*

plukkala

Kaikki blogit puheenaiheesta Kepu

Keskustan ja Kansalaispuolueen ohjelmat vertailussa: Höttö vastaan konkretia.

Keskustan puoluehallitus on julkaissut  esityksen uudeksi puolueen periaateohjelmaksi. Puolueessa on ollut paljon tyytymättömyyttä puolueen linjaan, jopa siinä määrin, että kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen on joutunut perustamaan Kansalaispuolueen Suomelle tärkeiden asioiden ajamiseksi. Siksi on mielenkiintoista vertaillan Kansalaispuolueen ensimmäisiä ohjelmia siihen miten Keskustan nykyjohto näkee ohjelmaehdotuksessaan maailman. Katsotaan mitä eri teemoista ohjelmissa sanotaan:

Maahanmuutto

Pohdintaa US-puheenvuorossa hallituksen tulevaisuudesta kesällä 2016

Viime kesänä Suomi areenan aikana pohdin blogissani sitä, kuinka kauan Kepu ja Kokoomus sietävät hallituskumppaninsa Perussuomalaisten kaksilla rattailla ajamista EU-politiikassa. Blogini herätti asiasta vilkkaan keskustelun. Nyt sitemmin on osoittautunut, että 11 kk kirjoitukseni jälkeen Perussuomalaisten hallitustie päättyi varsin dramaattisesti.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219878-kuinka-kauan-perussuomalai...

Kepu olisi voinut olla maltillinen versio perussuomalaisista

Perussuomalaiset ovat suomalainen ilmentymä nationalismin noususta sekä globalismin ja maahanmuuton kritiikistä. Eikö näin jälkiviisaana voisi todeta, että Suomen kolmesta suuresta puolueesta keskustapuolueen olisi kannattanut ottaa perussuomalaisten rooli maltillisella, ei-populistisella tavalla? Keskusta olisi tarjonnut asiallisen EU-kriittisen ja maahanmuuttoa hillitsevän vaihtoehdon suomalaisille äänestäjille. Keskustelu olisi pysynyt asiallisena, eikä maahanmuuttokriittisyyttä olisi leimattu.

Kuka petti kenet ja milloin?

Paavo Väyrynen kertoo tänään US-puheenvuorossaan, kuinka Kokoomus petti kahdesti keskiryhmät kolmekymmentä vuotta sitten. Väyrynen tietoisesti muistaa vain osan tapahtumista silloin.

http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/234237-kokoomus-petti-kesk...

Varsinkin vuoden 1987 hallituksen muodostamisen aikaan voimassa olleen perustuslain. Silloin presidentti vielä nimitti mieleisensä hallituken muodostajaksi vaalien jälkeen. Presidentti Koivisto nimitti Harri Holkerin mudostajaksi ja Holkerin johdolla syntyi enemmistöhallitus.

Pääministeri Juha Sipilän kymmenen raskauttavinta rikosta.

 

Pääministeri Juha Sipilän kymmenen raskauttavinta rikosta.

 

1) On kotoisin väärästä paikasta; kaukaa kehä kolmosen ulkopuolelta, jostain ihmeen peräkylästä.

 

2) Edustaa väärää puoluetta; kepuhan pettää aina.

 

3) On menestynyt yrittäjänä ja vaurastunut; on riistokapitalisti, verenimijä, työläisen sortaja.

 

4) On julkikristitty; on kykenemätön hoitamaan vaativaa pääministerin tehtävää.

 

5) On insinööri; ajattelee insinöörimäisesti.

 

Kepulainen musta aukko

Tämän päivän Iltalehti jatkaa samalla aiheella, mistä Kansan uutiset eilen aloitti. Kyse on Juha Sipilän lähisukulaisten kytköksistä Terrafame-bisneksiin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611252200032084_uu.shtml?ref=juurinyt_desktop

Eilisen uutisen perusteella pääministeri jäi taas kiinni valehtelusta – väittäessään, ettei hänellä ole mitään käsitystä, mitä nämä hänen lähisukulaisensa puuhastelevat.

Mikä on kaksi metriä pitkä, harmaa ja ryömii kohti itää?

Kepulaiset tietenkin tiesivät vastauksen jo ennen lukemista, mutta meille vähän hölmömmille kerrotaan, että kysehän on Matti Vanhasesta, kepun presidenttiehdokkaasta.

Hallitus”kriisin” taustalla shokkidoktriini

En ole salaliittoteorioiden hehkuttajatyyppiä, mutta tässä sote-kuviossa haiskahtaa vahvasti laskelmointi. Kokoomus sai pitkään havittelemansa verovarojen ohjailun sote-yritysten omistajien taskuihin (isolta osin ulkomaille), ja kepu sai vahvistettua hyväveliverkostoaan ja valta-asemaansa maakunnissa. On täysin mahdollista, että tämä operaatio oli strategisesti suunniteltu, koska poliittinen historia on kukkuroillaan samanlaisia vedätyksiä niin koti- kuin varsinkin ulkomailla.

 

"Biotalous" on kepun tukijussiosaston suurta kusetusta

 

 

 

 

 

 

Hallituksen kepulainen aivoriihi on tehnyt esityksen "biotalouteen" siirtymisestä, voidaan yhtään liioittelematta sanoa, että asiassa on vahva lypsyastian maku.

 

http://www.hs.fi/politiikka/a1441160249731?ref=hs-prio-6-1

 

Pate, Koivunlehvät kaksin ketjuin

Paavo kasvoi aikuiseksi ja teki viimeisen jekun koko kermalle.

Vaaleihin ilmoituksella että ministeriksi tai jatkaa europarlamentaarikkona. Mitäpä tästä voi muuta päätellä kuin että kova kanto kaskessa Sipilän hallituksen kasaamistiellä.

Heti vaalin jälkeen ilmoitus että haluaa ministeriksi ja venyttää kansanedustajan valtakirjan ottoa.

Näillä eväillä kaikki odottaa ongelmia Sipilälle.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä