plukkala

Kaupunginvaltuutettu Pekka Korpivaara (kok), Kouvola!

Eilen puoliltapäivin soi puhelimeni. Puhelimessa oli yllättäen ja pyytämättä kaupunginvaltuutettu Pekka Korpivaara (kok) Kouvolasta. Hän alkoi ruotia ja sättiä tammikuussa 2016 kirjoittamaani blogia Kouvolan kuntapolitiikasta. Hän väitti, etteivät asiat olleet mennet siten, miten blogissani kerroin. Hän väitti minun olevan mm. Lindströmin perseennuolija. Muutenkaan hänen kielenkäyttönsä ei ollut erityisen sivistynyttä. Hän tivasi sähköpostiosoitettani, jotta voisi lähettää minulle dokumentteja siitä, kuinka asiat todella menivät. Sitä en antanut ja aikani ryöpytystä kuultuani lopetin puhelun.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210637-kouvolan-kunnallispolitiik...

Blogini koko asiasisältö oli yleisesti tiedossa ja julkaistu eri medioissa. Eli kyseessä eivät olleet vain omat arvioni. Erityisesti Korpivaaraa tuntui risovan itse kommenttiketjuun kirjoittamani kommetti nro 11, jossa totesin Korpivaaran olleen Kouvolassa yksi kuntapolitiikan pakan sekoittajista. Tämäkään ei ollut yksin minun arvioni.

https://yle.fi/uutiset/3-6644931

Soiton jälkeen ihmettelin ja ihmettelen vieläkin, mikä saa nykyisin Kokoomusta edustavan kuntapolitiikon repimään pelihousunsa niin pahasti, että soittaa itselleen tuntemattomalle blogistille lähes kolmen vuoden jälkeen jostain blogista, joka käsitteli sellaisen puolueen valtustoryhmän toimintaa, jota Korpivaara oli aikaisemmin edustanut ja siitäkin silloin jo riitelynsä takia eronnut?

Mikä mies sitten kokoomusvaltuutettu Pekka Korpivaara oikeasti on. Koulutukseltaan hän on rakennusinsinööri. On palvellut nuoruudessaan mm. rauhanturvaajana Namibiassa. Kuului 90-luvulla Kokoomusnuoriin ja on istunut Kokoomuksen mandaatilla joissakin luottamustehtävissä. Myöhemmin hän liittyi perussuomalaisiin ja hänet valittiin vuoden 2012 kuntavaaleissa Kouvolan valtuustoon, jossa hän toimi valtuustokauden ajan kaupunginhallituksessa. Riitojen jälkeen hän erosi Perussuomalaisista ja perusti Kouvolan valtuustoon oman valtuustoryhmän. Vuoden 2017 kuntavaalien alla hän liittyi Kokoomukseen, joka asetti hänet sisäisen äänestyksen jälkeen ehdokkaaksi ko. kuntavaaleihin. Kokoomus halusi hänet varmaan ehdokkaakseen suuren äänipotin toivossa, sillä vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Korpivaara sai 4658 ääntä ja on vieläkin varakansanedustaja. Hänet valittiin kokoomuslaisena vaaleissa 2017 Kouvolan valtuustoon. Nyt hän toimii tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana.

Tiedän, että Korpivaara nyt haluaa ehdottomasti päästä ehdokkaaksi Kokoomuksen listalle kevään eduskuntavaaleissa. Kouvolan Kokoomuksen kannattaisi oman etunsa nimissä olla varovainen miehen kanssa, joka pohtii ilmeisesti enemmän menneisyyttä kuin tulevaisuutta, ja vielä omaa poliittista historiaansa aikana, jolloin edusti jotakin aivan muuta kuin kokoomusta. Ja tämä kolme vuotta blogissani kerrotuiden tapahtumien jälkeen.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Blogeissani on vapaa kommentointi ja siksi olen saanutkin vuosien varrella paljon palautetta, yleensä blogieni kommenttiosiossa. Eikä se palaute ole aina suinkaan kiittävää. Blogien tehtävänä onkin mm. herättää keskustelua.

Mutta että kaupunginvaltuutettu (kok) puhelimitse haluaa palata kolmen vuoden takaiseen blogiin, jonka on kirjoittanut valtuutetulle tuntematon Siilinjärvellä asuva blogisti? Tämä on minulle ainakin jotakin uutta?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ko. blogin julkaisuaikana Korpivaara kirjoitteli itsekin puheenvuoroon blogeja, mutta silloin hän ei kuitenkaan blogiini puuttunut mitenkään. Jostakin syystä hän eilen näki ajankohdan asiaan olevan oikean.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Olen aina kummaksunut, jotta kuinka KP kehtaa käyttää nimeä Samlingspartietet. Eivätkö ne tiedä, mikä lafka oli Nasjonal Samling?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Suomessa Kansallinen Kokoomus perustettiin paljon aikaisememmin. Eli jo joulukuussa 1918. Kokoomuksella ei ole mitään tekemistä mainitsemasi Norjalaisen liikkeen kanssa.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Sinänsä oli Kouvolan Kokoomukselta viisas peliliike sijoittaa tämä politiikan pakan sekoittaja juuri tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi. Siinä asemassa hän ei voi ainakaan sotkea ja vaikeuttaa koko poliittista päätöksentekoa kaupungissa. Voi korkeintaan arvostella jälkikäteen, jos muu lautakunta hänen arvosteluunsa suostuu.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Et ole erehnhtynyt miehen tyylistä yhtään.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ennen en ollut kuitenkaan varma, mutta sunnuntainen puhelinsoitto vakuutti minut asiasta. Käsittämätön tyyppi!

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Luin eilen Kouvolan Sanomista, että Kaakkois-Suomen Kokoomuksessa pohditaan sitä, että otetaanko loikkareita Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaiksi? Tämä koskee mm. Pekka Korpivaaraa.

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/08e61be...

Liittyykö Korpivaaran soitto tähän? Ajankohta ainakin sopisi? Sattumaa tai sitten ei?

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kuusi kommentointia omaan blogiin ja vain kaksi muuta.
Uhkaat kohta Ilkka Luoman Suomen ennätystä.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Harri tiedän, että kovin poikkeuksellista! Mutta asia minulle Korpivaaran puhelu tuli täysin yllättäen ja pyytämättä. En vieläkään täysin ymmärrä hänen tarkoitusperiään, enkä varsinkaan ymmärrä hänen kielenkäyttöään blogistille, jota ei ole koskaan edes tavannut. Viikon aikana asiaa selvitettyäni nekin jo pikku hiljaa ovat aukenemassa!

Asia on minulle myös tärkeä! On outoa, että lähes kolme vuotta vanha blogi saa aikaiseksi tällaisen vihapurkauksen. Silloin hän oli itsekin blogistina US-puheenvuorossa, mutta silloin Korpivaara ei blogiini puuttunut mitenkään. Kommentointi blogeissani on täysin avoin, ollut aina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset