plukkala

Krista Kiuru ja "muutaman tunnin työ"!

Tänään eduskunnassa käytiin keskustelua Antti Rinteen uuden hallituksen hallitusohjelmasta. Opposio arvosteli hallitusta ohjelmansa rakentamisesta toiveiden varaan. Koko ohjelma perustuu siihen, että työllisyysaste saadaan nousemaan 75%:in.

Viime vaalikaudella silloinen oppositio teki vanhustenhoitoa ja sen hoivamitoitusta koskevan välikysymyksen. Oppositio ajoi hoivamitoituksen korottamista 0,7 ympärivuorokautisessa hoidossa. Välikysymyskeskustelu käytiin 06.02. Silloinen sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheen johtaja, nykyinen sosiaali-ja terveysministeri, Krista Kiuru, esitti olevansa "tutustunut aiheeseen". "Vahuuspalvelulain 20. pykälän ensimmäisen momentin loppuun sopisi yksittäinen virke, jolla tämä (hoitajien) mitoitus saataisiin kuntoon." Kiurun mukaan on kyse " vain muutaman tunnin työstä".

Nyt osat ovat vaihtuneet. Krista Kiuru on sosiaali- ja terveysministeri ja opposition kansanedustajat kyselevät ministeriaaitiossa istuvalta Kiurulta, milloin se parin tunnin työ tehdään. Ja nyt Kiuru kohottelee olkapäitään ja levittelee käsiään.

Hoitajamitoituksen nostaminen 0,7 edellyttäisi koko maan vanhustenhoitoon tarkoittaisi yli uutta 4000 hoitajaa. Kiurukin on ehkä havainnut, ettei heitä vain yksinkertaisesti ole. Hallituksessa on pakko kantaa puheistaan vastuu. Oppositiossa ei ole näköjään aivan niin väliä, ainakaan Kiurulle? Oli miten oli, ainakaan vastausta hän ei nykyisen opposition edustajille tänään antanut?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Näin ne osat vaihtuvat joskus nopeastikin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kiurulta kyllä tivattiin tuleeko jos ollenkaan tällä hallituskaudella 0.7 hoitajamitoitus lakiin kuten on hallituksen taholta luvattu. Kyllä tulee heti kun se lakiteknisesti on mahdollista, tämän suuntaisesti kiuru vastasi. Jokainen kyllä, myös oppositiossa luulisi ymmärretävän, ettei tuhansia hoitajia sormia napsauttamalla virkoihin saada vaan aikaa se vaatii, mutta näkemys, että hallitus luistaisi hoitajamitoituksen saamisesta lakiin on virheellinen.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Vielä helmikuussa asia tuntui Kiurulle olevan muutaman tunnin työn takana?

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Arto Granlund

Valtaosa laeista syntyy hallituksen esityksistä. Niin tämänkin hallituksen täytyy tehdä, jos se haluaa hoitajamitoituksen lakiin.

Useimpien lakiesitysten käsittely kestää 2–4 kuukautta, mutta suuriin lakihankkeisiin voi kulua vuosia. Nyt näyttää siltä, että hallitus ei voi sitovaa hoitajamitoitukseen liittyvää lakia esittää eduskunnalle hyväksyttäväksi normaalissa aikataulussa.

Syytä tietysti olisi, koska oppositiossa ollessaan kaikki puolueet esittivät Sanna Marinin johdolla välikysymyksen Sipilän hallitukselle hoitajamitoituksesta.

Miksi ? Siksi, että sellaista lakia tämä hallitus ei voi saattaa voimaan joka ei voi toteutua. Tässä tapauksessa esteenä on arviolta hoitajien puute.

Tietysti hallitus voi säätää lain 0,7 hoitajan mitoituksesta, vaalilupaustensa paineen ajamana, mutta niin tyhmä tämäkään hallitus ei voi olla, että laatii lain jota ei voi laveastikkaan tulkita ehdottomana.

Tälläista lakia ei hallitus presidentin vahvistettavaksi kehtaa viedä.

Hoitajamitoitus 0,7 mitoituksella lakiin ei tule voimaan tämän hallituskauden aikana. Tuskin koskaan vaan hoitajamitoitus määritetään hoitolaitoksen asukkien kunnon perusteella.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Minkä taakseen jättää, sen aika usein edestään löytää!

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Granlund, Kiuru tivasi tammikuussa silloin istuneelta hallitukselta, miksei hoitajamitoitusta saada lakiin hallituskauden aikana. Hallituskautta oli jäljellä kolmisen kuukautta.

Kiuru väitti silloin, että hallitus olisi pystynyt mitoituksen lakiin kirjaamaan. Nyt osat ovat vaihtuneet ja Kiuru ei enää väitäkään, että muutosta saadaan edes nykyisen hallituskauden aikana.

Kiuru ei ole kääntänyt takkiaan. Kiuru vain valehteli koko kevään. Nyt ministerinä hänenkin on ollut pakko puhua totta. Se näyttää tekevän demarille kipeää.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Kyllä kiuru eilen hallitusaitiosta selväsanaisesti totesi, että laki 0,7 hoitajamitoituksesta annetaan eduskunnalle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #10

Muutaman tunnin työ? Milloin kirjataan? Ja milloin sen 0,7 hoitajamitoituksen tulee olla totta?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen Vastaus kommenttiin #10

Kiuru on jo sanonut, että laki annetaan niin, että se tulee voimaan 2026. Aikaan, jolloin nykyhallitus ei enää istu. Seuraava hallitus voi siis antaa asetuksen, jolla lain voimaantulo siirretään edelleen tai kumotaan ennen kuin se ehtii voimaan.

Tuo oli turhaa puhetta ministeriltä. Hallitus siis tekee lain, jota se ei täytäntöön panevana elimenä kuitenkaan voimaansaata. Rinteen hallitus siirtää ongelmansa seuraavalle hallitukselle.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala Vastaus kommenttiin #15

Niin juuri. Mutta voiko seuraavakaan hallitus lakimuutosta toteuttaa? Ei voi, ettei hoitohenkilökuntaa ole nykyisen hallituksen jäljiltä ole käytettävissä?

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Persut käyvät kovilla kierroksilla.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Meinaatko, että Lukkalan Pekka on persu?

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Kaikesta muusta minua on jo syytettykin!

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Hoitajamitoitukseen täytyy löytää ne hoitajat, poliisimitoitukseen poliisit, opetukseen opettajat ja varhaiskasvattajat ... vain yksi poikkeus kaavaan alisupervaltiosihteereitä löytyy samantien vaikka tuhat.

Käyttäjän ArvoTammela1 kuva
Arvo Tammela

On mielenkiintoista seurata kuinka demariministerit Kiuru ja Harakka nyt puhuvat hoitajamitoituksesta ja työllistämistavoitteesta. Näiden toteutumisen aikajana onkin pidentynyt vähintäänkin tämän vaalikauden pituiseksi.
Oppositiossa ollessaan puheet olivat ihan muuta, kun ei ollut mitään vastuuta teoista. Voi olla, että heidät tavataan aika pian nahkurin orsilla Paavo Lipposen kuolemattomia sanoja muistellessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset