plukkala

Paavo Väyrynen poliittinen ura umpikujassa?

Paavo Väyrysen poliittinen peli on saattanut hänet umpikujaan, josta on vaikea löytää edes jollain lailla kunniallista ulospääsyä.

Viimeiset pari vuotta Väyrynen on tehnyt kaikkensa heittääksen kapuloita Keskustan ja nykyisen hallituksen rattaisiin. Helmikuussa 2016 hän jätti kaikki tehtävänsä Keskustapuolueessa. Sen sijaan hän perusti uuden kansalaispuolueen hajoittaakseen Keskustan kannattajia.  Kun Väyrystä itseään ei valittu Keskustan presidenttiehdokkaaksi, hän ryhtyi kilpailevaksi valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi. Presidentinvaalin jälkeen Väyrynen ilmoitti olevansa Keskustan Sotkamon puoluekokouksessa Keskustan puheenjohtajaehdokkaana.  Lisäksi hän on koko Kansalaispuolueen olemassaolon ajan rikkonut Keskustan sääntöjä olemalla samanaikaisesti sekä Keskustan, että Kansalaispuolueen jäsen, vaikka Keskustan säännöt kieltävät jäseniltään kahden tai useamman puolueen yhtäaikaisen jäsenyyden.

Tänään julkaisemassaan blogissa Väyrynen kertoi, että hänelle selvisi Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirikokouksessa viime perjantaina, ettei hän voisikaan olla puoluekokouksessa puheenjohtajaehdokkaana. Blogissaan Väyrynen kertoi eilen tavanneensa puheenjohtaja Sipilän rakentavassa hengessä käydyssä . Siellä Väyrynen kertoi Sipilälle, ettei olekaan ehdokkaana Keskustan puheenjohtajaksi. Hänen vaihtoehtonsa on jatkaa Kansalaispuolueessa. Väyrynen kirjotti myös pohtineensa sitä, että voisiko Keskustan puoluekokous valita hänet puoluekokouksessa puoluevaltuuston puheenjohtajaksi, jolloin hän saisi vakuuden siihen, että pystyy vaikuttamaan Keskustan politiikkaan?

En keksimälläkään keksi yhtään syytä, miksi Keskusta valitsisi Väyrysen kaiken tämän jälkeen puoluevaltuustonsa puheenjohtajaksi? Väyrynen vain yrittää etsiä itselleen vain jollain lailla kunniallista ulospääsyä itse aiheuttamastaan umpikujasta. Välit ovat menneet sekä Keskustaan että Kansalaispuolueeseen, josta hänet on erotettu ja josta hän on myös itse eronnut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (72 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mitähän seuraavaksi? Pekka Siikala ehti jo esittää Väyrysen omaan blogiin kirjoittamassaan kommentissa uutta Nyt-liikettä?

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tässä on vaikea uskoa Väyrysen lopulliseen umpikujaan ja luopumiseen politiikasta. Koska jatkohaluja aivan ilmeisesti on, niin "joka tahtoo, keksii keinon".

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Totta, Väyrysellähän riittää mielkikuvitusta. Mutta ainakin pelikenttä on nyt selvästi pienempi?

Käyttäjän niklaschristianrenner kuva
Niklas Renner

Mistä tietää, vaikka olisivat Sipilän kanssa sopineet, että Sipilä "rohkaisee" omiaan äänestämään Väyrysen puoluevaltuuston puheenjohtajaksi, jolloin Väyrynen pidättäytyy repimästä Keskustaa hajalle. Mieshän sanoi: "Kerroin hänelle [Sipilälle] pohtineeni, olisiko löydettävissä jokin muu ratkaisu, jolla voisin saada riittävät takeet mahdollisuuksistani vaikuttaa Keskustan politiikkaan."

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #12

Ensin myöskin pitäisi mm. muuttaa Keskustan sääntöjä. Puoluekokous ei sääntöjen mukaan nimittäin valitse puoluevaltuuston puheenjohtajaa.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Viikko sitten profetoin:

"Olen vakuuttunut, että kesän jälkeen Väyrynen ilmoittaa olevansa taas KP:n jäsen. Väyrysen ei tarvitse hakea jäsenyyttä vaan oma ilmoitus jäsenyydestä riittää.

Väyryselle."

Ei tarvinnut odottaa kesän yli...

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niin, Väyrynen on kiistänyt erottamisensa, mutta voiko hän vielä liistää oman eronsakin?

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Kommentissani oli reilusti sarkasmia mukana. Väyrynenhän taivuttaa totuuden ja todellisuuden aina vastaamaan omia tarpeitaan.

Veikkaan että Väyrynen vain ilmoittaa olevansa KP:n jäsen - ei hänen tarvitse liittyä puolueeseen. Hän vaan on jäsen omalla ilmoituksellaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #9

Väyrysen tuntien mahdollista, mutta mitä sanoo Kansalaispuolueen johto?

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Suomen Keskustan puoluekokous kannattaisi nyt perua. Siitä uhkaa muodostua demokratian irvikuva.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Miten niin? Kysymyksessähän on sääntömääräinen normaali puoluekokous?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen

Mitähän tukin tarkoittanee, demokratian irvikuva.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sitä sinun tulee ilmeisesti kysyä Pekka Toivoselta?

Käyttäjän RaimoTossavainen kuva
Raimo Tossavainen Vastaus kommenttiin #23

Toivoselle kysymys oli tarkoitettukin, ei suinkaan sinulle.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #28

Paljon ei Suomen Keskustan käsitys demokratiasta ja puolueen toimintamalli ole muuttunut sitten vuoden 1973, jolloin poikkeuslailla runnottiin tasavallan presidentti Urho Kekkoselle jatkokausi vuoteen 1978 asti.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #64

Keskusta toimi silloin vain Kekkosen käskystä. Laki meni muiden puolueiden avulla jopa läpikin.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #65

Tänään Keskusta toimii Sipilän käskystä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #66

Tuskin kuitenkaan samalla tavalla kuin koko Suomen eduskunta silloin poikkeuslain aikaan. Siinä suhteessa maailma on sentään muuttunut.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #67

Poikkeuslaki meni läpi äänin 170-28.

Koko eduskunta ei suinkaan äänestänyt poikkeuslain puolesta. Keskusta kylläkin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #68

Eduskunn85asta kuitenkin 85% äänesti pokkeuslain läpimenon puolesta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen Vastaus kommenttiin #69

Suomen Keskustan kaikki kansanedustajat äänestivät tämän demokratian irvikuvan puolesta .

P.S. SMP:n kaikki kansanedustajat vastustivat lakia.

Aiheetta enempään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #70

Lain läpimenoon pikaisesti tarvittiin 5/6 -osan enemmistö. Se täyttyi äänestyksessä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Paavo Väyrynen on Pressiklubissa vajaan puolen tunnin kuluttua klo 20,00. Siellä kuulemme varmasti uudet selitykset ja suunnitelmat.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#8 Pressiklubissa Väyrynen oli ilmeisen helpottunut! Hymy karehti miehen kasvoilla tuon tuostakin!

Sipilä on puhunut!

Keskustan alamäkeä on alettu hoitaa kahdenkeskisesti - ja luottamuksellisesti - totta kai!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Uskoa siihen voi kuka haluaa.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #54

#54 Hmmm! Usko on luja luottamus siihen, jota toivotaan!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #56
Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Nähtävästi Sipilä osoitti ettei Väyrysellä ole tulemista puheenjohtajavaaleihin, sen osoittaa jo hänen jättämisensä pois alueellista keskusteluista. Sipilä ei uskaltanut ottaa riskiä häviämisestä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Niitä keskustelujahan ei edes järjestetä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #14

Puoluekokous valtsee puoluejohdon. Mutta sinulla on toki oikeus mielipiteeseesi.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Mitenköhän Ilkka Luoma aikoo tämänkin selittää Väyrysen voitoksi?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala
Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Paavo pyyhki pöydän?

Vaiko joku pyyhki Paavolla pöytää?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ainakin näyttää siltä, etteivät Paavon viimeiset kiekurat menneet aivan ns. putkeen?

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Mitähän lääkettä Paavo on nyt syönyt kun puhuu ihan järkeviä Pressiklubissa - siis kun siirrytään muuhun kuin häneen itseensä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Siis silloin, kun siirrytään pois hänen omasta navastaan?

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

#19 Paavo oli vaikuttunut - keskustelu Sipilän kanssa vaikuttaa aina!

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Eli kyseessä vain tarve tulla huomatuksi, joka nyt tyydytettiin?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Tähän voisi todeta: vihdoinkin.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Jos Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmän jäsen haluaa Finlandian presidentiksi, kepun puheenjohtajaksi ja skandinavian keisariksi noin suurinpiirtein lähes samaan aikaan, niin saattaahan siinnä ihmisen mieli toki mennä jotensakin umpikujaan, monen muunkin ihmisten mielet siinnä sivussa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen vetosi Pressiklubissa keskustelun luottamuksellisisuuten Sipilän kanssa. Siksi hän kertoi vain sen, mitä itse oli Sipilälle sanonut. Siitä tulee mieleen, että Sipilä ei ole Väyryselle mitään luvannut? Taitaa pohdiskelu puoluevaltuuston puheenjohtajuudestakin olla varsin yksipuolista?

Tero Wihuri

Sivistyny länsi sinua symbolikseen hamuaa!

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Kansalaispuolueella on n 30 jäsentä. Osa ei ole maksanut edes jäsenmaksua, mutta riitelevät silti keskenään. Millainen poliittinen voima tuo on?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Eipä sen "poliittisen voiman" suuruutta ole edes kertaakaan vaaleissa mitattu!

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Vaikuttaa puoluediktatuurilta eli samalta jota Harkimo kokoomuksessa näkee.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrysen perustamassa Kansalaipuolueessa varsinainen puoluediktatuuri vallitsee. Vain Väyrynen yksin tekee päätökset?

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Jallis perustaa uuden puolueen ja kun se menestyy, Jallis myy sen venäläisille!

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Harkimon kytky venäläiseen rahaan on median puolesta jäänyt täysin vaille huomiota.

Kyseessä on kuitenkin Suomen Duuman jäsen, jonka firma saa 13 M€ joka vuosi rahaa Venäjältä. Kyllä tuollaisen kytkennän pitäisi herättää kellot soimaan.

Tero Wihuri

Manu on taas kansan asialla ! Vähä niinku kun kukaan ei halua natoon mutta manu hoitaa homman vasten tahtoaki koska kokoomus!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olen estänyt kommentointisi blogeihini!

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Paroni von Münchhausen pystyi kerran nostamaan itsensä suosta. Paroni von Väyrynen on nostanut itse itsensä useammin.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Totta. Mutta nyt näyttää tiet olevan tukossa suuntaan jos toiseenkin. Mutta onhan Väyrynen yllättänyt ennenkin?

Tero Wihuri

Pidän kaikkia natoon haikailevia paskapöksyjä maanpettureina!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Mitenkähän tämäkin liittyy keskustelun aiheeseen? Varoitan sinua!

Tero Wihuri

Olen lukenu näitä teidän putinisti juttuja monnta vuotta! Miksi nyt tyttöpojalle tulikin tarve varottaa? Eikö täällä saakkaan ideologiaansa ajaa?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #41

Kirjoita oma ensimmäinen blogisi. Siellä saat ajaa mitä ideologiaa haluat. Mutta et osaa edes pysyä keskustelun aiheessa ainakaan minun blogissani.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Euroopassa näitä paskapöksyjä on jo ennestään ainakin 25 maata, oletko Wihuri samaa mieltä?

Tero Wihuri

Jos johtokunta on jotain mieltä niin ei duunarit välttämättä jaa näkemystä. Tämä tiedetään paitsi kokoomuksessa! missä Suomi myytiin natoon jo 2009!

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #45

Et näköjään pysty asialliseen debattiin. Toivottavasti blogisti blokkaa sinut.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #45

Tero Wihuri on todennäköisesti keksitty henkilöllisyys. Mistään ei löydy viiteitä aitoon henkilöön. Naamakin pitäisi puheenvuoron sääntöjen mukaan esittää.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #77

Tutkin itsekin asiaa hiukan blogini kirjoittamisen aikaan. Tulin samaan johtopäätökseen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Poistin kommentoija Wihurin viimeisen oksennuksen. Seuraavat poistan kaikki! Loput jätän malliksi hänen kommenttiensa tasosta.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Alla Iltasanomien Seppo Varjuksen kommentti Väyrysen viimeisistä liikkeistä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005650290.html

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Olen estänyt kommentoija niminmerkki Tero Wihurin kommentoinnin blogissani. Syy: Jatkuva ohi keskustelun aiheen menevä menevä alatyylinen henkilöön menevä kommentointi, jonka tarkoituksena on vain sotkea asiallista keskustelua!

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Ikävää, etteivät kaikki ymmärrä, vaikka nätisti ensin varoitit.

Kyllä Natoa sopii vastustaa. Ei se ole pahe. Ensimmäinen kommentti oli sellaiseen ihan riittävä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Toki saa. Mutta sden kommentoijien henkilöön.Senkin voi tehdä asiallisesti menemättä blogistin ja muiden kommentoijien henkilöön.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrynen paljasti Pressiklubissa myös "salaisuuden". Hän kertoi, ettei itse kirjoita blogejaan vaan sen tekee hänen avustajansa. Hän ei myöskään itse kirjoita someen mihinkään muualle kuin facebookiin. Siksi hän ei esimerkiksi osallistu keskusteluun US-puheenvuorossa. Lukijat saavat siten rauhassa kaluta hänen blogiensa sisältöä keskenään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Väyrysen viimeinen Toivo, puoluevaltuuston puheenjohtajan paikka, vaikuttaa Keskustan politiikkaan hiipui tänään puoluevaltuuston kokouksessa. Eli koko Väyrysen eilinen blogi oli vain asioiden selittelyä omalta kannalta parhain päin ja kunniallisen ulospääsyn etsintää. Tätä epäilin jo avauksessani ja aikaisemmissa kommenteissani.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201804212200893...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset