat ovat edelleen samanlaisia pelureita kuin ennenkin. Ainoastaan näiden henkilöiden jaloissa pyörivät häntäheikit näyttävät vaihtuneen.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #103

Onko Komsi tehnyt jotakin väärää? Jos siellä on tileissä jotakin epäselvyyttä, niin hänhän tekee vain oikein nostaessaan tätä esille. Ehkäpä muutama kuukausi sitten Komsi ei tiennyt näistä asioista mitään, jotka nyt sitten nousivat esille. Jos tilinpäätöstä ei voi hyväksyä, niin pitää kysyä, että miksi ei.

Puolakka tosiaan suitsutti Soinia, muttei suitsuta enää. Jos mies pettää aattensa, niin minulle hän ei enää merkitse mitään.

Väyrysestä en tiedä tarkemmin, mutta odotan mitä keskiviikkona tiedottavat. Jos siellä ei ole tehty velkakirjoja lainoista, niin Väyrysen puolueelle antamat rahat ovat lahjoituksia, eikä niitä voi periä takaisin. Jos Väyrynen on nostanut puolueen tililtä rahaa luvatta, niin ne pitää palauttaa takaisin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #106

Näyttää siltä, etteivät edes Väyrysen "puolueiden" edustajatkaan enää pysy Väyrysen vauhdissa mukana? Eivät Kansalais- eivätkä Keskustapuolueessakaan? On syytä muistaa vielä sekin, että Väyrynen valittiin KD:n listoilta Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #109

Hankala sanoa, mutta jos on niin kuin epäilen, että Väyrynen olisi käyttänyt puolueen rahoja kuin omiaan, niin silloin loppuu minulta ymmärrys. Tämmöinen käsitys minulla on tullut, kun olen hieman tutkinut asiaa.

Vaikka Väyrynen olisikin sijoittanut puolueeseen omia rahojaan, niin ei niitä voi velkana alkaa vaatimaan takaisin, jos ei ole lainasta mitään hallituksen päätöksiä määrästä ja takaisinmaksusta.

Mutta pitää nyt odotella näitä tiedotustilaisuuksia. Toivotaan, että keskiviikkona Kilpeläinen kertoo tarkemmin taustoista, koska minun on oikeasti vaikea ymmärtää, että tämmöiseen päätökseen olisi lähdetty ilman painavia syitä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #110

Moni mukaan ei näitä Väyrysen varsin ihmeellisiä viimeaikaisia kuvioita enää ymmärrä.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #106

Paavo on lainannut omia rahojaan itselleen ja jäänyt itse itselleen velkaa. Näin tämä rahoituskuvio on Paavon mielestä mennyt. Yhdistykset ja puolueet ovat Paavon mielestä Paavon omaisuutta.

Kansalaispuolueko ei ollut antanut Paavolle vaalitukea? Paavon antamaa lainaa ei minun nähdäkseni millään voitane pitää lahjoituksena. Puolueella ei ole noihin rahoihin käsittääkseni minkäänlaista oikeutta. Toki kun raha ei ole puolueelle jäänyt, voi olla ettei puolue ole velkasuhteessa Paavoon nähden.

Minun mielestäni, ja nyttemmin myös Paavon mielestä, Komsi on pyrkinyt anastamaan Paavo Väyrysen puoluekyhäelmän irvokkaassa vallankaappausnäytelmässä. Komsi joutunee vastaamaan syytteisiin ja vahingonkorvausvaateisiin käräjäoikeudessa.

Odottelen minäkin Komsin seuraavaa siirtoa. Se voisi olla tiedotustilaisuus, uusi maahanmuuttajia mollaava blogi tai ehkäpä syvä hiljaisuus. Jännittää jo niin, että...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #138

Kunnes tämä tilanne on ratkaistu? Sitä ratkaisua saamme vielä hetken odotella.

Väyrynen nyt vain joutuu jättämään Keskustan rauhaan puolustaessaan omaa asemaansa Kansalaispuolueessa.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #139

Eipä tuo pitkään jaksanut olla puolustamassa asemaansa. Nyt jo taas pyrkii Keskustan johtoon täysin rinnoin.

Ihmeellinen kuvio, jossa Paavo kuvittelee, että voi olla yhtä aikaa sekä Kansalaispuolueen puoluejohdossa, puoluehallituksen jäsenenä, että Keskustan puheenjohtajana. Miten yksikään enää luottaa Paavon Kansalaispuolueeseen puolueorganisaationa?

Nythän näyttää kovin vahvasti siltä, että Kansalaispuolueella on kaksi toimivaa johtoa. Kumpihan joutuu väistymään?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #142

Esitit hyviä kysymyksiä. Vastauksia niihin en osaa tältä istumalta antaa.

Erikoinen oli myös tämän päiväinen Väyrysen tiedotustilaisiuus, jossa hän kertoi pyrkivänsä yhä edelleen vakavissaan Keskustan johtoon. Toimittajat puolestaan olisivat halunneet enemmän keskustella Kansalaispuolueen kaaoksesta.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #106

"Jos mies pettää aattensa, niin minulle hän ei enää merkitse mitään."

Nyt ymmärrän vähän paremmin sinua. Olet uskonut ehkä uskot edelleen - että Soinilla tai Väyrysellä on - tai on joskus ainakin ollut - aate.

Soini on populisti. Populismiin kuuluu uskotella, että ajaa tavoitteikseen kerrottuja asioita. Tavoitteiksi kerrotut asiat taas muokkautuvat sen mukaan, miten kansalaiset viesteihin ja päivän politiikkaan reagoivat. Soini on tutkinut, miten populismi toimii ja asettanut oman tekemisensä tuon tutkimustuloksen mukaan.

Sinä vieläkin uskot, että Soinilla on ollut aate, jota hän olisi voinut pettää. Soinin aate oli kasvattaa populismin avulla mahdollisimman suuri puolue, jota hän voi johtaa. Lupaukset oli tarkoin harkittu miellyttämään kuulijaa, mahdollisimman suurta joukkoa kuulijoista.

Väyrynen on Soinin tavoin populisti. Hän hylkäsi Keskustan / ei hylännyt Keskustaa. Hän väittää olevansa alkiolainen. Kansalaiset tiedä mitä alkiolaisuus on, joten kukaan ei edes inahda. Kaikki kuvittelevat Paavon olevan aatteen mies. Ainakin niin Paavo toivoo.

Paavolla ei ole muuta aatetta kuin oma vallanhalu. Sama kuin Soinillakin. Sinä jäit Soinin valheen vangiksi, Tuula Väyrysen.

Meitä normaali-ihmisiä (siis meitä, jotka näemme populismin läpi) huvittaa. Usko oman uskonne voimaan ja kansalaisliikkeen kaikkivoipaisuuteen on sangen hassua. Meitä huvittaa silloin, kun suitsutatte populistia ja meitä huvittaa erityisesti silloin, kun huomaatte tulleenne huijatuiksi. Politiikan seuraaminen on parasta viihdettä.

Pyydän silti anteeksi, Ritva. En usko, että olet ansainnut ivallisia naurunpyrskähdyksiäni hyväuskoisuutesi johdosta. Anteeksi, etten itselleni mitään ole voinut.

Toivon toki, ettet enää jatkossa joutuisi näiden populistien vietäväksi. Sivusta seuraamalla sinäkin saatat löytää pikkuisen hauskuuttakin tämän poliittisen pelin keskellä. Pikku vinkki: opetuslapset ovat ne kaikkein hassuimmat. Seuraapa vaikka Luomaa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Tämän myöntää Kansalaispuolueen hallituksen jäsen Tuula Komsi. Hän on myös Kansalaispuolueen kutsuma puolueen asiantuntijajäsen. Muuten Komsi ei halua asiaa kommentoida.

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Mitähän tämä vuosi tuo vielä tullessaan? Nyt lainaan keskustalaisen Raimo Tossavaisen blogiini http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/251664... kirjoittamaa kommenttia: "Minä jos saisin päättää niin maassa ei olisi yhtään puoluetta. Kansa valitsisi keskuudestaan vaaleilla enemmistön mielestä päteviä henkilöitä eduskuntaan. Siellä hoidettaisiin yhdessä asioita maan parhaaksi. Ei olisi jatkuvaa puolueiden välistä kinastelua, hoidettaisiin asiat asioina ilman riitelyä."

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Nää tappelee nyt persujen tyyliin keksenään, laitonta ja laitonta ja puolue on jakautuntu kahtia

https://www.ksml.fi/kotimaa/Uusi-k%C3%A4%C3%A4nne-...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Kyllä nykyään politiikassa on juonenkäänteet semmoisia, ettei mukana pysy. Katsotaan nyt mitä kumpikin tiedottavat tilanteesta. Jääkö velat nyt tälle puolelle, joka on erottanut Väyrysen? Aikamoinen soppa.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Jo 0% kannatuksen jakaa kahtia, niin eiköhän siitä riitä molemmille vielä. :)

Ja joku nauraa sinisten 2.6% kannatusta, sehän on suurpuolue Paavon ja Paavon kanssa tappelijoihin verrattuna

Käyttäjän sepposimonen2 kuva
Seppo Simonen

Olisiko olettamus oikea että Paavo Väyrynen näiden episodien jälkee viihtyy EU meppinä kauden loppuun ja pyrkii kyllä Keskustan puheenjohtajaksi
pakit saatuaan ei asetu ehdolle eduskuntavaaleissa. Siirtyy eläkepäiviksi Pohjantähti-opiston tanhutanssin opettajaksi ja bloggailee kirveleviä kommentteja tulevasta politiikasta.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

Vesa Levonen, odotin hieman erilaista kommenttia. Olisi mielenkiintoista tietää, voiko Paavo Väyrynen asettua Keskustan puheenjohtaja-ehdokkaaksi vai onko hän menettänyt luottamuksenne perustamansa puolueen raha-asioiden epäselvyyksien takia?

Käyttäjän VesaLevonen kuva
Vesa Levonen

Antaa poliisin tutkia näitä raha-asioihin liittyviä epäselvyyksiä, kun on kerran tehty rikosilmoitus. Tutkinnanjohtaja tiedottakoon, jos ylittää tutkintakynnyksen ja on jotain tiedotettavaa. Paavon puheenjohtajaehdokkuuden ratkaisee aikanaan puoluekokouksen menettelytapavaliokunta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Edellyttäen että Paavo Väyrynen näissä uusissa olosuhteissa edes asettuu puheenjohtajaehdokkaaksi?

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kansalaispuolue on jakaantunut Keskisuomalaisen mukaan...

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Väyrysen vastaisku: erottamispäätös tehtiin ”laittomassa kokouksessa” http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803032200785...

"Lauantaina ennen kello yhtä Kansalaispuolueen nimissä tuli tiedote, jonka takana ovat Paavo Väyrynen ja hänen tukijansa.

- Kansalaispuolue rp:n vajaalukuinen hallitus on tänään pitämässään laittomassa kokouksessa erottanut tekaistuin perustein Seppo Hauta-ahon ja Paavo Väyrysen puolueen jäsenyydestä. Päätöksellään Sami Kilpeläinen, Piia Kattelus ja Tuula Komsi uhmaavat Helsingin käräjäoikeuden 28.2. tekemää päätöstä, jossa 20.2 pidetyn samalla tavalla laittomasti järjestetyn kokouksen päätösten toimeenpano on asetettu täytäntöönpanokieltoon, tiedotteessa todetaan."

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Jotakin tällaista oli Väyryseltä odotettavissakin.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Tässä on seuraava käänne. Väyrynen tukijoukkoineen pitää kokousta, jossa hänet erotettiin, laittomana:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005589940.html

Juoni tiivistyy. Kuka johtaa kansalaispuoluetta? Pystyykö Pave estämään erottamisensa? Se paljastuu ajan kanssa. Ketkä tämän jälkeen pysyvät kansalaispuolueen riveissä?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Todennäköinen lopputulos tässä "paavon projektissa" on, että syyttömiä ja höynäytettyjä rangaistaan.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

Tuosta tuleekin mieleen vanha vitsi projektin vaiheista:

1.) Hirveä hämmennys
2.) Valtava innostus
3.) Helvetillinen sekaannus
4.) Järkiintymisvaihe
5.) Syyllisten etsiminen
6.) Syyttömien rankaisu
7.) Niiden palkitseminen,jotka eivät osallistuneet projektiin.

Nyt ollaan varmaan jossain nelos- tai vitoskohdassa. Koska meidät palkitaan, kun emme osallistuneet projektiin?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #54

Juuri tätä kaavaa siteerasin. Vitos vaihe on menossa. Olen jokseenkin varma, että Väyrynen ei ole itse omasta mielestään osallistunut "projektiin". Häntä on vain pyydetty "suojelijaksi".

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Jossain luki että Väyrynen laittoi presidentinvaalikampanjaan rahoja omasta pussistaan, mutta kun vaalirahoitusilmoitusta ei vielä näy täytyy odottaa ensi kuuhun - muistaakseni vaalirahoitusilmoitukset pitää antaa huhtikuun alussa.

https://www.vaalirahoitusvalvonta.fi/fi/index/vaal...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #62

Seija, jos olisikin laittanut, mutta eihän Pate sitä koskaan tee.

Väyrynen lainasi tukiyhdistyksestään (omasta pussistaan) kansalaispuolueelle (KP), jotka varat sitten siirsi lahjoituksena pressanvaalin kannattajayhdistykselleen.

Näin ollen KP, joka ei ollut osana Väyrysen vaalikampanjaa huomasi olevansa yllättäen velkaa 38.000€.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Onneton kaveri, täysin pelle, aivan sama miten tuossa käy, uskottavuus on täysin nollassa.

Tullaiselle toiminnalle ei löydy kanntausta enää koskaan

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Olisikohan tässä kuitenkin loppujen lopuksi kysymys siitä, että kun Väyrynen on itse perustanut puolueen ja omilla rahoillaan sitä vienyt eteenpäin, niin aina ei ole muistanut, että on yhdistyksestä kysymys, jolloin päätökset rahankäytöstä pitää tehdä yhdistyksen hallituksessa.

Nyt kun sinne on tullut uusia ihmisiä, nämä ovat vaatineet yhdistyslain noudattamista, eli Väyrynen ei olisi enää voinutkaan itse päättää mihin yhdistyksen varoja käytetään kysymättä muilta, eli on liian omavaltaisesti toiminut.

Olen tämmöisen toimintamallin nähnyt eräässä yhdistyksessä, jossa puheenjohtaja rahoitti toimintaa, muttei muistanut, että yhdistyksessä pitää olla pöytäkirjoissa mainittuna lainoista, niiden takaisinmaksusta ym.

Raha on yleensä se joka kaikessa toiminnassa aiheuttaa eniten kinaa. Epäilen, että tästä on nytkin kysymys. Ei siis välttämättä mistään rikollisesta toiminnasta, vaan leväperäisestä toiminnasta.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Kun Väyrynen saa fudua puolueesta, iso osa asian seuraajista (minä mukaanlukien) ajattelee ensimmäiseksi että asia on Väyrysen masinoima.

Kertooko tämä jotain Väyrysestä?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen joutui lööpeistä sivuun? Nyt hän halusi sinne takaisin?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Väyrynen joutui lööpeistä sivuun? Nyt hän halusi sinne takaisin?"

Ei varmasti halunnut talousrikollisena.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #127

Eiköhän Väyrtyselle ole samantekevää, mitä hänestä puhutaan? Kunhan vain puhutaan?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Onko Paavosta tulossa uusi 'Matti Nykänen', jonka kaikki edesottamukset nostavat mainetta ja kunniaa?

Onhan mahdollista, että Paavo tarvitsi hyvän syyn saada potkut Kansalaispuolueesta. Näin ollen, hänen ei tarvitse keikkua kahden puolueen jäsenenä. Esteitä Keskustan puoluejohtaja -ehdokkaaksi ei enää nouse tielle, ainakaan puoluesidonnaisuuksista.

Toisaalta niinkin vakava erottamisperuste, kuin tilien epäselvyydet, omalla tavallaan heittää varjonsa Keskustan pj -ehdokkuudelle!

Miksi ihmeessä Paavo nyt vasta ryhtyisi vilppiin, kun kymmenien vuosien työ on ollut ilmeisimmin 'puhtoista'! Ainakin niin puhtoista kuin poliitikoilla ylipäätään voi olla.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Sipilän sanoi tänään, että surullista, että merkittävä poliittinen ura saa tällaisen lopun.

Kuka luottaa enää tällaiseen henkilöön, joka ei itsekään tiedä missä puolueessa olisi, ja rahatkin on sekaisin.

Lopun alkua, vihdoinkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Samaa mieltä olen kuin Sipilä. Tavallaan surullista!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #72

Jossain vaiheessa on käväissyt mielessä että onkohan kaikki muumit enää laaksossa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #84

kummankin "puoluehallituksen" mielestä joku on sieltä karannut, mutta kuka?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #85

Kai siinä kansalaispuolueessa ollaan turhauduttu Väyrysen eestaas kommentteihinkin: olen kansalaispuolueen ehdokas paitsi jos.. ja sitä rataa. Hyväksikäytetyiksi idiooteiksi kaiketi itsensä tuntevat, eikä syyttä.

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #84

Niin tai onko kaikki inkkarit kanootissa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Jalasmökistä ja päivärahasotkuista vaalirahoituksen kiemuroihin. Jokohan ympyrä sulkeutuu.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Raharikas Sipilä luultavasti olisi valmis maksamaan salaa tuon pikkuvipin eli 38 000 euron lainan pois Kansalaispuolueelta, jos vaan suostuisivat pitämään Väyrysen jäsenenään yli Suomen Keskustan seuraavan puoluekokouksen.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Nyt Sipilä joutuu jälleen turvautumaan Tarastiin, jonka tehtävänä on tällä kerralla maksua vastaan julkisuudessa todistaa, että Väyrystä ei voi erottaa Kansalaispuolueesta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #97

Uoti tekee varmaan senkin veloituksetta?

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Sitten on vielä syytä muistaa, että Väyrynen on MEP, joka nauttii kovasta ja pyyteettömästä työstään kelloa katsomatta kohtuullista tuloa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mielenkiintoista nähdä, palaako hän lupauksensa mukaisesti Keskustan puoluekokouksen jälkeen eduskuntaan?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Eiköhän keskustan puheenjohtajan ole syytä olla myös kansanedustaja.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #98

Sipilähän on kansanedustaja.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen Vastaus kommenttiin #102

Hys hys älä riko Makkosen illuusiota...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #98

Ei mikään laki vaadi sitä.

Antti Rinne valittiin pj:ksi, kun ei vielä ollut eduskunnassa ja samoin Carl Haglund. Eikä Halla-ahokaan ole nyt kansanedustaja.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Keskun puoluesihteeri Jouni Ovaska kertoi, että Kansalaispuolueen ja Väyrysen ympärillä pyörivä kaaos ei vaikuta mitenkään Keskustan puoluekokouksen valmisteluihin.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/243156-hassakka-p...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Saapa nähdä mille puolelle Uoti asettuu. Väyrysen (höynäyttämä) oikea käsi Hauta-aho hävisi perussuomalaisia vastaan oikeudenkäynnin 6-0. Uoti oli tuolloin perussuomalaisten juristi. Vai olisiko jäänyt Uotilta Hauta-aholle "kunniavelkaa". Kokeneet konnat ovat liikkeellä. Ja lehdistö ("fake news") on innoissaan.

PS. Tässä voi olla myös sinisille iskun paikka??? Saada vaikka rosentti lisää.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka

Uotihan on jo asettunut tässä asiassa Väyrysen puolelle. http://blog.oikeus.pro/fi/blogi/:action/viewentry/...

Itseäni kiinnostaa tässä eniten rahan liikkeet, koska jos puolueen rahoja on käytetty vastoin hallituksen päätöksiä, niin siinä ei auta selittelemiset.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Ovatko Tarasti ja Halila asettuneet Sipilän puolelle?

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #114

Tietääkseni Tarasti ja Halila eivät mitenkään ole ottaneet kantaa tähän Väyrys-episodiin.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #115

Uoti taitaa olla Väyrysen asianajaja.

Keskusta tilasi lausunnon ko. juristeilta koskien Väyrysen puoluejohtajan vaaliin osallistumista. Tästä viimeisestä sekoilusta ei heiltä ole lausuntoja pyydetty.

Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #116

En ymmärrä mitä kommentoinnillasi haluat tuoda esille. Sehän on selvä, että Uoti on Väyrysen puolella, eikä Tarasti ja Halila kuulu tähän Kansalaispuolueen sisäiseen asiaan millään tavalla.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila Vastaus kommenttiin #117
Käyttäjän RitvaPuolakka kuva
Ritva Puolakka Vastaus kommenttiin #118

Miksi edes pitäisi ymmärtää asiaan kuulumatonta viestiä? Tarasti, Harila tai Sipilä eivät tietääkseni liity mitenkään Kansalaispuolueen rahankäyttöön.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #116

Max, tässä viimeisimmässä ei Keskusta ole osapuolena. Nyt on kyseessä Kansalaispuolueen sisäinen kahina.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näissä Uotin Väyrys-jutuissa ei ole kysymys Uotin ansaitsemisista vaan ainoastaan maineen ja julkisuuden keräämisestä Uotin kannalta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Uoti vain on vaihtanut hevosta. Lakimiehethän saavat edustaa ketä haluavat.joskus epäsuorasti Hauta-ahoa vastaan ja nyt sitten puolestaan epäsuorasti hänen puolestaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Pikkuhiljaa tihkuu tästä kaaoksesta lisää tietoja. Aina kummallisemmaksi menee?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005590325.html

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ota tästä nyt sitten selvää!

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005589852.html

Ainakin tämän pikapikaa Oulun Lasaretti hotellissa järjestetyn "hallituksen" kokouksen, jossa Väyrynen valittiin puoluehallituksen jäseneksi, laillisuutta suuresti epäilen. Poissa olivat mm. puheenjohtaja Kilpeläinen varapuheenjohtaja Kattelus ja hallituksen jäsen Komsi.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Aikamoisia spekulatiivisia kannanottoja, joita en tosin kaikkia jaksanut lukea.

Avainkysymys lienee noin aluksi miten kyseinen velka on tullut puolueelle Väyrysen toimesta. Siis kuka on allekirjoittanut velkakirjan/-kirjat ja ketkä lailliset puoluehallituksen jäsenet ovat olleet hyväksymässä tuon/nuo velat. Kolmanneksi, mikä merkitys on vaalirahasiirroilla eli onko siirrot tehty niin ikään laillisesti puoluehallituksen päätöksellä.

Nuo lienevät nyt jätetyssä poliisitutkinnassa selvitettäviä seikkoja. Näin oletan, jos kyse on uutisoinnissa esiintyvistä seikoista.

Vielä omana käsityksenä kerron, että Kansalaispuolueen puoluehallitus ei ole todennäköisesti tehnyt varsinaista Väyrysen erottamispäätöstä vaan esityksen kokoonkutsutulle lauantaiselle puoluekokoukselle, joka on valinnut iltapäivän kokouksessaan puolueelle uudet puoluehallituksen jäsenet.

Sitä Väyrynen taas ei ole kertonut millä tavalla ja mikä elin puoluehallitukseen on valinnut itse Väyrysen, Hauta-ahon ja Erkkilän. Voisin spekuloida ettei ehkä aivan laillisin tavoin. Mutta aika näyttänee.

Aikamoinen veijari on Väyrynen kaikkine kommervenkkeineen. Keinot ei näytä koskaan loppuvan. Suunnittelussa hänellä näyttäkin olevan keskustan hajottaminen. Ensin keskustan puolueen puheenjohtajaksi (joka on kylläkin on monen mutkan takana) ja sitten uusien jäsenten (kuvitelmissa puolueiden yhdistäminen) haaliminen sinisistä ja perussuomalaisista. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201803042200786...

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Populistiksi "kääntyminen" ja kostaminen Sipilälle ei nyt oikein onnistunut. No - jaa, populistiksi päätyminen kylläkin. Nyt saa paistatella parrasvaloissa edelleen. Kun on tullut oltua useiden yhdistyksien hallituksissa ja toiminnatarkastajanakin, niin kyllähän tässä rumat väärinkäytökset haiskahtavat. Riippuen velkojista tullaan kyllä kyselemään pöytäkirjoja, esityslistoja, eriäviä mielipiteitä jne. Konkurssikaan ei auta. Miksi asioita ei hoidettu ilman julkisuutta. Ei rikoksesta epäillyksi tuleminen kyllä Väyrysen pisteitä kohota. Ja miten iso mahtaa ollakaan höynäytettyjen joukko, jotka puristelevat nyrkkejä taskussaan.

Surullinen, mutta kuitenkin itse ansaittu päätös sekä Paavolle, että kansalaispuolueelle. Onneksi ei kaikki taida mennä veronmaksajan piikkiin.

Levonen voi olla tyytyväinen. Nyt aukeaa tie tavoitella Keskustan puheenjohtajuutta tosissaan.

Itselleni herää kysymys: Kuinka monessa perheessä tänä aamuna juodaan "Paavo-mukista"??? Vai siirretäänkö vaivihkaa sinne kaapin perimmäiseen nurkkaan.

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Seppo, itselleni on tullut mieleen eräs vertauskuvallinen ilmaisu erittäin mielikuvitusrikkaasta henkilöstä monine suunnittelukehitelmineen eli vaihtoehdot eivät koskaan ole viimeiset. Eikös ole käytetty sellaista nimitystä kuin "korkkiruuvi" vertausta. :D

No, Väyrynen ei koskaan ole oman kertomansa mukaan tehnyt mitään väärin vaan on aina oikeassa. Varmaan sitten nytkin. Maanantaina uutisoidaan lisää miten Kansalaispuolueessa pyyhkii.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Puolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläien, varapuhedenjohtaja Piia Kattelus ja hallituksen jäsen Tuula Komsi ilmoittivat lauantaina aamupäivällä Paavo Väaayrysen erottamisesta. Kokous, jonka ilmoitetaan valinneen puoluehallitukseen mm. Paavo Väyrysen puoluehallitukseen, alkoi vasta tämän ilmoituksen jälkeen klo 11.30 hotelli Lasaretissa?

Käyttäjän kraavi95 kuva
Keijo Räävi

Sipilä ja Kepu tän kaiken takana on.

Sotkamon puoluekokouksessa on tarkoitus antaa kaikki tuki Sipilälle ja Väyrynen sotkisi pahasti keskustan suunnitelmia.

Toimittajien pitäisi nyt olla erityisen tarkkana.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kun kerran tällaista väität, tiedät varmaan jotakin, mitä me muut emme? Kerro meille muiollekin?

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Puoluehallitus ei ole mikään ”ompeluseura”, vaan voi joutua vastaamaan tekemisistään lakien mukaisesti. Tätä taustaa vasten on täysin ymmärrettävää, että puolueen raha-asioista ym. on huolehdittava lakien mukaisesti.

Suomalaiset olivat ennen vanhaan viisasta kansaa, josta ovat osoituksena kansanviisaudet. Monelle on tuttu vanha kansanviisaus ”ei kannata lähteä herrojen kanssa marjaan.” Tässä yhteydessä tämän voisi mukailla muotoon ”ei kannata lähteä herran kanssa marjaan.”

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Uskon, että kyllä Väyrynenkin vielä löytää sen herran, jonka kanssa ei kannattaisi marjaan lähteä. Ellei jo löytänytkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset